Tässä yhtenä iltana...
(klikkailehan taas kuvia suurimmiksi)
... maisteltiin vähän torakoita ja Rymyä mietitytti kovasti, miksi ainoastaan isoveikka sai herkkuja, vaikka hänkin oli kiltti ja odotti niin nätisti omaa vuoroaan?! Silti, ei auttanut muu kuin tyytyä kohtaloonsa - vähän sai sentään haistella herkullista torakkaa, nam!
Hugo oli vuorostaan jo pidemmän aikaa tsiigaillut pikkuveikan vesikippoa ja uskaltautui vihdoin jopa maistamaan. Ja voi, kyllä se vesi oli toisen kupista nautittuna niin paljon parempaa, että piti ihan myrtsiä naamaa näyttää kun omistaja saapui paikalle. Kannattaa muuten klikata tuo oikean puoleinen kuva isommaksi, Hugon ilme on vähintään loistava.
Hyvin pian Hugo keksi, että pikkuveikan lattialle unohtuneet iltamömmötkin saattaisivat olla kokeilunarvoisia - hip hei ja hurraa, olivathan ne! Ihmisorjat olivat kuitenkin juuri niin julmia, että huomatessaan väärän otuksen väärällä kupilla, ne tulivat ja kehtasivat nostaa kupin tiskipöydälle, vaikka toinen niin suurella ruokahalulla nappuloita naamaansa pisteli!
"SIIS MIHIN NE SEN KUPIN OIKEIN LAITTOI, TÄSSÄHÄN SE JUST OLI?"
Hugo, kuten kuka tahansa pieni ja fiksu siili olisi tehnyt, lähti siis luonnollisesti etsintäreissulle. Ja kas kummaa, ruuan sijaan löytyikin... kaljaa! Mammaa yökötti jo pelkkä ajatus kaljasta, mutta Hugo, joka on sentään jo melkein kaksi wee, ei voinut muuta kuin lipoa kieltään. Huoh, miehet, mamma ajatteli hiljaa mielessään.
Tässä vaiheessa ympäri keittiötä pyörinyt Rymy tuli taas paikalle ja kysyi: "tehtäiskö jotain?" Hugo hetken ajatusta sulateltuaan ehdotti, jos vaikka piiloa? Sä etsit eka!
Pikkuveikka: "Mitä sä teet?"
Isoveikka: "Olen piilossa, pölhö."
Pikkuveikka siihen, innoissaan: "Aaah, no sitten mä löysin sut! SUN VUORO!"
Pikkuveikka lähtee piiloon varsin vikkelään ja isoveikka, vielä vikkelämmin - no, se selviää kohta.
Rymy löysi loistavan piilon ja hetken siellä maattuaan, havahtuu pohtimaan... mikä sillä isoveikalla oikein kestää?
"MWUAHAHAHAHAH, SE PÖNTTÖ LUULI, ETTÄ MUKA OIKEASTI JAKSAN LEIKKIÄ SEN KANSSA. MITEN NAURETTAVA OTUS!"
Nauru, juuri sellainen johon pelkästään isosisarukset pystyvät, kaikui Hugon oman ruokakupin takaa vähintään yhtä julmana kuin ruuan varastaneet ihmiset. Tässä vaiheessa mamma taas saattoi hieman pyöritellä silmiään miehille, ihan noin yleisesti.
Loppuun Rymy vielä tuumi, että ehkä se isoveikka tulee etsimään, jos hän menee tarpeeksi lähelle piiloon, mutta ei se isoveikka jaksanut tulka... söi vaan tyytyväisenä ja naureskeli omalle nerokkuudelleen!
MWUAHAHAHAHHA!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti