lauantai 27. lokakuuta 2012

SITTEN (26.10) TULI YLLÄTTÄEN TALVI

Lisää kuvia samaisesta päivästä TÄÄLLÄ

Eilen syksy, tänään talvi. Hieman yllätyin kun eilen kurkkasin aamupäivällä ikkunasta ulos tarkistaakseni kelin, lunta kun ei vielä seiskan aikaan näkynyt missään (Rymy pyytää nykyään aamupalansa klo 6-7). Nopeaa toimintaa, ei voi muuta sanoa.

Rymystä lumessa kirmailu on aikas hauskaa puuhaa, kuten näkyy. Ja lumihan on suorastaan herkullista, voi nams! Poitsulla oli vanhalla pihalla, eli siis viime vuonna, usein tapana istua ison lumikasan päällä ja tutkailla ympäristöä ihan hissukseen (saas nähdä uskaltaako tolle aitavahdille mitään kasaa tonne tänä vuonna tehdä, räkyttää vielä sieltä käsin ihan innoissaan). Niin, ja Viherillä sen sijaan hangessa mentiin eikä meinattu, voi sitä vauhdin hurmaa. Ei muuten olla käyty siellä pitkään aikaan juoksemassa, täytyypä ottaa asiaksi..

Pohdin muuten vakavasti josko lähettäisin kyselyn yhdestä pennusta, joka kiinnostaisi. Houkutti kovasti, ja olin jo sähköpostin kirjoittanutkin, mutta sitten emmin. En tiedä miksi, iski vain jonkinlainen epävarmuus. Ehkei se sitten ollut meille oikea pentue, pitää luottaa siihen tunteeseen. Joten päätin ensin tarjota tuulenkoirissa hoitopaikkaa vipukalle, olisi nimittäin kiva päästä elämään hetken aikaa parin vipukan kanssa. Jospa se selkeyttäisi asioita.

Sitäkin vaihtoehtoa olen itse asiassa pohtinut jo monta kuukautta. Ensin en ollut varma pitäisikö, mietin miten Rymy reagoi (herkkis kun on), rasittaisiko sitä liikaa, stressaisiko se, jne? Mutta lopulta tulin sitten siihen tulokseen, että voihan se toisaalta olla niinkin päin, että tekisi poitsulle ihan vaan hyvää jos meillä silloin tällöin kävisi ns. vieraita koiria kylässä, oli ne sitten yhden viikonlopun tai pari viikkoa putkeen. Alkuun se voisi tietenkin olla aika ihmeellinen juttu, mutta ehkä Rymy oppisi tätä kautta suhtautumaan vielä vähän rennommin elämään. Ei voi tietää ellei kokeilla - ja sehän nyt on selvää sanomattakin, että meidän pojan ehdoilla mennään. Jos ei tunnu hyvältä systeemiltä, niin ei pakolla.

Nyt täytyy vaan kaikkien toivoa, että joku lähitienoolta kaipailee epätoivoisesti hoitoapua ja uskaltaa kääntyä meidän puoleen. Peukkuja pystyyn (mutta vain yksi per henkilö, mummi aina sanoo, että kaksi omaa peukkua kumoaa toisensa). Saas nähdä. Totoa meille vähän lupailtiin ensi kuussa, mikä olisi itse asiassa tosi loistavaa - tämä poitsu kun hurmasi meidät kaikki, myös kummitätsyn. Noiden meidän treffien jälkeen kuultiin mm. lausetta "Toto oli paljon kivempi ku se antaa rapsuttaa ja Rymy ei!" :D

perjantai 26. lokakuuta 2012

EILEN (25.10) OLI VIELÄ SYKSY

Rymy on taas viettänyt aikaa kummitätsyn kanssa ja tämän seurauksena, harjoitellut kovasti posettamista :)

 
Lisää kuvia samaisesta päivästä TÄÄLLÄ

Näitä kuvia katsellessa, ei voi kuin huokaista (niin, ja todeta, että tänään noi kynnet kyllä leikataan, oli Rymy asiasta mitä mieltä tahansa!). Vaikea olla puolueeton, oma kun on, mutta helkutti, en kyllä ole ikinä nähnyt kauniimpaa koiraa (kuin whippet).

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

PERINTEINEN KOIRAPÄIVÄ!

Kuten viime postauksessa mainitsin, tänään oli tosiaan tämän kyläpahasen Perinteinen koirapäivä jota vietettiin Match Show:n parissa. Paikalla oli myös Hartolan Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen buffet keräämässä rahaa yhdistykselle.

Pitkään mietin lähdetäänkö Rymyn kanssa paikalle ollenkaan, edes hetkeksi. Tulin lopulta siihen tulokseen, että pakkohan meidän on mennä - ei tällaista harjoittelumahdollisuutta voi jättää käyttämättä! Muuten kaduttaisi. Ajattelin myös, että mennään niin lähelle kuin mahdollista, ollaan hetki ja tuijotellaan tapahtumaa namien kera ja jos siltä näyttää, tullaan takaisin kotiin.

Kehät alkoivat puoliltapäivän ja noin varttia vaille 12 päätin vihdoin, että nyt mennään eikä meinata! Onneksi asutaan keskellä kylää. Pyysin miehekettä tyhjentämään koko namipussin sisällön taskuni pohjalle, mutta mies on mies, eikä viesti ihan mennyt perille - joten loppuvaiheessa namit loppuivat, mutta onneksi oltiin tässä vaiheessa tekemässä jo kotiinlähtöä.

Rymy ei lenkillä vetänyt oikeastaan ollenkaan ja suureksi yllätyksekseni tapahtuman lähettyville päästessämme, haki heti ensimmäisen koiran haukahduksen kuullessaan kontaktia -> nami. Ekan koiran nähdessään, taas kontakti -> nami. Homma jatkui näin ihan koko ajan, enkä minä säästellyt nameissa. Seisoskeltiin katsomassa tapahtumaa, palkkasin Rymyä vähän väliä nätisti olemisesta, minuun päin katsomisesta jne. Eikä muuten poitsu haukkunut kertaakaan tai näyttänyt pelon/turhautumisen merkkejä. Seisoi suht nätisti paikoillaan, välistä hihna kiristyi kun olisi poikaa himottanut päästä lähemmäs. Kylmän kelin takia käveltiin välillä ympyrää ja kerran tehtiin vähän pidempi lenkki, jonka jälkeen taas palattiin kehän läheisyyteen.

Oltiin jo kotiinlähtöä tekemässä, kun näin erään naisen tulevan pienen koiruuden kanssa lähemmäs. Ajattelin, että mennään alta pois ettei Rymy vaan ala riehumaan, mutta naisella olikin asiaa - minulle. Kertoi asuvansa entisen asuntomme lähellä ja usein katselleensa meidän poitsua miettien mikähän otus mahtaa olla kyseessä. Naisella oli mukanaan Espanjan rescue, sekarotuinen, Marlo, jonka kanssa Rymy hetken aikaa leikki. Alkuun Rymppä oli ihan ihmeissään, mutta palkkasin aina välillä nätistä käytöksestä siinä poikien tehdessä tuttavuutta. Ja saipa uusi leikkikaverikin pari herkkua ja hyvin kelpasi :)

Marlolle ei tarvinnut edes haukkua ollenkaan, pari äännähdystä irtosi vasta kun Marloa asteen verran isompi koiruus tuli lähemmäs - mutta sekin oli meikäläisen korvaan enemmänkin innostunut haukahdus.

Koska poitsut tulivat niin hyvin toimeen, pyysi nainen vielä numeroani sikälimikäli halutaan joskus treffata leikkihetken merkeissä. Juteltiin siinä muutenkin hetki ja voin kertoa, että olipa mukava tavata ihminen joka tietää mistä puhuu. Esimerkiksi kovin monet tuntuvat ajattelevan, ettei koiraa tarvitse ikinä-koskaan pukea, mutta tämäpä henkilö sanoi, että jos pohjavillattoman koiran kanssa lähtee sateeseen, sehän on ihan sama kuin jos itse kävelisit alasti sateessa. No nii-i!

Vasta jälkeenpäin tulin ajatelleeksi, että toivottavasti tuo leikkihetki ei aiheuta nyt enempää riekkumista hihnassa, hmm. Joskin mieluummin otan koiran, joka yrittää leikkimään muiden kanssa kuin sen murisevan ja päälle hyökkivän otuksen, joka remmin toisesta päästä on pariin otteeseen löytynyt. 

Ja! Pitäisi varmaan viimeistään tässä vaiheessa liittää ohituksiin (ne kun ovat sujuneet nyt tosi paljon paremmin) käskysana ohi, niin tietäisi näin Rymykin milloin on lupa mennä tekemään tuttavuutta ja milloin ei.

Tässä kun olen nimittäin asiaa pohtinut, niin tajusin, että Rymyn hihnariekkuminenhan alkoi vasta Turon tapaamisen jälkeen - Turon kanssa Rymyllä kun on lupa haistella ja leikkiä aina kun törmätään sen sijaan, että mentäisiin vaan nätisti ohi, koska meillä omistajilla on tapana jäädä juttelemaan niitä-näitä. Ehkä tämä sekoitti poitsun pään, eikä Rymy nyt oikein ymmärrä milloin saa sanoa moi. Tai sitten vastaavasti joku lausahdus kun saa mennä tervehtimään? Muriseminen ilmaantui taasen sitten, kun oli jo parit koiruudet ehtineet murisemalla ja räksyttämällä säikäyttää meidän poitsun.

Joka tapauksessa, olen aivan sanoinkuvaamattoman iloinen, että lähdettiin!  

---
Niin ja hei! Loppuun vielä kuva eiliseltä; repesin illalla ihan täysin, kun telkkaria katsoessani tajusin pojan nukkuvan viekussani tähän tapaan:
 Onko pölhömpää otusta olemassa? Kuvien otto häiritsi lasta kuitenkin sen verran, että silmät aukesivat ja lopulta herkkukin tipahti maahan, nyyh.

lauantai 20. lokakuuta 2012

POHDINNASSA...

Noh niin. Rymylle on nyt sitten mietinnässä kaveri. Tai siis, onhan se ollut mietinnässä koko ajan, mutta nyt on aika miettiä sitä vähän enemmän ja tarkemmin. On vaan niin pirun vaikeaa, kun en yhtään tiedä mistä suunnasta lähtisin etiäpäin ja/tai minkälaisin perustein - Rymyn hankinta kun ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Onneksi!

Ensinnäkin. Edelleenkin takaraivossa kytee ajatus narttukoirasta, mutta epäröin noiden juoksujen takia. Ovatko ne oikeasti niin rasittavan kamalat, mitä monet antavat ymmärtää? Ja onko arki neitikoiran kanssa jotenkin erilaista kuin uroksen? Hmm. En jotenkin osaa ajatella, että olisi.

Toiseksi. Jo ennen Rymyä seurasin parin kasvattajan kotisivuja suhteellisen ahkerasti, mm. whiplandian kiinnosti kovasti. Kiinnostaa edelleen, juurikin tuon linjan vuoksi. Itseä kun ei näyttelyt niinkään kiinnosta, vaikka toki sellaisissakin voisi olla joskus hauska pyörähtää. Täällä kotikylässämme on itse asiassa huomenna Perinteinen Koirapäivä, jota vietetään mm. Match Shown merkeissä. Muistan, kuinka viime vuonna kyseinen tilaisuus järjestettiin juuri vähän ennen Rymyn saapumista ja muistan ajatelleeni haikeana kuinka seuraavana vuonna mekin ollaan tuolla! No, suunnitelmat ei aina ihan pidä, sillä tämä on nyt vähän harkinnassa. Toisaalta Rymy on osoittautunut olevansa tosi ahdistunut isommissa joukoissa, ei yhtään tykkää olla paikallaan vaan vetää ja sinkoilee hermostuneena, me kun ei olla ehditty tappamaan aikaa esim. Jyväskylässä ihmismassoihin totutellen (vaikka sitäkin niin suunniteltiin! Hemmetin työt :/), joten en välttämättä uskalla toisen kanssa ihan "kylmiltään" lähteä tuollaiseen tapahtumaan. Sitten on taas tämä Rympän aivan ihana räyhäperse-ominaisuus, mitä muihin koiriin tulee - ollaan harjoiteltu nyt NIIN ahkeraan ja lenkeilläkin meno alkaa näyttämään NIIN paljon paremmalta, etten tahtoisi ottaa mitään riskejä. Mutta ei se toisaalta estä meitä menemästä lähelle tutkailemaan namien kera, eihän? Aina voi kääntyä ympäri ja tulla kotiin.

Kolmanneksi. Miehekkeen työkuviot saattavat, ehkä, muuttua tulevaisuudessa parin vuoden sisällä - tai joskus -, riippuu nyt vähän paristakin eri asiasta, ja olisi kiva jos meillä olisi taloudessa myös sellainen koira, jonka kanssa pystyisi harrastamaan tiettyjä juttuja ihan tarkoituksella jos se joskus tulee ajankohtaiseksi. Rymyn kanssa ei ollut alunperinkään tarkoitus alkaa harrastamaan mitään tavoitteellisesti, oli enemmänkin mielessä että mennään ja kokeillaan mitä halutaan ns. leikkimielellä, jos ja kun ehditään, ensimmäinen koiramme kun on. Nyt ollaan muuten selvittämässä josko saataisiin kotikonstein jonkinlainen kiva viehe pystyyn.

Lisäksi. Näiden mahdollisten muuttuvien kuvioiden takia koen tosi tärkeäksi, että Rymylle, joka on todistanut olevansa aika herkkis, saataisiin kaveri ns. turvaksi ennen kuin mitään muita suuria asioita tapahtuu - eiköhän tämä asunnon vaihtuminen ollut jo ihan tarpeeksi iso juttu (vaikka olisihan se kaverin tulokin aikamoinen muutos, tietenkin).

Päässä liikkuu nyt ihan liikaa ajatuksia... Rymy taasen ei ollut kauhean auttavainen -->
"Joo, whatevah!"

perjantai 19. lokakuuta 2012

6 ARKISTA ASIAA


01. Ensimmäisessä kuvassa Rymy näyttää miten mamman kanssa vietetään kahdestaan leffa-iltaa. Kas noin, rennosti! No joo, poitsua ei viime viikolla katsomamme Prometheus sen pahemmin alun äänien jälkeen kiinnostanut, meni homma lähinnä kuorsaamiseksi. Mamma sen sijaan katsoi elokuvan innoissaan loppuun, yrittäen samalla olla välittämättä potkivista tassuista ja raapivista kynsistä haaroissaan... ahem.

02. Toisessa kuvassa sen sijaan infoa niille, jotka ovat miettineet miten meillä broiskun koivet irrotetaan toisistaan. Se on nääs brutaalia hommaa ja viimeksi, eli eilen, se tosiaan tehtiin vasaran avulla kylppärin lattialla - mieheke hakkasi osiin, meikäläinen pisti pusseihin ja Rymy tietysti ulisi oven takana, kun olisi halunnut tulla "auttamaan". Nyt on molemmat pakastimet, eli siis sekä koiran, että meidän, aivan täynnä safkaa lapselle.

03. Ihme on tapahtunut, lapsi saatiin siirrettyä vanhempien makkarista omaan huoneeseen! No eipäs, vaan oikeasti, Rymy on jostain syystä siirtynyt nukkumaan olohuoneeseen, nyyh? En tiedä miksi. Aika monta yötä on lapsonen viettänyt säkkituolissa tai sohvalla. Alkuun tuo säkkituoli oli siskon huoneessa, mutta sisko tympääntyi levottomaan koiraan ja ääntä pitävään petiin ja siirsi höskän olkkariin. Lisäksi sisko on nyt pitkän pätkän kotona työssäoppimisjakson takia ja pari yötä täällä majaili myös hänen poikaystävänsä - ehkäpä Rymy koki olevansa ns. kolmas pyörä ja loukkaantuneena siirtyi muualle :D Tai ehkä poitsu yksinkertaisesti hiffasi olkkarin olevan kämpän "keskikohta", josta näkee vähän joka suuntaan ja pysyy kartalla siitä missä kukakin on, sillä viime yönä säkkituoli oli taas tutulla paikalla siskon huoneessa, mutta poitsu nukkui silti sohvalla. Mene ja tiedä. Tuntuu joka tapauksessa tosi oudolta nukkua monta yötä putkeen ilman tuhisevaa koiraa. Vaikka alunperinhän se, koiraton makkari, oli yksi meidän suurista tavoitteista, ihan meikäläisen allergioiden takia. Paremmin mä kuitenkin nukuttua saan, kun tiedän missä otus on ja näen mitä se tekee - nyt olen valvonut monta yötä, osittain kipeän selän takia, ja osittain sen takia, että aina välillä täytyy käydä kurkkimassa mitä otus puuhaa... ja hyvä niin! -->

04. Missähän vaiheessa tuo kummitätsy oppii, ettei mitään - MITÄÄN - mahdollisesti vaarallista saa jättää olkkarin pöydälle, tai minnekään muuallekaan? Oli meinaan Rymy yksi yö innoissaan pistellyt osiin saapasjalkakissa-pezin, sekä nautiskellut sen sisällä olleet namit. No, paha mennä valittamaan, olin minäkin näköjään jättänyt huulirasvapurkin sinä iltana pöydälle ja siihenkin oli jotenkin ihmeen kaupalla ilmestynyt miljoonittain pieniä hampaanjälkiä... Tosin, eipä se miesotuskaan ollut järin paljoa ajatellut; oli sitten tyhjentänyt kaikki ruuvit ja tilpehöörit työhousuistaan eteisen pöydälle - ja siihen muuten Rymppä yltää. Onneksi ei koira vaan itse ole sitä vielä tajunnut. Noh, tiivistettynä; täytyy meidän kaikkien olla asteen verran varovaisempia, ettei kohta päädy poitsu eläinlääkäriin suolitukoksen takia :I

05. Tänään Rymppä joutuu olosuhteiden pakosta olemaan n. 5 tuntia yksin, ellei mieheke hommien lomassa pysty välillä käymään kotona kun meille molemmille sattui ilta-vuoro ja sisko lähtee tänään mummin hoiviin.  Saas nähdä mikä kaaos tänään odottaa ensimmäistä kotiintulijaa... koiruuden kanssa on kyllä riehuttu pihalla ja juuri lähti mieheke yli tunnin lenkille, jonka jälkeen olisi vielä tarkoitus harrastaa vähän aivojumppaa. Jos vaikka se riittäisi. Mä niin tahdon tolle pojalle kaverin, mutta en oikein vielä tiedä mistä suunnasta lähtisin hakemaan. 


06.
Niin ja! Saadaan tässä joku päivä varmaan vähän iäkkäämpi dalmisrouva leikittämään poikaa ja opettamaan tavoille :) YAY!

perjantai 12. lokakuuta 2012

RUOKAPOLITIIKASTA, TAAS

Moiks! Täällä taas, tällä kertaa tosin ruokajuttujen takia. Lähinnä ajattelin siis avautua meidän tämän hetkisestä ruokapolitiikasta ihan vaan sen takia, että on sitten tämäkin memo jossain ylhäällä jos joskus tulevaisuudessa haluaa palata takaisin ajassa tarkistelemaan faktoja. Mulla on vähän sellainen tapa, nääs.

Elikkäs, ollaan tultu siihen tulokseen, ettei aina pystytä tarjoamaan poitsulle raakaruokaa, vaikka oikeasti tahtoisinkin, möh. Töiden ja miehekkeen päivystyksen vuoksi ei päästä Jyväskylään ihan milloin vaan, eikä aina noi vauhti-raksun tai kennel-rehun pysäkkikierroksetkaan osu sopivalle päivälle, me kun ei kumpikaan voida noin vain lähteä töistä kihan vaan pistäytymään jossain. En kuitenkaan tykkää syöttää pelkkää nappulaa, sydän itkee verta melkein kirjaimellisesti joka kerta kun näin teen, eikä se pelkkä nappula oikeasti edes uppoa Rympälle (ja mun mielestä toi lapsukainen niin tarvitsee lisää massaa, vaikka onhan se pieni muutenkin), oli siinä vettä tai ei. Hyvin usein närppii, jättää syömättä ja sen jälkeen kerjää herkkukaapin luona jos vaiks jotain hyvää sais. Ja tuntuu jotenkin yksitoikkoiselta heitellä nappuloiden sekaan aina vaan jotain naudan, sian tai broiskun jauhelihaa tai raejuustoa/piimää. Johan toinen kyllästyy kun periaatteessa aina samaa tarjolla.

Se on varmaan jo tullut kaikille selväksi, että mitä meidän otusten ruokkimisiin tulee, niin teollinen ruoka ei ole suosikki tarjottavaani, mutta välillä pitää osata tehdä pienimuotoisia sovitteluratkaisuja. Esimerkiksi Hugolle en alunperin olisi halunnut antaa ollenkaan kissannappuloita (kun taas koko jenkkikunta kieltäytyy antamasta siileilleen hyönteisiä kun ne ovat niin "ällöjä" eli näille pienille on koko ajan tarjolla isot kupit kissannappuloita... eih!), mutta nykyään Hugelle laitetaan aina yhteen kuppiin joka ilta heinäsirkkoja sekä vähän nappuloita. Muutoin pyritään antamaan jauhelihaa, kanaa, eläviä matoja ynnä muita hyönteisiä ja vähän mitä milloinkin. Voisin joku päivä itse asiassa kirjoittaa suomeksi sepustuksen noista poitsun ruuista, mutta täältä löytyy ainakin englanniksi infoa. Aikalailla edelleen samaa linjaa noudatetaan joka tapauksessa.

Tästä päästään siis siihen, että kompromissi se on tehty nyt Rympänkin ruokinnan kanssa ja ainakin vielä olen ihan tyytyväinen. Ollaan nyt tässä vähän aikaa tarjottu Rympälle ruoka pari kertaa päivässä, pelkkiä nappuloita useimmiten, kun oli tosiaan myönnettävästi helpointa tuon remontin keskellä. Tällöin safkan kuljettaminen repussa kämpältä toiselle oli suht helppoa eikä aina tarvinnut muistaa heitellä jotain jääkaappiin, mutta nythän ei ole enää sitä ongelmaa. Eikä noita nappuloitakaan ole tarvinnut tilailla, kun sisko välillä kantaa niitä mukanaan Mikkelistä (meillä kun syödään pääsääntöisesti Eukanubaa).

Nyt siis olen päätynyt antamaan aamuisin - tai aamupäivisin, yleensä lenkin jälkeen - poitsulle nappuloita ihan pienten purkkiruokien kera, mm. Cesarista poitsu näyttää tykkäävän. 
http://petso2.com/dogs/wet-food/tray-food/cesar-tray-dog-food-100g.html
Mitään parasta ruokaa nuo tuollaiset ei kai ole, mutta tässä tapauksessa maistuvuus on se tärkein kriteeri - eihän me ihmisetkään aina syödä ihan vain sitä terveellisintä laatua, ahem. Illalla olen sitten tarjonnut raakaruokaa eli lihaa/lihoja ja kasvissosetta + mitä nyt kaapista sattuu löytymään. Rymy on hirveän huono syömään luita, niitä on lähiaikoina ihan vaan närppinyt (pentuaikana söi niitä paljon paremmin!), mutta ajattelin kokeilla viikonloppuna tarjota niitä jossain välissä, vaikka jo ihan heti aamusta... jos vaikka maistuisi paremmin, mene ja tiedä. Tai sitten hirvi/poro ei vain lukeudu Rympän suosikkeihin :P

Mutta näin, näillä eväillä meillä nyt mennään. Toimii, ja sehän kai on tärkeintä :)

torstai 11. lokakuuta 2012

"Koira reagoi tunteisiisi enemmän kuin jopa ihminen."

 Ei sillä, että tämä olisi tullut yllätyksenä, mutta:
"Tuoreen lontoolaisyliopiston toteuttaman tutkimuksen mukaan koirat todella reagoivat siihen, jos ihminen on surullinen, kirjoittaa Daily Mail.
Tutkimus esiteltiin tiedealan julkaisussa Animal Cognition. Tutkijoiden mukaan tulokset antavat viitteitä siitä, että koirat reagoivat ihmisten tunteisiin enemmän kuin mitkään muut lajit - jopa ihmiset itse.
Tutkimuksessa tarkasteltiin 18 eri rotuista lemmikkikoiraa. Koirat laitettiin lyhyeksi ajaksi samaan tilaan itkevän ihmisen kanssa, sitten keskustelevan ihmisen kanssa ja lopuksi hyräilevän ihmisen kanssa. Testi toteutettiin erikseen koiran omistajan ja tuntemattoman ihmisen avulla.
Huomattavasti useammat koirat lähestyivät itkevää ihmistä kuin hyräilevää ihmistä. Koirat eivät reagoineet keskustelevaan ihmiseen.
Valtaosa koirista suhtautui itkevään ihmiseen alistuvasti ja rauhallisesti, jopa empaattisesti ja lohduttavasti.
- Hyräily valittiin testiin siksi, että se kuvastaa koirille ehkäpä uutta ja kiinnostavaa käyttäytymistä, mikä laukaisee koiran uteliaisuuden. Koirat käyttäytyivät kuitenkin erilailla hyräilevän ja itkevän ihmisen kanssa, joten itkevän ihmisen lähestyminen ei voinut johtua pelkästään koiran uteliaisuudesta, tutkija Deborah Custance Goldsmithsin yliopistosta kertoo.
Itkeminen herätti Custancen mukaan koirissa ehdottomasti voimakkaimman reaktion. Koirat reagoivat myös itkeväänn ihmiseen huolimatta siitä, oliko tämä sen omistaja vai tuntematon.
Tutkijoiden mukaan ihminen on pitänyt koiraa niin kauan lemmikkinä ja jalostanut sitä itselleen sopivaksi, että koira on omaksunut lajina paljon empaattisia piirteitä. Näyttäisi siis, että koira on todella ihmisen paras ystävä."

perjantai 5. lokakuuta 2012

SE ON TÄTÄ JA TÄÄ ON SITÄ.

Viiden aikaan aamuyöllä, tämä hullu seisoo takapihan ovella ja kuikuilee pimeyteen. Päällä ei ole kuin yöpaita, hytisyttää, eikä koiraa näy missään. Aika kuluu. Mietin jo hetken, onko joku saatana käynyt kidnappaamassa mun otuksen pihalta ja melkein hätäännyn - puoliunessa kun ihminen saa mitä ihmeellisimpiä ajatuksia. Sitten näkyy liikettä, vähän valkoista marjapensaan alla, jossa toinen, tod näk myöskin kylmästä hytisten, iloisena mussuttaa marjapensaan oksia. Ja minä kun luulin tätä pikapissatukseksi...

Kuuden aikaan samaisena aamuna, herään horroksestani siihen, kuinka tuo rakkauspakkaus räksyttää aidan vierellä kuin mikäkin piski. Tältä varmasti tuntuu äideistä ja isistä, joille poliisi soittaa ja kertoo lapsen löytyvän putkasta. Komennan miehekkeen ulos, kun ei itse ole tajunnut mennä katsomaan mitä siellä tapahtuu. Luulin, että hän sai kantaa poitsun sisään, mutta eilen illalla selvisi, että Rymy olikin tullut ihan itse kutsusta. Edistystä kai sekin.

Tänään olin sen verran ilkeä, etten edes päästänyt poitsua pihalle aamulla ennen kuin olin saanut itse itseni ylös ja jotenkuten vaatetettua. En kuulu niihin, jotka antavat koiran räkyttää pihalla, huudellen kauempaa hentoisesti jotain siihen suuntaan kuin "hei, älä viitsi!" jne. Jos meidän poitsu räkyttää pihalla, sitä kielletään ja jos ei usko, se haetaan pois. Vaikka välillä se meinaa olla aika hankalaa, kun pyrin nimittäin siihen etten ikinä juokse pojan perässä, mutta vinttikoirahan osaa olla melkoisen sutjakka liikkeissään...

Meillä on siis tosiaan aitavahti
, huoh. Joka kerta, kun aidan ohi menee koira, Rymy räkyttää raivokkaana tuolla portin luona - ja joskus muulloinkin. En oikein osaa sanoa, onko se räkyttäminen enemmän sellaista iloista "tule leikkimään mun kanssa!" -räkyttämistä, mitä se ihan selkeästi oli alussa, vai ei, mutta ainakin yhden kerran olen Rympän kuullut ihan murisevan. Naurettavinta koko jutussa oli se, että tietä pitkin käveli tällöin pienen pieni bulldoggipentu, joka pelkäsi Rymyä ihan kuollakseen. Kyllä kai tuollaiselle kannattaakin murista?! Joskus taas aidan takana ei näy mitään, eli en edes tiedä mille Rymy näissä tapauksissa haukkuu, lienee kai nähnyt jotain kauempana mitä itse en havaitse. Vanhassa pihassa Rymy on haukahtanut ehkä pari kertaa ja nekin vasta ensin aloitettuaan tuon aitavahtimisen tässä pihassa.

Lenkeillä ainakin on selkeää epävarmuutta havaittavissa. Jos mennään vähän tuntemattomampaa pätkää, Rymy kävelee tosi hissukseen, ihan meikäläisen jalan vieressä, namit ei kelpaa ja pysähtelee vähän väliä tuijottamaan kaukaisuuteen? En tiedä pitäisikö näissä tilanteissa antaa pojan rauhassa katsella ja tutkiskella ja tulla siihen tulokseen, ettei mitään hätää ole, vai yrittää vaan reippaasti eteenpäin - Rymyä kun yleensä lenkeillä vie edelleen nenä eteenpäin ja ollaan yritetty tästä tavasta eroon. Toiset koirat ohitetaan vaihtelevasti; joillekin saatetaan haukkua ja niitä taasen yritetään karkuun, jotka meille haukkuvat. Joskus namin avulla mennään suht hyvin, välillä namitkaan eivät kelpaa. Ja sille yhdelle bulldoggillehan muristaan ja räksytettään ihan kuin viimeistä päivää, oli namia tarjolla tai ei. 

Siispä ajattelin seuraavaksi etsiä tietoa koiran itsetunnon parantamisesta, jos sen harjoittaminen vaikka auttaisi myös? Vinkkejä, linkkejä? Varmaan myös meidän kontaktia pitää parantaa, vaikka olenkin aina luullut sen meillä olevan tosi hyvä :/ Väittäisin kyllä edelleen, että tällä muutolla on tekemistä asian kanssa. Nyt asutaan ns. uusilla huudeilla, vaikka ollaanhan me täällä vierailtu paljon ja lenkkeiltykin lähistöllä varsin ahkeraan, mutta olihan tämä silti suurehko muutos meille kaikille. Sitä paitsi, ihan kotonakin, stressikäyrä taitaa meillä Ihmisorjilla olla tällä hetkellä ihan liian korkealla ja pinna kireällä, kun vielä on niin paljon pientä puuhaa ja tekemistä. Se sitten taas näkyy äksyilynä ja sanasotina, typeränä kiukkuamisena. Taitaa näkyä meidän tunnetilatkin nyt liian vahvasti myös koirassa, mene ja tiedä. Jospa se tästä. 

Ja PS. Tää on tätä koiranomistajan arkea... Olipa eilen Rymppä sitten huomannut tuon ei-vielä-kokonaisen muovimaton reunan ja miehekkeen suureksi iloksi vähän järsinyt sitä, ehhehhee... Oli työntänyt itseään ikkunan alla olevan tv-tason taakse, jota emme siis käytä tv-tasona ja joka näin ollen on suht kevyt. Oli poitsu onnistunut siirtämään tasoa ja näin mattokin oli liikkunut ja reuna mennyt herkullisesti mutkalle. Minä kyllä sanoin, että ne reunat kannattaisi jo teipata kiinni parkettiin; koiran hepuloidessa sisällä, matto todellakin tulee liikkumaan, kun ei ole vielä voitu kaikkia listoja laittaa kiinni puuttuvan palasen takia, mutta mieheke oli toista mieltä. Tai lähinnä mieheke oli sitä mieltä, että ei voida teipata jo, kun se pitää tehdä vasta sitten kun on koko matto kasassa, ettei tehdä väärin. No, joo, mutta.... Yritin myös pariin kertaan, vähän liioitellusti, kertoa miten hiiiiirveeeäääää tuhoa Rympän veli (Jymy ♥) on kaverinsa kanssa saanut aikaan, varsinkin muovimattoa jyrsimällä, mutta sekään ei auttanut. Tällä hetkellä melkein kaikki maton reunat ovat vuorattu mm. työkalupakeilla, sohvalla (tosin, sohvahan nyt on aina ollut suurta mutustelu-herkkua meillä), laatikoilla, laminaattipaketeilla yms... se siitä ihanan avonaisesta kämpästä, tällä hetkellä tilat on tosiaan jaettu muurilla kahteen osaan:
 
Että näin meillä! No, nyt taas todettiin miksi aina kannattaa kuunnella talon emäntää, eh. Tuo kohta, joka siis on ekassa kuvassa pöydän alla, on kyllä sen verran pieni, että saadaan varmasti jämäpaloista korjattua, mutta nyt täytyypi olla aikas varovainen noiden reunojen kanssa ettei näin käy uudestaan... Onneksi kummitätsy tulee tänään viikonlopuksi kotiin, meikäläisellä kun on lauantaina koulutus ja miehekkeellä VPK:n päivystys. 

Ai niin! Sain muuten tietää tässä yksi päivä, että Rymy oli pentuaikanaan tuhonnut myös yhden laturin! Oli mieheke kai asiasta maininnut, mutta oli mennyt jotenkin ihan ohi. Rymynaattorin uhrilista senkun kasvaa...