SAIRASKERTOMUKSIA X 2

Voi huokaus, mistähän sitä taas aloittaisi? No, vaikkapa isoveikan kuulumisista... mennään ns. ikäjärjestyksessä, siis.

Hugo oli sitä mieltä, että luu kuului isoveljen oikeudella hänelle! Rymy oli, harvinaista kyllä, tällä kertaa eri mieltä ja hetkeä myöhemmin, kiikutti luun pois veikan nenän edestä :D (heinäkuu 2012)

Pistetään vaiks taas kerran Hugo-Eevertin epikriisi tänne, hieman lyhentäen tosin, niin eipähän katoa sekään ja jospa siitä on joskus tulevaisuudessa jollekin toiselle siilistille hyötyä - tai meille, jopa. Tällä kertaa Hugolla oli kuin olikin eri lääkäri, mutta käsittääkseni kyseinen henkilö on erikoistumassa pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäriksi, joten hyvä näin. Mukavalta oli vaikuttanut kuulemma tämäkin (itsehän siis olin kotona Rympän kanssa) lääkäri.

ELK: Kirsi Hartikainen, 8.8.12

Hugo tuotiin klinikalle tulehtuneen haavan vuoksi. Haavan päällä tällä hetkellä rupi, iho ympäriltä näyttää varsin rauhalliselta. Kotona hoidetaan haavaa puhdistamalla sitä laimennetulla Betadinella 2 kertaa pvssä. Laimenettu Betadine: pari tippaa Betadine-paikallisantiseptia lasin pohjalle, päälle vesijohtovettä niin paljon, että näyttää vahvalta teeltä/viskiltä. Pyyhkimisen jälkeen taputellaan alue kuivaksi. Paikallishoito on erityisen tärkeää siinä vaiheessa, kun rupi lähtee pois. Suun kautta antibiootti. Jos haava ei ole täysin parantunut kuurin lopulla, soitto klinikalle jatko-ohjeiden saamiseksi.

Eläinlääkäri oli siis keskiviikkona ja jo tiistaina Mieheke siiliä tarkastaessaan, totesi haavan näyttävän paljon paremmalta. Keskiviikkona klinikalla näkyikin haavan pääll jo ihan selkeä rupi - olisiko sitten tuo vanha tulehtuneen näköinen kudos, joka meidät säikäytti, irronnut pois tulevan ruven tieltä? 

No, niin tai näin, nyt ollaan taas antibioottikuurilla. Tällä kertaa Hugoa ei tarvinnut edes rauhoittaa, mikä muuten näkyikin laskussa aika hyvin, vaan Mieheke piteli pientä käsissään. Toisaalta toivoin, että olisivat rauhoittaneet, koska Hugoa on oikeasti aika hankala vieraan tutkia ja tuli heti sellainen no niin, ihan varmaan jotain jäi näkemättä -olo, mutta toisaalta tosi huojentavaa, ettei tarvinnut. Kuitenkin nuo tuollaiset aineet aina aika "tujua" tavaraa noin pienelle otukselle. Nyt sitten ollaan kymmenen päivän antibioottikuurilla; onneksi on samaa tavaraa kuin viime kerralla, vaikuttaisi olevan jopa herkkua koska Hugo suorastaan ahmaisee nesteen kitusiinsa sen sijaan, että yrittäisi karkuun. Taas kerran ei voida muuta tehdä kuin yrittää pitää ruhje puhtaana ja seurailla tilannetta. 

Pyörä otettiin pieneltä pois jo heti sinä iltana kun haava havaittiin ja nyt pitäisi sitten keksiä enemmän tai vähemmän aktiviteettia poitsulle iltaisin... on vaan sikäli haastavaa kun useimmiten Hugon mielestä oma kaappi on se kivoin spotti. No, jospa vaikka tänään innostuisi lähtemään uudelle Ristiretkelle, pienellä avustuksella ja varmasti Rympän painostuksen tuuppimana...

---

No, meitin Liquoricecaramelin tilanne sitten. Kirjuutan nyt meidän kuopuksenkin epikriisin tänne, onpahan sitten sekin tallessa. 

Vastaisuudessa muuten eläinlääkärissä -tunnisteen alta löytyy infoa meidän elk-visiiteistä, epikriisit -tunnisteen alla luonnollisesti Rymyn hoitotiivistelmät ja sairaskertomuksia -tunnisteen kautta löytyy sitten kaikki muut mahdolliset  itkun aiheet, sairastumisista vatsavaivoihin. Hugon tunnisteena toimii edelleen se vanha tuttu eli siilin sairaskertomuksia, jonka altaa löytyy kaikki sen suurempia erittelemättä. Kyllä, jostain syystä koin Rymyn kohdalla nämä erittelyt tarpeellisiksi ja omaa elämääni helpottaviksi, mutta tykkään tunnetusti leikkiä tunnisteiden kanssa muutenkin, että asiahan voi tulevaisuudessa muuttua sen about kymmenen kertaa, ellei enemmänkin...

ELK: Mihalitsa Margaritis, 6.8.12

Rymy on kastroitu. Leikkaus ja nukutus sujuivat hyvin. Rymy on saanut kipulääkkeen ennen leikkausta suonensisäisesti. Lääkeainekrapula voi tänään itkettää ja aiheuttaa pahoinvointia. Lähelläolo ja rauhoittelu auttaa. Kipulääkettä (Rimadyl) jatkakaa ohjeen mukaan huomisesta alkaen, antibioottia ei tarvita ellei haava osoita tulehtumisen merkkejä (punoitus, turvotus, kuumotus, kipu, paha haju, märkäerite). Tulehtuminen on hyvin harvinaista kunhan haavaa suojataan nuolemiselta, eli kauluria tulee pitää n. kahden viikon ajan tai kunnes haava on parantunut. Haavassa ei ole poistettavia ompeleita, se on suljettu ihonalaisin ompelein ja kudosliimalla.

Seuraavaksi pitkä ja sekava sepustus, kursivoitu teksti kirjoitettu siis alkuviikosta (pistän tänne tietenkin siksi, etten halua unohtaa mitään, esim. sitä, kuinka paljoon sisko meidän vuoksi välillä taipuu).

Oli kyllä aika tuskainen yö töissä ma-ti, ei voi muuta sanoa. Toisaalta, olisin varmaan kotonakin ollut enemmän kuin hätää kärsimässä, siellä kun olot olivat melkoisesti tuskaisemmat sekä fyysisesti, että varsinkin henkisesti  - pieni vinkui vinkumistaan, ainakin alku-illasta; sattui sydämeen kun puhelimen kautta kantautui ulina omaan korvaan eikä pystynyt mitenkään rauhoittelemaan toista. Onneksi kummitätsynsä jäi yökylään, piti meikäläisen ajan tasalla syömisestä, juomisesta ja pissaamisesta ("Ihan selkeästi on hätä, mutta ei tee mitään!") yms ja otti vielä pojan viekkuunsa sohvalle, joskin normaalista poiketen, levitti vuodesohvan kokonaan auki, että mahtui toinen kaulurinsa kanssa nukkumaan (ai miten niin meillä koira ei ole "vain" koira?). Ehkä maailman paras sisko, eh? Kuvittelisin, että oli muutenkin parempi vaihtoehto tasainen sohva kuin Rymyn oma muhkea peti, siinä kun pojalla on tapana mennä aloittelemaan nukkumista ihan pienelle kerälle reunaa vasten ja kaulurin kanssa olisi voinut olla aika mahdoton yhtälö.

Silti, tuntui kyllä tosi pahalta, etten ollut paikalla auttamassa. Siskolla on usein tapana sanoa puoliksi vitsaillen, ettei halua esim. "antaa Rymylle mitään pelkkiä nappuloita, sit se inhoo mua kun en anna kunnon ruokaa" ja minä olen joka kerta nauranut sille, sanoen höpöhöpö. Niin naurettavaa kuin se onkin, niin yöllä oli kyllä just sellainen avuton olo, ihan niinkuin Rymppä muka osaisi kyseenalaistaa poissaoloni tai kantaa kaunaa seuraavana päivänä kun nähdään. On se ihmismieli vaan kummallinen, huoh.

Neljältä tuli sitten viesti, "Pääsetkö oikeasti vasta seiskalta?" ja voih, säälitti niin kummankin puolesta. Rymy oli kuulemma yrittänyt kyllä nukkua, mutta vissiin kivut olivat pitäneet hereillä, kun oli ihan tärissyt. Käskin herättämään Miehekkeen viimeistään kuudelta ja antoivat lopulta kipulääkkeen yhdessä kun aamulla piti kerran antaa. Sen jälkeen tulikin "parin minuutin pissa", jota Rymy oli pidätellyt leikkauksesta asti. Olen kyllä niin kiitollinen, että sisko jäi yöksi, nauratti oikein kuin kuulin mitä kaikkea toinen oli yrittänyt tehdä helpottaakseen Rympän oloa. Keittiön pöydällä oli astia täynnä vettä, kera lusikan - oli siis kokeillut ihan kaikkea saadakseen toista vähän nesteyttyä... ei ihme, että tuli lopulta niin pitkä pissa, heh. Lattialla oli fleece, fleecen vieressä sanomalehteä (sinä yönä satoi aika rankasti joten sisko fiksuna mietti, että jos vaikka suostuisi pissaamaan sisällä). Ja siis sitä rataa; eli kaikkea oli yritetty. Taisi muuten olla keskiviikko, kun lopulta todettiin Miehekkeen kanssa, että vesi maistuu ainoastaan kahvimukista tarjottuna, sillä silloin kauluri ei osu eikä kolise mihinkään. Meillä aika ovela potilas. Keskiviikkona saatiin muuten myös lisää raakaruokaa Mustista ja Mirristä, joten saatiin stoppi alkupäivien paastoamiselle ja sille "en syö, ellet syötä nappuloita kädestä yksitellen" -tilanteelle.

Pakko on vielä se mainita, että tiistai-aamulla kun tulin kotiin, Rymy nukkui rauhassa vuodesohvalla, vähän yritti nousta ylös ja pusuttaa, mutta kaulurin kanssa oli hieman hankalaa. Tehtiin vuoronvaihto, eli minä ja sisko jatkettiin unia ja Mieheke sai luvan "päivystää" - tosin, siihen se sammui vuodesohvalle, sisko toisessa reunassa ja Rymy välissä tuhisten. Oli kyllä huvittava näky.

"Eka" päivä meni muutoin ihan hyvin, vähän toinen välillä vinkui, mutta aika hyvin aina rauhoittui vuodesohvalle kun kummitätsy katseli elokuvia ynnä muita. Lähinnä se vinkuminen olikin sellaista tuttua huomionhakuisuutta yhdistettynä kauluri-inhoon, mutta kipuilevalta ei vaikuttanut. Siinä vaiheessa se vinkuminen vasta alkoi, kun siskoni kehtasi lähteä kotiin. Olisi tehnyt mieli sitoa se kiinni ja lukita ovet munalukoilla, oikeasti. Sisko tuli kuitenkin toiseksikin yöksi poitsun kanssa sohvalle, että Mieheke sai nukkua (että jaksoi tosiaan silloin ke aamulla lähteä Hugon kanssa eläinlääkäriin) ja koska sen verran tuo meidän kangassohva imee itseensä hajuja ja allergeeneja, että itse en olisi siinä voinut koko yötä nukkua.

Oli vähän tarkoitus, että kehitettäisiin Rympälle sukkahousuista suojat, mutta en jotenkin haluaisi yhtään hautoa haavaa ja lisäksi Rympällä on taipumus yrittää kaikista kankaista läpi, joten arvelin, että olisi ehkä vaan saattanut innostaa poikaa tökkimään haavaa. Miehekkeen oli tarkoitus keskiviikon elk-reissulla hankkia pojalle ruuan lisäksi kuonokoppa - vesi kun ei kaulurin kanssa mene muuten kuin kupista tarjoamalla, ajateltiin, että voisi hankkia sellaisen, millä poika ei pystyisi nuolemaan haavaa, ettei ihan koko ajan tarvitsisi kaulurin kanssa törmäillä. No, miehet on miehiä ja kuonokoppa joka kotiin ilmestyi olisi sopiva ehkä enemmänkin chihuahualle. Ei vissiin ollut osannut kaupan tätikään asiassa auttaa.

No mutta siis, joo - tässä yhtenä iltana kävi siis niin, että Rymy kaulurinsa kanssa tökki haaroväliään ennen kuin ehdin estämään ja en tiedä olisiko osunut esim. reuna haavaan koska sen verran kovaa poitsu äkkiä vinkaisi ja syöksyi sängystään. Kerran on myös hypännyt sohvan käsinojan yli sohvalle, kun ei ehditty sitäkään estämään. Eilen haava näytti siis TÄLTÄ (kuva linkin takana) ja kyselinkin tuulenkoirissa vähän vinkkejä, kun omaan silmään näyttää jotenkin ei-niin-hyvältä. Ja kuten TK:ssa mainitsin, "olen tunnetusti todella vainoharhainen tällaisissa asioissa (töissä jo pelkästään haava lapsen sormessa aiheuttaa mulle suurin piirtein pahoinvointia, ahem) ja osaan ajatella vaan pessimistisesti, tahtoisin muutaman mielipiteen... eihän siitä leikkauksesta nyt vielä NIIN montaa päivää ole, mutta silti, olenko ihan turhaan huolissani? (Sitä paitti, nyt taitaa olla mätäkuukin, nih!)"

Pari auttavaa vastausta sainkin (en esim. yhtään tiennyt mitä haavan kanssa olisin tehnyt, saako kastella vai ei jne); neuvottiin suihkuttamaan kädenlämpöisellä vedellä pari kertaa päivässä n. 5-10 minuuttia ja/tai puhdistamaan laimennetulla Betadinella. Meillä tuo suihkuttaminen on vaan siinä suhteessa aika haastavaa, kun Rymy ei YHTÄÄN tykkää vedestä. Vaikka ollaan alusti asti pesty kuraisia tassuja melkein päivittäin, niin vesi on vaan vieläkin sellainen "YÖK, EI!" -juttu. Aina ei namitkaan auta, enkä todellakaan halua, että poitsu rimpuilee haavan auki... Tiedä sitten olisiko jotain tekemistä noiden laiturilta putoamisten kanssa? Joka tapauksessa, eilen illalla sitten poitsun maatessa pedissään putsattiin vähän Betadinella. Jospa tänään yritettäisiin vähän suihkutella.

Vinkuminen on meillä nyt IN, sitä saatetaan tehdä monta tutkia putkeen, yay... Rymyllä alkaa olla energiaa kuin pienellä koiranpennulla konsanaan, ollaan yritetty tehdä nyt sellaisia pieniä lenkkejä monta kertaa päivässä ja ilkeinä otuksina välttää kaikkea ns. innostavaa, että saisi haava rauhassa parantua - sen verran olen oppinut tota meidän otusta tuntemaan, että jos lähdetään pidemmälle lenkille, kotiin saapuu sellainen energiapakkaus, että hepulikohtaus olisi suorastaan väistämätön. Takapihalla ollaan käyty eilisestä lähtien ilman hihnaa, mutta erittäin tarkassa valvonnassa ja hihna Ihmisorjan käsissä valmiustilassa. Kurjaltahan se tuntuu, kun toinen vinkuu vinkumistaan tylsyyttään, eikä oikein mikään auta. Silloin saattaa hetkeksi rauhoittua jos itse menee sohvalla makoilemaan viekkuun, mutta kun siinäkään ei voi koko aikaa jompikumpi olla. Yllätin juuri äsken pojan eteisestä jyrsimästä mun kenkääni, mitä ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt, osittain kylläkin ehkä siksi, että eteisen ovi on yleensä aina kiinni (nyt tuon kaulurin takia ollaan pidetty ovea auki, kun meidän eteinen on ehkä maailman ahtain). Rauhoittuu tietenkin myös lopulta jos en huomioi vinkumista ollenkaan, mutta se on kyllä ihan pirun vaikeaa...

Pakko siis keksiä jotain sellaista aktiviteettia, mikä vähän rauhottaisi mamman pientä potilasta. 

---

Ja tosiaan. Ei kahta ilman kolmatta - tänään polttohaudattiin punkki. Mieheke tuli sisään lenkiltä ilmoittaen, että Rympällä on korvassaan pieni piru. Melkein sain kohtauksen... Punkki ei onneksi ollut ihan korvassa sisällä ja sain napsaistua pois siinä vaiheessa kun Rymy lopulta lopetti päänsä kääntelyn ja vääntelyn ja ymmärsi, etten minä aio luovuttaa. 

Jännityksellä jään odottamaan mitä seuraavaksi...