KÄYTIIN VÄHÄN JÄÄLLÄ

(Tai sitten, käytiin vähän leikkimässä hengellämme, eiku) 

Nyt alkuun täytyy sanoa, että mä olen just sellainen outo neurootikko, joka välillä pelkää sellaisia ns. tavallisia asioita, joita monet muut eivät edes tajua pelätä. En mm. ole uskaltanut edes käydä jäällä juoksuttamassa noita otuksia, koska koko ajan takaraivossa mesoaa hissukseen pieni pelko, jonka mukaan ihan kohta pudotaan jäihin tai jotain vastaavaa.

Käytiin siis tänään siskon kanssa lenkillä; käveltiin yhtä suosikkireittiäni eli järven vieressä olevaa tietä pitkin ja huomattiin pilkkijä jäällä. Taisin sanoa jotain siihen tyyliin kuin että olisi kiva joskus mennä jäälle riekkumaan noiden kanssa ja seuraavassa hetkessä löysinkin itseni nimenomaan jäältä, siskon pakottamana. Hui! Koko lenkin ajan sydän hakkasi hulluna ja hyvä etten testamenttia laatinut mielessäni. En tiedä juontaako tuo pelko menneisyydestäni; vuosia sitten setäni nimittäin putosi jäihin ja menehtyi - siitä asti olen vältellyt jäitä hyvin tehokkaasti, ainoastaan kerran olen käynyt Rymyä jäällä juoksuttamassa koirakaverin kanssa, eikä silloinkaan ollut meikäläisen idea. Siitä kerrasta muistan myös sen sisäisen kauhun, kun jännitin koko ajan - sentään silloin ei ollut kevät näin pitkällä, eli pelkokin oli vähän pienempää luokkaa.

Mutta nyt joka tapauksessa sinne oli (taas) pakko mennä, kun sisko kerran pakotti ja olihan se oikeasti tosi mukavaa, varsinkin niinä hetkinä kun unohti pelätä ja keskittyä siihen mitä voisi tapahtua. Oli ihanaa katsoa onnessaan temmeltäviä koiruuksia - sitä riemua, kun oli tilaa juosta ja leikkiä. Ja vaikka ranta asutuksineen oli suhteellisen lähellä, kumpainenkaan ei lähtenyt seikkailemaan kauemmas, eivätkä myöskään lähteneet tekemään tuttavuutta kauempana olevien pilkkijöiden kanssa. Kävelivät koiruudet itse asiassa ajoittain nätimmin vieressä mitä ikinä hihnassa... aika ironista.

Ensi talvena täytyy aloittaa tuo järven jäällä riekkuminen heti kuin mahdollista, jos vaikka saisin aina alkuun kaverin mukaan, niin ehkä se oma pelkokin laimenisi ajan kanssa. Harmi sinänsä, että sisko tajusi tuon jäällä riehumisen vasta nyt, kun kevät on jo näin pitkällä.

Tilasin muuten DG Outdoor Top Shirt -lämpöpaidan Rymylle. Tälleen kevään ja tulevan syksyn lämmin-kylmä-lämmin-eiku -kelejä ajatellen tahdoin tuollaisen pidemmän mallisen manttelin poitsulle, on sen verran kätevän oloinen. Niin ja sitä paitsi, ehkä vähän myös senkin takia kun tuo meidän poitsu on tosiaan keskivartalosta yllättäen vähän miehistynyt, joten vanha mantteli on niinkus ihan hitusen jämpti (huom! edellinen seisotuspostaus)... ja siis, kun kerran vihreitä oli tarjolla niin pakkohan sellanen oli valita. Ei kun siis Rymy tahtoi just sen värisen!

Yritin muuten ottaa kuvia tuolla jäällä. Paino tosiaan sanalla yritin, kun oli vielä kaiken lisäksi kännykkä kyseessä, joten ei meinannut ottaa onnistuakseen. Mutta antaa kai nämäkin jotain osviittaa meidän lenkistä :) Seuraavaksi siis nähdään meikäläisen seurana olleet riemuidiootit: kummitätsy, Rymy sekä Kelju K. Kojootti... eiku vai oliks se sittenkin Coco, kuvien perusteella ei voi olla ihan varma. Nämä kaksi ekaa varsinkin saavat meikäläisen nauramaan, hih.