ULKOPUUHISSA

 

LISÄÄ KUVIA TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ LÖYTYY TÄÄLTÄ!

Sinne tulen luultavasti jatkossakin lisäämään nämä miljoonat takapihallariekkumiskuvat, niitä kun kerääntyy kummasti...

Kaksi ensimmäistä kuvaa on editoinut sisko ja kaksi seuraavaa minä, ainakin oma silmä erottaa todella hyvin nuo meidän erilaiset tyylit käsitellä värejä, en tiedä kiinnittääkö siihen kukaan muu huomiota - minä ja mun neuroosit, haha. Onneksi en ole talon ainoa neuroottinen neiti, hmph.

Sisko vietti eilisen koiruuksien kanssa, kun me vanhemmat ihmisorjat olimme molemmat töissä, ja olivat tosiaan riekkuneet pihalla. Sain tässä jokunen aika sitten potkaistua innoissani tuon meidän isomman pallon aidan yli ja käytiin se sitten toissapäivänä (?) hakemassa lenkiltä palatessamme, kun leikkipuistossa häärivät pojat olivat siitä aikaisemmin kiinnostuneita - kuulin heidät ("Hei katsokaa, tuolla on pallo!") ollessani pihalla koiruuksien kanssa, joten hihkaisin aidan yli, että on kuulkaas meidän, ei vaan olla vielä ehditty hakea! Pojat kiltisti jättivät pallomme rauhaan, mutta haettiin se kuitenkin kotiin ihan varmuuden vuoksi ja voi että sitä iloa ja riemua kun kaivattu lelu löytyi! Coco on tosiaan päättänyt, että kaikki pihalla olevat pallot ovat hänen ja Rymy saa ainoastaan joskus sekä hänen luvallaan niihin koskea. Yrittää neiti välillä kuljettaa niitä palloja yhtä aikaakin, toista kantaa ja toista tökkii, fiksu kun on! 

Sisällä meillä ei enää palloja olekaan, ei ollenkaan; ensinnäkin, kaverukset yhteistuumin suolestivat kaksi pehmoista versiota sekä tämän jälkeen jyrsivät Cocon tennispallot, huoh. Toiseksi, vietiin se yksi ainoa ehjä muovinen/kuminen/mikälie pallo (jonka kanssa muuten minäkin lapsena leikin, on isovanhemmiltani saatu) pihalle tässä parisen päivää sitten, ihan vaan tuon meidän palloneurootikon takia - iltaisin ei enää edes "saatu" leffaa katsella sohvalla, kun olisi pitänyt neidin mielestä lattialla istua ja heitellä sitä palloa, jota hän ei suostu pedistään edes tökkäämään heitettäväksi vaan komentaa meitä hakemaan, todella äänekkäästi vielä. Me naiset, ollaan me ihania :D Ekoina päivinä Coco selkeästi etsi roskikseen päätyneitä pallojaan, mutta nyt ei tunnu enää olevan ikävä - onneksi pihalla saa leikkiä pallojen kanssa melkeinpä niin paljon kuin sielu sietää!

Niin, ja vielä itselle muistutukseksi: se ois taas madotuksen paikka! Takapihalla lunta on vielä vaikka kuinka ja paljon, varmaan riittää ensi talvelle asti, mutta tiet ovat jo sulia ja lenkeillä tienvarsilta löytyykin kaikkea varsin mielenkiintoista ja herkullista, kysykää vaikka Rymyltä. Meillähän tosiaan tuo rituaali pyritään hoitamaan syksyisin ja keväisin, joten samalla tietenkin hoidetaan Coconkin madotus ajantasalle :)