HUMORISTINEN LUOKITTELU VINTTIKOIRIENOMISTAJISTA

Törmäsin yhden blogin kautta humoristiseen luokitteluun koiranomistajista mikä toisaalta vähän hymyilytti, toisaalta ei ja toisaalta taas löysin jopa täysin itseeni sopivia kohtia. On meitä moneksi, ei voi muuta sanoa :)

http://www.ilo-willa.fi/profiilitarra.htm

Eli siis, väittämien mukaan vinttikoirien omistajat

• Taluttavat ulkona jatkuvasti saaliin perään sinkoilevaa koiraansa koska se on Juoksija eikä se omista korvia nähtyään saaliin.

No, meillä lenkkeillään pääsääntöisesti vapaana metikössä, mutta onhan tuo meidän pieni vielä ihan pentu - en usko sen vielä tajuneen olevansa Juoksija jonka kuuluu Juosta Ilman Korvia Otusten Perässä. Tosin, ei me kyllä olla taidettu vielä kohdata mitään sellaisia edellä mainittuja otuksia, muutama lintu ehkä nähty ja silloinkin Rymppä lähinnä tuijottaa ja tulee turvaan Mamman jalkojen juureen, että nyt on kyllä paha mennä sanomaan juuta tai jaata. Täytyy ehkä palata editoimaan vastausta muutaman kuukauden päästä?

• Huutavat hullaantuneena "Hyvä Murre!" kun se saa saaliin kiinni.

 Joo, ei. Ei todellakaan huudettaisi. Paitsi, okei, ehkä jos oltaisi tyyliin maastokilpailuissa vieheen perässä, tosin tuskin silloinkaan kehuttaisiin Murrea :D

• Riekottavat paria likaisia sukkia koiransa kanssa ympäri mantuja ja huutavat "Tapa se, tapa se!!"

No, tuota. Minä en niinkään ja yritän samaten suurin piirtein aina hillitä tuon Miehekkeen sisällä riemuitsevaa pikkupoikaa, joka todellakin innostuu huutamaan yllä mainittuun tapaan Rympän suolistaessa lelujaan. Meikäläistä tämä tapa ärysttää ihan suunnattomasti. Mitään ei kuitenkaan "riekoteta" toisen nenän edessä.

• Käyvät kesäisin vähintään kerran viikossa radalla ja katselevat ihastuneena, kun koira vetää ovaalia ympäri 30 sekuntia.

No, ei ainakaan vielä.

• Jahtaavat koiraansa pitkin sitä ovaalia samalla kun koira vaan hyppii ympärillä...

Ööö, ei. Täytyy varmaan palata takaisin myöhemmin, sitten kun tiedän paremmin mistä puhun. Ei minulla kyllä ole tapana meidän takapihalla jahdata poitsua silloin kuin se innostuu juoksemaan. Lähinnä vaan katselen menoa ja mietin, miten hölmö otus me ollaan hankittu. Yritän enemmänkin välttää jahtaamista ettei menisi kaikki opit likavetenä viemäristä alas; ja sitä paitsi, jos ja kun edes lähestyn koiraa tai Rymy luulee meikäläisen yrittävän lähestyä häntä, poika ei todellakaan hypi vaan juoksee karkuun tuhatta ja sataa. Eli ihan turha edes yrittää jahdata.

• Ovat oikeasti kissaihmisiä.

Puolisko tod näk onkin, vaikkei sitä itse tajua. Minä, en niinkään. Paitsi jos on kyse hyvän ystäväni kissasta - itse asiassa, nyt kun tuli mieleen, kyseinen kissa on koko pienen elämänsä muistuttanut enemmän whippetiä kuin kissaa; en vain ennen tiennyt sitä. Päättömiä ralleja edes sun takaisin, Mammansa juoksuttamista, itsepäisyyttä jne. Muita tällaisia kissoja en sitten ikinä ole tavannut, mutta jos kaikki kissat olisivat tällaisia niin todellakin olisin kissaihminen.

• Eivät pidä sadesäästä sen enempää kuin koiransakaan, vaan makaavat mieluummin silkkipeiton alla ja nauravat sateessa rämpiville noutajaihmisille.

Itse rakastan sadesäätä ja varsinkin sateessa lenkkeilyä. Asuimme ennen koiraa kerrostalossa ja muutamana kesäyönä Puolisko on herännyt keskellä yötä ihmettelemään missä olen. Aina olen löytynyt parvekkeelta, kädet ja puolet kehosta kaiteen yli väännettynä, läpimärkänä ja nauravana. Asuttiin vielä ihan nelostien vieressä, eli Jyväskylän suuntaan matkaavilla yökukkujilla, jos mitään sateelta ovat nähneet, on saattanut olla hieman hauskaa.

• Ovat liikuntaa vieroksuvia, siksi valitsivat vinttikoiran, joka hoitaa liikuntansa itse juoksemalla.

Tämä sivulause pitäisi paikkansa, aivan varmasti, jos niitä vinttareita löytyisi kaksi. Meidän taloudessa niitä on kuitenkin, vielä (paino tällä edellisellä sanalla!!!), ainoastaan yksi ja sekin niin pieni, ettei kauheasti juoksentele lenkkeillessä - pihat ja aukeat maastot ovatkin sitten asia erikseen. Tosin, ei meikäläistäkäänä huvittaisi viipottaa lumihangessa jos lunta riittäisi leukaan asti, että syy on tällä hetkellä ehkä siinä. Kyllähän se lenkillelähtö välillä ketuttaa kun mielisi vaan löhötä ja tunkea suuhunsa angst-jäätelöä, mutta tykkään kovasti lenkkeilystä ja siitä lenkkiä seuraavasta fiilingistä.

• Eivät ymmärrä kouluttamista ja pitävät sitä koiran luonteen tukahduttamisena.

Väärin. Vaikka mummini tuttu olikin selittänyt vinttikoiriensa huonoa käytöstä sillä, ettei "vinttikoirille voi mitään opettaa, kun ovat niin tyhmiä", minä en usko tähän. Hölmöjähän ne on, sen uskon, mutta eivät täysin tyhmiä. Onhan tässä maailmassa hitaasti ajattelevia ja vielä hitaammin oppivia ihmisiäkin, miksei sama voisi päteä myös koiriin? Välillä tuntuu pikemminkin siltä, että nämä ovat niin nopeita penteleitä, että oppisivat kyllä vaikka mitä, jos kouluttaja(t) itse olisi vähän nopeampi reaktioidensa kanssa! Koira ehtii jo toteamaan mielessään, että ei, tuota se ei siis minulta pyytänyt, kokeillaan jotain muuta kun sinä vasta pohdit klikkaamista. Enkä todellakaan siis koe sen olevan luonteen tukahduttamista, sehän on vaan aktiviteettia aivoille?! :)

• Uskottelevat itselleen ja muille, että heidän koirillaan on oikeasti älyllistä toimintaa, ne eivät vaan näytä sitä.

No, ehkä sitten niin? Mutta kyllä meillä Rymy myös näyttää todisteita. Satunnaisesti. Halutessaan. Errrr. SEURAAVA KOHTA!

• Ovat ainoa ihmisryhmä, joka pitää koiran juoksemista radalla käyttönä.

*Olankohautus*

• Loukkaantuvat verisesti, jos joku sanoo heidän koiriaan laihoiksi.

Laihahan sen kuuluukin olla! Eihän se laihuus ole pahasta, ellei mennä liiallisuuksiin. Ehkä se termi itsessään on nykyään saanut jotenkin väärän sävyn, mutta kyllä minä yhdistän laihuuden hoikkuuteen ja kuten sanottu, ei siinä ole mitään pahaa.

• Ovat vahvasti esteetikkoja. Heidän kodissaan tuoksuu suitsuke, heidän koiransakin tuoksuvat siltä. Harrastavat ehkä orkideoja.

Okei, no tämän minä ainakin myönnän! Saatan olla vähän, tai vähän enemmän, esteetikko, ainakin tiettyjen asioiden suhteen. Ja kyllä, elen jo aika kauan ihaillut vinttareiden linjoja eli guilty as charged.

• Pitävät kaikkia muita rotuja fyysisesti viallisina tai ainakin vajavaisina.

Ehkä vähän, joo. Pitkäkarvaiset ja kuolaavat ns. nallekarhut eivät jotenkin sovi meikäläisen koiramuottiin, mutta ei minua haittaa se, että toiset ovat asiasta toista mieltä - niinhän sen kuuluu mennä. Hmm, ehkä juuri tästä syystä en muuten ole ikinä tuntenut mitään "vetoa" afgaaninvinttikoiria kohtaan (liikaa karvaa!)? Ja onhan jotkut nallekarhukoirat tosi suloisia, riippuu niin paljon luonteesta!

• Hyvin tiukasti laumasidonnaisia muiden vinttikoiraihmisten kanssa. Muut pitävät heitä kalahtaneina ja he pitävät muita barbaareina.

Saattaa se vähän olla näin (mutta kyllä ne muut ihan barbaareja onkin! ;D); tuntuu myös siltä, että vinttikoiraihmisten maailmaan on uuden (ja ulkopuolisen) vähän hankala päästä sisälle, mutta eiköhän se ole ihan sama juttu kaikkien tämän maailman klikkien ja ryhmien kanssa - ihan sama kun laumaan tulee uusi koira, ei sinne sisäpiiriin noin vain marssita :D Uuden immeisen pitää aina vähän haistella ja maistella ja etsiä sitä omaa aluettaan, mutta kyllä sitä toivonmukaan loppujen lopuksi löytää se oman paikkansa sieltä ryhmästä - oli sinulla vinttareita tai ei. Kai sekin on ihan ihmisen omasta luonteesta kiinni, sopiiko joukkoon vai ei? Näin minä ainakin uskon ja toivon :)