MOI!

Mamma on ollut lähiaikoina niin huono bloccari, vai mikä se nyt siis onkaan. Mut siis sellanen kuitenkin, ja suoran sanottuna se on ollu ihan järkyttävän surkea, eikä oo saanu tänne mitään kirjotettua vaikka on ollu tarkotus monesti, niin että mä tulin nyt sit ihan itte kertomaan teille kuulumisia, ku säälittää tää touhu - siis mää, Rymy. Varmaan ootte jo unohtanu mut, ku nähtävästi mamma ei saa mitään aikaan, se on ollu just tollanen Elopuusta lähtien. Eiku vai Elosuusta. No kuitenkin jostain elosta. Sillo iskä lähti sinne Kuopioon, missä se on aina viikot ja sinne se lähti tänäänki aamulla. En oikein tajua miks. Me ollaan kuitenki nyt sit mamman ja Hugon kanssa vaan oltu ja opeteltu tätä uutta rytmiä ja rutiinia koko se elo-jotain ja sen jälkeenki.

Ei olla nyt loppukevään jälkeen hirveesti käyty mettässä juoksemassa ihan vaan me kahdestaan, ku täällä on ollut niitä karhuja ja yhdellä ainakin on kaksi pentua mukanaan, kai. Ne on menny melkein kylällä ja ihan asutusten lähettyvillä ja tietteks, yks niistä jo kaadettiinki, se oli sellanen iso urosotus! Näin kuvan siitä. 

Mut ollaan sen sijaan aika paljon nähty Seran kanssa, siis oikeastaan viikottain ja joskus useamminkin, tänäänki käytiin aamulla riekkumassa sellasella isolla vanhalla jalkkiskentällä. Iskä vei mut sinne eilenki. Mä en ees tienny sellasesta paikasta, mut sitte me yks kerta mentiin sinne Seran ja sen blondin kanssa ja siellä oli tosi kivaa, ku sai juosta! Me mennään sinne aina autolla. Ja tänäänki, kuten yleensäkin, sen riehumisen jälkeen me käytiin lenkillä. Me saadaan aina juosta vapaana, paitsi sit kun tulee jotain ihmisiä vastaan.

Siitä tulikin mieleen. Mä oon nyt muutamana kertana säikähtäny tosi pahasti, ku ihmiset ei pidä toisia koiria kiinni - yks aamu silleen joskus kuuden jälkeen oltiin ihan kylillä lenkillä, tossa autoteiden vieressä ja sieltä kuulkaas syöksyi mun luokse yks koira. Sen emäntä otti heti sen toisen koiran kiinni ku näki meiät, ja se huusi sitä toista takas ja kiros kovaa ja pyysi anteeksi, mistä mamma oli tosi mielissään, koska sen yhden ison koiran omistaja ei kerran pyytäny. Sillo mä säikähdin ihan hirveesti ku se koira yhtäkkiä juoksi autotien yli mun luokse; se varmaan vaan halus leikkiä, mut ku se oli oikeesti pienen karhunkokoinen. Eikä se mies, joka sillä otuksella oli mukanaan, ees pyytäny anteeks. Ei se sanonu mitään, lähti vaan menemään. Mamma vähän suutahti, vaikkei se mitään sanonutkaan sille - mut siis miksei se ottanu sitä koiraa kiinni, ku se näki meidän tulevan? Sitä se mamma ihmetteli kauheesti. Sen jälkeen mä oon taas vähän säikkyny kaikkia ja kaikkea, mut kyl tää tästä.

Sera ja sen emäntä tuli sitte vielä meille hetkeksi, ku me tahottiin sohvapainia - ne tulee yleensä lenkin jälkeen hetkeks, sit noi ihmiset vaan istuu pöydän ääressä ja juo ja syö jotain, eikä me saada mitään. Paitsi painia, mut se onki kyl niin sairaan kivaa. Sera oli meillä yks päivä hoidossa ihan hetken ja sillonki me vaan painittiin. Tai ainaki sillo, ku Serppa ei menny ympäri kämppää vinkuen ja läähättäen. Sillä on sama ongelma, mikä mulla oli sillo vähän aikaa sitten, ku se ei oo ikinä ollu hoidossa. Se muuten tulee varmaan ens keskiviikkona taas hoitoon! Voiku ois jo se. Se keskiviikko, niinku.

Tolta se niinku näytti, mamma sanoi ettei saanu kuvia ku meiän pyllyistä, mut en mä nyt oikeen tajua, että miksi sen piti sen kännykän kanssa ees olla siinä sohvalla, ku me oltiin varattu se siihen painileikkiin. Ai nii! Mä oon nyt ollu aina sillon tällön Serpan luona kylässä ja siellä on tosi hauskaa, vaikkei siellä saakaan mennä sohvalle - ollenkaan! Yks kerta sen iskä haki mut ja sitten mamma ja mun iskä haki mut kotiin illalla ku mamma pääs töistä - se oli kiva ylläri, kun en tienny, että iskä oli tulossa kotiin. 

Mä oon sellanen lainakoira, mamma aina välillä sanoo niin. Aina joskus se Seran blondi soittaa, että hei, saanks Rympylän lainaan ku Seepialla on tylsää? ja sit mamma vaan että joo, senkus haet! Sen takia niillä on niinku avainki meille, että voivat hakea mut ihan koska tahtovat ja palauttaa koska tahtovat. Aika kätevää.

Mä aattelin vielä näyttää teille pari kuvaa. Mamma on lähiaikoina ollu ihan hirveen huono ottamaan kuviaki, en tajua mikä siihen on menny. Mä luulen, että sillä on vähän ikävä iskää, niinku mullaki, ja sen takia se on aika paljon omissa ajatuksissaan. Sen takia mä en oo nyt tehny mitään tuhmia juttuja, kun oon ollu yksin, ettei sille sitte tuu paha mieli tai mitään. Mut niin, ne kuvat! Tässä ois:

 Tässä mä oon mamma kanssa pikkuvessassa, vähän niinku seurana. Se laittaa aika usein sen oven silleen huonosti kiinni, että saan sen sit kuonolla auki, mikä on mun mielestä tosi kiva leikki. Tykkään.

 Tässä mä oon päikkäreillä, mut mamma ei ollu tajunnu peitellä mua.

 Tässä mä katon mamman kanssa Teen Wolfia, ku se on aika jännä ohjelma kuitenki, ku siellä muristaan ja äristään ja ulvotaan, niin mä vähän niinku olin tossa silleen jos se vaikka tarvii jeesiä.

Näissä kuvissa on näytteitä mamman tyhmyydestä. Se vaan silleen, hetki vielä niin tulee Sera! Mut en mä niinku tienny mitä se hetki tarkkaan ottaen tarkottaa, joten mä sitten oottelin varmuuden vuoksi tossa ovella, kunnes se Serppa sitte tuli. Se oli aika pitkä hetki.

 

 Mut sitte siinä TULEMISESSA kesti niin kauan, että mä menin lopulta tohon sohvalle tolleen ja vähän vinkusin ja vinkusin ja vinkusin, et jos se sit tulis nopsempaa. Ei se oikein auttanu.

 No täs on sit viel yks todiste: mamma sano mulle, että ei pitäs mennä enää kauaa niin *nimi* tulee, niin lähdet Serpan luo hoitoon! Ja mä niinku en oo niin tyhmä mitä se kuvittelee; mä tiedän sen nimen,  se on Seraseepian iskä, ja mä tiedän mitä se TULEE tarkottaa, joten mä sitten taas oottelin siinä oven lähettyvillä. Vinguinki taas vähän, jos auttas.

Tässä mä oon iskän kaa sunnuntaina siellä kentällä, hyppäsin ton esteen yliki - ihan itte ja käskemättä. Mä vähän posetan, kun mul on toi superhieno paita päällä. Vaikka jostain syystä, aina kun näen sen, niin mua alkaa kauheasti tärisyttää, mut sit se on ihan OK, ku se on päällä.

Että sellasta meillä. Mä oon nyt taas aika paljon vahtinu tätä meidän kotia, ku iskä ei oo täällä. Ulkonaki menee kauheesti niitä sellasia Hugon kopioita, paitsi että ne on isompia, eikä ne tajua mennä pois, vaikka mä kuinka haukun ja ulvon. En oikein ymmärrä miks mamma aina sillon käskee mut sisään, ku mä kuitenkin vaan yrittää auttaa ja pitää sen turvassa, ihan niinku iskäki tekis, jos ois täällä! Mä muutenki hengaan aika paljon mamman lähettyvillä, seurailen sitä vähän sinne sun tänne, niinku just sinne vessaanki. Tässä viikonloppuna se astu mun hännänki päälle, ku ei tajunnu että olin keittiönpöydän alla sen jaloissa kattelemassa, et jos sieltä vaikka tippuis jotain lattialle vahingossa.

Nyt on muuten ollu tosi kylmä. Eilen ku käytiin hakemassa karkkia huoltoasemalta, ja mä pääsin mukaan, niin mun piti laittaa jo ihan takki päälle. En yhtään tykkää talvesta, mamma pukee mulle ylle sillo aina niin noloja juttuja, niinku jotain ihmisen jalkoihin kuuluvia villajuttuja ja sellasia. Hävettää mennä kylillä, ihan oikeesti.

Mut joo. Nyt pitää mennä. Ulkona on niinku joku orava, täytyy mennä ajamaan se pois, ettei mammaa pelota.

Terveisin, Rymy.

RIEKKUMISTA KERA KAVEREIDEN

Käytiin tänään treffaamassa Marloa ja Ernestoa - tähän väliin kerrottakoon, että a) kuvasaldo jäi törkeän pieneksi ja surkeaksi, koska en ole vielä tutustunut uuden puhelimeni kameran asetuksiiin, en siis niinkus yhtään sekä b) koska noiden menoa oli ihan mahdoton kuvailla, varsinkin kun aurinko oli juuri vetelemässä viimeisiään. Yritettiin ottaa jopa Marlosta ja Rymystä yhteiskuvaa koska Marlossakin on ripaus vinttaria (luonteessa enemmän kuin vaan ripaus!), mutta ehkä ensi kerralla onnistuu paremmin - koirat olivat kyllä ihan nätisti käskyn alla, mutta valo teki tepposet! Tätäkään en kännykän ruudulta nähnyt, totuus paljastui vasta muokkausvaiheessa, möh.

Anyway! Ensin tehtiin pieni remmilenkki, vaikka yleensä ollaankin hypätty autoon ja käyty metikössä rallaamassa ilman hihnoja. Nyt ei uskallettu, kun on edelleen noita nallekarhuja nähty täällä aika ahkerasti - vaikka kyllähän sitä varmaan kaikki metsän eläimet juoksevat toiseen suuntaa Rympän tömisyttäessä tannerta, ahem... Lenkin jälkeen mentiin karvakavereiden pihaan leikkimään. Alkuunsa Rymppä oli vähän ihmeissään, mutta löysi hyvin pian yhteisen sävelen Erneston kanssa; itse asiassa jo lenkillä singahteli Erneston luokse varsin leikkisästi, mikälie sielujen veljeys kyseessä. Marlo sen sijaan vapaana ollessaan keskittyi vahtaamiseen, jahtaamiseen sekä haukkumiseen, ihan kuin ei olisi enää muistanutkaan miten leikkiä itseään isomman koiran kanssa. Ernesto taasen otti ihan lungisti, ei minkäänlaista epävarmuutta tai jännitystä havaittavissa, vaikka olikin vasta toinen kerta Rympän seurassa. Ihana poika! Ja onhan Marlokin tosi ihana, vaikka äänekäs onkin :)

Hauskinta koko jutussa oli se, että omalla kotipihalla Rymy on aivan kuin Marlo - haukkuu, ärisee, jahtaa, komentaa, leikkimielisesti näykkii ja sitä rataa. Hävettää aina selittää muille, että se vaan leikkii tolleen vähän rajusti, ei se tarkota pahaa! Nyt kun oltiinkin toisen pihalla ja Marlo teki täsmälleen samaa, Rymy oli aivan OMG, WHAT IS HAPPENING HERE?! aivan kuin ei olisi moista leikkiä eläissään leikkinyt. Siinä sitten repeilin luotani turvaa hakevalle koiralle... on mulla siinä kans yks, ei jumanleissus. Loppua kohden Rymppä kyllä hiffasi muun muassa tuon Marlon ns napsimisen olevan aika harmintonta ja Marlokin aina välillä unohti Rymyn vahtaamisen, kun muisti, että mulla on se Kuuluisa Namitasku. Siis juuri se, jonka pauloissa Serakin yhdessä vaiheessa tuntui olevan. Tuli siinä vaiheessa sekä Marlosta että Ernestosta ihan mun bestiksiä, kun irtosi parit nappulat taskun pohjalta, ai että. Tosin mieluummin ajattelen olevani ihan vaan the Koirakuiskaaja.

Mutta juups, näillä näkymin treffit näiden kahden poitsun kanssa uusitaan sunnuntaina, jee! :) Huomenna sen sijaan lukee kalenterissa JADE eli jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, perjantaina olisikin sitten tärskyt pienen ja hurmaavan samojedilapsosen kanssa. Jännä nähdä miten Rymy suhtautuu uuteen potentiaaliseen kamuun, itsehän ihastuin täysin, kun lenkillä törmättiin - mikä ihanan pieni valkoinen ja pörröinen söpöläinen, iiiiiks! Nyt kun vielä muistaisin napsia pari kuvaa teille ihanuudesta niin se olisi aika jees - sikälimikäli siinä häslingissä pystyy moiseen...  :D

Nyt vielä ne tämän päivän huonolaatuiset kuvat (joissa Rymy ja Ernesto posettavat toooosi mallikkaasti) ja se ois sitten hyvät yöt teille kaikille, palaillaan (ruoka)astialle!

VIIKKO NIPSUJEN KANSSA!

Sanna ja nipsunsa ilmestyivät meille viime maanantaina töissä ollessani - joo, siis tiesin, että olivat tulossa, kun kerran edellisellä viikolla Sanna itsensä meille kylään kutsui, haha ♥ Ja ihan järkyttävän hyvä että kutsui!! Nimittäin sen lisäksi, että mulla oli ihmisseuraa, jonka kanssa katsoa mitä ihmeellisimpiä leffoja ja Tähtiporttia, mulla oli täällä myös erittäin oivallinen kotikokki, joka kuulkaas onnistui saamaan palohälyttimen kirkumaan ja tarjoili ruuat ihan lautaselle asti, eikä Rymyn tarvinnut olla viikolla yksin ollenkaan, koska kotiin vieras laumoineen lähti vasta perjantaina... ja perjantainahan kotiin tulikin sitten H.  Siis mitä luksusta!

Mitään hirveitä metsälenkkejä ei uskallettu, tai minä en uskaltanut, lähteä vetämään, kun täällä on noita karhunalleja nähty nyt vähän joka puolella, mutta pääsivät nuo onneksi vähän rellestämään. Käytiin myös Seran luona vierailulla ja siellähän sitä oli tilaa mennä ja rallata. Rallasivat jopa sen verran hyvin, että Rymy otti jostakin osumaa kylkeensä, näyttäisi olevan joku ruhje tai rupi? Sanna sen havaitsi torstaina aamulla, kun Rymppä kiljahti pelkästä kosketuksesta ja tärisi sen jälkeen ihan hillittömänä. Hetken aikaa sinä aamuna käyttäytyi muutenkin tosi oudosti, ihan kuin olisi pelännyt Jymyä ja Tigiä. Mietittiin, josko pitäisi lekuriin soitella, mutta illalla ei enää koira kosketuksesta vingahtanut joten annettiin sitten asian olla. Tänään vingahti taas, kun H siihen kylkeen aamulla osui, mutta ei ole selkeästi enää yhtä herkkä mitä silloin torstaina - ihan yhtä helpolla ei siis kiljahda. Täytyy nyt tarkkailla tilannetta, koska jos pitkään aristaa sitä ruhjeen aluetta, niin sitten mä kyllä haluan lähteä kuvauttamaan kyljen ihan vaan varmuuden vuoksi... mitään hirveää stressiä en aio asiasta kuitenkaan heti ottaa, koska kyllähän sen itsekin tietää, että mustelmat ja ruhjeet harvoin paranevat parissa päivässä.

Kuvia Sanna napsi taas sen miljoona kappaletta, mutta meikäläinen läväyttää näytille vain osan, ainakin nyt alkuunsa - epäilen suuresti, että nipsujen blogiin tai faceyhteisöön ilmestyy piakkoin suurempi satsi... sen takia valkkasin suurimmaksi osaksi Rympän kuvia, Rympän blogi kun on :)

Ja hei, tosiaan, 2 wee posetus kuvat TÄÄLLÄ!