Näytetään tekstit, joissa on tunniste päätähtenä hugo-eevert. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päätähtenä hugo-eevert. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

KOEPALAN VIRALLINEN TULOS

Vaikka Rymyn kanssa jatketaankin yhteiseloa nyt tuolla uudessa blogissa, ajattelin tänne kirjuuttaa vielä postissa saapuneen koepalan testituloksen, joka kieltämättä veti meikäläisen hetkeksi hiljaiseksi. Jos bloggailisin englanniksi, käyttäisin sanaa closure, mutta suomenkielellä en keksi mitään yhtä kuvaavaa sanaa... jos nyt oikein osaan tuota lukea, kasvain oli kaiken muun lisäksi tyypiltään uusiutuvaa lajia, eli vaikka se olisi sijainnut jossain muualla ja vaikka sille olisi pystytty jotain tekemään, se olisi mitä todennäköisemmin uusiutunut. Voi Hugoa.

Kaikista "ironisinta", jos tuota sanaa tässä yhteydessä voidaan käyttää, on se, että syy miksi alunperin halusin Hugolle mahdollisimman kissanruuattoman ruokavalion oli se, että ne pitävät lukemani mukaan sisällään karsinogeenisia aineita, joiden siis epäillään aiheuttavan syöpää. Jälkviisauteen ja jossitteluun on turha lähteä, mutta kyllä siellä takaraivossa silti kuiskii Se Ääni: Olisiko tältä vältytty, jos olisin tehnyt niin kuin oikeaksi tunsin, ja jättänyt muiden mielipiteet ja muka asiantuntevat kommenttinsa huomiotta? No, vaikea sanoa. Mutta sen tiedän, että jos meidän talouteen ikinä astelee pikkuinen siilivauva, kissannappuloita tullaan tarjoilemaan aivan minimaalisesti, jos ollenkaan - eikä tästä aatteesta siinä vaiheessa enää lipsuta.
10/2013
Valitettavasti Hugon muutos suussa varmistui patologitutkimuksessa kasvaimeksi. Kyseessä on infiltratiivinen levyepiteelikarsinoma. Infiltratiivisella viitataan kasvutapaan, ja se tarkoittaa sitä että kasvain tunkeutuu herkästi ympäröiviin kudoksiin. Koepalassa havaitiin myös viitteitä siitä että kasvain on tunkeunut myös leukaluuhun. Ennuste on todella huono, mitään parantavaa hoitokeinoa ei tällaisissa tapauksissa ole. Todella surullista, otan osaa :(
t. Katja
HISTOLOGY
The pieces of tissue contain mucosa with an infiltratively growning, non-encapsulated mass composed of irregular nests of squamous epithelium. Tumor cells with moderate to occasionally marked cell pleomorphism and up to approx. 6 mitoses/400 x HPF. There is tissue fibroplasia and evidence of bone infiltration. Mixed chronic-inflammatory infiltrates and impression of focal superficial ulceration.
DIAGNOSIS: Gingiva: infiltrative squamous cell carcinoma.
PROGNOSIS: Guarded to unfavorable.
COMMENT: This is maligant squamous epithelial neoplasm. These tumors tend to grow infiltratively and are associated with an increased risk of recurrence. A metastatic potential also is possible. Monitoring of the patient for metastatic disease is recommended.

*mahdolliset kirjoitusvirheet tod näk meikäläisen... huhheijaa mitä sanoja!

maanantai 28. lokakuuta 2013

HUGO-EEVERT 16.2.10-28.10.13, UINU RAUHASSA, PIIKKIPALLOMME!

No niin, tähän päättyi Hugemus Maximuksen hurjat seikkailut. Nyt on onneksi pienen parempi olla ja itsellänikin jotenkin oudon helpottunut olo, kun tietää, ettei toiseen enää satu. Pääsin töistä niihin aikoihin, kun tiesin Hugon viimeisten hetkien olevan käsillä ja itkuksihan se kotimatka meni, vaikka kuinka taistelin vastaan. Hetken aikaa sattui, fyysisesti, mutta helpotti kun sain kotona itkut itkettyä ja muistui mieleen, että eipähän tässä oikein ollut enää muitakaan vaihtoehtoja.

Vessassa luki Hugon nimi otuksen oman pyyhkeen kohdalla; en raaskinut lappua irrottaa, vaikka sen näkeminen saikin padot avautumaan heti uudestaan. Rymyäkin olen koko illan kutsunut Hugoksi, eli mielessä on, ja vahvasti.

En muista olenko ikinä uskonut kunnolla taivaaseen, mutta ehkä tuo meidän pieni piikkipallo jossain siilien paratiisissa vetelee napaansa matoja tälläkin hetkellä ja nauttii olostaan. Hugo söi joka ilta vähemmän ja vähemmän ja tänään aamulla kaapissa odotti melkein koskematon ruokakuppi (painoakin ehti kasvaimen myötä putoamaan lähemmäs 100g) ja jo se kertoi meille, että tehtiin ihan oikea päätös. Järkyttävää, miten nopeasti tuollainen kasvain suurenee! Eli todellakin parempi näin verrattuna siihen, että olisin tyyliin ensi maanantaiseen asti katsonut kuinka toinen nääntyy nälkään tai mahdollisesti tukehtuu :(  En edelleenkään kestä koko ajatusta, hui saakeli.

H lähti Hugoa saattamaan viimeiselle matkalle Animagi Jyväskylään, tuonne tuttuun ja turvalliseen eläinlääkäriin ja lääkärikin sattui olemaan tuttu, eli Mihalitsa Margaritis, joka Hugoa oli hoitanut ennenkin. 

Ehdin itkemään suurimmat itkuni ennen kuin H tuli kotiin ja lähdettiinkin samantien hautaamaan pientä. Hugo haudattiin H:n entisen kotitalon liepeille, eli juuri sinne Viherille, missä Rymyn kanssa aina käydään riehumassa - oli H:n sisko perheineen kaivanut jo kuopankin valmiiksi ja toinen sisko tyttärensä (Neiti Isosiskon) kera tuli meidän kanssa sanomaan heipat. Siellä Hugo ei suinkaan muuten lepää yksin, vaan seurana on perheen belgianpaimenkoira, Poju, sekä tässä jokunen aika sitten poisnukkunut Cassu-kissa.

Neiti Isosisko kävi meillä itse asiassa jo eilen, samoin H:n sijaisvanhempien uusin sijoituslapsonen K, sekä pari vanhaa hoitolastani (sisarukset) kävivät eilen sanomassa vielä heipat Hugelle. Vierailu, jonka ensin pelkäsin menevän pelkäksi itkemiseksi, lämmitti ja lohdutti kummasti meikäläisen sydäntä. Hugo on nähtävästi ollut monen mielessä <3 Varsinkin Neiti Isosiskolla näytti olevan pala kurkussa sekä eilen, että tänään; hänelle Hugo on ollut kovin rakas, onhan siili ollut neidin elämässä "melkein aina". Äitinsä oli sanonutkin tytölle eilen vierailunsa jälkeen, että on ihan OK surra ja vaikka vähän itkeäkin, jos siltä tuntuu. Luulen, että hänkin tulee tänään parit kyyneleet vuodattamaan, kuten tod näk minäkin... voi toista.

Jokatapauksessa, hautaamisen jälkeen tultiin kotiin ja siivosin yksinäni Hugon kaapin H:n tehdessä ruokaa. Se oli jotenkin terapeuttista, vaikka nimilapusta vessassa en kuitenkaan vielä luopunut... ehkä tässä joskus. Nyt ei rintaa enää purista, eikä tarvitse kakoa alas kuivaa palaa kurkussa.

Vielä pari kuvaa, ensin ihan vaan ihanasta Hugesta, sitten epämääräinen räpsy kasvaimesta ja yhteistyöhaluttomasta Hugelista ja sitten lekurista, kun poitsua on jo vähän ehditty rauhoittamaan. Mamman pieni, meiän ensimmäinen yhteinen rakkauspakkaus <3

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

VOI HUGE


Ajattelin, että meillä on vielä viikko aikaa Hugen kanssa, mutta tulin toisiin aatoksiin... Eilen sattui pelkästään Hugon näkeminen; nyt kasvain näkyy ihan selvästi sekä suussa, että poskessa, toinen silmä on ikään kuin vaihtanut vähän väriä, aivan kuin olisi äkkiä sokeutunut, pissan mukana tulee verta (oletettavasti nielee niin paljon verta, koska kasvain kasvaa niin vauhdilla, että näyttäisi repivän auki Hugon ikeniä), ja kuten jo viime postauksessa totesin, ruuan syöminen on tosi haastavan näköistä, eikä eilenkään ollut oikein safka maistunut - taaskaan. Sattuu nähdä pieni tuollaisessa tilassa, koska ihan takuuvarmasti kipuilee jo kunnolla, vaikkei sitä näytäkään. Reipas on edelleen, mutta kuitenkin siinä reippaudessa on jotain erilaista. Eilen annettiin Hugelle pitkästä aikaa poitsun suosikkirääsyjä haisteltavaksi, muttei nähty yhtäkään vaahtista, vaikka yleensä nuo aiheuttavat vähintään viisi perättäistä. On se jotenkin reppana, enkä mä kestä sitä :(

Toisinsanoen, aika Viimeiselle Reissulle yritetään saada jo huomenna. Jostain eläinlääkäristä tässä lähettyvillä on pakko irrota aika, vaikkei vakkaripaikkaan päästäisikään... toivottavasti. Mä en halua viedä Hugoa tänne meidän omaan eläinlääkäriin, vaikka mukava ihminen kyseinen nainen tuntuukin olevan - hän silti myönsi, ettei tiedä siileistä yhtään mitään ja mä haluan, vaikka kyse onkin näinkin "yksinkertaisesta" operaatiosta, viedä Hugen jonnekin, missä mahdollisesti on kokemusta näistä ihanista otuksista. 

Jos joku juntti kerrankin ihmettelee ääneen (lähinnä tarkoitan livenä täällä kotiseudulla, siis) että miksei vaan hoidettu hommaa kotona, kun pääsisi halvemmalla, niin mä ehkä läväytän ja hyppään niskaan... vähintään potkaisen. Multa on jo kysytty, että meinaanko ottaa heti uuden siilin Hugon jälkeen ja nää kysymykset, vaikka ymmärrän ne toki, osuu jotenkin niin sydämeen, että pahaa tekee. Mä en osaa kuvitella ikinä ottavani toista siiliä, mutta en mä osaa kuvitella eläväni ilmankaan, että en tiedä. Päivä kerrallaan. 

Huomenna tiedetään taas enemmän, tänään vaan ollaan. Ainut ajatus mikä saa mut pysymään tällä hetkellä kasassa ja kyyneleet padottuina, on se, että tiedän, että Hugon kannalta ois kaikista parhainta, että saataisiin aika huomiseksi. Mä en tiedä miten mä oikein pystyn huomenna olemaan töissä, kun lähden aamulla jo seiskan jälkeen :/



perjantai 25. lokakuuta 2013

NE HUONOT UUTISET

H tuli tänään kotiin kera huonojen uutisten - oli lääkäri soitellut Hugon koepalan tuloksia ja kuten epäiltiin, kasvainhan se on kyseessä. Mä olen tätä asiaa onneksi (ja onneksi) ehtinyt miettiä tuon parisen viikkoa, ja paljon olen tosiaan miettinytkin, eli ei tullut ihan hirveänä järkytyksenä ja osaan jo suhtautua tällä hetkellä tilanteeseen melko kylmän rauhallisesti. 

Pahalta tuntuu, mutta päätös oli tehty jo ennen tuloksia: sovittiin yhdessä H:n kanssa, että jos kyseessä on kasvain ja jos sille ei mitään voida tehdä, me ei aleta kipulääkkeillä ynnä muilla toisen eloa pitkittämään, me kun ei voida tietää kuinka paljon tai ylipäätään miten toiseen sattuu. Jo nyt on parina iltana Hugolta jäänyt ruoka syömättä ja työläältä se syöminen myös näyttääkin, poski sen kun suurenee ja suurenee, joten kohta varmasti vaikuttaa jo tasapainoonkin, eli en näe syytä lähteä "leikkimään" kipulääkkeillä. Lääkärihän tätä ehdotti, että voitaisiin antaa kipulääkettä aina siihen asti kunnes ei enää syö, mutta... ei tunnu oikealta, suoraan sanottuna, joten mahdollisesti alkuviikosta soitellaan sitten aikaa Viimeiselle Reissulle. Muistan että edesmenneet rottani lopetti äidin miesystävä, mutta samaa ns kohtaloa en halua Hugolle. Hugo tuli elämääni melkein heti H:n jälkeen, muuttivat molemmat meikäläisen katon alle rytinällä.

En osaa sanoin kuvailla miten pahalta tuntuu, tai miten pahalta on tuntunut jo pari viikkoa, mutta toisaalta on jopa vähän helpottunut olo, kun saatiin vihdoinkin se tieto ja varmuus asiasta - nyt ei enää tarvitse spekuloida ja miettiä, nyt tiedetään.

 Yritetään saada aika ei nyt vaan seuraavan viikon alkuun, jolloin H on vielä kotona. Luulen, että minä jään kotiin Rymyn kanssa, koska H on meistä kahdesta se, joka osaa suhtautua tällaisiin asioihin rationaalisemmin. Minähän se itkeä tillitin jo viimeksi lekurissa, erittäin tunteellinen kun olen. Tiedän, että tulen hajoamaan, ja teen sen mieluummin kotona, enkä lähde päätöstäni sen enempää selittämään. 

Kiitos kaikille tsempeistä, paranemistoivotuksista, lämpimistä ajatuksista ja muistamisesta niin täällä kuin facessa. Homma ei nyt mennyt ihan kuten tahdoin, mutta sellaistahan se elämä valitettavasti on. En osaa sanoa jääkö blogi tauolle, siirrytäänkö Rymyn kanssa jonnekin muualle kirjottelemaan, vai jatkanko täällä kenties kera uuden nimen - kaikkia näitä asioita ehdin miettimään sitten joskus... ideoita otetaan toki vastaan. Palaillaan, ainakin jossain vaiheessa!

maanantai 14. lokakuuta 2013

MELKEIN HAMPAATON HUGO



Käytiin tänään Animagi Jyväskylässä (Keski-Suomen Eläinklinikka) Hugo-Eevertin kanssa, VIHDOINKIN, ja on kuulkaas suorainen ihme, että selvisin koko reissusta pelkästään yhdellä itkukerralla. Sikälimikäli ette muista miksi sinne lähdettiin, edellinen asiaan liittyvä sepustus löytyy täältä. Hugo pakattiin taas kerran faunaboxissa fleecepeitoilla vuorattuun kassiin ja eikun menoksi. Poitsu oli oma reipas tuhiseva itsensä, joskin menomatkalla löräytti sellaiset löysäkakat, että oksat pois - olisi voinut lekuri hoitsunsa kera siilin tassut nähdessään kuvitella, ettei meillä ole koskaan-ikinä-milloinkaan tapana pestä tota meidän lastamme, sen verran hyvin oli onnistunut Hugo itsensä sotkemaan, hyiyöks. Hajukin oli jotain ihan uskomatonta, ja puski nenään vielä senkin jälkeen, kun (kissojen) odotushuoneessa sulloin sotkuisen fleecen kassin sivutaskuun. 

Odoteltiin ainoastaan hetki, jonka jälkeen päästiin sisään samaiseen operaatiohuoneeseen, josta viimeksi haimme Rymyn kotiin, btw. Kerrottiin tottakai heti alkuunsa faktat, ja harmitti, kun en tajunnut ottaa epikriisiä mukaan, siitä oltaisiin nähty tuo Hugen edellisen viikon lääkitys (antibioottina toimi Baytril ja kipulääkkeenä Metacam). Ell kysyi, antaako Hugo katsoa suuhunsa ilman rauhoitusta -- "Kyllä, on H ainakin kotona on saanut topsilla varovasti irroitella poskesta ruokaa ja katsella suuhun", kerroimme, mutta koska ei oltu kotona tutussa ympäristössä, Hugo ei ollut asiasta ollenkaan samaa mieltä ja ell luovuttikin heti ekalla yrityksellä todeten, että ihan turha kiusata pientä - mistä olin täysin samaa mieltä. 

Hugo sai pistoksen nahan alle ja meni hetki, ennen kuin pieni lopulta rauhoittui. Olisimme varmaankin saaneet jäädä paikalle, jos olisimme tahtoneet, mutta ell kertoi ihan suoraan, että meidän olisi parasta odotella ulkopuolella, koska he eivät mielellään "kaasuttele ihmisiä turhaan", sillä tuo operaatiohan menee niin, että Hugo laitetaan muoviseen astiaan, joka kirjaimellisesti kaasutetaan. Tämän jälkeen nukuksissa oleva Hugo nostetaan pöydälle ja jos näyttää siltä, että alkaa heräilemään, kaasutetaan pieni uudestaan. Koska tuota laatikkoa joudutaan siis mahdollisesti availemaan ja sulkemaan operaation aikana pariinkin kertaan, siinä luonnollisesti saa kaasusta sitten kaikki huoneessa olijat, lääkäri mukaan luettuna. Lääkäri kertoi heti alkuunsa, että hyvät uutiset tulevat olemaan sellaiset, että ongelma on tosiaan hammas/hampaat ja tämä asiahan korjaantuu hampaiden poistolla ja lääkekuurilla, kun taas huono uutinen tulisi sitten olemaan kasvain. Tämän jo tiesinkin.

Aikaa lääkäri arvioi operaatiossa menevän puolisen tuntia - ehdittiin tänä aikana juuri ja juuri käymään H:n bio-isän luona kahvilla. Jo matkalla lekuri soitti (sydämeni pysähtyi), että löysiä hampaita tosiaan löytyy ja ne aikovat poistaa, mutta että ikenessä on myös "jotain massaa", mikä voi olla ihan pelkästään hampaan kiinityskudostulehduksen aiheuttamaa, mutta että varmuutta asiasta ei katsomalla saa. Kysyi haluammeko, että siitä otetaan näyte - halusimme. Pikakahvituksen jälkeen palattiin takaisin lekuriin, jossa ensin vastaanotossa todettiin poitsun olevankin hereillä ja äkäisenä (= tuhisevana, johon totesin jotain tyyliin, että joo, sellainen se meidän Hugo tuppaa olemaan!) ja sen jälkeen vielä sitten jutskailtiin uudestaan lääkärin kanssa ja minä luonnollisesti tirautin itkut (teki jo autossa mieli vollottaa, kun tulin ajatelleeksi, että jos tosiaan kyseessä onkin kasvain, eikä sille ole enää järkeä tehdä mitään), koska en todellakaan halua, että Hugo kärsii seuraavat pari viikkoa odottaen lopullista tuomiota, joka sitten onkin juuri se pahin mahdollinen. Hampaita purren sain kuitenkin kyyneleet taltutettua ja tultiin siihen tulokseen, että katsotaan nyt ensin se viikko - niin ja että koepala tosiaan lähetetään jatkotutkimuksiin vaikka maksaakin sen 75 euroa. Pieni hinta mielenrauhasta, jos minulta kysytään. 

Parin viikon sisään pitäisi siis saada lopullinen varmuus asiasta, mutta faktahan on se, että ellei tämän viikon aikana suu näytä paremmalta, vaiva on mitä todennäköisimmin sellainen, mille me emme oikein voi mitään. Ja oikeasti, vaikkei olisikaan kasvain kyseessä, jos suuta ei saada parantumaan pian, en yksinkertaisesti halua kituuttaa toista tutkimuksesta seuraavaan, joten toivon todella, että suu rauhoittuu nyt tai että koepala kertoo meille täsmälleen mitä tehdä seuraavaksi. Olen valmis maksamaan vaikka ja mitä, jos rahalla saadaan otus varmasti kuntoon, mutta sitä, että toinen joutuu kärsimään viikkotolkulla, koska minä en osaa päästää irti - sitä ajatusta mä en kestä. Tämä reissu maksoi koepalan lähettämisen kera 184 euroa, sikälimikäli jotakuta seikka kiinnostaa. Edelleen ketuttaa, että edes lähdettiin sinne Tuhatjalkaan tuhlaamaan rahojamme, kun eivät kerran mitään osanneet tehdä - voi kunpa olisin tajunnut sinä perjantaina katsoa netistä olisiko joku muu eläinlääkäri lauantaina auki!

Selitin muuten sitten vielä vastaanotossa tämän meidän "H Kuopiossa, minä autoton" -tilanteemme (+ meikäläisen kolmivuorotyö + Tuhatjalkaan ei enää ikinä mennä Hugon kanssa, jne), joka tekee lekuriin lähdöstä ykskaks yllättäen aika haastavaa ja saimme kuulla, että Eläinklinikka Tähti on auki myös lauantaisin, ja että heillä on nykyään töissä joku Animagi Jyväskylän entinen työntekijä (Oisko ollut Anu Kaistinen?), joka tietää paljon siileistä. Joten jos ikinä tarvitsee enää viikonloppuna lääkäriin lähteä, sinne otetaan sitten yhteys ensimmäisenä! Yhdellekään siilistille en siis valitettavasti voi suositella Jyväskylän Tuhatjalkaa, kun eivät kerran osanneet mitään tehdä Hugolle (ainakaan noin lauantaina), eivät edes rauhoittaa - tämä oli mulle ehkä se järkyttävin asia, jopa. Olisin odottanut sen verran ammattillisempaa käytöstä, jotenkin, että jos me kerrotaan ongelman olevan siilin suussa, he olisivat suoraan puhelimessa osanneet kertoa, että valitettavasti kyseinen ongelma mitä todennäköisemmin vaatii rauhoitusta, jota he eivät pysty jostain syystä meille tarjoamaan, ja näin ollen he olisivat voineet ohjata meidät jonnekin muualle - jonnekin, jossa meitä olisi osattu auttaa heti.

No mutta joo, eipähän siitä enempää, ehkä te olette jo ymmärtäneet miten järkyttävän pettynyt olen... oma moka toisaalta, mitäs käskin miehen sinne siilin kanssa menemään, vaikka en mitään positiivista paikasta ole kuullutkaan.

Joten joo, etiäpäin. Tottahan toki pakko oli vielä se epikriisi naputella  (okei, tein sen itse asiassa ihan ekana)  - netistä kun tuntuu löytyvän niin vähän tietoa siileistä ja niiden vaivoista, noin niinkus koiriin ja kissoihin verrattuna. Toivon, että joku joskus tulevaisuudessa hyötyy näistä meidän ei-niin mukavista kokemuksista, tavalla tai toisella.
ELL: Katja Rajalin, 14.10.13
Hugolla on suussa, vasemmassa yläleuassa ikenessä suurehko massa. Siiliä on lääkitty n. viikon ajan antibiootilla (lääkkeen nimi ei nyt tiedossa). Lääkitys ei ole juurikaan laskenut turvotusta. Hugoa rauhoitettiin, jotta suuhun pääsi kunnolla katsomaan. Yläleuassa oli heiluvia hampaita tällä kohdalla, joten nämä hampaat poistettu. Parodontiitti (hampaan kiinnityskudostulehdus) voi aiheuttaa siilillä ikeniin voimakkaitakin tulehdusmuutoksia, jotka voivat muistuttaa kasvainkudosta. Jatketaan nyt edelleen antibioottia (Synylox) ja särkylääkettä (Metacam). Hugo on tänään toimenpiteen yhteydessä saanut tämän päivän lääkitykset pistoksena. Hugon ienmuutoksesta otettiin koepala, josta saataneen tulokset n. 2 viikon kulutua. Seurailkaa siilin vointia; jos hampaidenpoistot ja antibioottilääkitys nyt ovat auttaakseen, pitäisi verekkyyden ja turvotuksen vähitellen vähentyä. Jos syöminen vaikeutuu huomattavasti tai jos siilin yleiskunnossa tapahtuu muutoksia huonompaan, ottakaa uudelleen yhteyttä eläinlääkäriin! Mukavaa syksyn jatkoa! 
Epikriissä selvitettiin vielä JYRSIJÄN NARKOOSIN JÄLKEINEN KOTIHOITO, mutta koska Hugo ei ole jyrsijä, en niitä nyt tähän kokonaisuudessaan kirjaa. Tärkeimmät pointit lienee mm. että eläin on pidettävä lämpimänä, kunnes on kunnolla herännyt, sillä nukutus laskee ruumiinlämpöä ja alilämpö taasen hidastaa heräämistä ja toipumista. Samaten ohjeissa kerrottiin, että pitkään kyljellään makaavalle pienelle eläimelle saattaa tulla hengitysvaikeuksia, minkä välttämiseksi potilasta pitäisi kääntää n.15 minuutin välein kyljeltä toiselle, kunnes se herää itse ja vaihtaa asentoa, mutta Hugohan oli melkein heti suht hereillä, eli ei meikäläisen tarvinnut moista tehdä, vaikka takapenkillä istuinkin ns. valmiudessa. Ohjeen mukaan saa syödä ja juoda heti kun itse haluaa ja syödä tulisikin mahdollisimman pian, joten laitettiin Hugolle heti ruokaa tarjolle ja sinne katosi napaan samantien. Tämän jälkeen Hugo mönki fleecepussiinsa, jonka alle olin lämmittänyt mikrossa lämpötyynyn ja otti pienet tirsat ennen santsikierrosta. Nauratti, kun ohjeissa kerrottiin, kuinka "ruuan tulisi olla helposti syötävää, esimerkiksi raastettuja ja pilkottuja hedelmiä ja vihanneksia, pehmeää leipää, hedelmäsosetta tai löysää puuroa" ja että "heinää voidaan antaa vasta, kun eläin on riittävän hereillä". Olisikohan Animagin henkilökunnan aika kirjoittaa koneelle muistin SIILIN NARKOOSIN JÄLKEINEN KOTIHOITO, jonka voi sitten aina kopioida epikriisiin, ahem? Tuli vaan mieleen, niinku...

Hitto, sitä mä en tajunnut siellä vastaanotossa kysyä, että mites Hugon ruokinta jatkossa. Voikohan meitin esikoinen syödä enää ollenkaan kissannappuloita tai lämpökuivattuja heinäsirkkoja? Hmm. No, ehkä se selvinnee ja jos ei selviä, niin soitetaan ja kysytään. Animagi on tarjonnut, ihan alusta asti, jos ei ihmeparantumisia, niin ainakin ihan hemmetin hyvää ja sydäntä lämmittävää palvelua - joka kerta (paitsi okei, edelleen ihmettelen miksi päästiin Rymyn kanssa kastraatiosta lähtemään kotiin täysin tajuttoman koiran kanssa, mutta ehkä ne sitten silläkin kertaa tiesivät mitä tekevät!). Nytkin vastaanotossa auttoivat tosiaan tuon toisen eläinlääkärin etsimisessä, vastailivat kysymyksiin, kysyivät itse olisiko vielä jotain kysyttävää ja käskivät ihmeessä soittamaan takaisin, jos jotain tulla tupsahtaa mieleen! Toki olen tästäkin paikasta muutaman huonon tarinan kuullut, mutta ihmiset kun ovat ihmisiä ja hoitovirheitä voi tapahtua ihan missä tahansa, ihan kenelle tahansa, ihan mistä syystä tahansa. Mitä meihin tulee, niin tämä on se paikka, jonne pyrimme molempien otuksien kanssa menemään, jos vaan mahdollista.

Näin, tällaista tällä erää. Infoilen taas kun jotain infottavaa on, mutta jos iskee kohdalle nuo surulliset Huonot Uutiset, niin epäilen blogin jäävän siinä vaiheessa hetkeksi tauolle. Mutta hei, positiivisia ajatuksia ja viboja nyt kehiin, niitä tarvitaan!

lauantai 5. lokakuuta 2013

HUGON VIERAILU TUHATJALASSA


Miesotus käytti Hugon tänään heti kello 9 aamulla Tuhatjalassa, siitä yksinkertaisesta syystä, ettei Keski-Suomen Eläinklinikka tarjoa päivystystä aukioloaikojensa ulkopuolella. Jos olisin asiaa ajatellut tarkemmin jo torstaina, olisin voinut pyytää hyvää ystävääni viemään meidät eläinklinikalle (tai siis Animagi Jyväskylään) perjantaina - nythän kävi siis niin, ettei H mitenkään olisi ehtinyt ajamaan perjantaina opistosta ensin kotiin ja sitten vielä Jyväskylään ennen puljun sulkeutumista; perjantaisin kun ovet menevät kiinni jo kello neljältä, harmi vain. Tämän takia aika varattiin lauantaille. 

Olisin kyllä siis halunnut Hugon suoraan eläinklinikalle paristakin eri syystä, sillä a) Hugemus Maximus on siellä vieraillut aina ennenkin, eli tuttu paikka sekä meille, että siiluskalle ja b) varsinkin koska eläinklinikalla on hammasklinikka. Toki, ensijaisesti siellä on varmasti hoidettu koiria ja kissoja, mutta kaipa nuo nyt jotain siilienkin hampaista tietävät. Sinne Tuhatjalkakin ohjeisti ottamaan yhteyttä, jos vaiva ei viikon päästä ole parantumaan päin - ja sinne, siis nimenomaan hammasklinikalle, minä olisin tahtonutkin heti. Hugella alkaa kuitenkin olemaan tuota ikää sen verran, ja kun nuo hammasongelmat ovat siileillä kovin yleisiä. Oli vika missä tahansa, olisi ollut kiva päästä tarkistuttamaan purukalusto. 

Voi olla, että H:n syyslomaviikolla (viikolla 42) aika varataan yleiseen "hammastarkastukseen", oli se vaiva parantunut tai ei... olen muutenkin jo pidempään miettinyt, että missähän kunnossa nuo hampaat mahtavat olla, Hugo kun ei niitä pahemmin esittele. Siili ei ole jyrsijä, toisin kuin monet jostain syystä kuvittelevat, eli hampaat eivät kasva samaan tapaan kuin vaikkapa rottien hampaat, eivät ole yhtä vahvat. Monille siilivanhuksille ruuat joudutaan mm. muussamaan, että nuo kunnioitettavan ikäset ja elämää nähneet sekä usein hampaattomat otukset pystyvät safkansa syömään. Ottaen huomioon, ettei Hugo ole moneen päivään syönyt mitään kovia ruokiaan, täytyy meikäläisen ehkä tehdä sama juttu seuraavan viikon toisen elämää helpottaakseni.

Suoraan sanottuna: nämä ovat taas niitä hetkiä, kun toivoisin H:n asuvan viikotkin kotona. Ettei tarvitsisi kantaa sitä vastuuta kahdesta tärkeästä otuksesta - yksin. Maanantaista perjantaiseen se tulen olemaan minä, joka vääntää siilin kanssa siitä, otetaanko se antibiootti 2 kertaa päivässä vai ei. Tosin, tähän asti Hugo on tainnut aina ottanut lääkkeensä suorastaan innokkaasti eli jospa tällä kertaa olisi sama, vaikka kipeä kohta onkin nyt nimenomaan suussa... on meinaan Hugen kolmas antibioottikuuri, ellen ihan väärin laskenut? Odotan jo suuuurella innolla (Miten niin olen sarkastinen? En ikinä!) sitä aamua, kun minun pitäisi olla 7.30 reippaana töissä, ai ihanuutta. Sitä ennen kun olisi tarkoitus herätä (mikä missio!), käydä Rympän kanssa joku tunnin lenkki ja sitten vielä lääkitä Huge. Joo, tiedän, se on verrattavissa normaalin lapsiperheen arkeen, itse olen valintani tehnyt ja sitä rataa. Tiiiiedän, kylläkyllä, mutta kai mä nyt silti saan vähän huokailla?

Aiheeseen palatakseni (olisi varmaan taas tästäkin postauksesta voinut jättää kaiken turhan pölötyksen pois, eh), tilanne on siis se, että--
  • Torstaina huomasin Hugon suun pielessä verta ja poski näytti hieman turvonneelta. Jotkut Hugon pienistä ruhjeista ovat parantuneet itsekseen, joten ajattelin, että katsotaan sitten perjantaina tilannetta yhdessä H:n kanssa. Pehmeä ruoka oli kuitenkin maistunut hyvin. 
  • Perjantaina poski olikin sitten huomattavasti suurempi, vähän punertava ja otus kuolasi aika mahdottomasti, verrattuna normaaliin eritykseen. Ei ollut mitenkään normaalia ärtyisämpi poitsu, pehmeä ruoka oli taaskin maistunut, mitään kovaa ei edes laitettu tarjolle.  
  • Lauantaina eli tänään päästiin eläinlääkäriin heti aamusta, duh, ja epikriisi olisi tässä (kirjoitusvirheineen päivineen, puhui kuulemma asteen verran huonompaa suomea, mutta mitäpä tuosta  :)) ---
ELL: Helen Reimus (apulaiseläinlääkäri), 5.10.13
Hugo tuli klinikalle koska oikea poski turvonnut, torstaina illalla suusta tullut verta, syö ja juo. Klinikalla Hugo oli pirteä. Oikea poski turvonnut, omistaja sanoi että turvotus on hieman laskenut. Paino 450 grammaa. Kyseessä on todennäköisesti haava tai hampaan absessi (paise). Aloitetaan Hugolle antibiootti- ja tulehduskipulääkekuuri ohjeen mukaan. Soitelkaa mikäli Hugon vointi ei lähde parempaan tai tulee muutosta huonompaan. Mikäli ilmenee rajumpaa oksentelua tai ripulioiretta ottaa yhteyttä. Suosittelen varata aika hammaslääkärille. Toivotaan pikaista paranemista!  
Eli periaatteessa sama tuttu setti, vaikka paikka olikin eri - paitsi että lääkkeet ovat nyt valmiina annoksina ruiskuissa, mikä ei haittaa yhtään meikäläistä. Napsaistiin vielä kuva Hugesta turvonneen poskensa kera. Huge oli tällä kertaa ihan yhteistyökykyinen, mutta eipähän tuo turvotus hirveän hyvin kuvasta erotu... enkä muistanut nähtävästi muokata punasilmäisyyttäkään pois, mutta ehkä te nyt kestätte. Sen verran ainakin näkee, ettei tuo suunpieli/poski ihan normaalilta näytä! Voi mun pientäni, taas. On nää siilit kyllä niin sitkeitä sissejä, ihan uskomatonta. Reissun jälkeen Huge kipitti ekana reippaasti ruokakupeilleen, söi ja joi ja läks reteesti nukkumaan.


torstai 3. lokakuuta 2013

SIILIN SAIRASKERTOMUKSET JATKUU...

Hei muuten! Tajusin juuri, etten vissiin muistanut päivitellä teille mitään Hugon kuulumisia sen mysteerisen näppylähaavapaisetäh? -postauksen jälkeen, vaikka tarkoitus kyllä oli. Homma nimi on, tai oli, meinaan se, että se näppylältä näyttänyt jutska osoittautui haavaksi, joka parani putsailemalla ihan itsestään muutamassa päivässä, eli ei tarvinnut lähteä lääkäriin ollenkaan.

Mutta. Niin, mutta... Tänään kun katsoin Hugon, herralla oli verta jalassa sekä verta suunpielessä - samoin kasvojen oikea puoli, siis Hugosta itsestään katsottuna, oli vähän turvonnut. Tuntuu, että tätä pientä otusta koetellaan jotenkin ihan liikaa, koko ajan jotain! Huomenna saa miesotus katsoa tilanteen uusiksi heti kun tulee kotiin, Hugo kun ei tunnetusti mun käsittelystäni kauheasti välitä, ja jos siltä näyttää niin lääkäriaika tilataan varmaankin lauantaille, tai jo huomiselle jos onnistuu. Itselläni on lauantaina koulutus, jos vaan räkätautini antaa myöden, mutta onneksi H:lla ei ole mitään päivystyksiä, eli pystyy tarvittaessa pyörähtämään Jyväskylässä yksinäänkin.

Epäilen, näin niinkus piruja seinille maalaamatta, että vika saattaapi olla Hugon suussa, poitsu kun on nyt moneen kertaan jättänyt kaikki kovat ruuat syömättä. Mutta se jää nähtäväksi. Toivottavasti ei tämäkään ole mitään vakavaa, ollaan selvitty nyt jo niin monta kertaa pelkällä säikähdyksellä. Hassua sinänsä, kun kuvittelin jotenkin ennen Rymyn tuloa, että koiran kanssa siellä eläinlääkärissä joudutaan varmaan ravaamaan, kun on tuollainen vintti kyseessä, mutta onkin tämä toinen otus, josta saa kantaa huolta vähän väliä. No, Hugo kyllä täyttää 4 ensi vuoden helmikuussa, alkaa vissiin ns vanhuus vaivaamaan, ikävä kyllä :/ Kolme kun taitaa olla se maaginen rajapyykki, että sen jälkeen näitä vaivoja alkaa tulemaan urakalla, jos on tullakseen.

Tällä kertaa yritän muistaa infoilla täälläkin asian tiimoilta. Huoli on kyllä melkoinen, taas kerran :(

sunnuntai 25. elokuuta 2013

HUGO & APINA(t)

Möö!

 
Sannalle kiitokset kuvista - ja lisää löytyy muuten facebookissa.

Hugon voinnista sen verran, että havaittiin torstaina Sannan kanssa Hugolla joku punainen näppylämäinen kohta rinnuksissaan; en sitä ihan hirveän kunnolla päässyt tutkimaan - jo pelkästään vieraiden hajut saivat Hugon tosi varovaiseksi pallosta avautumisen suhteen JA lisäksi piikkipallo on muutenkin tottunut enemmän H:n käsittelyyn, joten pyysin H:ta katsomaan Hugon perjantaina heti kotiin tultuaan. Punainen kohta oli kuulemma kadonnut, eikä rinnuksissa näkynyt mitään, mutta mies ei ehkä osannut katsoa oikeasta kohdasta, koska lauantaina se näkyi taas. Tosin ei niinkään ollut mikään punainen enää, vain pelkkä patti - näytti omaan silmään ihan joltain ötökän puremalta. Nyt sitten taas seuraillaan toisen oloa ja olemista, putsaillaan kohtaa ja jos siltä näyttää, nokka kohti lekuria.

Viime vuoden puolellahan Hugolla oli paise huulessaan, joka sitten piti käydä tyhjentämässä ja saatiinpa vielä antibioottikuurikin siihen päälle - tällöin lääkärissä käytiin itse asiassa kahdesti, kun paise piti tyhjentää uudelleen ja lekuri varoitti, että paise saattaa vielä uusiutua. Tämä uusi patti on nyt kuitenkin toisella puolella ja enemmänkin rinnuksissa, ei mielestäni lähelläkään suuta/leukaa, joten ainakaan sama paise se ei ole. Hugollahan oli viime viikolla hetken aikaa kakka vihreää ja löysähköä, mutta oletin tämän johtuneen nappulamerkin vaihtumisesta. Kasvaimet ovat lemmikkisiileillä aika yleisiä, ja vihreä kakka on yksi mahdollinen oire, kuten on ruokahaluttomuuskin, mutta siinä en kyllä ole suuria muutoksia lähiaikoina huomannut. Hugo on koko elämänsä syönyt vaihtelevasti, joskus menee kaikki, joskus ei. 

Elikkäs, jäämme tarkkailemaan tilannetta, taas vaihteeksi. Luulen kylläkin, että tilataan huomenna perjantaiksi aika eläinklinikalle - on vaan sellainen jännä tunne. Jos nimittäin kyse on kasvaimesta, odottelu ei tee muuta kuin pahenna tilannetta eli hirveän kauaksi aikaa en halua jäädä tilannetta ihan vain seurailemaan. Siilit kun yleensä oireilevat vasta siinä vaiheessa, kun mitään ei enää ole tehtävissä :( 

edit: Tänään patti näytti taas paljon pienemmältä ja paremmalta - H:n mielestä se vaikuttaa haavalta, joka on päässyt ärsyyntymään. Putsattiin kohta betadinella ja yritän sitten yksinäni huomenna katsoa miltä näyttää. Jännä viikko edessä, huhheijaa...

torstai 1. elokuuta 2013

HUGON KAAPIN MUODONMUUTOKSET

Elikkäs, kun olimme päättäneet hankkia siilin, täytyi meidän kiireellä alkaa pohtimaan mahdollisia asumuksia tulevalle piikkipallolle. Mies oli sitä mieltä, että meidän pitäisi rakentaa kaappi, mutta minä väitin vastaan vedoten mm. ilmanvaihtoon ja siihen, että meillä lojui varastossa siihen aikaan edesmenneiden rottieni häkki, jonka kuvittelin sopivan siilille... vaikka inhosinkin aina yli kaiken tuon hökötyksen siivoamista; ei mikään käytännöllisin häkki, jos asuu pienessä ja ahtaassa kämpässä kera pienen kylpyammeen. Kun lopulta sitten tajusin, että lähes kaikki suomalaiset kasvattajatkin suosivat kaappeja - ja ihan syystä - annoin periksi. Tulin siihen tulokseen, että esinnäkin kalterihäkki olisi tod näk liian vetoisa ja kylmä, sekä mahdollisesti vaarallinen (siilit nimittäin osaavat kiivetä, jotenkuten). Pyörä olisi vienyt kaiken tilan häkistä, ja häkki lattian pinta-alasta, joten tällä kertaa on pakko myöntää, että ehkä se mies sittenkin tiesi mistä puhui... 

Tarkoituksemme oli tehdä kaapista mahdollisimman iso, tai siis hankkia selkeästi isompi kuin mitä se on, mutta tajusin hyvin pian, ettemme todellakaan löytyisi deadlineen mennessä kaappia, joka täyttäisi kaikki vaatimukseni. Ei sillä, että olisin mitenkään vaativa, niinku.

Miesotus yllätti eräänä päivänä meikäläisen iloisesti ja löysi todella hyvännäköisen kaapin, joka sattumoisin sopii vielä täydellisesti meidän sisustukseen - siitä plussaa! Se löytyi halvalla jostain paikallisesti kierrätystyyppisestä centeristä ja jo alkoi nikkarointi; inspiraatioina toimi muuten tämä galleria, sekä nämä kaksi kaappia eli TÄHDENLENNON SIILIKAAPPI ja NOKINASSUJEN ASUMUS. Kaappi oli, ja on edelleen, kaksi-osainen, mutta Hugolla oli aluksi käytössään vain tuo suurempi osa. Pieni musta hylly nostettiin alkuperäiseltä paikaltaan eli alhaalta ylös ja pitkän aikaa siellä säilöttiin Hugon tavaroita + ruokia.


Ulkomailla näihin tämän tyyppisiin asumuksiin suhtaudutaan edelleen skeptisesti, minäkin sain osakseni muutamat haukut, kun valmiin kaappimme jossain esittelin. Vedottiin mm. ramppien vaarallisuuteen (putoamismahdollisuus), sekä siihen, ettei monet siilit ikinä opi kulkemaan monikerroksisessa asumuksessa (ei meillä kyllä ole mitään ongelmia asian suhteen ollut, ikinä). Olen kuulemma kamala ihminen, jolle ei koskaan saisi antaa eläintä, mm.


Koska tuo pieni alaosa tosiaan siirrettiin ylös, meidän piti aloittaa projekti vaihtamalla nuo pleksiset ovet toisinpäin, että saatiin kahvat lattiatasolta ylemmäs. Tämän jälkeen hyllyn alkuperäiset lasilevyt vaihdettiin puisiin, jotka mies kätevänä otuksena teki itse. Levyihin (75cm) porattiin reiät, jotka ovat kooltaan n. 12cmx  20cm eli jotakuinkin siilin mentävät aukot :) Koska turvallisuus oli yksi suurimmista huolistani, puisista listoista askarreltiin kaiteet, jotka sitten kiinnitettiin pienin nauloin. Rampeistakin löytyy kaiteet, sekä märkätiloihin tarkoitettua mattoa ettei tassu luista. Matto on tarkoituksella ylhäältä sen verran pitkä, että menee tuonne tason alle - ei jää ikäviä aukkoja tason ja rampin väliin, johon siili voisi helposti loukata jalkansa. Rampit on suht helppo irrottaa puhdistusta varten tasosta, kun ovat ihan vaan koukuin kiinni. 


Näiden jälkeen tehtiin sitten oviaukko sekä ovi kera salvan, sillä alkuvaiheessa Hugolle avattiin aina iltaisin ovi, että pääsi tutkiskelemaan kämppää oman halunsa mukaan. Aika alussa poitsulle tehtiin myös aitaus, joka toi kaappiin lisää pinta-alaa. 


Aitaus kävi läpi kaikenlaisia muodonmuutoksia, viimeisin muutos ennen koiraa taisi olla tuo pienen pahvilaatikon lisääminen kaapin viereen, jolloin ihan vaan aitaa siirtämällä pystyi antamaan Hugolle mahdollisuuden tulla tutkimusmatkoille.

Kaapista löytyy myös digitaalinen lämpömittari, joka on kiinnitetty imukupein takaseinään. Mittari näyttää erikseen sekä yläkertojen että alakertojen lämpötilat, mikä on tosi hyvä, koska Hugo viihtyy useimmiten pohjakerroksessa.

Koiran saapumisen myötä Hugon kaappi muuntautui taas - aitaus koettiin yhteistuumin liian vaaralliseksi molempien kannalta, joten matofarmi siirrettiin kylppäriin ja Hugo sai yhden tason lisää sekä pyörälleen tuon suljetun kaappiosan, joka pitääkin hieman paremmin ne mukavat pissanhajut sisällään :D Ja siis kyllä, molemmissa osissa on reiät sivuissa, joten Hugo pääsee kulkemaan turvallisesti kaapista toiseen miten mielii - tämä kun usein ihmetyttää ihmisiä, jostain kumman syystä. Että sellainen! Kyllä mä olen monesti miettinyt, että onnea on miesotus, joka halutessaa osaa käyttää työkaluja. Yksinhän en olisi saanut aikaan kuin katastrofin tai kaksi. Aika ylpeä olen --- ja todella hyvin on kaappi tosiaan palvellut tarkoitustaan :)

torstai 13. kesäkuuta 2013

HUGO & RYMY

Löysin koneeni uumenista siskon ottamia kuvia Hugosta ja Rymystä - muutaman näistä sisko julkaisikin jo viime vuoden syyskuussa, mutta mun oli ihan pakko jakaa vielä pari lisää. Lähinnä sen takia, että ne jaksavat ihastuttaa meikäläistä kerta toisensa jälkeen söpöydellään sekä tuolla ihanalla värimaailmallaan. Olen vähän pohtinut canvas-tauluja meidän seinälle ja ainakin yhteen tahtoisin nämä kaksi yhdessä ♥ Enpä ikinä olisi uskonut, että koira ja siili voivat oikeasti näin rauhassa köllötellä toistensa vieressä, mutta kyllä se vaan on mahdollista! Niin ja hei, sikälimikäli joku kiinnittää asiaan huomiota: Hugoahan ei haittaa Rymyn läsnäolo, tuo elvis-fleda on otsalla, koska herra protestoi kameraa - sekä salamaa, että ääntä! Hugo kun ei tykkää kummastakaan ja tekee sen aina varsin selväksi.

tiistai 21. toukokuuta 2013

... JA TAAS MENNÄÄN!

Yleisesti ottaen Hugo on mielestäni varsin söpö otus, mutta aina välillä se osaa kyllä kaikessa hullunkurisuudessaan näyttää aika karmaisevalta... varsinkin, jos törmää johonkin ihanan mielenkiintoiseen tuoksuun, jota ei vaan voi olla ihastelematta. Ostettiin meille uusi matto (siitä lisää täällä) - lapset ovat sen kukin vuorollaan todenneet hyväksi; Rymy tykkää sen päällä nukkua, Coco kiehnätä/pyyhkiä kuononsa, ja Hugo tietenkin vaahtistelee miljoonat mutkavaahtikset. Ah, mitä ihania kirpparituoksuja!

torstai 28. maaliskuuta 2013

"WHAT IS THIS SORCERY?" ASKED THE HEDGEHOG.


Kuvat ovat maanantailta 25.3, jolloin sekä siili, että mieheke olivat molemmat aikas likaisia. Siili oli taas vaihteeksi harjoitellut maratonia varten pyöränsä avulla melko ahkerasti ja mieheke sen sijaan oli, ainakin muistaakseni, viettänyt illan paloharjoitukset savusukelluskontissa; tuoksu olikin sitten juuri sen mukainen, voin kertoa. Hugoa tämä savuisa haju ei häirinnyt ollenkaan, päinvastoin! Oli niin herkullisen mielenkiintoinen, että miehekkeen sormet piti nuolla puhtaiksi ja samaan syssyyn vaahtisteltiin vielä aikamoisella urakalla. Ja hei, huomaatteko?! Kongien avulla saatiin kerrankin täysin koirattomia kuvia, jes! Loppuun lisäsin vielä yhden kylpykuvan ihan vaan todistusaineistoksi; Hugo kun melkein aina kaikissa kuvissa näyttää törkyisen likaiselta, niin kuulkaas tiedoksi vaan teille kaikille, että kyllä se herra melkein joka ilta päätyy kylpyyn niiden kakkaisten koipiensa kera! Kylvyn jälkeen ei pahemmin poitsu enää kaapin ulkopuolella juoksentele, vaan suuntaa kuononsa kotia kohti ja hyvä niin! Eipähän iske vilu. Vesi muuten näyttää ihan pölyiseltä, koska sitä nääs on! Eihän miehelle voi juolahtaa mieleen, että se vati kannattaisi huuhtaista ennen käyttöä varsinkin silloin, kun kylppärissä on ollut parisen päivää aikamoinen pyykkishow... (kyllä, vesi vaihdettiin!)

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

HUGON MÄTTÖRUUAT, OLKAA HYVÄ


Moiks! Nyt olisi kerrankin Hugemus Maximuksen vuoro toimia päivän päätähtenä, tämä kyseinen postaus kun on muhinut takaraivossani jo pidempään - aiheena siis afrikkalaisen pygmyn ruokinta. Huomenna juhlitaan sitten Cocoa, kun neiti täyttää 2 vuotta. Juhlitaankin sitten muuten melkein koko perheen voimin, kun meikäläisen kolmen päivän yksinhuoltajuus päättyy ja mieheke palaa kotiin, jee!

Nyt asiaan. Eli se mikä eniten aiheuttaa kysymyksiä, noiden piikkien terävyyden lisäksi, on tosiaan tuon meidän otuksen ruokavalio. Siis mitä se syö? Matoja ja heinäsirkkoja ja torakoita?! Siis mistä te ne saatte, miten te ne annatte, siis täh häh ja what the hell?! Hyyyi! 

Olen kyllä pohdiskellut ja paininut näiden siilin ruokajuttujen kanssa julkisesti suht useasti, mutta lähinnä englanniksi herran omassa blogissa, jota en oikeastaan enää käytä, koska livejournal on päättänyt tehdä asiat minulle mahdollisimman vaikeiksi eikä ikinä toimi. Aikalailla samaan tapaan kuin Rympänkin ruokinnan suhteen, alku oli aikamoista venkslaamista ja hakemista, välillä iski suorastaan epätoivo, kunnes lopulta löytyi se meidän pienelle, ja meille, toimivin systeemi. Olen tainnut ennenkin linkittää tuon DAILY MENU postauksen, mutta jospa tällä kertaa kirjuuttaisin tänne ihan suomeksi pari asiaa. Näitä kun useimmiten kysytään, eikä kaikilla tuo englanti ole ihan niin sujuvaa. Sanottakoon vielä se, että englanniksi selitin asiasta alunperin TÄÄLLÄ (why insectivore diet?), vastaten kysymykseen miksi halusin tarjota hyönteisiin perustuvan ruokavalion Hugolle.

Tuolla ameeriikan huudeillahan on tapana tarjoilla siileille pelkkiä kissannappuloita, koska nähtävästi ötökät ja muut ovat kalliita ja ällöttäviä ja tämän ajatellaan olevan se paras tapa, varmaankin kun ei muusta tiedetä. Oletetaan, että nappuloista siili saa kaiken tarvitsemansa ja torakoita ynnä muita pidetään suorastaan vaarallisina siilin terveydelle. Jenkkifoorumeillahan meikäläinen melkein lynkattiin, hyvä etteivät ostaneet lippua Suomeen; sain kuulla useaan otteeseen miten väärin ruokin siiliäni, kyseenalaistettiin mm. haluni sekä kykyni pitää huolta lemmikistäni ja jotkut leimasivat minut täysin huonoksi ihmiseksi, "eläinrääkkääjäksi, jolle ei koskaan saisi antaa yhtäkään eläintä", jopa.

Itse olen eri mieltä. Minä todellakin tahdon pitää karvaisista lapsistani niin hyvää huolta kuin mahdollista. Samaten minä nyt vain satun kuulumaan siihen kastiin, joka haluaa tarjota lemmikilleen sitä mikä on sille mahdollisimman luonnollista, vaikka se tarkoittaisi matofarmia työhuoneen nurkassa, ällöttävien matolaatikkojen siivoamista, purkkiötököiden pakastamista ja torakkaboksia keittiön yläkaapissa, kuten meillä. Ötököistä lisää mm. täällä ja täällä.

Luulen, että tämä on pitkälti samanlainen "sota" kuin mitä koiramaailmassa käydään, barf vs nappulat vs sekaruokinta vs luonnollinen vs miljoona muuta tapaa - jokainen kuvittelee omien tapojensa ja tietojensa olevan oikeita, eikä oteta huomioon sitä, että niin koira kuin siili voi pysyä terveenä ja elää pitkän elämän huolimatta siitä, minkälaista mömmöä sitä kuppiin ihmisorjat heittää sikälimikäli tuo mömmö tarjoaa otukselle kaiken sen, mitä kyseinen otus sattuu tarvitsemaan. Meillä mennään sen mukaan mikä tuntuu meistä oikealta, sekä sen mukaan mikä on milloinkin helpointa. Tosin, täytyy myöntää, että mitä siilin ruokintaan tulee, olen aika ehdoton. Mielestäni se, että "ötökät ovat ällöttäviä", ei ole mikään syy olla niitä tarjoamatta. Enkä muuten ole vielä törmännyt yhteenkään siilille tarkoitettuun ruokaan, jonka etiketti olisi vaikuttanut edes vähänkään lupaavalta; ongelma kun piilee siinä, että nämä ruokasekoitukset soveltuvat pitkälti enemmänkin hamstereille ja marsuille, joiden kanssa afrikkalaisella siilillä ei liiemmin ole muuta yhteistä kuin pieni kokonsa... siili ei ole jyrsijä, vaikka jostain syystä moni niin luulee.

Elikkäs, Hugolle tarjoillaan ruoka joka päivä kahdessa osassa, mitään tarkkaa aikataulua ei tämän asian suhteen ole. Yleensä sitten kun muistetaan, ehditään tai huomataan Hugon olevan matkalla ruokakupilleen. Ekassa kupissa, jota meillä kutsutaan heiniskupiksi, tarjoillaan kuivaruoka eli lämpökuivatut heinäsirkat ja kissannappulat, joita molempia heitetään nykyisin näppituntumalla. Joskus niitä on enemmän, joskus vähemmän - joskus kuppi tyhjenee, joskus ei. Samassa yhteydessä vaihdetaan tietenkin vesi ja usein laitetaan toinen satsi omaan kuppiinsa lavuaariin lämpiämään, ihan niin kuin Rympän ruualle yleensä tehdään. Tänään tosin vaihdoin veden ja pesin sekä täytin heiniskupin jo ennen neljää, kun tiesin tulevani kotiin vasta puoli yhdeksän jälkeen.

Toinen satsi koostuu siis aina valmiiksi pakastetuista annoksista, joihin sitten lisäillään mitä milloinkin kaapista sattuu löytymään, jos edes löytyy... Hugon suurta herkkua on keitetty kananmuna, raejuusto, vesimeloni sekä keitetyt kasvikset - parsakaalilla ja porkkanalla on yleensä hyvä menekki. Nyt olen ottanut tavaksi heittää satseihin sekaan jo pakastusvaiheessa jotain keitettyä kasvista, mutta välillä kuppi on täysin rehuton.

 


Aina silloin tällöin Hugolle tosiaan keitetään iso satsi jauhelihaa tai/ja paistetaan pannulla broileria. Viimeksi tein molempia yhtä aikaa ja sekoitin ne keskenään, koska broisku ei Hugon mielestä ole ollenkaan niin suurta herkkua kuin jauheliha ja jättää usein kokonaan syömättä. Sen takia sitä tarjoillaankin nykyään harvemmin ja aina vähän muussattuna tai tosi hyvin pienittynä. Jauheliha/broisku pakastetaan pienissä purkeissa, joihin on helppo pistää pelkästään yhden tai parin illan annos. Yleensä pistän pakastimeen myös yhden isomman purkin hätävaraksi, jos pääsee pikkupurkit yllättäen loppumaan. Hugo on yleensä miehekkeen vastuulla, eikä tämä aina muista muistuttaa ruuan olevan vähissä... ruuat kun taasen tee yleensä minä, koska kontrollifriikkinä haluan varmistaa, että Hugo saa kaiken tarvittavan, ahem. Meillä on myös käytössä Nekton Rep vitamiinilisäjauhe, jota laitetaan ruuan sekaan melkein joka ilta. Yleensä käytössä myös helokkiöljy ihoa ajatellen, mutta ei olla muistettu sitä muuton jälkeen apteekista ostaa. Pitää muuten laittaa listalle, nih!

Lisäksi purkkeihin heitetään pakastusvaiheessa etanoita tai jotain matoja, sekä melkein poikkeuksetta miniheinäsirkkoja sekä katkarapuja, vähän sen mukaan mitä varastosta löytyy. Onhan se pieni ruljanssi purkittaa nuo kaikki, mutta ei siinä loppujen lopuksi mene kuin hetki. Ja sitä paitsi, ihan samaa kaavaahan meillä koirankin ruokien kanssa noudatetaan, joskin paljon tiheämpään tahtiin ja se on kymmen kertaa ällöttävämpää. Hugo kun syö illassa ehkä n. 1,5 ruokalusikallista sitä lihaa, eli parista jauhelihapaketista saa aika monelle illalle satsit valmiiksi eikä Hugon ruokia tehdessä tarvitse leikkiä raakojen lihapötköjen tai luiden kanssa. Tiedoksi vielä, että siilin päivittäinen ravinnontarve on n.20 grammaa ja (ainakin suomalaisten) suositusten mukaan 80%-100% tulisi koostua hyönteisistä.

Tuo projekti näyttää kutakuinkin tältä-


-eli ei mikään järjettömän monimutkainen juttu.

Mitä nappuloihin tulee, pyritään aina tarjoamaan mahdollisimman lisäaineettomia, lihapitoisia sekä vehnättömiä kissanraksuja, ihan niin kuin Rymyllekin - sillä erolla, että Rympän nappulat on tietenkin tarkoitettu koirille. Orijen on ainakin Hugolle uponnut tosi hyvin, joskin pussista suuri osa menee aina hukkaan kun siili ei todellakaan vedä nappuloita samaa määrää päivässä kuin kissa. Ja jos joku ihmettelee miksei käytetä Hugolla koirannappuloita kun niitä kerran kotoa löytyy, niin siilissä on enemmän kissaa kuin koiraa tässä suhteessa, ja onhan noi koirannappulat kooltaankin ihan liian isoja pienelle siilille. Raksuja tarjotaan lähinnä hampaiden takia, btw, Hugolla kun niitä vielä löytyy.
 
No sitten, illalla kun "Hugo katsotaan", kuten meillä meidän ja siilin yhteisiä iltarutineeja nimitetään, tarkistetaan ettei poitsulla ole mitään jaloissa, pestään tarvittaessa ja muutenkin vietetään hetki ihan vaan fleecen sisällä ollen tai kämppää tutkien, miten milloinkin. Kuten sanottu, yleensä tämän tekee siis tuo toinen puolisko, koska itse saan noista Hugon - varsinkin likaisista tai vaahdotetuista - kynsistä/piikeistä kutiavia näppylöitä jos onnistuvat tarpeeksi hyvin ihoon koskemaan. Iltahetken aikana poitsu saa aina jauhomatoja ja/tai jättiksiä, eli ns. supermatoja, joita molempia usein näkee muuten Fear Factorissa, btw. Just niitä, joita ne aina joutuvat syömään, kyl maar. 

Välillä taasen heitetään pinseteillä muovivatiin torakka tai pari ja Hugo saa innoissaan metsästää saaliinsa, vaikka tässäkin on riskinsä (epäilen edelleen, että se Hugon leuassa ollut mätäpaise oli seurausta puremasta, mutta nämä ovat just näitä juttuja; enhän mä voi kieltää koiraakaan metsässä juoksemasta, vaikka mieluusti pitäisin pumpulissa ettei mitään vaan sattuis kummallekaan). Jos on kauhean vauhdikas torakka, saatetaan nykyään tosiaan avittaa niin ettei pääse ötökkä puremaan Hugoa, mutta noin muutoin saa itse telmiä ruokansa kanssa. 
 
Joskus ollaan tilattu perhosentoukkia ja kaiken maailman kuoriaisia, Rympän saapumisen jälkeen joskin jäänyt nuo erikoisemmat tilaukset vähiin. Muistan yhdenkin illan ennen Rymyä, kun yhdessä miehekkeen kanssa istuttiin lattialla napit vastakkain ja yritettiin kauhealla vauhdilla purkittaa vahakoisan toukkia - nämä pirulaiset kun siis kiipeävät aika nopsaan ja sukkelasti ihan mitä purkkia tahansa ylös, joten koko ajan sai olla laittamassa niitä takaisin astiaansa. Piti olla lisäksi vesiastia, jonka keskellä oli se pakasteeseen menevä astia ja sinne sitten revittiin yhdestä purkista ötököitä, ja välillä ihan kirjaimellisesti - olivat jotkut näistä jo ehtineet nimittäin koteloitua, joten niitä piti sitten kiskoa pinseteillä varovasti ulos. Samalla tietenkin yritettiin pelastaa veteen pudonneita yksilöitä kerta toisensa jälkeen takaisin purkkiin, jonka jälkeen karkumatkat alkoivat tietenkin alusta. Kyllä siinäkin hetken aikaa miehekkeen kanssa naurettiin ja kummasteltiin... mitä me ei noiden karvaisten lasten eteen tehtäisi, eh?

Että juu, voisi taas kohta muuten tilaillakin jotain vähän eksoottisempaa safkaa lapselle. Tosin ei ehkä noita samoja, en usko meikäläisen hermojen kestävän toista samanlaista purkitussessioita kun kuvaan lisätään vielä oven takana itkevä vinkuva koira - tai kaksi.

Ja siiiitten, etiäpäin, sanoi mummo lumessa! Jossain vaiheessa illalla, tai yöllä, laitetaan se ns. märkäruokakuppi extroineen kaappiin ja usein Hugo kipittääkin kupille saman tien sen haistaessaan, tai ainakin vähintään heti kun kämppä hämärtyy ja hiljenee, Hugo kun ei tykkää metelistä eikä valosta. Saattaa kyllä käydä aika ajoin tarkistamassa, josko olisi lihaisa ateriansa jo ilmaantunut ja jos tarpeeksi nälkä on, mitkään maailman valot tai äänet ei herraa häiritse.

Hugon ruuat tilataan yleensä Petshopista, eksoottisemmat elävät hyönteiset sen sijaan Tiias-petsistä (Eläinkauppa Vipeltäjät). Ihan halvimmasta päästä tuo siilin ruokinta ei ole, mm. viimeksi lasku näytti tältä:
Tuotteet
---------------------------------------------------------------------
4 x Lämpökuivatut kenttäsirkat (PS001) = 43.60e
4 x Lucky Reptile Herp Diner Shrimps Small (HDC-41) = 16.80e
5 x Zoo Med Can O' Mini Crickets (ZM-43) = 24.50e
2 x Zoo Med Can O' Snails (ZM-49) = 9.80e
1 x Jauhomadot (Tenebrio molitor) 50g (LIVE-002-50) = 3.50e
1 x Jättijauhomadot (Zophobas Morio) 50 kpl (LIVE-001-50) = 4.80e
---------------------------------------------------------------------
Välisumma: 103.00e
Toimituskulut: 18.90e
Yhteensä: 121.90e
(sis. ALV 14%: 12.65e)
(sis. ALV 24%: 3.66e)
Kolmen vuoden aikana ollaan tilaustietojen mukaan ostettu ruokaa Petshopista 11 kertaa - tilaan yleensä sen verran ison satsin että riittää useammalle kuukaudelle, kun en jaksa neljän viikoin välein olla uutta tilausta näpyttämässä. Tilausvälin ja kustannukset näkee tästä:

tilaus 22.1.2013 121.90€

tilaus 14.8.2012 125.95€

tilaus 8.4.2012 128.55€

tilaus 7.12.2011 79.70€

tilaus 12.7.2011 109.00€

tilaus 14.3.2011 177.20€

tilaus 17.11.2010 129.50€

tilaus 14.9.2010 57.10€

tilaus 14.5.2010 105.80€

tilaus 12.4.2010 75.45€

tilaus 3.3.2010 95.20€
 

Meillä asiaa auttaa tosiaan se, ettei matoja tarvitse tilata läheskään aina, kun on nuo omat matofarmit. Joskus toki tilataan täydennystä jos käy kato. Enkä kyllä ole jaksanut nyt pitkään aikaan esimerkiksi pyörittää jättisfarmia, joten yhtäkään jättiskoppista ei tällä hetkellä löydy eikä vauvamatoja näin ollen synny joten jättiksiä on silloin tällöin ostettava lisää.

Siileistä kiinnostuneiden kannattaa tsekata suomen siiliyhdistyksen sivut ja varsinkin useimmiten kysytyt kysymykset :)

Mutta joo, eiköhän se ollut siinä, huh huh - toivottavasti asiasta kiinnostuneille tämä oli tarpeeksi selventävä vastaus, yritin ainakin parhaani! Kysyä toki saa, jos joku asia jäi askarruttamaan!