RYMY, HUGO & COCO AS DRAWINGS

Look what I've got!!

They're absolutely gorgeous, are they not? Yeah, I know they are 

(even without you saying so).

Both of these awesome pictures were drawn

by my beloved slave friend Addy,

just  because I asked her to.

They're actually part of a bigger project of mine ours,

but for the time being, I won't explain it any better... 

although I'm not very good when it comes to keeping

my own secrets, so.

Anyway, I had to share these babies with you guys, obviously.

RYMY VS COCO

Koska nyt on Valtakunnallinen Koiranpäivä, ajattelin nopsaan julkaista vielä yhden postauksen (edellinen täällä) - lupaan pyhästi, ettei tällä postauksella ole mitään tekemistä vatsavaivojen kanssa!

 
Rymy mieluusti istuskelee ja tutkailee maisemia pihalla ollessaan, makoilee auringossa ja nukkuu jopa, kun taas Cocon mielestä tuo aidattu alueemme on juoksemista ja/tai palloleikkejä varten and that's it.

Rymy myös viihtyy ilman ihmistä pihalla vaikka tuntikausia, Coco kyllästyy varsin pian ja vaatii päästä sisään, varsinkin jos Rymyä ei huvita juoksuleikit. Joskus ehkä voi hetken jotain neitikoira nuuskutella, sitten takaisin sisään lämpimään (muuttuukohan tämä lämpimien kelien myötä?)

Rymy haukkuu halutessaan sisään takapihalta, Coco hyppää aina ekana ovea vasten.

Rymy tuo heitetyn lelun ja lähtee jolkottomaan johonkin suuntaan samalla tähyillen josko lelua näkyisi ja/tai jää odottamaan palkkaa, Cocolle ei palkka edes maistu ja tämä pitää koko ajan tarkasti silmällä lelua heittävää/potkivaa ihmistä ja tämän kehoa; osaa sen perusteella ennakoida minne ihminen milloinkin viskoo pallon ja siirtyy aina tulilinjalle, argh - Rymy ei tällaiseen päättelyyn tunnu kykenevän...

Rymy vinkuu tahtoessaan apua (lelu sohvan alla yms), Coco useimmiten haukkuu kimakasti. Samaten Coco komentaa haukkuen jos asiat tapahtuvat liian hitaasti, Rymy sen sijaan itkuvinkuu tosi surkeana, ikään kuin ei olisi eläissään saanut rakkautta tai ruokaa.

Rymy heittelee kongia ja saa täten herkun sekunneissa ulos, Coco vaan kärsivällisesti lipoo lelunsa puhtaaksi.

Rymy saunoo, Cocon mielestä jo saunahuoneen ovi on suhteellisen pelottava (ollaan tosin otettu se linja, ettei Cocoa edes opeteta saunomaan, kun ei tosiaan ole meidän omamme). Rymyhän vaatii päästä saunaan jo siinä vaiheessa kun tajuaa sen olevan edes hitusen lämmin ja vinkuu kärsivänä oven takana, kun emme yksin anna mennä. Kun me saunomme, Coco nukkuu olkkarissa.

Rymy ei yleensä väistä mitään ennen kuin kolahtaa, eikä välttämättä silloinkaan, Coco taasen on heti kärppänä pois jaloista kun huomaa ihmisen/imurin/minkä tahansa lähestyvän (paitsi jos kyseessä on se hemskutin pallo!) - joskus pelkkä aikomus kohta lähestyä riittää. Rymy ei myöskään ikinä ole oppinut mitä väisty tarkoittaa, Coco kun taas reagoi käskyyn melkein heti - kesken unien voi käydä vähän hitaammalla. 

Rymyllä on hitusen hitaammat refleksit, monen monta kertaa osunut pallo suoraan päähän, Cocohan nappaa sen ilmasta.

Rymy nukkuu usein päivällä makkarissa omassa pedissään, Coco sen sijaan pyrkii olemaan aina siellä missä muu perhe, ellei tosiaan olla siellä saunassa.

Iltaisin Rymy melkein aina löytyy samaisesta pedistä nukkumasta, Coco taasen tahtoisi jäädä olkkariin, mutta ollaan otettu tavaksi viedä makkariin vaeltelun ja täten pissavahinkojen välttämiseksi. Jossain vaiheessa yöllä Rymy usein siirtyy kuitenkin sohvalle hetkeksi ja Coco omastaan Rympän petiin.

Rymy ei lasten kanssa ollessaan osaa oikein hillitä voimiaan ja saattaa esim. hypätä pientä vasten, innostuu juoksemisesta ja kiljumisesta, rakastaa pussailua jne - Coco on ollut lasten läheisyydessä tosi rauhallinen ja kärsivällinen, melkein vetäytyvä, eikä ole kertaakaan tehnyt sellaisessa tilanteessa mitään kiellettyä.

Rymy ei yleensä märällä kelillä lenkkeillessä ole likainen kuin tassuistaan, Cocon kävely on vissiin sen verran tanssahtelevaa, että neiti on yeensä vatsanalustaansa myöden kurainen.

Rymy tykkää nukkua jalkojen päällä/välissä + peiton päällä, Coco haluaa aina peiton alle ja usein ihan kainaloon tai ainakin mahdollisimman lähelle.

Rymy kai tottui remontin keskellä työkaluihin ja paukkeeseen, koska ei tunnu säikkyvän mitään kovia ääniä ja kuononkin voi surutta tunkea ihan lähelle akkuporakonetta, nou hätä - Coco onkin sitten asiasta aikalailla vastakkaista mieltä. Neiti pysyy mieluummin sisällä jos vaikkapa tamppaan pihalla mattoja, Rymyä ei moinen meteli hetkauta.

Rymy kiertää lammikot, Coco hyppää usein yli. Kumpainenkin yleensä pyrkii siis välttämään moiset kammotukset... paitsi jos tilanteeseen liittyy pallo! Silloin ei minkäänlaiset järvilammikot voi neitikoiran menoa estää, se on vissi.

Rymy kerjää keittiössä aina kun jääkapin ovi aukeaa ja juusto/leipä otetaan esiin, Coco taasen ei ole vielä hiffannut, että jotain voisi jopa pudota lattialle. Tosin meillä on Cocon tulosta asti ollut aikalailla kiellettyä antaa Rympälle mitään extra-herkkuja Cocon nähden, ettei Coco vaan opi yhdistämään toisiinsa juustopakettia ja herkkua... 

Rymy hakee huomiota varastamalla tavaroita pihalla ja juoksemalla karkuun - tai pihalle, jos ovi on auki - yrittäen saada tietenkin meikäläisen leikkimään hippaa kanssaan, argh, Coco vaatii päästä syliin halutessaan huomiota. 

JNE :D

Olisihan noita eroja toki lisää, mutta tässä ehkä ne selkeimmät. Lopputulokseksi todettakoon, että varsin erilaisia persoonia kumpainenkin, molemmilla paljon ihania luonteenpiirteitä sekä toinen mokoma niitä ei-niin-miellyttäviä. Joissain tilanteissa Rymy on niin mies kuin vaan mies olla ja voi, kun taas Cocolla on selkeästi havaittavissa naisellista viekkautta ja taktikointia, kettumaista oveluutta.  Voisi melkein todeta, että vertauskuvallisesti, Rymy on luonteeltaan peruna, Coco sipuli...

Elikkäs näin, HYVÄÄ KOIRANPÄIVÄÄ 2013! Muistakaa antaa extra-halit omille karvakuonoille :)

VATSAVAIVOJA, JÄLLEEN KERRAN

Ei noiden koirien kanssa huolet lopu ikinä, se on vissi. Nyt kun neitikoiran korva näyttää parantumisen merkkejä, eivätkä tassutkaan ole auenneet pitkiin aikoihin kumpaisellakaan, keksin toisen huolenaiheen (koska nähtävästi en osaa olla ilman).

... Taas vähän note-to-self -tyyppinen postaus, mutta onpahan sitten tämäkin episodi ylhäällä kera ajankohtien jos ei muisti pelitä.

Perjantaina molemmat koirat tosiaan yrittivät kaasuttaa kaikki vieraamme hengiltä, varsinkin Coco. Nuo pommit eivät olleet mitään verrattuna niihin arkisiin kranaatteihin, joilla joskus yritetään tainnuttaa kanssaeläjät, oikeasti. Maanantaina neitikoiralla oli äidin mukaan lenkillä vatsa tosi löysällä, tiistaina oksensi yhden kerran järkyttävän ison kasan, tosin juuri mahatikun syötyään, ja tänään olikin sitten kellertävän kakan seassa jos jonkinlaista limaa, mm. vihreää. 

Onneksi heti parista ekasta ei-hyvästä kakasta ei tarvitse huolestua, eli seuraillaan taas tilannetta muutaman päivän ajan. Perjantain ja maanantain ns. oireilut pistin noiden juhlien stressin piikkiin, mutta tuollainen limainen ulostehan yleensä viittaa ärtyneeseen paksusuoleen tai tulehdukseen. Molemmat koirat madotettiin juuri, joten tuskinpa kyse on matosista, mutta eihän sitä tiedä mitä nuo kaksi ovat pihalla ehtineet napaansa napsia meidän tietämättämme. Vierasesinettäkään ei voi laskuista pois sulkea, Rymyn kanssa on totuttu näihin kakkajuttuihin - mistä tulikin mieleeni, että tässä lumien alkaessa sulaa keräilin pihalta unohtuneita kakkakasoja ja sieltähän löytyi kaikenlaista mukavaa, mm. ihan mukavasti niiden syötyjen vihreiden tablettiemme palasia. Tänään aamulla Rymy mussutti tyytyväisenä napaansa pientä nenäliinapakkausta tai oikeammin sen sisältöä, ja olipa se saanut käsiinsä nenäsumuttimenikin (joka onneksi selvisi pahvisuojansa ansiosta vahingoittumana) sekä tassupyyhkeensä. Taas saatiin muistutus siitä, ettei Rymyyn voi luottaa ollenkaan, mitä yöpöytiin tai ylipäätään pöydillä oleviin tavaroihin tulee - pitäisi melkein hankkia laatikollinen systeemi makkariin, ettei aina kaikkea tarvitse nostaa lipaston päälle, se kun tuppaa aina unohtumaan tai jalat on juuri rasvattu tai tai tai... tekosyitä on monia, kuten aina. Cocoa en ole kyllä tainnut kertaakaan yllättää syömästä mitään ei-sallittua ellei petien täkkien pehmusteita oteta laskuun, mutta sitähän en tiedä kuinka usein Coco on ollut Rymyä auttamassa kun meidän poika on  keksinyt jotain kivaa mussutettavaa. Takapihalla sen sijaan Coco harvoin keskittyy muihin juttuihin kuin palloon, ei vietä siellä aikaa välipaloja etsien kuten Rymppä tekee.

Anyway! Vaihdettiin juuri nappuloita, juurikin perjantaina, joten syy neitikoiran vatsavaivoihin saattaa hyvin yksinkertaisesti piillä siinä. Tällä hetkellä molemmat otukset testaavat siis Canagania, jota Rymykin näin juhlahumun keskellä ja jälkeen on syönyt kahdesti päivässä eikä kyllä ole mitenkään oireillut. Eilen saatiin isompi satsi Orijenia, joka ainakin Rymyn pentuaikoina havaittiin hyväksi merkiksi, joten ehkäpä tänään illalla neitikoiralle tarjoillaan joko sitä tai sitten hyvin pelkistettyä raakaruokaa kera riisin, siihen kun Cocon vatsa on kuitenkin täällä ollessaan ehtinyt tottumaan. Canaganit jätetään nyt kuitenkin tod näk kokonaan neitikoiran kohdalla pois, ihan varmuuden vuoksi. Jos ja kun ollaan saatu vatsa takaisin harmoniaansa, voidaan varovasti kokeilla uudestaan.

Että tällaista tänään, saas nähdä mitä huomenna.

KOLMEN PÄIVÄN BILEET

... siis ihan kirjaimellisesti; sisko täytti 18 ja juhlat alkoivat jo perjantaina, jatkuivat melkein samalla vieraslistalla lauantaina ja loppuivat sunnuntaina joskus kasin aikaan viimeisen setin kotiuduttua. Nyt täällä ei ole enää kuin äiti miesystävänsä kanssa, joten pikkuhiljaa palaillaan arkeen ja rauhaan, onneksi... olo on nimittäin kuin merileijonalla, sen verran tullut kaikkea mussutettua. Juhlista ei sen enempää, paitsi koirien näkökulmasta.

Perjantaina olin antanut otuksille joskus aamulla kalkkunankaulat sekä muistaakseni jossain vaiheessa sai Coco dentan Rympän ollessa pihalla ja sehän kostautui illalla; molemmat koirat päästelivät sellaisia pommeja, että vieraat saivat kymmenen minuutin välein käydä ulkona haukkaamassa raitista ilmaa, joskin sisääntullessa nuo mukavat aromit iskivät vasten naamaa aina kaksinverroin maukkaampina. Olen tosin melkovarma, että syyllinen oli Coco, joka ei meillä ole tottunut ihan noin suuriin vierassatseihin, olihan täällä perjantaina se parikymmentä naamaa, vähintään + ääntä ja musiikkia (joka tosin pysyi suht hiljaisena naapureita ja noita meidän otuksia ajatellen, se tehtiin selväksi jo ihan face-tapahtumassa, kuulkaas!). Rymylle suht suuri osa naamoista oli tuttuja, Cocolle ainoastaan pari. Silti neitikoira otti heti omakseen pari miesvierasta ja siellä se nukkua makoili sohvalla näiden Tiettyjen Vieraiden viekussa, totta kai rapsutuksista melkein kehräten ja tappavia pommeja päästellen. Rymy taasen osaa mennä makkarin petiinsä uinumaan, jos kaipaa omaa rauhaa ja hiljaisuutta, mutta Coco on yleensä siellä missä muu perhe.

Lauantaina sisko ja poikkiksensa lenkittivät aamulla molemmat koirat, sekä riehuttivat niitä (lue: Cocoa) vähintään muutaman tunnin pihalla parissa eri osassa (toisella kertaa jäi neidille mantteli ylle, nyt se vaatii pienen pesun, eh), kun taas äidin miesystävä lenkkeilytti vielä erikseen Rymyn. Äidin miesystävä tykkää kovasti koirista sekä ulkoilusta, joten melkein aina täällä ollessaan hän lenkkeilee Rymyn kanssa, välillä pitkiäkin lenkkejä, mikä on minusta aivan ihanaa vaihtelua arkeen. Tällöin Coco jää aina nauttimaan pallopuuhista pihalla ja/tai aktivointihommista sisätiloissa, tai sitten ihan vaan ollaan ja köllötellään rauhassa.  Lauantaina Coco olikin niin hyvin väsytetty, että melkein koko illan koiranraato makasi raajat kohti kattoa olkkarinpedissä, ei tietoakaan vieraista. Rymy sen sijaan oli vähän levottomampi alkuun, mutta lopulta poitsu löysi tiensä omaan petiinsä ja sieltä kuorsaava otus siirrettiin olkkariin kun lähdettiin baariin - muutoin Coco olisi löytynyt sängystämme myöhemmin yöllä.

Juhlista ei niinkään napsittu kuvia, ainakaan koirista, mutta pakko on ainakin ekana jakaa edelliseltä sunnuntailta yksi kuva, nimittäin Coco yhden Lemppari Miehensä kanssa, kyseessä siis siskon paras kaveri - onneksi kyseinen henkilö tuli myös itse juhliin nauttimaan suukotteluista (ja niistä pommeista, ahem). Vieraille Coco ei enää murise, eikä hauku, ainoastaan ovikellolle välillä saattaa ärähtää paitsi - paitsi siis edelleen tälle samalle henkilölle, joka hänet alunperin säikäyttikin, eli äidin entiselle miesystävälle haukuttiin perjantaina muutaman minuutin verran ennen kuin todettiin vaarattomaksi.

Sunnuntaina iskä toi pyynnöstäni palloja (Cocolle) pihalle - meillähän ei minkäänlaisia palloja oteta enään sisään taloon, jotkut rajat tämänkin touhun kanssa pidettävä, muuten neiti käskyttää meitä ihan 24/7 eikä mistään tule mitään :D On muuten aikamoiset keuhkot tällä neitikoiralla, puhumattakaan sisukkuudesta, ei voi muuta sanoa! Toivon muuten niin, että tulisi jo kesä - meikäläiselle iski kevätallergiat päälle, tänään pystyin jopa 30 minuuttia olemaan koirien kanssa pihalla (onneksi tänään mun ei tarvitse, kun tosiaan nytkin siellä äidin miesystävä riehuttaa lapsosia) ennen kuin olo alkoi tuntumaan liian huonolta. Koirien tassutkin, tai Cocon tapauksessa puolet koirasta, täytyy huuhtasta päivän aikana pariin ellei kolmeen otteeseen, kun tuo meidän piha on aika mutainen. Sammalta ja kuraa, mutta ei ruohoa. Saas nähdä pystytäänkö sille jossain vaiheessa jotain tekemään, vaatisi meinaan hetken takapihakiellon, eikä ainakaan tälleen kahden energisen koiran kanssa siihen kyllä ryhdytä. Järkihän siinä lähtisi... Mut niin, ne kuvat! 
 

feat MARLO & ERNESTO

Sunnuntaina Rymy ja meikäläinen käytiin iltalenkillä metikössä Tiinan sekä koirapoitsujensa, Marlon ja Erneston kanssa - Marlo on siis tuo, jolla on Hurtan mantteli niskassa, Ernesto ei turkkinsa ansiosta mitään takkeja kaivannut! Tiina nappasi meidät kotiovelta kyytiin ja kerrottakoon, että Rymy matkustaa aina noi retket meikäläisen sylissä etupenkillä kun pienemmät poitsut ovat takapenkillä kangashäkissä. Tosi nätisti osaa muuten olla ja istua/makoilla, ei ole yhtään samanlaista vinkuvenkslaamista mitä pentuna. On tainnut Rymykin ymmärtää, että noi tollaset automatkat tarkoittaa aina loppupeleissä hauskaa riekkumista ja kavereiden kanssa melskaamista. Tai sitten siitä on vaan tullut Iso Poika! Pihallakaan ei vinkunut poika kertaakaan kun kyytiämme odotettiin, seisoi ihan hiljaa paikallaan kun ensin sanoin, että Marlo tulee ihan kohta! Tuijotteli tiiviistii tielle päin ja odotti ihan hissukseen vaikka kylmäkin siinä ehti tulla, kun paikallaan oltiin! Ylpeä olin, taas kerran.

Menomatkalla takapenkiltä kuului kauhia räksytys, hih, mutta tulomatkalla oltiinkin sitten aikas väsynyttä ja hiljaista poikaa; täysin ymmärrettävää kylläkin, koska Ernesto ei ollut koskaan tavannut Rymyä joten onhan se nyt haukkumisen arvoinen asia, jos yhtäkkiä autoon ilmestyy ihan vieras koira, perhana! Käytiin siis tarpomassa metikössä moottorikelkkareitillä ja Rymy pääsi ensimmäistä kertaa elämässään hevosenkakan makuun, nams...

Pojat tulivat tosi hyvin toimeen keskenään, tuntui ihan siltä kuin olisivat nämä kolme aina käyneet yhdessä lenkeillä! Ei ollut ollenkaan sellaista päätöntä sähläystä mitä esimerkiksi alkuun Rymyn ja Sherlockin treffit olivat. Juostiin ja vähän painiskeltiinkin, spurttailtiin, nuuskuteltiin nurkkia, syötiin yhdessä kaikkea kivaa kuten juurikin sitä hevosenkakkaa ja ihan vaan käveltiin nätisti hihnassakin. Mikä parasta, korvat oli kuulolla (ei tietenkään nappuloiden ansiosta, öö?). En epäile hetkeäkään etteikö nämä treffit tekisi Rymylle tosi hyvää - ajattelin silti joku kerta ottaa Rymyn sijasta Cocon mukaan, saas nähdä mitä mieltä neiti on uusista kavereista. Tai jos vaikka mentäisiin kahdella autolla, saisin mukaan sekä puoliskon, että molemmat koirat. Se vasta olisikin kiva juttu, niinkus.

Ernesto oli kyllä niin hurmaava pakkaus, että sulatti meikäläisen sydämen ihan täysin! Siis aivan ihana tapaus. Tämä pieni ei pahemmin haukkunut, hiljainen kaveri jos ei alkumatkan rähinää lasketa, tutkaili maita ja mantuja ja meinasi välillä lähteä ihan omille teilleenkin kun ei ymmärtänyt meidän menevän toiseen suuntaan, onhan hän nykyisessä kodissaan ollut vasta kolmisen viikkoa eli kaikkea vasta harjoitellaan ahkerasti :) Melkein nenäänsä asti ulottuvassa hangessa läks välillä tarpomaan, ei se lumi menoa estänyt! Mutta sieltä se pienillä pupunkoivillaan (oikeasti, otan joku kerta videon Erneston menosta, takaapäin olisi voinut kuvitella, että on jänis kyseessä kun ne koivet osoittivat molemmat ihan eri suuntiin!) aina lopulta meidän perään pomppi kun tajusi meidän olevan jossain ihan muualla. Jos en olisi tiennyt, en kyllä olisi osannut sanoa rescue-koiraksi  - vaikka kaulassa komeili parantunut haava toisen koiran pureman jäljiltä, ei pieni arastellut Rymyäkään yhtään, eikä kuulemma noita perheensä labbiksiakaan. Hieno otus, kerta kaikkiaan! Ette varmaan mitenkään osaa sanoa, että ihastuin? :D Joku kerta nappaan taskuun ja tuon kotiin, ettäs tiedätte.

Hauskaa siis oli, niin Rymyllä kuin minulla. Minä nautin muutenkin aina suunnattomasti noista yhteisistä lenkeistämme Tiinan kanssa, tuntuu tosi ihanalta päästä juttelemaan toisen koiraihmisen kanssa niitä näitä, varsinkin kun kyseinen henkilö tuntuu vielä näkevän asiat hyvin samanlaisten lasien läpi, ihan joka suhteessa. Koko ajan huomaan hokevani "niin just, niinpä, ihan totta, aivan!" tai ihan vaan nyökkäileväni. Ja siis plussaahan tulee ehdottomasti siitä, että kyseinen henkilö on monesti harkinnut ottavansa itselleen whippetin, mutta aina päätynyt ottamaan itselleen kotia vailla olleen otuksen.

Tulisi jo kuivat kelit ja kesä niin päästäisiin kunnolla tuonne metikköön rälläämään, nih!

RYMYN VINKKINURKKA: älä seisota koiraasi näin

Hello guys! Whipped-blogista heitetttiin kehiin haaste koota kuvakollaasi aiheesta kuinka EI kannattaisi seisottaa koiraansa ja mehän ollaan tähän aiheeseen perehdytty vaikka ja kuinka, joten pakko oli tähän kyseiseen haasteeseen tarttua. Alkuperäinen postaus löytyypi muuten täältä ja fiksut huomaavat meikäläisen lainanneen myös postauksen osuvaa otsikkoa, eli siitäkin kiitos kuuluu Maisalle, ei meikäläiselle. Kaikkia yrityskuviamme en edes enää arkistojeni uumenista löytänyt (voisi olla arkistojen siivous paikallaan, eh? Miljoonamiljoona kuvaa joista ainakin miljoona tärähtäneitä ja epäonnistuneita...), joten ehkäpä saadaan jossain vaiheessa vielä tämän tyyppisistä vol 2 postaus aikaan. Joka tapauksessa, meidän epäonnistuneissa kuvissa on niin paljon pielessä, etten edes tiedä mistä aloittaa. Tai siis, sen lisäksi että Rymy on aina ihan kujalla ja korvaton, kamera on miten sattuu, eikä tuo taustakaan ikinä silmiä hivele (onneksi isommassa kämpässä löytää vähän parempia seisotuspaikkoja) eli kuten sanottu, me ollaan tässä lajissa ihan olympia-tasolla, totta vie! Jos talouteen ikinä saapuu toista vipukkaa, tiedetäänpähän ainakin kuinka ei lähdetä seisottamista harjoittelemaan; 1 vinkki itselleni - namikäden eliminaatio alusta asti, argh! Tässä nyt muutamat ns. parhaudet, pyydän anteeksi jo etukäteen, sen verran kauheita nuo ovat vaikka malli onkin komia - useimmiten :D

O__________________o

Nyt on pakko sanoa, että kyllä se meidän pallinaama (tai siis palliton naama, kuten miehekkeeni rakkauspakkaustamme kutsuu, ahem) vähän on pyöristynyt. Voisin minäkin jo lopettaa noiden riekkuessa pihalla sen jatkuvan nappuloiden naamaan tuputtamisen lelujen tuonnin yhteydessä - samoin lenkeillä voisin reippaasti vähentää kun poitsu jo handlaa sen kävelyn kyllä, omaa epävarmuuttani siinä vaan nappuloiden kanssa lääkitsen. Voihan se olla, että syy pieneen pyöristymiseen löytyy osittain myös siitä, ettei olla läheskään niin pitkiä lenkkejä vedetty mitä ennen Cocon tuloa? Jospa vaan syytetään sitä leikkausta, senhän jälkeen Rympälle on tuota massaa alkanut kerääntymään kun poitsu ei enää nirsoile lainkaan, nih?! Sitä paitsi, nyt tälleen kun asiaa on pohtinut enemmänkin, eipähän tuo nyt vielä ainakaan ihan liian lihava ole, joten voisin varmaan lakata murehtimasta! Neuroottinen mikä neuroottinen, blah.

Ja loppuun vielä tiedoksi kaikille, koska kaikkiahan totta kai kiinnostaa kaikki meidän asiat, tänään ollaan vähän suunniteltu taas illalle lenkkitreffejä Tiinan ja Marlon kanssa (ei enempää sadetta, kiitos!) - ja on heille muuten kolmen koiran talouteen saapunut nyt kuulemma neljäs pienokainen! Marlon tavoin tämäkin on rescuekoiruus, nimeltään Ernesto aka Erno :D Tämän pienen tapaamista itse odotan kovasti! Ja sikälimikäli joku miettii, ennestään heillä on siis kaksi labbista, joihin ei olla vielä päästy tutustumaan, ja tosiaan tuo sekarotuinen Marlo, jossa taitaa olla jonkinsortin terrieriä ja myös pieni ripaus vinttaria, olisiko nyt ibizan podengoa? Selkeästi kuitenkin on samanhenkinen Rympän kanssa mitä leikkityyliin ja juoksemiseen tulee, joskin kooltaan Herra on reippaasti pienempi.

Anyway, nyt myö lähdetään "aamulenkille" tuonne ihanan harmaaseen ja märkään keliin kera koiruuksien ja kummitätsyn, siihuu!

AURINGONPALVONTAA JA LÄMPÖPAITA

 

Meillä on taas palvottu aurinkoa varsinkin Rymyn toimesta, niin sisällä kuin ulkona. Niin, ja se lauantaina tilaamani DG Outdoor Top Shirt -lämpöpaita saapui tänään (sen takia tämän pienen postauksenkin halusin tehdä, halusin tulla näyttämään teille miten ihana se mantteli on), jee! Olen nyt pariin otteeseen tuolta nettikaupasta tilannut ja aina on parissa päivässä kolahtanut paketti postilaatikkoon; odotin tätäkin itse asiassa salaa saapuvaksi jo eilen :) Tiivistettynä: suosittelen! Tuo paita on vielä niin järjettömän ihanan pehmeä ja vihreä, ai että! Kyllä nyt kelpaa lähteä lenkille poitsun kanssa hieman viileämmilläkin keleillä, kun ei siskonkaan tarvitse enää piilottaa Cocolta lainattua vaaleanpunaista manttelia sadetakin alle, hih. 

Cocon korvasta varmaan pientä päivitystä huomenna, luultavasti kylläkin facen puolella, kun miehekkeen olisi tosiaan tarkoitus aamulla soittaa sinne lääkäriin ja ainakin kysäistä mitä mieltä tämä on antibiooteista. Täytyy jättää muistilappua ynnä muuta, että tulee tehtyä, kun itse olen juurikin tuon soittoajan lenkillä ystäväni kanssa. No, onneksi vielä perjantaina ehtii jos niikseen tulee. Sen lisäksi, ettei mieheke herännyt kelloonsa, meidän ell on kuulemma saikulla, kun on murtanut kätensä? Eli huomenna mahdollisesti uusi yritys, jos vaikka olisi saanut sijaisen. Jos ei, niin sitten katsellaan tilannetta ja jos siltä näyttää, niin soitto Jyväskylän suuntaan.

Korva on nyt kuitenkin tänään (ja torstaina myös!) näyttänyt taas jo asteen verran paremmalta, itse asiassa todella paljon paremmalta - ei ole vuotanut yhtään, eikä edelleenkään mielestäni vaikuta yhtään tulehtuneelta,  joten jospa se tästä nyt lähtisi parantumaan ja saataisiin tämäkin huoli haudattua :)

PIENI AVAUTUMINEN

Möö! Tää on varmasti taas kerran ihan normaalia koirien käyttäytymistä, mutta silti niin hemmetin rasittavaa, että nyt on pakko avautua. Välillä koirien kanssa ollessa on ihan samanlainen fiilis kuin jos olisi töissä noiden lasten kanssa; samanlainen meno, olin mä siellä tai kotona, argh.  

"TOI KIUSAA, TOI VEI MUN LELUN, EN VARPPINA TEHNY MITÄÄN, ENKÄ, TOI ALOTTI, EN TAHDO! EN KUUUUNTELE! MÄ TAAAHDOON TOOOON!"

Eli. Vaikka pistäisit lattialle esille kymmenen täsmälleen samanlaista nahkaluuta, joista Coco innokkaasti valitsee yhden ja syöksyy olkkarin petiin syömään, Rymyn on pakko saada just se Cocon luu ja menee kärkkymään/vinkumaan/tuijottamaan pedin viereen. Silmäilee sitten erittäin kärsivänä ja surkeana ulisten meikäläistä ja/tai Cocoa. Cocohan ei tykkää tästä yhtään, sietää sitä jos Rymy ei ole hänen "tilassaan", mutta annas jos tulee yhtään liian lähelle - neiti hampaat irvessä käskyttää hyvin äkkiä ja äänekkäästi Rymyn kauemmas ja kappas, hetken päästä täsmälleen sama toistuu. Uudestaan ja uudestaan. Jos taasen Rymy hölmönä pudottaa oman luunsa, Coco hakee sen parempaan talteen, muttei enää kärky vieressä samaan tapaan mitä alkuun tuppasi tekemään. Tähän muuten ollaan nyt puututtu, eli se varastettu luu palautetaan hyvin usein Rymylle. Coco ei puolusta luitaan mitä meihin ihmisiin tulee, ihan rauhassa saat käydä sen ottamassa pois -  ainoastaan yhden kerran on selvästi osoittanut mieltään kun nappasin luun takaisin. Ja yhden kerran yritti napata kiinni kädestäni - mutta silloin Rymy sattui olemaan vieressäni ja tunkemaan päätään samalla luuta kohti, eli luulen Cocon luulleen väärin, ei ollutkaan Rymyn kuono joka oli lähimpänä vaan meikäiläisen käsi. Sekin luu taisi olla ihan OIKEA luu, ei mikään nahkaluu ja nehän vasta Cocon herkkua onkin! Ja siis ei ehtinyt neiti edes napsaisemaan kunnolla, hampaat tuskin edes osuivat, koska tajuttessaan tilanteen, Coco perääntyi välittömästi. Nopeat on noiden refleksit, ei voi muuta sanoa - ja neidin varsinkin. Näkisitte tuon pallon kanssa, siitä saisi joku jalkapallojoukkue ihan loistavan maalivahdin!

Mutta niin, Rymy ei siis millään meinaa uskoa, ei minua eikä Cocoa, ettei sinne neidin viereen tarvitse silloin mennä jos toinen jotain syö. Toki Cocoakin joutuu välillä komentaa, neiti kun tuppaa petiinsä kantamaan kärppänä kaikki luut ja lelut, eikä Rymy tällöin saisi koskea yhteenkään, joten silloin mennään avuksi. Mutta jos siinä lattialla tosiaan on vielä 9 täsmälleen yhtä uuden karheaa luuta, niin apua ei kyllä tipu. Olen yrittänyt komentaa Rymyä pois, kehua kun on kaueampana, työntänyt tai vienyt poitsun pois pedin luota, kokeillut seistä välissä ja tuijottaa tosi uberpomona silmiin josko ymmärtäisi viestin, mutta ei. Ei se vaan tajua. Kylppärissä ollaan aina noiden kanssa kun ihan oikeita luita syövät, siellä huomaa myös hyvin, ettei Rymyä yhtään haittaa vaikka Coco tulisi samaa luuta syömään, mutta sen luun lähelle mitä Coco syö, ei Rymyllä ole tulemista - ellei Coco sitten hissukseen ole ujuttanut itseään Rymyn apajille. Nyt ollaan aika hanakasti puututtu tähänkin.

Pihalla olen nyt kiinnittäyt huomiota siihen, että Coco tosiaan naisen oikeudella pomottelee kovasti - omii mm. kaikki pallot itselleen ja jos Rymy koskee palloon, joka sillä hetkellä on Cocon mielenkiinnon kohde, tai on hetki sitten ollut, Cocon ei tarvitse useimmiten kuin haukahtaa ja Rymy antaa välittömästi periksi ja lähtee muille maille. Meidän lauman hierarkia on tainnut muuttua, sanoisin.

Toisaalta, juontaa varmaan tuo käytös juurensa siitä, ettei Rymyä itseäänhän yhtään häiritse vaikka Coco olisi vieressä jos hän jotain jyrsii, syö välillä iloisena jopa omaa luutaan neidin kanssa, eikä yhtään ymmärrä miksi Coco äkkiä ärisee. Tällöin toki se on Coco, joka käsketään pois, kun kerran Rymyn luusta kyse, mutta silti. Ihan hassuja molemmat. Rymy ei ole ikinä ennen elämässään joutunut kilpailemaan mistään tai pitämään puoliaan, koska on aina ollut yksin. Ihan loogistahan se on... mutta eikö jossain vaiheessa voisi mennä tämäkin uusi informaatio sinne paksuun kalloon?

Tosin. Alkuunhan Rymy oli tosi tarkka leluistaan kun oli kaverista niin innoisaan, teki juuri samoin - ihan niinkuin Coco olisi poiminut itselleen tuon "ei saa koskea, minun!" -käytöksen. Jos olisi taas lapsista kyse, kertoisin tähän väliin pari sanaa mallista oppimisesta... mutta eihän näitä edelleenkään saanut inhimillistää :D

No joo. Tämän turhan avautumisen jälkeen voinkin sitten tyhjentää kännykkäni sisällön tänne. Löysin sen uumenista vanhoja kuvia sekä yhden riekkumisvideon jonka takapihalla joskus vähän aikaa sitten otin. En edes muista onko niitä kuvia aikaisemmin täällä julkaistu enkä suoraan sanottuna jaksa nyt alkaa asiaa tutkimaan, joten menkööt! Ensimmäisessä kuvassa Rymppä ihan selkeästi yrittää kertoa mammalle, et nyt on aika lopettaa se saakelin dataus ja lähtee pihalle tai sohvalle halimaan!

Kuten näkyy, yhden kerran ollaan annettu periksi mitä meidän EI SÄNKYYN KOIRIA -politiikkaan tulee :D Oltiin molemmat kipeitä, eikä jaksettu tapella, joten kuiskattiin vaan et "no ole sitten, tämän kerran, kun Rymy ei kerran nää!" Hyvin muuten Coco silti tietää, ettei sängyssä saa olla ilman lupaa... Eikä Rymy edes yritä.

Nää kuvat antaa ihan sellasen kuvan et meil vaan nukutaan... joskus melkein toivon et olisikin niin! :D

Videon voisin yrittää ladata youtubeen tässä kun ehtii-kerkii, mut nyt on tyytyminen tähän:

 

Loppuun vielä kiinnostuneille tiedoksi, että sovittiin tänään miehekkeen kanssa, että voisi torstaina aamulla (soittoaika 8-9, muistaakseni) pirauttaa eläinlääkärille tuosta Cocon korvasta kun sillä on vapaa ja perjantainakin menee iltavuoroon, eli ehtisi sen siellä hyvin käyttämään. Tänään rasvasin sen tehokkaasti aamulenkille, ei avautunut edes pihalla riekkuessa ja omaan silmään se muutenkin näyttää nyt paljon paremmalta, mut minähän en ole lääkäri. Ja saadanpahan ainakin molemmat mielenrauha, sekä minä että Cocon Oma Ihminen, kun käydään näyttämässä; eipähän se tilannetta ainakaan pahemmaksi voi muuttaa, joten :)

(Ja jos joku ihmettelee miks mulla on aina näin paljon aikaa kirjotella blogiin, johtunee siitä, että meikäläisellä ei ole kokopäivätyötä vaan teen osa-aikaista + oon aikamoinen yökyöpeli :D)

KÄYTIIN TAAS VÄHÄN JÄÄLLÄ

 "No en todellakaan viihti lähtee tonne asti, hakekoon itte sen pallonsa, prkl!" tuumas Rymy.

Käytiin tosiaan taas vähän jäällä (eilen - illalla minä tämän postauksenkin jo hahmottelin), tällä kertaa puoliskon kanssa. Otettiin mukaan meidän supersöpö vihreä frisbee ja Crazy Ball "heittokäsi" ja tietenkin ne koirat :D Kyseinen lelu sopii kuvauksen mukaan täydellisesti pallohulluille koirille ja se muuten todellakin pitää paikkansa! Neiti suorastaan rrrrrakastaa tätä lelua, pelkästään sen esille ottaminen saa aikaan aikamoiset riemuvinkaisut ja hyppelehdinnät. Lelun mukana tulleen alkuperäisen pallon Coco sai jo rikki, tietenkin, sekä sen seuraajan, mutta kyllä tuo systeemi rikkinäistäkin palloa aika pitkälle heitti, kunhan sen vain sai napattua kauhaan ennen pallohirmun mulle-mulle-mulle! -hyökkäystä. Näki hyvin, että ainakin Cocolla oli todella todella todella hauskaa ja siitä tuli itsellekin hyvä mieli. Rymy taasen on näistä kahdesta selkeästi se herkempi - pehmeämpi? - otus, se pohdiskeleva ja vähän hitaammalla käyvä filosofi. Huomasi hyvin ettei ollut Rymylle niin tuttu paikka. Jos olisi lapsesta kyse, epäilisin vian olevan kiintymyssuhteen laadussa, ahem, mutta nehän aina sanoo, ettei koiraa saa inhimillistää joten ehkä se siitä aiheesta sitten.

Oli oikeastaan aika hauska tuolla kävellessämme pohdiskella näiden kahden eroavia luonteenpiirteitä. Cocohan pinkoi pallon perään tuhatta ja sataa, meni se minne tahansa, eikä rannalla leikkivät lapsetkaan kiinnostaneet neitiä yhtään - maailmassa oltiin vain me ja pallo! Ehkäpä neiti on kaupungin hälinässä tottunut jatkuvaan taustameteliin ja ihmisiin vähän siellä sun täällä. Rymy sen sijaan pyöri meidän lähellä, tutkaili ja tsiigaili ja haisteli, ja kovasti katseli ohi mennessämme rannan suuntaan; tarkkaili lapsia ja välillä hakeutui asteen verran lähemmäskin näitä nähdäkseen paremmin. Nameilla pidin sitten yllä kontaktia ja kutsuin luokse hakemaan vähän parempaa herkkua, tosi hyvin oli koko ajan korvat kuulolla. Sain taas olla hirmuisen ylpeä kummastakin hännällisestä.

Note to self; otukset ovat nyt madotettu kumpainenkin. Täältä blogista se on niin helppo tarkistaa, kun sitten syksymmällä taas pohdin että milloinkohan se oikein viimeksi tehtiin... Cocon madotus oli ihan helppo nakki, mutta puoliskon mukaan tuo Rympän nirsoilu meinasi ekana parina päivänä tuottaa hankaluuksia, kunnes sitten kikkailemalla saatiin kolmantena päivänä helpolla menemään alas. Sinänsä hassua, kun Rymy on tähän asti ottanut matolääkkeet aina nameina vastaan, koskaan ennen ei ole tarvinnut asian kanssa kikkailla.

Taidan lähteä ihan kohta noiden koiruuksien kanssa pihalle leikkimään. Ei olla vielä saatu tarvittavia systeemejä neidin korvan ns. teippausta ajatellen, joten jätetään tänään aamulenkki väliin ja mennään vaan pihalle. Olisi vissiin lääkekaapin päivitys aika kova sana. Anyway, olen huomannut neidin ravistelevan itseään enemmän lenkeillä kuin pihalla yleensä, johtuisiko niistä vaatteista? Sinänsä huono päivä tänään, kun ollaan molemmat pitkään miehekkeen kanssa töissä ja kummitätsykin kehtasi jättää meidät jo aamulla, mutta onneksi tosiaan eilen käytiin siellä jäällä riekkumassa - ei sillä etteikö neiti olisi ladannut yöllä akkujaan. En ymmärrä mistä tämä duracell-pupu oikeasti saa kaiken energiansa, mä kun aina kuvittelin Rympän olevan jotenkin tosi latautunut :D Sain muuten Tuulenkoirissa paljon hyviä vinkkejä tuon Cocon korvan suhteen, nyt on taas meikäläiselläkin paljon parempi fiilis asian suhteen. Aloin olemaan jo ihan epätoivoinen, kun mikään ei tuntunut auttavan, mutta nyt otetaan uudet tekniikat kokeiluun!

Edelleen muuten pitää hehkuttaa neidin yöllistä sisäsiisteyttä, se on helpottanut kyllä arkea aika paljon kun ei aina ensimmäisenä tarvitse raahautua siivoamaan. Coco näyttäisi muutenkin nukkuvan paljon sikeämmin öisin, ei välttämättä lähde enää perääni ollenkaan jos käyn vessassa tai keittiössä yms. Eilen yöllä miehekkeelle tuli keikka ja siihen Coco reagoi - päivätyössään nuo iltavuoroviikkojen yölliset keikat tulevat aina puhelimeen ja niitä tulee valehtelematta vähän väliä, joten siihen Coco onkin jo tottunut että puolisko vastaa puhelimeen ja lähtee matkaan. Tämä VPK:n piippari/virve combon jatkuva äänimerkki, sekä vauhdikas ylösnouseminen ja matkaan syöksyminen sen sijaan olivatkin vähän uudempi juttu. Coco kävi hieman levottomaksi;  seuraili miehekettä (jaloissa, totta kai) kummissaan, eikä oikein tiennyt mitä tapahtuu tai että pitäisikö hänenkin innostua vai ei. Harvinaisen vähän on Cocon aikana noita pelastuslaitoksen keikkoja öisin ollut, en edes muista milloin viimeksi. Rymyhän on noihinkin ääniin jo niin tottunut, ettei yleensä edes avaa silmiään hälytyksen tullessa, onnellisena vaan tuhisee menemään. Unet kyllä jatkuivat miehekkeen lähdön jälkeen - ainakin minun tapauksessani, olettaisin että Coconkin :D

Anyway. NYT MÄ MENEN. Aikuisten oikeesti.

COCON KORVAONGELMA

Nyt pienen pieni update tähän väliin Cocon korvaan liittyen; mä en kohta enää keksi mitä ihmettä tuolle voi tehdä, jotta paranisi - olen tässä jo parisen päivää pohtinut ihan vakavissani, josko pitäisi viedä lekurille, että saataisiin oikeasti toimivat hoito-ohjeet? Johan tässä kohta tarvitaan antibioottia, jos tuo ei ota parantuakseen, goddammit! Cocollahan siis tuossa jokunen aika sitten havaittiin ruhje korvassa, jota ollaan sitten pesty ja putsattu ahkerasti - en vieläkään ymmärrä mistä se on tullut, kuvittelisin, että leikin tiimellyksessä Rymy osunut hampaillaan tai kynnellään? Jännä tuo sinänsä, kun näyttää ihan siltä kuin siitä puuttuisi palanen O_o. Tässä välissä näytti jo parantumisen merkkejä, eikä ollut vuotanutkaan pitkään aikaan, mutta eilen huomasin haavaa peittäneen ruven lähteneen aikalailla kokonaan, on aikaisemmin ollut tuo ruhje osittain piilossa, ja tänään lenkillä Coco sai taas ravisteltua haavan auki ja kuva otettiin heti kun kotiin tultiin, eli sen takia ruhje on kuvassa tuollainen "likainen". Mutta niin; mitä ihmettä me sille kotikonstein vielä voidaan tehdä, vinkkejä, neuvoja, mielipiteitä, anyone?
 
edit. Tuulenkoirissa keskustelua aiheesta käydään täällä, menin ja kysyin sielläkin nääs vähän vinkkejä.

Lisäyksenä vielä se, ettei olla tuota ns. laastaroitu ollenkaan, ainakaan tähän asti. Puoliskon mielestä oli parempi jättää noin, että saa ilmaa eikä haudo, mutta itse en ole enää niin varma. Onkohan noin? Haava tuntuu aina aukeavan neidin ravistellessa itseään tarpeeksi reippaasti. Rymy ei näytä olevan haavasta erityisemmin kiinnostunut, ei yritä nuolla tai hoivata ellei sitten haavaa ole juuri putsattu ja silloinkin myö aina komennetaan pois eli ei jätetä vahtimatta. Yksinään nuo eivät ole tässä joutuneet vähään aikaan olemaan eli aikalailla koko ajan ovat nyt tarkkailevan silmän alla olleet, ettei Rymppä leiki lääkäriä. Ja jos sitä kannattaisi nyt vielä suojata jollain, niin mietin tässä, että mikähän olisi paras tapa? Kenelläkään kokemusta?
 

KÄYTIIN VÄHÄN JÄÄLLÄ

(Tai sitten, käytiin vähän leikkimässä hengellämme, eiku) 

Nyt alkuun täytyy sanoa, että mä olen just sellainen outo neurootikko, joka välillä pelkää sellaisia ns. tavallisia asioita, joita monet muut eivät edes tajua pelätä. En mm. ole uskaltanut edes käydä jäällä juoksuttamassa noita otuksia, koska koko ajan takaraivossa mesoaa hissukseen pieni pelko, jonka mukaan ihan kohta pudotaan jäihin tai jotain vastaavaa.

Käytiin siis tänään siskon kanssa lenkillä; käveltiin yhtä suosikkireittiäni eli järven vieressä olevaa tietä pitkin ja huomattiin pilkkijä jäällä. Taisin sanoa jotain siihen tyyliin kuin että olisi kiva joskus mennä jäälle riekkumaan noiden kanssa ja seuraavassa hetkessä löysinkin itseni nimenomaan jäältä, siskon pakottamana. Hui! Koko lenkin ajan sydän hakkasi hulluna ja hyvä etten testamenttia laatinut mielessäni. En tiedä juontaako tuo pelko menneisyydestäni; vuosia sitten setäni nimittäin putosi jäihin ja menehtyi - siitä asti olen vältellyt jäitä hyvin tehokkaasti, ainoastaan kerran olen käynyt Rymyä jäällä juoksuttamassa koirakaverin kanssa, eikä silloinkaan ollut meikäläisen idea. Siitä kerrasta muistan myös sen sisäisen kauhun, kun jännitin koko ajan - sentään silloin ei ollut kevät näin pitkällä, eli pelkokin oli vähän pienempää luokkaa.

Mutta nyt joka tapauksessa sinne oli (taas) pakko mennä, kun sisko kerran pakotti ja olihan se oikeasti tosi mukavaa, varsinkin niinä hetkinä kun unohti pelätä ja keskittyä siihen mitä voisi tapahtua. Oli ihanaa katsoa onnessaan temmeltäviä koiruuksia - sitä riemua, kun oli tilaa juosta ja leikkiä. Ja vaikka ranta asutuksineen oli suhteellisen lähellä, kumpainenkaan ei lähtenyt seikkailemaan kauemmas, eivätkä myöskään lähteneet tekemään tuttavuutta kauempana olevien pilkkijöiden kanssa. Kävelivät koiruudet itse asiassa ajoittain nätimmin vieressä mitä ikinä hihnassa... aika ironista.

Ensi talvena täytyy aloittaa tuo järven jäällä riekkuminen heti kuin mahdollista, jos vaikka saisin aina alkuun kaverin mukaan, niin ehkä se oma pelkokin laimenisi ajan kanssa. Harmi sinänsä, että sisko tajusi tuon jäällä riehumisen vasta nyt, kun kevät on jo näin pitkällä.

Tilasin muuten DG Outdoor Top Shirt -lämpöpaidan Rymylle. Tälleen kevään ja tulevan syksyn lämmin-kylmä-lämmin-eiku -kelejä ajatellen tahdoin tuollaisen pidemmän mallisen manttelin poitsulle, on sen verran kätevän oloinen. Niin ja sitä paitsi, ehkä vähän myös senkin takia kun tuo meidän poitsu on tosiaan keskivartalosta yllättäen vähän miehistynyt, joten vanha mantteli on niinkus ihan hitusen jämpti (huom! edellinen seisotuspostaus)... ja siis, kun kerran vihreitä oli tarjolla niin pakkohan sellanen oli valita. Ei kun siis Rymy tahtoi just sen värisen!

Yritin muuten ottaa kuvia tuolla jäällä. Paino tosiaan sanalla yritin, kun oli vielä kaiken lisäksi kännykkä kyseessä, joten ei meinannut ottaa onnistuakseen. Mutta antaa kai nämäkin jotain osviittaa meidän lenkistä :) Seuraavaksi siis nähdään meikäläisen seurana olleet riemuidiootit: kummitätsy, Rymy sekä Kelju K. Kojootti... eiku vai oliks se sittenkin Coco, kuvien perusteella ei voi olla ihan varma. Nämä kaksi ekaa varsinkin saavat meikäläisen nauramaan, hih.

LUVATUT SEISOTUSPOSET

Rymy, n. 1v ja 8kk. 15kg.

Coco, n. 2v ja 1kk. 12,2kg.

Seisottamista pitää selkeästi harjoitella useammin, Rymy kun ei meinaa millään tajuta mistä siinä hommassa on kyse - tarjoaa tosi hanakasti makaamista ja istumista ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä, ei yhtään malttais seistä paikoillaan. Aina kun saat koivet aseteltua suht hyvin ja peruutat kauemmas, poitsu vaihtaa asentoa. Korkeutta ei ole vieläkään mitattu, se pitäisi vielä hoitaa. Ois tosi kiva saada kyllä ihan virallinenkin mitta jossain vaiheessa. Mut hei, mitä te muut ootte mieltä? Näyttääks Rymy vähän liian jämäkältä, joutaisko tuo muidenkin mielestä pienelle dieetille?

COCO AKTIVOITUU N-Y-T - NYT!

 

Eilen, eli torstaina, kummitätsy otti ex-tempore Rympän pienelle lenkille kavereidensa kanssa, jotka tulla tupsahtivat kylään kesken oman lenkkinsä. Se pieni lenkki sitten yllättäen muuttuikin vähän pidemmäksi (vetivät n. 7 kilometrin pätkän, ellei pidemmänkin), mikä oli oikeastaan todella loistava juttu, koska Rymylle tekee niin hyvää päästä selkeästi pidemmille lenkeille - sekä ilman Cocoa. Molempia otuksia en yhtä aikaan jaksa viedä tuntia pidemmälle remmilenkille, selkä ei kestä eikä kyllä hermotkaan, ja muutenkin alone-time + pieni pesäero tekee varmasti nannaa molemmille aika ajoin. Coco ei ainakaan näytä kaipaavan Rymyä mitenkään erityisesti näiden lähdettyä, vaikka tietysti alkuun oli tyttöjen mukaan tunkemassa - en sitten tiedä mikä on meininki neidin ollessa kokonaan yksin, mutta todisteiden mukaan Coco kyllä vaan vetelee sikeitä. Harvemmin on nyt ollut niitä tilanteita, että Rymy jäisi yksinään kotiin, joten Rymyn mielentilasta ilman Cocoa en osaa sanoa mitään - täytyisi ehkä ottaa tavoitteeksi järjestää sellaisia tilanteita vähän useammin, jos vaikka näin kevään tullen jatkettaisiin ahkerammin noita Cocon lenkitysharjoituksia ilman Rymyä.

Sisko siis soitti jossain vaiheessa ilmoittaen heidän olevan nyt sittenkin vähän pidemmällä lenkillä Rymyn vähäisestä vaatetuksesta huolimatta. Lisäksi hän ilmoitti, että aikoo just-nyt-kohta päästää poitsun juoksemaan vapaana eli jos se sitten katoaa niin ei ole hänen syynsä kun hän kerran soitti ja ilmoitti/kysyi lupaa. Sisko pitää kyllä Rymyä välillä vapaana, mutta kuten minä, aina pitää pelätä pahinta! Liikaa samoja geenejä, ehkä.

Hyvin tarkeni Rymy vielä iltasella pienen manttelinsa kanssa; kotiin tuli hyvin tyytyväinen ja väsy koira. Btw, note to self; voisi muutenkin jo käyttää järkeään ja jättää vaatteet kokonaan pois, ainakin jos mittari näyttää tarpeeksi makeita lukemia. Päivällä poitsulla oli Cocon mantteli (joo, se on vähän pidempi selältään kuin Rymyn oma, sekä snadisti isompi, ahem) ja sadetakki tuulelta suojaamassa, mutta puolessa välissä otettiin molemmat turhakkeet kokonaan pois. Coco sen sijaan sai pitää Rymyn syystakin, vilukoira kun on. Niin, ja oli Rymyllä se sadetakki vähän senkin takia, kun se Cocon mantteli on pirtsakan vaaleanpunainen, eikä sisko kestä jos meidän Miehellä on Tyttöjen Hempeitä Värejä ja joku voi vielä nähdä! :D

Ja tälleen välitietona, Rymy niin punnitaan tässä ihan lähiaikoina. Ähäkutti, punnitsin jo! Rymy painaa kotivaa'an mukaan tasan 15kg ja Coco 12,3kg.

Omaan silmään tuo näyttää tällä hetkellä vähän liian jämäkältä, täytyy yrittää vaikka huomenna ottaa seisotuskuvat molemmista - sisko kun yllättäen nukkuu vielä, enkä yksin viitsi alkaa edes yrittämään. Me tehtiin aamulenkki hyvän ystäväni kanssa jo kasin maissa ja riekuin sen jälkeen otuksien kanssa hetken pihalla ennen aamusafkan tarjoilua. Nyt on tunnin verran ollut ihana rauha ja hiljaisuus, mäkin olen saanut ihan omassa ylhäisyydessäni juoda kahvia ilman ainuttakaan keskeytystä! Luksusta. Otetaan tämä muuten tavaksi kaverini kanssa, eli aina hänen mennessään iltavuoroon (joka toinen arkipäivä, sillä vaikka samaa työtä tehdään, hän on eri ryhmiksessä eikä näin ollen tee vuorotyötä), käydään eka otuksien kanssa n.40-45:n minuutin aamulenkki siinä kasin maissa. Vien itse molempia koiria, koska mun mielestä se vielä vaatii harjoittelua, mutta on erittäin kiva ja huojentavaa, kun on se kaveri siinä mukana; jos tilanne iskee päälle, niin voin aina hetkeksi sysätä toisen hihnan luotettavaan kouraan. Enkä siis tarkoita, että pelkästään koirien pitäisi harjoitella yhdessäkävelyä, vaan yhtälailla meikäläisen - hermoilu ja jännitys kuuluvat edelleen niihin pahimpiin "lenkkimokiini", enkä meinaa päästä niistä eroon. Vaikka on se kyllä niin, että positiivinen vahvistaminen toimii minuunkin siinä missä koiriinkin; mitä enemmän tehdään hyviä ja onnistuneita lenkkejä ja ohituksia, sitä iloisemmalla mielellä lähden näille yhteislenkeille molempien kanssa.

Sitä paitsi, kyllähän sen eron huomaa, kun aamulla ollaan tehty se lenkki ja riekuttu - siis verrattuna niihin aamuihin, kun minä en saa itseäni millään hereille, kiukuttaa ja turhauttaa ja väsyttää ja jännittää, ja sitten nämä kaksi vielä ärjyvät, örisevät ja painivat olkkarissa, eikä mikään onnistu. Ei siinä oikeastaan voi koiria syyttää, niinkus yhtään.

Mutta juups, jos olisin tiennyt Rympän ja kummitätsyn yhteislenkin muuttuvan niinkin pitkäksi, oltaisiin ehkä lähdetty Coconkin kanssa harjoittelemaan lenkkeilyä. Ei sillä, että mekään toimettomana oltaisiin vaan odoteltu niitä kotiin, ehei!

Me riehuttiin pihalla pallon kanssa ihan rauhassa, me leikittiin vetolelulla ilman, että joku yritti koko ajan jyrsiä lelua keskeltä kahtia, me otettiin Cocon omia leluja esiin ja annettiin niille kuulkaas kyytiä ja lopuksi me vielä otettiin esiin Rympän vanha aktivointipeli, jonka poitsu selvittää jo sekuneissa, ja kokeiltiin sitä! Ja koska Cocolla ei paljoa tuota extra massaa ole, toisin kuin meidän pullukalla, täytin pelin pienillä juustonpaloilla - kyl ois Rymy ollut kateellinen, jos ois ollut näkemässä... En muista yhtään kokeiltiinko koejaksolla tätä leikkiä, Toton kanssa ainakin kokeiltiin. Coco joka tapauksessa ei alkuun meinannut millään tajuta, että noita juttuja pystyi siirtelemään, meinasi jo ihan kyllästyä joten vähän avitin alkuun, ja siinä vaiheessa kun tajusi mistä on kyse, alkoi hillitön repiminen. Neiti käytti oikeastaan pelkästään kuonoaan - Rymyhän työntää noita aika hyvin tassuillaan. Toisella kierroksella meni jo paljon paremmin, tai siis sujuvammin, edelleen tosi innokkaana yritti saada namit esiin. Kolmannella kerralla laitoinkin sitten noi tötsät, kun vihdoin ja viimein ne kaapista löysin, ja niiden kaatelun neiti hiffasikin samantien.

Loppuun vielä yksi ihmetys. Cocosta lähtee nimittäin ihan sairaan paljon karvaa! Oletan, että neiti vaihtaa kuosiaan kesäkuntoon, ei siinä mitään, mut miten Rymystä ei tunnu lähtevän mitään? Onks tääkin taas joku tyttöjuttu, häh? :D Noilla kyllä on ihan erilaiset karvapeitteet, käden alla sen eron tuntee varsin selvästi, mut silti ihmetyttää. On muuten ihan pirun hyvä, että saatiin vähän aikaa sitten toi nahkasohva, mun kevätallergiat eivät nimittäin ehkä olis kestäneet sitä kangassohvaa ollenkaan.

... jaa. Kello on melkein 11 ja nyt sitten alkoi tää Rymyn päivittäinen pihalle-sisään-pihalle-rumba. Millä sä selität koiralle, että vaikka pihalla paistaa aurinko, se ei vielä takaa et siellä on loikoilulämmintä? :/ Tänään on taas niin vaikeaa olla koira.

Edit. Tälleen postausta itse uudelleen silmäillessä, herää kysymys: mitä ihmeen mönjää meidän uunin ovessa on? Pakko mennä tsekkaamaan...