sunnuntai 3. marraskuuta 2013

KOEPALAN VIRALLINEN TULOS

Vaikka Rymyn kanssa jatketaankin yhteiseloa nyt tuolla uudessa blogissa, ajattelin tänne kirjuuttaa vielä postissa saapuneen koepalan testituloksen, joka kieltämättä veti meikäläisen hetkeksi hiljaiseksi. Jos bloggailisin englanniksi, käyttäisin sanaa closure, mutta suomenkielellä en keksi mitään yhtä kuvaavaa sanaa... jos nyt oikein osaan tuota lukea, kasvain oli kaiken muun lisäksi tyypiltään uusiutuvaa lajia, eli vaikka se olisi sijainnut jossain muualla ja vaikka sille olisi pystytty jotain tekemään, se olisi mitä todennäköisemmin uusiutunut. Voi Hugoa.

Kaikista "ironisinta", jos tuota sanaa tässä yhteydessä voidaan käyttää, on se, että syy miksi alunperin halusin Hugolle mahdollisimman kissanruuattoman ruokavalion oli se, että ne pitävät lukemani mukaan sisällään karsinogeenisia aineita, joiden siis epäillään aiheuttavan syöpää. Jälkviisauteen ja jossitteluun on turha lähteä, mutta kyllä siellä takaraivossa silti kuiskii Se Ääni: Olisiko tältä vältytty, jos olisin tehnyt niin kuin oikeaksi tunsin, ja jättänyt muiden mielipiteet ja muka asiantuntevat kommenttinsa huomiotta? No, vaikea sanoa. Mutta sen tiedän, että jos meidän talouteen ikinä astelee pikkuinen siilivauva, kissannappuloita tullaan tarjoilemaan aivan minimaalisesti, jos ollenkaan - eikä tästä aatteesta siinä vaiheessa enää lipsuta.
10/2013
Valitettavasti Hugon muutos suussa varmistui patologitutkimuksessa kasvaimeksi. Kyseessä on infiltratiivinen levyepiteelikarsinoma. Infiltratiivisella viitataan kasvutapaan, ja se tarkoittaa sitä että kasvain tunkeutuu herkästi ympäröiviin kudoksiin. Koepalassa havaitiin myös viitteitä siitä että kasvain on tunkeunut myös leukaluuhun. Ennuste on todella huono, mitään parantavaa hoitokeinoa ei tällaisissa tapauksissa ole. Todella surullista, otan osaa :(
t. Katja
HISTOLOGY
The pieces of tissue contain mucosa with an infiltratively growning, non-encapsulated mass composed of irregular nests of squamous epithelium. Tumor cells with moderate to occasionally marked cell pleomorphism and up to approx. 6 mitoses/400 x HPF. There is tissue fibroplasia and evidence of bone infiltration. Mixed chronic-inflammatory infiltrates and impression of focal superficial ulceration.
DIAGNOSIS: Gingiva: infiltrative squamous cell carcinoma.
PROGNOSIS: Guarded to unfavorable.
COMMENT: This is maligant squamous epithelial neoplasm. These tumors tend to grow infiltratively and are associated with an increased risk of recurrence. A metastatic potential also is possible. Monitoring of the patient for metastatic disease is recommended.

*mahdolliset kirjoitusvirheet tod näk meikäläisen... huhheijaa mitä sanoja!

4 kommenttia :

  1. Mut ihanan lämpimästi kirjottanu :) Noista kissan nappuloista on niin paljon paskaa kuullu, ettei kohta uskalla kissoillekkaa antaa mitää niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan totta! Ja niinpä... ei muuta ku raakaruokinnalle teiänkin lapset :)

      Poista
    2. Joo oon sitä miettiny monesti. Armas tosin melkee onkin. Ja ihan normikaupan naksuja en osta enää ku hätätilanteessa. Eläinkaupassa ne suositteli viljattomia merkkejä, ja yllätyin et eläinlääkärienki suosittelema merkki on reilusti viljapitonen kuivaruoka :O

      Poista
    3. En välttämättä luottas ell:n suosittelemiin merkkeihin muutenkaan, koska ne saattaapi tarjoo niitä merkkejä mitä asemalta löytyy/yhteistyökumppanien safkoja. Me ollaan alusta asti pyritty käyttään viljattomia sekä Hugella, että Rymyllä.

      Poista