LENKILLÄ SATTUU JA TAPAHTUU

On se kyllä hassua, miten erilaisia lenkkeilijöitä nämä kaksi meidän talouden hurttaa ovat... aina välillä tulee näitä pieniä "kivoja" muistutuksia yksilöllisistä eroista, kröhöm.

Yhtenä päivänä lenkillä, varmaan parisen viikkoa sitten, törmättiin jänikseen. Onneksi näin sen jo kauempaa ja osasin kiristää otettani hihnoista, koska siinä vaiheessa kun Coco otuksen huomasi, neiti otti ja lähti - tai siis yritti lähteä. Hetken meinasin, että ei hemmetti, kohta valjaat antavat periksi... neidillä tuntui kaikki raajat osoittavan eri ilman suuntiin, haukku oli aikamoinen ja vikinä sitä surkeampi. Ja sitä vikinää ja vetämistä muuten kesti, ihan pienellä ei antanut periksi. Sinne olisi pitänyt päästä, keinolla millä hyvänsä!!! Jälkeenpäin mietin, että on se ihan saamarin hyvä, että me käytetään Cocolla melkein poikkeuksetta joko vedonestovaljaita tai perusvaljaita kuten sillä kertaa, pannan kanssa sellainen riuhtominen, ja varsinkin se alkuryntäys, olisi voinut tehdä aika kipeää. Rymy sen sijaan katseli, vähän otti askelia eteenpäin ja tähysteli että ai, onks tuolla joku otus vai? Jaa tollanen. Mikähän se on?

Tänään sitten käveltiin erään pienen koiran ja taluttajansa ohi. Suht nätisti päästiin ohi, vaikka Rymyä kovasti toinen kiinnosti, mutta siinä vaiheessa kun oltiin jo päästy ohi, tuli poitsu toisiin aatoksiin. Otti ja lähti sellaista vauhtia parin luokse, että hihna irtosi tyystin kädestäni. Kauhulla katsoin, kuinka nainen huomasi meidän poitsun lähestyvän (tajusi katsoa taakseen, kun Rymyä huusin). Nainen nosti oman koiransa syliinsä juuri ennen kuin Rymy ehti heidän luokseen ja minä sitten anteeksipyydellen ja varsin nolona lähdin metsästämään omaa lastani, joka hyppi iloissaan naista vasten ja yritti pusutella pientä neitikoiraa... Nainen onneksi vaan tokaisi, että eihän tässä mitään, hän vaan omansa nosti pois ettei se napsaise kun on vähän sellaista tapaa jne. Raahasin sitten Rymyn pois tilanteesta... ja koko tämän sotkun ajan, Coco seisoi suhteellisen tyynesti miehekkeen luona ja ihmetteli vaan, että mikähän juttu tämäkin nyt on olevinaan? Hmph.

Rymy ei nykyään enää hauku toisille koirille lenkeillä, tekee tätä enää ainoastaan kotipihalla, mutta kiinnittää silti niihin hyvin paljon huomiota. Luvattoman paljon, oli namia tai ei. Coco sen sijaan ei yleensä niihin pahemmin tuhlaa ajatuksia, paitsi yhdelle dobermannille, joka piti haukkua läpikotaisin jo ennen kuin edes oltiin kohdalla.

Ikinä ennen ei ole poitsu tuolla lailla karannut otteestani ja huomaan heti itsevarmuuteni ottaneen kolauksen. Tilanne pyörii vähän väliä mielessäni, vaikka tiedän, että tuollainen voi sattua ihan kenelle tahansa. Huomenna, ja ehkä ylihuomenna, olen yksin koirien kanssa koko päivän, sillä mieheke lähti juuri köröttelemään Kuopioon pelastusopiston pääsykokeisiin, ja pelkään etten aamulla saa itseäni niiden kanssa lenkille ollenkaan, koska en halua tilanteen toistuvan - koska pelkään sitä mahdollisuutta. Siinä kun olisi potentiaalisesti voinut ihan oikeasti käydä tosi huonosti, oli hyvä että oli kyseessä pieni ja pippurinen koira, eikä iso ja ilkeä... mutta ainakin minä tällä kertaa järkytykseltäni muistin kuitenkin pyytää anteeksi, mikä itselleni on hirveän tärkeää! Silloin nimittäin unohdin, kun Rymy hyppäsi veneen päälle, siitä aidan yli ja lähti lähellä asustelevan koiruuden perään... silloin olin jotenkin niin järkyttynyt ja vihainen, etten edes tajunnut. 

Ja sekin on oikeasti hassua, miten "pienestä" tuo meikäläisen itsevarmuus ottaa tällä tavoin damagea, ei jessus, varsinkin kun vastapuoli ei päin näköä vaikuttanut mitenkään vihaiselta tai järkyttyneeltä - enemmänkin ymmärtäväiseltä.

Saas nähdä millä mielellä sitä aamulla ollaan liikkeellä, eh.