"No en todellakaan viihti lähtee tonne asti, hakekoon itte sen pallonsa, prkl!" tuumas Rymy.
Käytiin tosiaan taas vähän jäällä (eilen - illalla minä tämän postauksenkin jo hahmottelin), tällä kertaa puoliskon kanssa. Otettiin mukaan meidän supersöpö vihreä frisbee ja Crazy Ball "heittokäsi" ja tietenkin ne koirat :D Kyseinen lelu sopii kuvauksen mukaan täydellisesti pallohulluille koirille ja se muuten todellakin pitää paikkansa! Neiti suorastaan rrrrrakastaa tätä lelua, pelkästään sen esille ottaminen saa aikaan aikamoiset riemuvinkaisut ja hyppelehdinnät. Lelun mukana tulleen alkuperäisen pallon Coco sai jo rikki, tietenkin, sekä sen seuraajan, mutta kyllä tuo systeemi rikkinäistäkin palloa aika pitkälle heitti, kunhan sen vain sai napattua kauhaan ennen pallohirmun mulle-mulle-mulle! -hyökkäystä. Näki hyvin, että ainakin Cocolla oli todella todella todella hauskaa ja siitä tuli itsellekin hyvä mieli. Rymy taasen on näistä kahdesta selkeästi se herkempi - pehmeämpi? - otus, se pohdiskeleva ja vähän hitaammalla käyvä filosofi. Huomasi hyvin ettei ollut Rymylle niin tuttu paikka. Jos olisi lapsesta kyse, epäilisin vian olevan kiintymyssuhteen laadussa, ahem, mutta nehän aina sanoo, ettei koiraa saa inhimillistää joten ehkä se siitä aiheesta sitten.
Oli oikeastaan aika hauska tuolla kävellessämme pohdiskella näiden kahden eroavia luonteenpiirteitä. Cocohan pinkoi pallon perään tuhatta ja sataa, meni se minne tahansa, eikä rannalla leikkivät lapsetkaan kiinnostaneet neitiä yhtään - maailmassa oltiin vain me ja pallo! Ehkäpä neiti on kaupungin hälinässä tottunut jatkuvaan taustameteliin ja ihmisiin vähän siellä sun täällä. Rymy sen sijaan pyöri meidän lähellä, tutkaili ja tsiigaili ja haisteli, ja kovasti katseli ohi mennessämme rannan suuntaan; tarkkaili lapsia ja välillä hakeutui asteen verran lähemmäskin näitä nähdäkseen paremmin. Nameilla pidin sitten yllä kontaktia ja kutsuin luokse hakemaan vähän parempaa herkkua, tosi hyvin oli koko ajan korvat kuulolla. Sain taas olla hirmuisen ylpeä kummastakin hännällisestä.
Note to self; otukset ovat nyt madotettu kumpainenkin. Täältä blogista se on niin helppo tarkistaa, kun sitten syksymmällä taas pohdin että milloinkohan se oikein viimeksi tehtiin... Cocon madotus oli ihan helppo nakki, mutta puoliskon mukaan tuo Rympän nirsoilu meinasi ekana parina päivänä tuottaa hankaluuksia, kunnes sitten kikkailemalla saatiin kolmantena päivänä helpolla menemään alas. Sinänsä hassua, kun Rymy on tähän asti ottanut matolääkkeet aina nameina vastaan, koskaan ennen ei ole tarvinnut asian kanssa kikkailla.
Taidan lähteä ihan kohta noiden koiruuksien kanssa pihalle leikkimään. Ei olla vielä saatu tarvittavia systeemejä neidin korvan ns. teippausta ajatellen, joten jätetään tänään aamulenkki väliin ja mennään vaan pihalle. Olisi vissiin lääkekaapin päivitys aika kova sana. Anyway, olen huomannut neidin ravistelevan itseään enemmän lenkeillä kuin pihalla yleensä, johtuisiko niistä vaatteista? Sinänsä huono päivä tänään, kun ollaan molemmat pitkään miehekkeen kanssa töissä ja kummitätsykin kehtasi jättää meidät jo aamulla, mutta onneksi tosiaan eilen käytiin siellä jäällä riekkumassa - ei sillä etteikö neiti olisi ladannut yöllä akkujaan. En ymmärrä mistä tämä duracell-pupu oikeasti saa kaiken energiansa, mä kun aina kuvittelin Rympän olevan jotenkin tosi latautunut :D Sain muuten Tuulenkoirissa paljon hyviä vinkkejä tuon Cocon korvan suhteen, nyt on taas meikäläiselläkin paljon parempi fiilis asian suhteen. Aloin olemaan jo ihan epätoivoinen, kun mikään ei tuntunut auttavan, mutta nyt otetaan uudet tekniikat kokeiluun!
Edelleen muuten pitää hehkuttaa neidin yöllistä sisäsiisteyttä, se on helpottanut kyllä arkea aika paljon kun ei aina ensimmäisenä tarvitse raahautua siivoamaan. Coco näyttäisi muutenkin nukkuvan paljon sikeämmin öisin, ei välttämättä lähde enää perääni ollenkaan jos käyn vessassa tai keittiössä yms. Eilen yöllä miehekkeelle tuli keikka ja siihen Coco reagoi - päivätyössään nuo iltavuoroviikkojen yölliset keikat tulevat aina puhelimeen ja niitä tulee valehtelematta vähän väliä, joten siihen Coco onkin jo tottunut että puolisko vastaa puhelimeen ja lähtee matkaan. Tämä VPK:n piippari/virve combon jatkuva äänimerkki, sekä vauhdikas ylösnouseminen ja matkaan syöksyminen sen sijaan olivatkin vähän uudempi juttu. Coco kävi hieman levottomaksi; seuraili miehekettä (jaloissa, totta kai) kummissaan, eikä oikein tiennyt mitä tapahtuu tai että pitäisikö hänenkin innostua vai ei. Harvinaisen vähän on Cocon aikana noita pelastuslaitoksen keikkoja öisin ollut, en edes muista milloin viimeksi. Rymyhän on noihinkin ääniin jo niin tottunut, ettei yleensä edes avaa silmiään hälytyksen tullessa, onnellisena vaan tuhisee menemään. Unet kyllä jatkuivat miehekkeen lähdön jälkeen - ainakin minun tapauksessani, olettaisin että Coconkin :D
Anyway. NYT MÄ MENEN. Aikuisten oikeesti.
Note to self; otukset ovat nyt madotettu kumpainenkin. Täältä blogista se on niin helppo tarkistaa, kun sitten syksymmällä taas pohdin että milloinkohan se oikein viimeksi tehtiin... Cocon madotus oli ihan helppo nakki, mutta puoliskon mukaan tuo Rympän nirsoilu meinasi ekana parina päivänä tuottaa hankaluuksia, kunnes sitten kikkailemalla saatiin kolmantena päivänä helpolla menemään alas. Sinänsä hassua, kun Rymy on tähän asti ottanut matolääkkeet aina nameina vastaan, koskaan ennen ei ole tarvinnut asian kanssa kikkailla.
Taidan lähteä ihan kohta noiden koiruuksien kanssa pihalle leikkimään. Ei olla vielä saatu tarvittavia systeemejä neidin korvan ns. teippausta ajatellen, joten jätetään tänään aamulenkki väliin ja mennään vaan pihalle. Olisi vissiin lääkekaapin päivitys aika kova sana. Anyway, olen huomannut neidin ravistelevan itseään enemmän lenkeillä kuin pihalla yleensä, johtuisiko niistä vaatteista? Sinänsä huono päivä tänään, kun ollaan molemmat pitkään miehekkeen kanssa töissä ja kummitätsykin kehtasi jättää meidät jo aamulla, mutta onneksi tosiaan eilen käytiin siellä jäällä riekkumassa - ei sillä etteikö neiti olisi ladannut yöllä akkujaan. En ymmärrä mistä tämä duracell-pupu oikeasti saa kaiken energiansa, mä kun aina kuvittelin Rympän olevan jotenkin tosi latautunut :D Sain muuten Tuulenkoirissa paljon hyviä vinkkejä tuon Cocon korvan suhteen, nyt on taas meikäläiselläkin paljon parempi fiilis asian suhteen. Aloin olemaan jo ihan epätoivoinen, kun mikään ei tuntunut auttavan, mutta nyt otetaan uudet tekniikat kokeiluun!
Edelleen muuten pitää hehkuttaa neidin yöllistä sisäsiisteyttä, se on helpottanut kyllä arkea aika paljon kun ei aina ensimmäisenä tarvitse raahautua siivoamaan. Coco näyttäisi muutenkin nukkuvan paljon sikeämmin öisin, ei välttämättä lähde enää perääni ollenkaan jos käyn vessassa tai keittiössä yms. Eilen yöllä miehekkeelle tuli keikka ja siihen Coco reagoi - päivätyössään nuo iltavuoroviikkojen yölliset keikat tulevat aina puhelimeen ja niitä tulee valehtelematta vähän väliä, joten siihen Coco onkin jo tottunut että puolisko vastaa puhelimeen ja lähtee matkaan. Tämä VPK:n piippari/virve combon jatkuva äänimerkki, sekä vauhdikas ylösnouseminen ja matkaan syöksyminen sen sijaan olivatkin vähän uudempi juttu. Coco kävi hieman levottomaksi; seuraili miehekettä (jaloissa, totta kai) kummissaan, eikä oikein tiennyt mitä tapahtuu tai että pitäisikö hänenkin innostua vai ei. Harvinaisen vähän on Cocon aikana noita pelastuslaitoksen keikkoja öisin ollut, en edes muista milloin viimeksi. Rymyhän on noihinkin ääniin jo niin tottunut, ettei yleensä edes avaa silmiään hälytyksen tullessa, onnellisena vaan tuhisee menemään. Unet kyllä jatkuivat miehekkeen lähdön jälkeen - ainakin minun tapauksessani, olettaisin että Coconkin :D
Anyway. NYT MÄ MENEN. Aikuisten oikeesti.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti