Keskiviikkona joskus kahden jälkeen tiirailin taas kerran ikkunasta koirien ulkotouhuja; aikamoista draamaa, kuulkaas. Ihan kuin olisi Kauniita ja Rohkeita katsellut telkkarista, ei jestas! Rymy oli siis aiemmin päivällä vienyt oman luunsa pihalle, ihan vissiin vaan huvin vuoksi - taas kerran. Tai turvaan, en tiedä. Mut sen mä tiedän, et se on kuulkaas selvä keväänmerkki, kun Rymppä istuskelee pitkät pätkät pihalla ja vie sinne kaikki luunsakin kastumaan, nams!
EDIT. Lisäsin havainnollistavan kuvan, kun sellainen kerran löytyi.
Coco, kuten varmaan olen sanonutkin tuhat kertaa, saattaa järsiä nahkaluita ynnä muita vaikka tunnin putkeen, mutta Rymy on luonnoltaan enemmänkin sellainen vaeltelija. Kantelee niitä ympäriinsä, vähän saattaa jyrsiä jos viitsii ja jättää jonnekin lojumaan, niinkuin piiloon mukamas, jolloin Coco on tietysti heti kärppänä varastamassa herkun itselleen. Rymyn ns. piilopaikat eivät muutoinkaan ole kovin hyviä, tänäänkin kantoi sen sohvan taakse. Muuten hyvä, mutta sohvan takanahan on kulkuväylä eli ei millään tavoin ollut herkku poissa näkyvistä ja sehän käytiin heti varastamassa. Mutta kas vain! Pihalla poitsun tekniikka oli yllättäen toinen...
Rymy nimittäin seisoskeli tai makoili luunsa kanssa vähän matkan päässä neitikoirasta, joka söi omaa herkkuaan ihan tuossa terassin oven edessä matolla, ja aina kun Coco kävi varastamassa Rympän luun, Rymy kävin samaan aikaan napsaisemassa Cocon luun itselleen. Ovelaa, eikö?! Vihdoin koirani osoittaa älyllisiä lahjoja, jes! Kyllä tätä on odotettukin. Ja tälleen se meno siis jatkui, pitkään. Välillä siis seisoivat nokat vastakkain tai vähintään Coco tiivisti tuijotti Rymyä, sitten Coco aina ensin haukahti varoituksen ja syöksyi hakemaan Rymyn luuta, jolloin Rymy haki Cocon luun ja taas sama alusta. Monta kertaa. Kai se sitten oli jotenkin tosi hauska leikki, mene ja tiedä.
Ja sitä paitsi, kuluuhan se energia tuolleenkin, en valita. Varsinkaan kun juuri ennen tätä episodia olin ollut (jo toisen kerran sinä päivänä) koirien kanssa pihalla. Yrityksenäni siis oli riekuttaa ja väsyttää otuksia vielä kerran ennen töihin lähtöä, mutta tällä kerralla joku kaueampaa kuuluva ääni (?) pelotti Cocoa niin, että pallo palautettiin aina terassin ovelle vähintäänkin arkana. Ja Rymyähän ei sillä(kään) kertaa luonnollisesti kiinnostanut mikään muu kuin tuo meidän lahon pensaan tuhoaminen, joka onkin jo aikalailla maan tasalla, sekä tietenkin ne herkulliset kakkapiilot...
PS. Leikitään ettei tuossa kuvassa tiiviste repsota mitenkään rumasti, jooko? Ois niinku uusinnan tarpeessa, joo. Millä järjellä mieheke osti tiivisteen Tokmannista, sitä en tiedä, mutta tässähän sitten nähdään tulos... kaikista parasta on se, että jo äidin asuessa täällä tiivisteet repsotti, eli olisi voinut pienellä päättelyllä tulla helpostikin siihen tulokseen, että ehkä tämä kyseinen ovi karmeineen kaipaa jotain kunnon liimaa kunnollisten tiivisteiden kera, eh. Miehet.
PSS. Neiti on muuten oppinut itse päästämään itsensä takapihalle, jos tahtoo mennä riehuvan Rymyn seuraksi. En yleensä laita terassin ovea kunnolla kiinni jos koira on pihalla, joten ei muuta kuin kunnon ponkaisu ovea vasten ja sehän työntyy auki. VAPAUS, JEE! Sisäänpäin ei sitten samalla tekniikalla pääsekään, valitettavasti, sillä Cocon mielestä on ihan parhautta tulla n.5-10 minuutin välein sisään tarkastamaan tilanne.
Ja vielä kerran... jos joku ihmettelee, tunniste-lista tuossa vieressä ärsyttää mua niin vietävästi, että se aina välillä saattaa kadota kun tuskailen noiden tunnisteiden kanssa... Näin kevään tullen mulle iskee aina kauhea halu käydä kaikki tunnisteet alusta asti läpi ja tehdä "tarvittavat" muutokset eli varmaan tässä joku ilta ne taas muuttuvat kokonaan. Olen hullu, tiedän.
Ja sitä paitsi, kuluuhan se energia tuolleenkin, en valita. Varsinkaan kun juuri ennen tätä episodia olin ollut (jo toisen kerran sinä päivänä) koirien kanssa pihalla. Yrityksenäni siis oli riekuttaa ja väsyttää otuksia vielä kerran ennen töihin lähtöä, mutta tällä kerralla joku kaueampaa kuuluva ääni (?) pelotti Cocoa niin, että pallo palautettiin aina terassin ovelle vähintäänkin arkana. Ja Rymyähän ei sillä(kään) kertaa luonnollisesti kiinnostanut mikään muu kuin tuo meidän lahon pensaan tuhoaminen, joka onkin jo aikalailla maan tasalla, sekä tietenkin ne herkulliset kakkapiilot...
PS. Leikitään ettei tuossa kuvassa tiiviste repsota mitenkään rumasti, jooko? Ois niinku uusinnan tarpeessa, joo. Millä järjellä mieheke osti tiivisteen Tokmannista, sitä en tiedä, mutta tässähän sitten nähdään tulos... kaikista parasta on se, että jo äidin asuessa täällä tiivisteet repsotti, eli olisi voinut pienellä päättelyllä tulla helpostikin siihen tulokseen, että ehkä tämä kyseinen ovi karmeineen kaipaa jotain kunnon liimaa kunnollisten tiivisteiden kera, eh. Miehet.
PSS. Neiti on muuten oppinut itse päästämään itsensä takapihalle, jos tahtoo mennä riehuvan Rymyn seuraksi. En yleensä laita terassin ovea kunnolla kiinni jos koira on pihalla, joten ei muuta kuin kunnon ponkaisu ovea vasten ja sehän työntyy auki. VAPAUS, JEE! Sisäänpäin ei sitten samalla tekniikalla pääsekään, valitettavasti, sillä Cocon mielestä on ihan parhautta tulla n.5-10 minuutin välein sisään tarkastamaan tilanne.
Ja vielä kerran... jos joku ihmettelee, tunniste-lista tuossa vieressä ärsyttää mua niin vietävästi, että se aina välillä saattaa kadota kun tuskailen noiden tunnisteiden kanssa... Näin kevään tullen mulle iskee aina kauhea halu käydä kaikki tunnisteet alusta asti läpi ja tehdä "tarvittavat" muutokset eli varmaan tässä joku ilta ne taas muuttuvat kokonaan. Olen hullu, tiedän.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti