feat MARLO & ERNESTO

Sunnuntaina Rymy ja meikäläinen käytiin iltalenkillä metikössä Tiinan sekä koirapoitsujensa, Marlon ja Erneston kanssa - Marlo on siis tuo, jolla on Hurtan mantteli niskassa, Ernesto ei turkkinsa ansiosta mitään takkeja kaivannut! Tiina nappasi meidät kotiovelta kyytiin ja kerrottakoon, että Rymy matkustaa aina noi retket meikäläisen sylissä etupenkillä kun pienemmät poitsut ovat takapenkillä kangashäkissä. Tosi nätisti osaa muuten olla ja istua/makoilla, ei ole yhtään samanlaista vinkuvenkslaamista mitä pentuna. On tainnut Rymykin ymmärtää, että noi tollaset automatkat tarkoittaa aina loppupeleissä hauskaa riekkumista ja kavereiden kanssa melskaamista. Tai sitten siitä on vaan tullut Iso Poika! Pihallakaan ei vinkunut poika kertaakaan kun kyytiämme odotettiin, seisoi ihan hiljaa paikallaan kun ensin sanoin, että Marlo tulee ihan kohta! Tuijotteli tiiviistii tielle päin ja odotti ihan hissukseen vaikka kylmäkin siinä ehti tulla, kun paikallaan oltiin! Ylpeä olin, taas kerran.

Menomatkalla takapenkiltä kuului kauhia räksytys, hih, mutta tulomatkalla oltiinkin sitten aikas väsynyttä ja hiljaista poikaa; täysin ymmärrettävää kylläkin, koska Ernesto ei ollut koskaan tavannut Rymyä joten onhan se nyt haukkumisen arvoinen asia, jos yhtäkkiä autoon ilmestyy ihan vieras koira, perhana! Käytiin siis tarpomassa metikössä moottorikelkkareitillä ja Rymy pääsi ensimmäistä kertaa elämässään hevosenkakan makuun, nams...

Pojat tulivat tosi hyvin toimeen keskenään, tuntui ihan siltä kuin olisivat nämä kolme aina käyneet yhdessä lenkeillä! Ei ollut ollenkaan sellaista päätöntä sähläystä mitä esimerkiksi alkuun Rymyn ja Sherlockin treffit olivat. Juostiin ja vähän painiskeltiinkin, spurttailtiin, nuuskuteltiin nurkkia, syötiin yhdessä kaikkea kivaa kuten juurikin sitä hevosenkakkaa ja ihan vaan käveltiin nätisti hihnassakin. Mikä parasta, korvat oli kuulolla (ei tietenkään nappuloiden ansiosta, öö?). En epäile hetkeäkään etteikö nämä treffit tekisi Rymylle tosi hyvää - ajattelin silti joku kerta ottaa Rymyn sijasta Cocon mukaan, saas nähdä mitä mieltä neiti on uusista kavereista. Tai jos vaikka mentäisiin kahdella autolla, saisin mukaan sekä puoliskon, että molemmat koirat. Se vasta olisikin kiva juttu, niinkus.

Ernesto oli kyllä niin hurmaava pakkaus, että sulatti meikäläisen sydämen ihan täysin! Siis aivan ihana tapaus. Tämä pieni ei pahemmin haukkunut, hiljainen kaveri jos ei alkumatkan rähinää lasketa, tutkaili maita ja mantuja ja meinasi välillä lähteä ihan omille teilleenkin kun ei ymmärtänyt meidän menevän toiseen suuntaan, onhan hän nykyisessä kodissaan ollut vasta kolmisen viikkoa eli kaikkea vasta harjoitellaan ahkerasti :) Melkein nenäänsä asti ulottuvassa hangessa läks välillä tarpomaan, ei se lumi menoa estänyt! Mutta sieltä se pienillä pupunkoivillaan (oikeasti, otan joku kerta videon Erneston menosta, takaapäin olisi voinut kuvitella, että on jänis kyseessä kun ne koivet osoittivat molemmat ihan eri suuntiin!) aina lopulta meidän perään pomppi kun tajusi meidän olevan jossain ihan muualla. Jos en olisi tiennyt, en kyllä olisi osannut sanoa rescue-koiraksi  - vaikka kaulassa komeili parantunut haava toisen koiran pureman jäljiltä, ei pieni arastellut Rymyäkään yhtään, eikä kuulemma noita perheensä labbiksiakaan. Hieno otus, kerta kaikkiaan! Ette varmaan mitenkään osaa sanoa, että ihastuin? :D Joku kerta nappaan taskuun ja tuon kotiin, ettäs tiedätte.

Hauskaa siis oli, niin Rymyllä kuin minulla. Minä nautin muutenkin aina suunnattomasti noista yhteisistä lenkeistämme Tiinan kanssa, tuntuu tosi ihanalta päästä juttelemaan toisen koiraihmisen kanssa niitä näitä, varsinkin kun kyseinen henkilö tuntuu vielä näkevän asiat hyvin samanlaisten lasien läpi, ihan joka suhteessa. Koko ajan huomaan hokevani "niin just, niinpä, ihan totta, aivan!" tai ihan vaan nyökkäileväni. Ja siis plussaahan tulee ehdottomasti siitä, että kyseinen henkilö on monesti harkinnut ottavansa itselleen whippetin, mutta aina päätynyt ottamaan itselleen kotia vailla olleen otuksen.

Tulisi jo kuivat kelit ja kesä niin päästäisiin kunnolla tuonne metikköön rälläämään, nih!