Ei se lapsi ikinä itse kävele, jota aina talutetaan.

Paukkupakkasten jälkeen, mittarin näyttäessä noin about -10°C astetta, mehän otettiin päivänvalosta kaikki hyöty irti ja lähdettiin 45 minuutin metsälenkille! Reissuun varustauduttiin fleecehaalarilla sekä säärystimellä kaulahuivilla, joka tarvittaessa toimii myös korvasuojana :)

Rymy lähti lenkille taas kuin unelma - tai no, vaatteiden laitto meinasi olla aikamoista pakkopullaa ja poitsu vaan makoili koko sen ajan mikä teki mamman tehtävästä varsin haasteellisen, mutta siinä vaiheessa kun vaatteet saatiin niskaan, poitsu syöksyi eteiseen. Mahdollisesti kuulin koiran vinkuvan jotain sellaista kuin "naiset, aina niillä kestää!" mutta ihan varmaksi en voi vannoa...

Lenkkimaiset kuitenkin näyttivät tänään tältä 

(niin järkyttävän kaunista oli - välillä piti vaan pysähtyä ja ihailla, oikeasti!):

Kierrettiin tuolta kuvasta näkyvästä aurinkoisesta osuudesta vähän varjoisampaan pätkään - oli se vaan kaunista katseltavaa, tuo auringon valaisema metikkö :) Kun olisikin parempi kamera (ja parempi kuvaaja).

Kyseessä oli siis lemppari metsäreittini (jota ei kyllä vielä olla kauhean useasti menty kun vasta se löydettiin), joskin talvella pieni polku tekee siitä paikoittain aika hankalasti kuljettavan. Tosin! Tällä kertaa tapahtui sellainen ihme, että Rymy ihan suosiolla käveli melkein yli puolet matkasta meikäläisen takana - ja jos välillä singahti eteen, pysähtyi, odotti ja jäi taas taaemmas, vaikka annoin kyllä luvan kävellä eteenpäin ("mene vaan").

Lähinnä siinä kävi siis tosiaan koko ajan näin:

 

 

"No, mihinkäs sitten?"

  Loppumatkasta, siinä Rymyllekin paljon tutummassa pätkässä, poitsu kävelikin välillä edellä. Tällä hetkellä Rymyllä on tosiaan tapana kävellä vähän matkaa ja sen jälkeen pysähtyy katsomaan taakseen. Tässä oli hyvä harjoitella odottamista - toisin sanoen, hihkaisin komennon ja Rymy odotteli kaikessa rauhassa minun tulevan luokseen. Välillä meinasi lähteä kohti kun tiesi saavansa namia (ikinä ei lähdetä metsälenkille ilman, ellei yksinkertaisesti unohdeta) mikä ei kyllä haitannut minua yhtään. 

Tänään kohdattiin metsäpolulla yksi kävelijä, onneksi jo niin loppumatkasta, että olisin joka tapauksessa kohta ottanut Rympän hihnaan - jouduin tällä kertaa turvautumaan TÄNNE -käskyyn kun kiemuraisen polun takia havaitsin vastaantulijan niin myöhään enkä oikein muuta keksinyt, mutta eipä näyttänyt poitsua haittaavan tuo hihna kun sai nakkia. Eikä vastaantulijaakaan näytännyt haittaavan vaikka oli varmasti havainnut koiran olevan irti - tervehti vaan iloisesti :D

 Muutaman kerran kun pysähdyin kuvaamaan, Rymy yllätti positiivisesti ja ravasi jalkohini (kuten ylimmissäkin kuvissa) katsomaan mitä puuhailen. Olen aika ahkeraan tehnyt näitä katoamistemppuja jos koiruus on kehdannut mennä liian kauaksi, eli jospa nyt on ymmärretty ettei kannata liian pitkälle tutkimusmatkalle lähteä? Tai sitten poikaa vaan jännitti; kauemaa kuului nimittäin pitkän aikaa helikopterin ääntä. 

Loppumatkasta, ihan meidän pihan vieressä, törmättiinkin sitten työmieheen sekä toiseen jalankulkijaan (jotka molemmat ohitettiin kapealla polulla tosi hienosti!) ja molemmat noin niinkuin saman minuutin sisällä. Jännitystä elämään ja näihin mainittuihin ohituksiin toi myös melkein näköetäisyydellä olleet työkoneet, jotka pitivät ihan hemmetin kovaa ääntä; olivat miehet puita kaatamassa. Kotiparkkiksella olikin sitten näiden äänien ja ihmisten lisäksi aura ihmeteltävänä... toisin sanoen paljon ehdittiin yhden lenkin aikana nähdä ja kuulla. Silti ei jumitettu, vinguttu tai yritetty kääntyä! Riehumista ei tällä kertaa harrastettu, eikä mitään juoksemista - reippaasti vaan käveltiin. Mietitytti edelleen se eilisen illan kakoilu, nääs.

Illalla käytiin vielä yksi väsyttämislenkki, eli käveltiin äidin luokse - koska Mieheke päivystää, hän tuli autolla perässä ja päästiin sitten autokyydillä kotiin. Se lähtö olikin sitten hitaampi, Rymy ei millään olisi halunnut heräillä ja lötkötti vaan maassa. Kun saatiin vaatteet niskaan, kömpi Puoliskon syliin ihan kuin protestoidakseen.

"MÄ EN MAMMA KESTÄ KUN SUN PITÄÄ AINA KEKSIÄ IHMEELLISIÄ VIRITYKSIÄ. HÄVETTÄÄ, OIKEEEESTI!"

Huomatkaa myös meidän superhieno heijastinpanta (kaulapannat.net) ... ja huomenna meidän pitäisi saada vielä toinen pirtsakka ja vähän keväisempi panta :D

Siinä vaiheessa kun itse pistin loput vaatteet niskaan, Rymy kuitenkin hiffasi jutun juonen ja oli taas eteisessä valmiina odottamassa ja matkakin taittui älyttömän reippaasti. Ollaan kokonaan unohdettu ne alun jumitukset! Ja voi sitä iloa ja riemua ja vetämisen määrää kun Rymy taas tajusi mihin ollaan menossa; loppumatkasta mietin, että Rymystä tulisi loistava vetokoira, huh huh.

PS. Ollaan muuten saamassa isompi pakastin ihan vaan koiran takia - LUONNOLLISEMPI RUOKAVALIO, HERE I COME! Tuskin ihan BARFFIIN asti päästään, mutta lähemmäs kuitenkin, jes!

PS vol 2. Tänään ei ole poitsu muuten ykäillyt aamun jälkeen yhtään, tosin iltaruoka ei maistunut O__o. Sai kyllä äidin luona vähän makaronilaatikkoa ::rolls eyes:: ja tänä iltana  lisättiin normi kasvissoseeseen sitä tehdessämme vähän uusia juttuja joten ehkei mm. persilja (löytyi kaapista :O - syypää taitaa kyllä olla valkosipuli, jonka suhteen Rymppä on alkanut nirsoilemaan) sitten ole Rymyn makuun.