torstai 29. joulukuuta 2011

Meidän uusi haalari!

Ai niin, olen unohtanut kertoa, että löydettiin vihdoinkin suht sopiva Hurtta-haalari! Aina kun olen yrittänyt tilata, ovat olleet loppu, ei ole netti toiminut, nettipankki kiusannut jne --- ja nyt siis onnisti, jee! Haalari täytyi tietenkin heti pukea ja seuraavana päivänä ulkoiluttaakin, vaikka silloin ei ihan vielä tainnut haalari-keli ollakaan... no mutta, ainakin poitsu suostui liikkumaan se yllä, wohoo! Sisätiloissa liikkuminen oli hidasta ja vähäistä, tyyliin

"Onks ihan pakko, hei? Ja onks aina ihan pakko kaivaa toi hemmetin kamera esiin? Mitä jos kaverit näkee tän, hävettää jo nyt ihan tajuttomasti!"
"Siis mä en kestä!"

Yritän pian saada postausta meidän joulusta, täytyy vaan ensin saada photoshop yms tähän uuteen koneeseen :)

lauantai 17. joulukuuta 2011

the dog & the hedgehog

"Siis onks teillä koira ja siili? Ai siis ihan oikea siili - mut eihän niitä saa noin vaan luonnosta ottaa? Ai joku lemmikkisiili? Siis onko silläkin piikit? No oho. Siis niinku miten se koira ja siili tulee niinku toimeen niinku?"

Tämä on siis niinku ehkä ensimmäinen kysymysten tulva, jonka ihmiset esittävät kuullessaan meidän kaksikosta. Jo pelkästään se, että meillä on ihan oikea siili jolla on piikit  ja jota ihan oikeasti pidetään kädessä ja siihen voidaan -ja pitääkin- koskea. Siis mitä ihmettä?! 

Hugohan ei siis ole mikään eurooppalainen luonnonsiili vaan afrikkalainen pygmy eli tosiaan kääpiösiili.

Näille kyselijöille tiedoksi, että useimmiten meidän illat näyttävät tältä:


Eli ihan sulassa sovussa ollaan ja elellään, useimmiten :)

Rymy yrittää kovasti pyytää isoveikkaa leikkimään varsinkin jos on vielä virtaa jäljellä; kantaa Hugon eteen omia purulelujaan ja vetoleluja yms, kumartelee ja yrittää välillä jopa tassuttaen pyytää hippasille. Hugoa Rymyn läsnäolo ei haittaa sen enempää kuin meidänkään, Herra Ärtsy tunnetusti tuhisee äänille ja äkkinäisille liikkeille, oli niiden aiheuttaja sitten koira, luonto/ympäristö tai ihminen. Useimmiten Rymy alkuinnostuksen jälkeen rauhoittuu ja pistää itsensä maate jonnekin Hugon lähettyville ellei mene omien puuhiensa pariin. Vahinkoja sattuu aina välillä, luonnollisesti - mm. Rymy unohtaa katsoa mihin laittaa tassunsa makoillessaan ja osuu veikkaan tai yrittää nuuskuttaa/kävellä vähän liian läheltä. Onpa muutaman kerran käynyt niinkin, että Hugo itse on tullut niin lähelle makaavaa koiraa, ettei Rymy ole yksinkertaisesti huomannut ja on tästä syystä osunut piikkeihin. Yritämme kyllä aina seurata molempien puuhia, emmekä tietenkään ikinä jätä näitä kahta kahdestaan juoksentelemaan :)

Ja ei, Rymy ei metsästä isoveikkaa kuin jotain oravaa (tosin! Rymy ei tajua metsästää edes oravia, ehkä se viehevietti vielä löytyy joku päivä) vaikka tätä seuraileekin ahkerasti; Hugo on kuitenkin ollut osa rutiiniamme ihan ensimmäisestä illasta lähtien ja Rymy selvästi ymmärtää tämän kuuluvan perheeseen (tosiaan saattaa yrittää mennä ihan viereen makaamaan, hassu otus) - niin, no, kieltämättä pentu kyllä välillä turhautuu, kun:

"Mamma, isoveikka on ihan tyhmä! Se ei taaskaan päästä mua sen huoneeseen eikä se leiki mun kanssa, sano sille, että sen pitää leikkiä mun kanssa! Mä oon pyytänyt nätisti vaikka kuinka monta kertaa ja jos se ei kohta leiki mun kanssa niin huitasen tassulla, mamma, ihan varmasti huitasen!"

tiistai 13. joulukuuta 2011

Kissa ikkunalla. Eiku.

 Ajattelin tällä kertaa jakaa teidän kanssanne muutaman kuvan Rymyn ehdottomasta suosikkipaikasta.
(Rymppä osaa ja jaksaa mm. vinkua aamulla verhot auki):
Poitsu jaksaa istua sohvan päädyssä vaikka kuinka kauan, varsinkin jos pihalla näkyy ihmisiä. Lapset ne vasta mielenkiintoisia ovatkin, ai herran jestas!

 
 Luulee vissiin olevansa kissa? ;D

... ja tältä se näyttää, jos joku kamala otus kehtaa maata hänen paikallaan!!

maanantai 12. joulukuuta 2011

Lenkkeilyä, broileria ja harvahampailua!

Käytiin sunnuntaina suhteellisen pitkällä metsä/remmilenkillä kera Rympän, poitsujen kummitädin ja Puoliskon. Hauskaa oli ja Rymykin jaksoi kävellä tosi hienosti, vaikka matkaa kertyi reippaasti enemmän kuin mihin ollaan kahdestaan lenkkeillessä totuttu! No, myönnettäköön, alkukankeus vaivaa lenkkejä edelleen vaikka mukana olisi kuumia nakkeja, mutta edelleen, heti kun päästään pihapiiristä tarpeeksi kauas, niin reippaasti mennään hihnassa :)

Ainut mikä todella häiritsee välillä on Rymyn taipumus kävellä jalkoihin. Ollaan yritetty jalalla "töniä" takaisin sivumpaan kun muutoin meinaa kävellä ihan kirjaimellisesti kenkien alle, eikä ota opikseen vaikka sattuisi - muutaman kerran vinkaissut tosi kovaa, kun on jäänyt tassu alle. Samaten muutaman kerran onnistunut kävelemään täysiä päin Puoliskon ottaessa askelta, ja mm. viimeksi lennähti oikein kauemmas kolahduksen voimasta. Eikä siltikään suurta muutosta! Ollaan yritetty namittaa kun on suurinpiirtein siinä missä pitäisi kävellä, ja/tai kehua, mutta näistä poitsu yleensä vaan innostuu puoltamaan entistä enemmän... pysähdystekniikkaa en tässä oikein osaa soveltaa, kun eihän se hihna ole kireällä eikä poitsu vedä, kävelee vaan jaloissa. En tiedä onko Rymy vaan niin muissa maailmoissa, ettei tajua tulevansa eteen vai missä vika?

Sama ilmiö toistuu sitten metsälenkeillä. Rymy sai taaskin kävellä pitkät pätkät vapaana ja kulki hienosti lähettyvillä, mutta edelleen ongelmia aiheuttaa poitsun tapa hakeutua jalkoihini. Välillä käveli ihan vieressä ja oikein nojaili, mitä ei ikinä tee Puoliskon kanssa - sama muuten remmilenkeillä. Paljon nätimmin menee Miehekkeen kanssa, ei puolla yhtä reippaasti kuin meikäläisen kanssa. Mistä se oikein johtuu? Hakeeko turvaa luotani kun ollaan uudessa paikassa vai?!

Vähän lenkin jälkeen Rymy sai ruokansa; tällä kertaa pisteltiin menemään raakaa jauhelihaa, kasvissosetta ja vielä broilerin siipi! Itseäni koko touhu hirvitti ja ne luut tuntui jotenkin tosi tosi tosi hirveän kamalan teräviltä, mutta niin vain poika rouskutti menemään. Sen verran vainoharhainen olen, tietenkin, että istuin vieressä ja pitelin siivestä kiinni (sormet itki, voin kertoa) kun Rymy ei meinannut ensin tajuta mitä ihmettä mamma oikein tarkoittaa pureskelulla! Yhdessä vaiheessa hetken aikaa Rymppä hieman kakoi, mutta taisi enemmänkin olla liian pitkä ja sitkeä broiskun ripe suussa luun sijaan... Samaa kakoilua teki muutaman kerran myös illalla O__O  -  ei tosin ollut ensimmäinen kerta. Näitä kakoiluja harrastetaan myös mm. mullansyönnin jälkeen, huoh.
 
Illalla muuten Rymy leikkiessään lelulla törmäsi seinään ja samalla irtosi yksi ylähammas! Vinkaisu oli sen verran kova, että napattiin poitsu syliin tarkistukselle ja ensin säikähdin kulmahampaan katkenneen! Pienen silmäilyn ja panikoinnin jälkeen kulmahammas näyttikin olevan kunnossa, mutta viereinen hammas ylhäällä uupui. Onhan Rymyltä jo pudonnutkin näitä hampaita, mutta ei tähän tyyliin... muutenkin pentumaisen kömpelö otus. Millään ei meinaa iskostua päähän, että jää on liukasta! Muutaman kerran kaatunut mojovasti kyljelleen tuolla takapihalla tästä syystä.

Jokatapauksessa, nyt muutama kuva meidän lenkiltä! Kannattaa ottaa kummitätsy kameran kanssa mukaan, silloin saadaan aina ihania kuvia! Eikä meikäläisen edes tarvinnut käsitellä näitä tällä kertaa, kun sisko teki senkin puolesta. Hyvin olen opettanut ;D 
Kotona puettiin villapaita ja takki, sekä huivi (tosi ilkeä tuuli!)

Huomatkaa syötävän suloinen Ebba&Albus kakkapussijemma (meillä on siis vihreä norsu) <3

"Aina teitä saa odottaa!"

Matkalla yritettiin vähän poseerata, mutta kuka sitä viittisi paikallaan pysyä kun on kaikkea kivaa ympärillä?

"Paikka" muuten yhdistyy nykyään Rympän mielessä joko istumiseen tai makailuun. Vielä kun saisin ymmärtämään, että seistäkin saa...

Loppumatkasta kurkistettiin tassujen vointia ja vähän haliteltiin, kun sisko tahtoi yhteiskuvan (onneksi onnistuin luikertelemaan pois, tuli paljon nätimpi kuva näin) :D

Ihana lenkki takana, siis! Luulen, että tuosta metsäpätkästä tulee viimeistään kesällä meidän vakiolenkki :)

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

KUMMITÄTSY & RYMY IS LOVE

     The snow has come down on top of everything
    The town is alive and well without you (she's scared)
    The lights they peer out of the leafless trees
   And you wont be alone, I am beside you

torstai 8. joulukuuta 2011

Käskyttämistä ja käskyttämisestä; (päivitetty 9.2.12)

KÄSKYSANAT

hallinnassa meillä on;
tule, mennään (ei vaadi välitöntä tottelua)
tänne (heti välittömästi!)
istu
tassu 
maahan
paikka
- ellei olla liian hepulitilassa, tietenkin
odota
- lähinnä lenkeillä, mutkissa yms 

hallitaan vaihtelevasti, innostuksen tasosta riippuen;
alas
pois
ei 
vierelle
halutaan lisätä repertuaariin;
jätä se // ei koske
rauhoitu // keskity


MUUT SANAT

tunnistaa sanat;
ruoka
nukkumaan/omaan petiin
Rymy odottaa (kun jää yksin) 

halutaan lisätä repertuaariin; 
kohta

a) Olen tullut siihen tulokseen, että on ihan turha opettaa Rymyä lenkillä menemään vieressä, koska mm. kapeilla metsäpoluilla se käy vaikeaksi kun poitsu yrittää koko ajan kävellä jaloissa ja käveleehän tuo otus kuitenkin meikäläistä nopeampaa joten tuntuu tyhmältä käskyttää menemään ihan vieressä (Puoliskon äippä näytti olevan siis sitä mieltä, että tämä taito täytyy ehdottomasti osata) - tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikkia hajuja jäädään haistelemaan tai mitään sellaista... mutta joo, annetaan mennä vähän edellä, kunhan ei vedä, ja harjoitellaan sitten vierelle erikseen jos tarve vaatii.

Aiheeseen liittyen, näillä näkymin Rymy edelleenkin odottaa tosi nätisti. Mm. tänään lenkillä sai yhden pätkän kulkea vapaana ja jäi aina odottamaan jos väliimme kertyi about 10 metriä. Yhdessä vaiheessa Rymyn odottaessa kohdalla, jossa meinasin alunperinkin laittaa poitsun kiinni, havaitsin kauempana liikettä - muutama sauvakävelijä tuli kohti. Sen sijaan, että Rymy olisi lähtenyt luokse, yritti peruuttaa ja sainkin hienosti otettua kiinni kun olin polvillani ja peruutti siis syliin. Vastaantulijoita piti vähän nuuskuttaa ja henk koht minua raivostuttaa nämä ohikulkijat, jotka ovat aina tunkemassa käsiä kohti koiraa. Useimmiten ohitan ihan tylysti nämä kädet ja samoin tekee myös Rymy, jota ne naaman eteen singahtavat kädet luonnollisesti pelottavat. Muutoin poitsua kyllä kovasti kiinnostaisi ihmiset, varsinkin lapset, mutta ensi alkuun tietenkin turvallisen välimatkan päästä. Jos nämä ihmiset jotain höpöttävät, vastailen kyllä iloisesti, mutta yritän pitää Rymyn "turvassa" ja jatkaa matkaa nopsaan. Sellaiset käsien omistajat, jotka eivät edes sano mitään (uskomatonta!), todellakin kierrän kun huomaan lähestyvän käden. Saavat jäädä ihan yksinään ihmettelemään miksei koiraa saanutkaan tervehtiä.

Ärsyttää myös sellaiset suht tutut ihmiset, jotka antavat lapsiensa rynniä koirien luokse. Vaikka minä tai Puolisko olisimme kuinka tuttuja, te ette voi tietää miten meidän koiramme reagoi lapsiin, varsinkaan juokseviin sellaisiin! Sen sijaan, että höpötätte niitä näitä meille, teidän EHKÄ kannattaisi komentaa lapsenne tiukasti kaueammaksi ja sanoa, että koskea  saavat jos ensin kysyvät luvan ja saavat sen! Huoh. Eniten tässä ihmetyttää sellaiset äidit ja isät, joilla itselläänkin on perheessä koira.

Takaisin alkuperäiseen aiheeseen, ahem. Toinen esimerkki odottamisesta. Vaikka olemme nyt vierailleet Puoliskon porukoilla useasti ja mm. siskontyttö on tullut erittäin tutuksi, Rymy ei tämänkään kanssa intaannu juoksemaan liian kauas meistä. Kesken hauskan juoksuleikin, poitsu pysähtyy, istahtaa ja jää odottamaan minua/meitä. Jes!

b) Paikkaa on erittäin kätevä harjoittaa silloin kun esim. avaan terassin oven päästääkseni poitsun pissalle, tai levitän mattoa lattialle. Menen itse välillä ensin ulos, istutan hetken ja sitten vapautan kehujen kera.

c) Ruoka tarjoiltiin ennen heti kun takamus tömähti maahan, nykyään vaaditaan istumisen lisäksi katsekontakti. Hyvin meillä Rymy on tosin alusta asti pyrkinyt ihan oma-aloitteisesti katsekontaktiin, että se sinällään on ollut aika helppo toisen hiffata. Epäilen, että tuo keskity tulee myös olemaan suht helppo samaisesta syystä.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Irtokoirien (iloinen) hyökkäys ja vähän jotain muuta;

 (kuva viime viikolta)

Lauantaina käytiin taas remmilenkillä tämän Ihmisorjan pienimuotoisesta krapulasta huolimatta; aloitettiin metiköstä ja siirryttiin siitä keskustaan, jossa pällisteltiin niin sauvakävelijää kuin rekkoja. Huomaa noiden lenkkien menevän sen diivamaisen alkukankeuden jälkeen aina vaan reippaammin ja reippaammin, kunhan päästään tarpeeksi kauas tutusta pihapiiristä...

Tällä kertaa metsässä, melkein samassa kohdassa kuin viimeksikin, saatiin niskoihimme pari irtokoiraa viimekertaisen yhden sijaan - nämä tosin olivat tosi ystävällisiä ja leikkisiä ja pistivät Rymyyn vauhtia ihan ennennäkemättömällä tavalla! Aluksihan Rymppä oli koko ajan sitä mieltä, että meidän pitäisi vaan kääntyä kotiin ja mennä takaisin nukkumaan, mutta voi kappas kun nämä kaksi iloista (ei pientä ja ilkeää chihua!) koiruutta ryntäsivät meidän luokse... Poitsu olisi halunnut jäädä leikkimään ja lähteä jopa näiden matkaan! Enpä tajunnut kysyä mitä rotua olivat. Matalia pötköjä, joka tapauksessa... oletettavasti muuten Welsh corgeja, ainakin tuli mieleen heti setäni edesmennyt Milli-koira.

Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen. Vaikka olivatkin tosi suloisia otuksia, en silti ymmärrä ihmisiä, jotka pitävät koiria vapaana noin lähellä asutusta. Ymmärtäisin, tietenkin, jos nämäkin kaksi olisivat totelleet käskyjä samaan tapaan kuin se irtokoira johon silloin viimeksi törmäsimme, tai edes yhtään sinne päin, mutta nämä kaksi juoksivat suoraan minun jalkoihini ulkoiluttajiensa lukuisista kielloista huolimatta ja Rymyhän tietenkin innostui hihnansa kanssa hyppimään meikäläisen jalkojen välistä ympäri-ämpäri... Jos olisivat olleet isoja otuksia, oltaisiin tod näk kaikki oltu rähmällämme maassa tai jotain. Tästäkin törmäyksestä jäi kyllä ihan positiivinen mieli, kaikesta huolimatta. Kunhan ihmettelen.

Tosiaan! Rymy on taas lähiaikoina syönyt tosi huonosti. Nappulat eivät tunnu menevän ollenkaan (jouduttiin siirtymään Purina Oneen oletettua pidemmäksi aikaa kun meikäläisen nettipankki ei suostu toimimaan, eli en saa tilauksia maksettua, eikä mitään parempaa ole täällä tarjolla) ja jos sekaan yrittää laittaa jotain muuta, menee useimmiten pelkästään se "jokin muu", kuten tänään jauheliha. En tiedä protestoiko poika merkkiä vastaan, jospa ei vaan miellytä makunystyröitä, vai olenko taas tuputtanut liian suuria annoksia... llalla annettiin sitten Oscarin lihapullia, HauHau-nappuja (niitä Isojen Miesten :D), hitusen purinaa ja makaronilaatikkoa öljyn kera ja kaikki tämä niin kunnolla sekotettuna, ettei pystynyt erottelemaan - kaikki meni... Paitsi että ihmekö tuo kun oli jättänyt kaksi päivän kolmesta ateriasta melkein kokonaan syömättä, argh.

Ja huoh, selvisi muuten syy siihen, miksi Rymy ei kyllästy tuohon tiikeri-leluunsa... Eilen nääs monta kertaa yllätettiin poitsu kyseenalaisista puuhista tämän pehmonsa kanssa, ahem. Nyyh, mun vauvastani on tulossa mies. Koko juttu näyttää niin huvittavalta, että ei meinaa pokka pitää ja sit kuitenkin samalla pitäisi jostain löytää voimaa ja tarpeeksi vakavuutta touhun kieltämiseen O_o

Nyt vaikuttaa siltä, että meillä on iltahepulointi vihdoinkin suoritettu. Nyt voi siirtyä vähän rapsuttelemaan tota meidän pientä, kun ei terävät naskalit enää hyöki lähelle tulevien sormien kimppuun valonnopeudella...

perjantai 2. joulukuuta 2011

RYMY RONALDO

Vaikka yksikään päivä ei tässä taloudessa (mitä Rymyyn tulee) ole toisensa kopio, aina löytyy jotain uutta ja ihmeellistä, on meille silti muodostunut se perusrytmi, josta ainakin minä osaan olla hyvin kiitollinen. Periaatteessa tämä tarkoittaa sitä, että nukkumaan mennään kaikki sulassa sovussa, yleensä siinä kello kymmenen ja kahdentoista välillä, ja Rymykin on jo hyväksynyt oman petinsä omana turvapaikkanaan.  Iltaisin ei enää yritä sänkyyn meidän viereen, mutta aamut (kun minä olen yksin) ovatkin kokonaan toinen juttu...

Anyway, eilenkin illalla pelkkä "nukkumaan" sai Rympän itse hakeutumaan pahvilaatikkoonsa pötkölleen.  Välillä käy niin, että Rymppä menee jopa ennen meitä nukkumaan ja osoittaa sitten hetkeä myöhemmin mieltään, kun Pahat Ihmiset kantavat unisen raukan pihalla kylmään tarpeitaan tekemään... Aamuisin meillä ei myöskään herätä enää himoaikaisin, mitä nyt joskus pissalle vingutaan neljän tai viiden aikaan, mutta tämän jälkeen (yleensä, poikkeuksia lukuunottamatta...) palataan takaisin sänkyyn. Välillä kuulen yöllä kuinka Rymy nousee sängystään, huokaisen ja valmistaudun nousemaan ylös, mutta poitsu käykin vain juomassa ja kaatuu heti takaisin petiinsä :D Normi arkiaamuina Puolisko tarjoilee poitsulle aamupalan siinä kuuden ja seiskan välillä ennen töihin lähtöään ja välillä käy jopa niin, että Rymy vain raahautuu kupilleen (venytellen joka askeleella) nuuhkaisemaan mitä on tarjolla ja päättää jättää syömättä; "eiks täällä aamuisin saa ikinä mitään muuta kuin noita helvetin nappuloita, mur!?"

Meillä sängystä "ulostautuminen" (mwuahah) riippuu pitkälti siitä, kuinka olen nukkunut edellisen yön. Kärsin siis aikamoisista uniongelmista ja viime viikot ovat olleet aika raskaita mummini äkillisen sairastumisen takia ja tämä näkyy myös nukkumisessani. En yksinkertaisesti saa nukuttua... Aamut venyvät välillä jopa sinne yhteentoista kun sitten aamuviiden aikaan lopulta sammahdan. Näinä aamuina Rymy käy kyllä välillä herättelemässä meikäläistä ja usein yrittää tunkea sänkyyn jalkapäähän nukkumaan, ihan minua vasten (josta aina pakotan toisen alas, vaikken ollenkaan tahtoisi!) ihan niin kuin se tietäisi minun kaipaavan lohdutusta - mm. tänään Rymy kahdesti yritti viereeni nukkumaan ja minä sydän verta itkien käskytin lattialle. Jossain vaiheessa Rymy tuntuu aina tajuavan, että jaa, tämä on taas tällainen aamu ja lähtee omiin puuhiinsa. Mitään pahaa se harvemmin aamuisin tekee, mitä nyt mattoa vähän kääntelee ja vääntelee, mutta useimmiten leikkii ihan vaan leluillaan ja jyrsii puruluitaan ja lelujaan. Välillä olohuoneesta kuuluu surullista vinkumista:

 "MAMMAAAA, TUUU NOOOOSTAMAAAAN!"

Tässä vaiheessa mamma yleensä toden totta syöksyy olkkariin kun luulee jonkinlaisen hädän iskeneen ja viereisen näyn nähdessään, toteaa; "mene kuule ihan itte nostamaan lelus!"

Siinä vaiheessa kun saan itseni ylös sängystä (yritän aina nousta "aikaisemmin" jos lähden jo puolenpäivän jälkeen töihin ihan vaan ehtiäkseni touhuamaan Rymyn kanssa "tarpeeksi"), Rymy seuraa minua kylpyhuoneeseen ja makoilee lämpimällä pyyhkellä aamutoimieni ajan. Vessaan en sitä suostu mukaani ottamaan ja tämän poitsu onkin jo hyväksynyt. Nykyään ei välttämättä enää edes jää oven taakse odottamaan vaan menee muiden juttujen pariin. Kuvassa näkyvä tiikeri on muuten supersuosikki. Yleensä Rymy menettää kiinnostuksen lelua kohtaan parissa päivässä, jonka takia vaihdellaan näitä leluja ahkeraan, mutta tiikeri on ollut jo vaikka kuinka kauan ja sen riepottelu on edelleen IN. Taitaa itse asiassa olla tuo otus jo aika lähellä kuolemaa, yksi sauma on vaarallisen lähellä ratkeamista... yhden UUDEN lelun Rymppä rikkoi heti sen saatuaan, noin 30:ssä sekunnissa... voi noita naskaleita. 

Btw, ihan väli tietona. Rymy usein hyppää tuohon sohvalle SELKÄNOJAN yli, vaikka ollaan yritetty kieltää. Uskomaton kenguru.

Mitäs muuta... tosiaan, alkuun Rymppä halusi aina nukkua päällä tai mahdollisimman lähellä, ihmisen henkilöllisyydellä ei ollut mitään väliä, kunhan oli JOKU. Nyt koiruus alkaa olemaan jo sen verran iso, ettei päällä nukkuminen olekaan enää ihan niin helppoa, joten poitsu on kehitellyt vaihtoehtoisia tapoja. Rymy on ottanut tavaksi sohvalla vinkumisen jonka merkitys ei meinannut avautua meikäläiselle ollenkaan. Sohvalla vinkuminen on meidän vauvan tapa ilmoittaa kaipaavansa huomiota, tai lähinnä, alustaa. Yleensä pyrimme olemaan palkitsematta vinkumista, mutta välillä käy niin, että poitsu aloittaa vinkumisen juuri kun olet itse ollut sohvan suuntaan matkalla ja vinkuminen loppuu siinä vaiheessa kun istut alas ja koiruus pääsee kellahtamaan jalkaasi vasten. Tai siis ainakin mitä minuun tulee, Rymy on ottanut nilkkani Kuninkaallisiksi Tyynyikseen.

Jos minä taas menen sohvalle makaamaan, Rymy, mies kun on, etsiytyy nukkumaan haaroväliini...
 Niinkus näin... mikä sinänsä ei haittaa, mutta meinaa kyllä naurattaa. Toinen missä Rymppä viihtyy on olkapääni, eli jos makaan juuri noin sohvalla, poitsu välillä kiipeää julmasti ylitseni ja kiertyy kerälle selkänojaan ja käsinojaan nojaten, aikalailla kainaloni ja hartiani kohdille. Yritä siinä sitten itse katsella telkkaria.

Eilen oltiin poikkeuksellisen pitkä aika Puoliskon porukoilla juoksuttamassa koiraa. Melkein kolme varttia Rymy jaksoi riehua pallon kanssa, kunnes sitten iski väsymys ja tärinä - ei muuta kuin koira autoon ja kotiin! Yleensä ollaan oltu korkeintaan sellainen 20 minuuttia, tosin kelitkin ovat yleensä olleet sateisemmat. Me niin tarvitaan kotipihallekin pallo!

Oli ilo katsella Rymyn menoa, se niin selvästi todellakin nautti olostaan ja vapaudesta mennä. Heti kun päästiin autosta ulos, alkoi häntä vipattaa tuttuun tapaan. Selitykseksi voin siis kertoa, että "Puoliskon Porukoilla" tarkoitan aina kolmea pihaa -- kun isolta tieltä käännytään pienemmälle tielle, ensimmäinen talo on Puoliskon siskon, noin sadan metrin päässä pienen metsän takana on Puoliskon vanhempien talo ja siitä taas vähän matkaa eteenpäin on mökki ja luonnollisesti järvi. Sinänsä turvallinen paikka juoksennella - jätämme yleensä automme ensimmäisen talon pihaan, mikä yleensä varoittaa kotiinpalaavia immeisiä ajamaan varovasti kun olettavat meidän olevan pihalla juoksuttamassa Rymyä. Sprinttaillaan usein talojen väliä TÄNNE -käskyn avulla.

Tosiaan, harjoiteltiin taas TÄNNE-käskyä ja tultiin siihen tulokseen, että Puoliskon käskyttämänä Rymy ei heti tajunnut mitä piti tehdä. Tai ei, totta puhuen, ymmärsi kyllä, mutta Puolisko oli niin kaukana, että puolessa välissä Rymy pysähtyi ja jäi katsomaan minuun ikään kuin odottaen - ollaan aina tehty se virhe ihan huomaamattamme, että minä olen käskyttänyt. Sama ilmiö toistuu joka kerta kun juostaan näitä talojen välejä; Puolisko on paljon nopeami juoksija, mutta sen sijaan, että Rymy keskittyisi hänen kanssaan juoksemiseen, se vähän väliä jää himmailemaan ja odottamaan minua. Tämä herättää minussa kahdenlaisia ajatuksia ja tunteita. Vaikka se tuntuukin kivalta, ettei Rymppä lähde noin vain pois luotani, en myöskään halua sen olevan liian riippuvainen tai ajattelevan, että minusta huolehtiminen on sen tehtävä.

Rakastan muuten tuota meidän takkia, pitää mm. turkin hyvin kuivana tihkun yllättäessä. Eikä ole tullut kertaakaan pissat takille, vaikka onkin ihan liian iso vielä - meillä ei kylläkään vielä osata pissiä poikakoiran tavoin vaan kyykistellään söpösti joten ehkä siinä syy miksi...

Ai niin! Illalla käytiin sitten vielä äitini luona ja tehtiin se kävellen! Ollaan ainoastaan kerran kävelty tosi pieni harjoitus remmilenkki tuossa keskustassa ja ainakin silloin ihan KAIKKEA piti jäädä tuijottamaan. Tällä kertaa kello oli jo niin paljon, että muuta liikennettä ei paljoa ollut joten matka meni alkuhitauden jälkeen suhteellisen nopsaan. Eikä ollut vissiin liian pitkä matka, vaikka itseäni vähän epäilytti kun on yli kilometrin - Rymy pisti äitini luona kauheat vauhtihepulit pystyyn, mikä huvitti suuresti, koska ainoa syy miksi lähdettiin kävellen oli Rymyn väsyttäminen ja iltahepuloinnin mahdollinen välttäminen :D Jaksoi vielä kävellä kotiinkin ja leikkiä ennen uni-aikaa.

Tällaista tänään. Maanantaina onkin sitten taas eläinlääkäri!

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

the daily CRAZY episode (can't go to bed without one, duh!)

PICSPAM!

[click for bigger pictures]

// The first picture was taken last week, the two sofa pictures after it on Friday and the rest of them today, some of them just a moment ago :) Had to come and share! What a silly dog we have, haha.
A dog without a sofa has to find a few alternative bone-eating places, as you can see above...

Rymy approves!
 
 No, not making room for ya. Just nuh huh!

 Well, I'll make you a deal; I'll make you room if I get to use YOU as a sofa instead.

 Mama, what is this? Oh, whatever it is, I shall go CRAZY because of it!

Gone With the Wind.

Lauantai ja sunnuntai, reissua reissun perään!

No niin! Viikonloppureissulta ei valitettavasti ole kuvia, kun jäi kamera kotiin (taas vaihteeksi) eikä siinä hälinässä kyllä tullut edes mieleen kännykällä kuvien ottaminen.

Lauantaina lähdettiin siis aamupäivästä ajelemaan kohti Karkkilaa ajatuksena tutustuttaa meidän poitsu isäni perheen kahteen chihuahuaan. Autossa Rymy lähinnä nukkuu viekussa, välillä vähän jyrsii lelujaan ja yrittää kuikuilla ikkunasta ulos, mutta pääsääntöisesti vaan makoilee peiton sisällä lämpimässä ja vetää sikeitä. Matkustellaan autolla suhteellisen usein; pyritään käymään Puoliskon porukoilla juoksemassa ja minun äitini luona aina kun mahdollista - varmaan saadaan myös kiittää Annikaa autoon totuttamisesta, koska Rympällä ei ole ollut mitään ongelmia autoiluun liittyen, mitä nyt välillä vähän vingutaan alkumatkasta kun poitsu olisi mieluummin jäänyt kotiin lämpimään. Mutta joo, moving on!

Iskälle kun päästiin, en tiennyt yhtään mitä odottaa. Tässä vähän osviittaa tulevasta, thanks google!


Chiky (vanhempi chihu) suhtautuu yleisesti ottaen kaikkiin otuksiin, paitsi koiriin, hyvin äidillisesti kun taas Vicky on todellinen arkajalka. Koko tapaaminen menikin lähinnä niin, että Vicky räkytti ja murisi ja Chicky puolusti reviiriään ja kuppejaan ja lelujaan ja ja ja - heti kun Rymy meni yhtään lähemmäs, Chiky suurinpiirtein hyökkäsi. Rymy sen sijaan oli todellinen herrasmies. Ei lähtenyt räksyttämiseen mukaan, yritti näyttää molemmille alistuvansa ja haluavansa vain leikkiä, mutta varsinkaan Vicky ei näytä osaavan koirakieltä ollenkaan. Aluksi ainakin pihalla Chiky suhtautui Rymyyn mielenkiinnolla, mutta heti kun sisälle päästiin niin käytös muuttui aivan täysin. En tiedä olisiko iskenyt pieni mustasukkaisuus myös minusta ja Puoliskosta, onhan Chiky kuitenkin tottunut siihen, että kun me kyläillään, hän saa kaikki rapsutukset (Vicky on iskän sylikoira, todella arka siis - sen takia tämä räksyttäminen yllätti meikäläisen täysin, mutta toisaalta, siitä epävarmuudestahan se nimenomaan kielii). En tiedä mihin ne ihanan suloiset chihuahuat ovat kadonneet, ihan kuin eri koiria olivat.

Täytyy siis vaan jatkaa tutustuttamisharjoituksia, ja mieluiten seuraavalla kerralla jossain muualla kuin iskän luona - tai sitten meillä. Minua ainakin kiinnostaa tietää kuinka Rymy suhtautuu omaan reviiriinsä "tunkeutuviin" otuksiin... Ainakin tällä hetkellä näyttäisi siltä, ettei Rymyä haittaa vieraat (ihmiset) yhtään jos tulevat meille (mm. tänään nukkui yhden vieraan sylissä sohvalla) mutta jos taas ollaan vieraiden luona, niin ihan heti ei uskalleta mennä tervehtimään eli pientä arkuutta on jo näkyvissä, saas nähdä mikä on tilanne muutaman viikon päästä. Isäni luota kun lähdettiin, käytiin tätini luona kahvilla ja siellä poitsu vihdoinkin rentoutui - ei ollut eläimiä, pelkästään serkkuni koirien tuoksuja ja edesmenneiden kissojen hajujälkiä sekä tätini ja hänen miehensä, joista Rymy tuntui tykkäävän kovasti. Myös lämmin ja pehmeä sohva oli IN, siihen oli leikin jälkeen mukava nukahtaa - mekin muuten vihdoinkin saatiin sohva ja Rymystä se on varsin mukava unipaikka päivisin :) Oli sen verran rankka päivä, että kotimatka menikin pojalta nukkuessa. Sen verran täytyy sanoa, että olin kyllä ihan järkyttävän ylpeä Rymyn käytöksestä. Voihan se olla, että isompana alkaa räksyttämään kuin mikäkin rakki, mutta kyllä ainakin tällä kertaa oli niin reipas poika, että! Pihalla pisti menemään ihan innoissaan kun chihut olivat sisällä. 

Yksi "hassu" juttu pisti silmään sisällä oltaessa - Rymy sai Chikyn ja Vickyn vanhan lelun itselleen ja sitä sitten jyrsi siinä lattialla ihan innoissaan. Isäni sitten, koiria rakastavana ihmisenä, katseli sohvalta poitsua , kumartui lähemmäs ja taisi jotain sanoakin. Tämä sai Rymyn vinkumaan ja syöksymään lelun kanssa syliini; luuli vissiin, että isäni meinasi viedä häneltä lelun! Kyseinen lelu oli eilen illalla kotona ihan lemppari ja sitä on tänäänkin jyrsitty antaumuksella. Lelulssa OLI naru, ja mietinkin illalla, että pitää muistaa leikata se pois - no, ei tarvinnut. Aamulla se oli jo kadonnut, kiitos pentunaskalien, ja alkuun kirosin tyhmyyttäni kun kuvittelin koiran syöneen sen (oli meinaan sellainen naru, että oli potentiaalia suolitukokseen, ahem)... löytyi onneksi sohvan alta. Kaikissa leluissaan Rympän mielestä parhaita kohtia ovat nimenomaan kaikki narut ja laput, ei niinkään se lelu itse :O

Tänään sitten kävi puoliskon (biologinen) iskä ja äitipuolensa, A, kylässä, kun eivät olleet vielä Rymyä nähneet ollenkaan. Rymy makoili A:n päällä sohvalla, nuoli  suurinpiirtein puhtaaksi ja iskän päälle sitten nukahti :D Lopuksi lähdettiin vielä Puoliskon parhaan ystävän, J:n luokse hakemaan pahnoja; Rymy sai hetken juosta vapaana vaikka sade yllättikin meidät matkalla - ja testattiin muuten meidän TÄNNE käskyä. Rymy ei ollut sateesta moksiskaan, kun oli takki niskassa. J on siis juuri muuttanut vaimonsa kanssa maatilalle, ja pihalla on todellakin tilaa juoksennella. Puolisko johdatti Rymyn kauemmas, menivät itse asiassa ihan talon taakse näkymättömiin, ja kun minä sitten kajautin TÄNNE käskyn ilmoille niin huh huh, mikä vauhti! Poitsu suurinpiirtein lensi talon takaa näkyviin! Ei siis ikinä kutsuta Rymyä kyseisellä käskyllä luokse jos otetaan kiinni tai jos meillä ei ole jotain hyvää tarjolla ja se on tainnut tehdä tehtävänsä. Ainakin isäni totesi meille luoksetulon lauantaina nähdessään, ettei meillä varmaan tule metsälenkeillä olemaan mitään hätää - no, pentuhan on silti kuitenkin aina pentu; ei tää vielä ymmärrä lintujen, jänisten tai oravien perään, mutta eiköhän sekin päivä vielä valkene... silti, onhan tämäkin jo saavutus, ainakin minun mielestäni! Ainakin Rymy tietää mitä se TÄNNE tarkoittaa, niitäkin koiria näkee jotka eivät edes ymmärrä koko käskyn merkitystä...

Näin. Tiivistettynä: I wub my dog! He's the best one in the world. Duh.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Arkea sanoin ja kuvin;

Moiks! Harmillisia uutisia koskien meidän viikonlopun suunnitelmia. Oli siis tarkoitus lähteä Karkkilaan isäni luokse koiria treffaamaan, mutta voi olla että suunnitelmat kaatuivat vanhemman chihun silmätulehdukseen.  Välillä elämä osaa koetella, huoh. Meilläkään kun ei noita yhteisiä vapaita viikonloppuja tuon Miesotuksen kanssa usein ole kun meikä tekee kolmivuorotyötä ja Puolisko päivystää aina kaksi viikkoa putkeen. No mutta, jos ei tällä kertaa niin joku toinen kerta sitten :) Iskä meinaa vielä soittaa eläinlääkäriin ja kysyä asiasta, mutta yleisesti ottaenhan silmätulehdukset ovat aika ilkeitä ja tarttuvia, eli siinä tapauksessa ei varmaan uskalleta lähteä ollenkaan. No, huomenna tiedetään varmaan enemmän. Saatiinkin tieto jo nyt; "ei estä kyläilyä, ohjeena eläinlääkärillä oli ihmisten huolellinen käsienpesu". Eli näillä mennään, jee, (toki otan eriäviä mielipiteitä vastaan perusteineen?) siispä muihin aiheisiin!
Selvittiin vissiin pelkästään säikähdyksellä siitä järveen pulahtamisesta, ainakin nyt näyttäisi siltä :D Käytiin tänään taas  aamupäivällä juoksemassa siellä Puoliskon porukoiden pihalla ja mökillä eikä Rymyä pelottanut edes se laituri (kokeiltiin uskaltaako mennä sinne) tai ainakin seurasi  Miesotusta sinne ihan reippaasti, ei todellakaan uskallettu sen viimekertaisen episodin jälkeen antaa mennä omin päin. Joskin nähtävästi rauhallisemmin käveli tällä kertaa eikä mennyt ihan reunaan, että ehkä jotain toivonmukaan jäi mieleen kuitenkin. Kuva on muuten siltä pulahdusreissulta, tänään tarvittiinkin taas takkia kun satoi oikein märkää lunta vaikka muutoin olikin suhteellisen lämmin. Rymyä se ei kylläkään haitannut yhtään; pisti oikein kunnolla menemään, asteitakin kun oli tosiaan vaan se -1. Olin ihan varma, että tassut  ja korvat jäätyy mutta pysyivät koko ajan ihan lämpiminä vaikka tossuja ei ollut jaloissa ja pipokin oli jossain kadoksissa (ystäväni teki meille ihanan suloisen villamyssyn <3). Ja tosiaan, lumesta Rymy tykkää, se on näköjään äärimmäisen hyvää herkkua!
Olen kauhean iloinen siitä miten nätisti Rymy seuraa meitä vapaana ollessaan ja toivon, että sama meno jatkuu vielä Isona Miehenäkin. Välillä meinaa jäädä jonnekin nurkan taakse jotain haistelemaan yms, mutta kun huomaa meidän kadonneen, juoksee perään ihan hirveällä vauhdilla. Jos taas menee meidän edellä, pysähtyy aina säännöllisin väliajoin odottamaan meitä, mm. risteyksissä jää usein odottamaan ja katsomaan, että minkä polun valitsen. Joskin toisinaan tuntuu, että nuo isot liehukorvat ovat poitsulla pelkästään koristeina... TÄNNE komentoa uskoo loistavasti ulkonakin, kun tietää että jotain hyvää on tarjolla, mutta sitäkään ei viitsisi koko ajan olla kailottamassa. "RYMY, POIS SIELTÄ" on nyt harjoituksen alla. Selkeästi pysähtyy ja tietää, että nyt häneltä jotain odotetaan, mutta ihan ei ole vielä iskostunut homman juju. Lähinnä tätä huudellaan siis tietenkin silloin, kun poitsu meinaa suuntaa mm. sellaisiin koloihin tai paikkoihin (kuten jyrkän ojan reunalle), joihin ei koiralla ole asiaa, varsinkaan noin pienellä. Mutta kyllä se tästä, harjoitus tekee mestarin.

Rustoluita ollaan syöty aikalailla usein, melkein joka toinen päivä ellei päivittäin. Meinaa vaan usein mennä aikamoiseksi pelleilyksi kun poitsun mielestä kivoin paikka syödä on syli/olkkari - ja vielä niin, että joku toinen kuin hän itse, pitelee luusta kiinni. Ollaan nyt pyritty siihen, että sylissä ei syödä eikä aina edes olla samassa huoneessa pitelemässä kiinni vaan saa itse harjoitella. Käyn vaan vähän väliä varovasti kurkkimassa miten menee ja kuuntelen koko ajan... useimmiten Rymppä nimittäin kantaa luun eteisen tai olohuoneen matolle heti kun silmä välttää. Tai ainakin aluksi, nyt on jo alkanut ymmärtämään miksi aina viskon luun takaisin kylppärin lattialle tai pyyhkeelle (Rymy tykkää makoilla pyyhkeen päällä, on vissiin lattialämmitys liian kuuma vatsaa vasten tai lattia liian kova kuninkaalliselle viipottimelle). Rymyn syömistä on välillä tosi hauska seurailla, on se sen verran pöljän näköstä, kun mikään asento ei ole hyvä ja sekunnin välein pitää vaihtaa paikkaa.


Joskus harvoin syöminen on jopa niin rankkaa, että tulee uni kesken homman ja on pakko ottaa lepiä. Tai sitten poitsu vaan yrittää kertoa mammalle, että luuta pitelevä käsi puuttuu, mutta mamma on niin tyhmä, ettei muka "ymmärrä" vihjettä, kröhöm. Ei ole helppoa olla koira, nähtävästi (eikä mamma näköjään osaa ottaa kuvia kun kuononpääkin jäi puuttumaan, oops!)

Mitäs muuta. Yksinolot ovat edelleen sujuneet suhteellisen hyvin, jos sitä yhtä syötyä seinää ei oteta laskuihin. Tänään poitsu oli sen parisen tuntia yksinään ja oli kai nukkunut koko ajan kun nappulapallokin oli täsmälleen samassa paikassa johon se jätettiin, vähän oli pyöritetty ja mattoonkaan ei oltu koskettu ?___? Onkohan jätkä sittenkin tulossa kipeäksi tai jotain? Maton reunat kun ovat niinku ihan parhaita leikkukamuja!

Loppuun vielä syy miksi viihdytään meikäläisen äipän luona kylässä; koira saa olla sohvalla (meillä ei VIELÄKÄÄN ole sohvaa, argh!) ja on vihdoinkin tajunnut, ettei ole mitään järkeä yrittää tunkea toisen alle tai viereen kun voi ihan yhtä hyvin olla päällä, missä on paljon lämpimämpää! Millään en olisi hennonnut toista pakottaa heräämään ja lähtemään kotiin :( Muutama päivä vierailun jälkeen äitini julkaisi facessa kuvan Rymystä nukkumassa äipän "tupakkahaalarin" päällä lattialla ja kuvatekstinä oli "Rymy 'mummilassa'" - tulin jotenkin hyvälle tuulelle. Rymy on siis ihan selkeästi vienyt meidän koiria pelkäävän äidinkin sydämen, vaikka kyllä Rymppä välillä osaa olla "pelottavan" villi terävine hampaineen.


Välillä meinaa joutua meikäläisenkin hermot koetukselle kun viipotin juoksee ympäri kämppää tuhatta ja sataa, terävät hampaat käsiä ja jalkoja napsien, mutta niinä päivänä ei auta muu kuin todeta, että omapahan on syyni -- yleensä matot saadaan rullalle ja nämä ihme hepulit tapahtuvat niinä iltoina, kun ei olla päästy päivällä juoksemaan vapaana. Jos vaan olisi pidempi tuo valoisa aika niin eihän siinä mitään ongelmaa olisi, mutta kun en todellakaan halua lähteä Rympän kanssa pimeään metsään iltapäivisin, eli yritän aina aamupäivästä päästä toisen kanssa metikköön ja aina kun se ei vaan töiden puolesta onnistu :( Huomenna on taas yksi sellainen päivä, mutta sitten torstaina olisi tarkoitus lähteä taas tsekkaamaan sitä laituria...

lauantai 19. marraskuuta 2011

Vesikoira.

Koettiin tossa äsken pienimuotoisia kauhunhetkiä, kun Rymy päätti puoliskon porukoilla käväistä mökin laiturilla ja siinä samalla järvessä - mökki ja talo sijaitsevat siis vieritysten ja käydään aina välillä siellä juoksemassa. Tällä kertaa Rymppä oli  kuitenkin ihan villinä ja ehti laiturille ennen meitä, vaikka yleensä on nätisti katsellut ja varmistanut, että ollaan mukana. Poitsu vissiin kuvittelee nyt olevansa jo Iso Mies.

Rymy tosiaan putosi siis laiturilta veteen juuri kun Puoliskon kanssa katseltiin, että nyt on kyllä ihan liian lähellä reunaa - en uskaltanut huutaa poikaa takaisin kun ajattelin, että varmasti putoaa jos keskittyminen herpaantuu ja niinhän siinä kävi, että näki tai kuuli jotain kauempana, nosti katseensa, yritti samalla kääntyä ja palata meidän luokse ja astui siinä sitten harhaan. Puolisko juoksi hirveällä vauhdilla nostamaan koiraa vedestä - todettiin muuten, että Rymppä osaa uida... se helpotuksen tunne kun pääsin portaat alas  ja ennätin laiturin luokse ja näin Rymyn uivan rantaa kohti... sydän jatkoi taas sykkimistä siinä vaiheessa! Äkkiä koira pyyhkeiden sisään (onneksi jätettiin kesällä meidän omat pyyhkeet mökille!), autoon lämpimän fleecen sisään ja kotiin. Matkalla ensin vähän röhi ja aivasteli ikään kuin olisi niellyt tai vetänyt vettä keuhkoihinsa, mutta se loppui suht pian.

Nyt itseäni tietenkin mietityttää, että onkohan nyt jotain mihin pitää erityisesti kiinnittää huomiota? Ei tuo ainakana rohise siihen tyyliin, että olisi vettä litroittain keuhkoissa, mutta meikäläinen kuuluu juuri siihen kastiin, joka aina näkee ne kauhuskenariot ja pahimmat mahdolliset lopputulokset. Tuntuu silti jotenkin  superextraturhalta lähteä eläinlääkäriin tällaisen jutun takia kun käyhän näitä mulahtamisia aina ihmisillekin, eh.

torstai 17. marraskuuta 2011

Suuren Maailman ihmettelyä;

Hola! Ollaan nyt kahtena aamuna peräkkäin käyty pienellä remmilenkillä tossa läheisessä metsässä, jossa muutenkin liikkuu paljon muita ja --- no damn, eli siis, aloitetaan alusta. Ollaan tosi monena päivänä ja iltana yritetty käydä ihan pienillä lenkeillä tota meidän tietä pitkin, mutta Rymppä on ollut jotenkin tosi vastahakoinen lähtemään. Poitsu vaan makoilee käytävän lattialla ja kattelee että tervemenoa, tuokaa tuliaisia! Ei mitään yrityksiä lähteä ulos ovesta yms ja useimmiten jumitti heti tuohon meidän ulko-oven eteen kera äänekkään vinkumisen. Olin alkuun sitä mieltä, että mehän ei tuota koiraa aleta perhana kantamaan joka paikkaan, mutta tulin sitten toisiin aatoksiin. Päätin näyttää meidän pienelle, että tässä taloudessa se olen minä joka saa tahtonsa läpi ja jos minä haluan kävellä sen sata metriä molempiin suuntiin niin mehän kävellään, PISTE. Otettiin sitten tavaksi, että kannettiin aina ton meidän rivitalon edustalta pois uikuttamassa, laskettiin poitsu maahan parkkipaikan kohdalla ja siitä eteenpäin käveltiin vaihtelevin tuloksin, joskus houkuttelemalla, välillä jättämällä toinen ilman huomiota ja sitä rataa. Joskus Rymy vaan jumitti ja me kannettiin aina välillä, joskus jopa käveli itse, mutta vinkui vähän väliä takaisin päin. Me ei vaan annettu periksi. Mistään pitkistä matkoistahan tässä ei ollut kyse, ihan vaan tyyliin postilaatikolla käyty jne.

Nyt kuitenkin ollaan tosiaan parina aamuna käyty lenkillä ihan heti samantien kun sängystä ylös olen päässyt ja Rymppä on kävellyt ihan itse eteiseen, odottanut ovella, ja jopa oven ulko-puolella itse kävellyt heti eteenpäin! Ensimmäisenä aamuna kun tämä ihme tapahtui, meillä oli yllä aivan ihana takki (täältä) joka on poitsulle tietenkin ihan liian iso, mutta harvoin Rymy lenkeillä pissaa (ja vaikka tänään pissasi, pissat ei olleet takilla, jee!). On meillä kyllä muulloinkin remmilenkeillä ollut aina se villapaita päällä, mutta vissiin tämä oli joku taikatakki, kun auttoi sitten kävelemään etiäpäin. Oltiin hetken aikaa kävelty metikössä ja koska mun on aivan pakko koko ajan tuijottaa Rymyä -jostain syystä poitsu pyrkii koko ajan kävelemään mun jalkojeni VÄLISSÄ- ja ohjailla sitä sivumpaan, en huomannut heti vapaana juoksevaa koiraa. Oli jännä huomata, että siinä missä ennen vapaaseen koiraan törmätessäni olen aina ollut kauhuissani ja lähtenyt tyyliin toiseen suuntaan kävelemään oli tilanne mikä tahansa, tällä kertaa ei iskenyt paniikki. Ensinnäkin rauhoitin itseni, katselin ympärilleni ja huomasin että koiran omistaja oli näkyvissä (vanhempi naishenkilö) ja koirakin vaikutti tosi kiltiltä. Se vaan katseli meitä kauempaa. Tässä vaiheessa muutin suunnitelmaani ja päätin lähteä koiraa päin.

Koira edelleen seisoi ja katseli meitä, omistajansa huuteli "paikka" käskyä ja koira tosiaan totteli.Oli jotenkin aivan ihana, kun nainen tosiaan huuteli muutaman kerran "paikkaa" ja "öppöpöpöötä"  ja huomasi säikäyttäneensä Rymyn siinä samalla -- mummeli sitten huuteli sieltä kauempaa että "voi sinua, en minä sinua tarkoittanut!" Nainen otti koiran rauhassa kiinni ja puheli Rymylle että "voi sinua pientä, ei sun tartte pelätä, tää on vaan tällainen vanha muori" ja kyseli rodusta ("Onks hää sileäkarvainen kettuterrieri?") ja iästä ja meidän värikäs takki sai tosiaan hymyn naisen huulille, ihasteli sitä ja naureskeli Rymyn näyttävän ihan riikinkukolta :D Rymyä tietenkin jänskätti vähän se isompi koira, mutta koska tämä tajusi kiertää meidät kohteliaasti kauempaa eikä edes pyrkinyt nuuskimaan, ei ollut liian pelottava tilanne. Me jatkettiin matkaa tyytyväisinä ja näin teki myös vanhat muorit. Oli ihan hyvä kokemus, päästiin näkemään taas muita koira--- ja tosiaan, parin viikon päästä lähdetään sitten tutustumaan iskän perheen chihuihin, joista lisää tuolla kaverit-osiossa, btw. Mua jännittää jo nyt.

Seuraavana päivänä ihmetystä aiheutti lastenrattaat sekä lapsi pyörän selässä. Lastenrattaita ihmeteltiin myös tänään illalla kun käytiin saattamassa vähän matkaa työkaverini tytärtä englanti-session jälkeen. Kaikkien uusien juttujen kohdalla pitää tietysti pysähtyä ja jäädä tuijottamaan mahdollista uhkaa todella pitkäksi aikaa.

Ai niin! Rymy on parina päivänä joutunut olemaan vähän pidempään yksin kotona meidän töiden takia ja eilen Puolisko ei päässyt töistä oletettuun aikaan eikä äidistäkään ollut avuksi - Rymy oli tällä välin keksinyt itselleen tekemistä ja jyrsinyt yhden seinän kulman alaosan ja vähän jalkalistaa siinä samalla. Viimeksi kun oli pidemmän pätkän yksin, jätettiin päivällä pallo pojalle ja myöhemmin Puolisko kävi antamassa kongin, mutta tällä kertaa ei ollut mahdollista ja se näkyi! Myöskin leikkiessä Rymppä on nyt käyttänyt hampaitaan tosi terhakasti, välillä jopa sattuu, ja yrittää muuten ihan tosissaan kans pomotella meikäläistä. Saas nähdä minkälainen arvojärjestys meille oikein muodostuu :D

tiistai 15. marraskuuta 2011

13 weeks!

Rymy, 13 weeks!

// Rymy really doesn't like standing still and even when you try placing him to a certain pose, the moment you go back to the camera and you turn around, he's like sitting down or something (H was trying to bribe him with a treat but that just got him more and more excited, haha). But anyways, this is what we got this time. Rymster is getting bigger and bigger, 6kgs at the moment. To my eye, though, he looks just as small as he was when he first came here... my baby.



 // At one point, Rymy got really excited every time we took Hugo out and tried asking big bro to play with him. Understandably, the hedgie wouldn't and that frustrated the younger brother to the point where he tried his teeth at Hugo -- of course, he's the one that squeaked, not the prickly ball. I think that probably taught Rymy a lesson and mostly they're fine, too, but Rymy still tends to poke his sniffing nose a little bit too close every time. Sometimes he forgets to observe Hugo, paying no attention to him whatsoever, and that's usually when he runs into him. Then sometimes, like in the picture, he just lies there watching big bro do his stuff and though he often remembers to move when Hugo comes too close, he sometimes forgets and Hugo runs into him instead. That gets the dog running. We, of course, try to prevent these things by either asking Rymy to move beforehand or nudging Hugo to other direction but these two are so fast that we're not quick enough every time. Oh well, I'm pretty confident they'll both learn to behave around each other :)  

Oh and! I suppose we're now trying to figure out, again, who the leader here is because Rymy has started trying to boss us around. If he doesn't get the toy right away, or something, he starts growling, demanding. Lots of little things, really, that tell me we're "there" now. Oh well, just have to start paying attention to our playing now; MUST. WIN. :D


Ja vielä pieni ruokapälätys, sikälimikäli jotakuta kiinnostaa :)

Joudun tosiaan Hugon ruokien kanssa jo leikkimään sen verran paljon, että en yksinkertaisesti tahdo Rymyn ruokinnasta tehdä liian vaikeaa. Tunnen itseni ja tiedän, että tulen noita kaavoja laskemaan ja välillä tarkistamaan syödäänkö suurinpiirtein suositeltuja annoskokoja vai ei, mutta just nyt, me jatketaan juuri sillä linjalla, mikä itsestäni on alusta asti tuntunut parhaimmalta, eli;

Aamulla syödään nappulaa se about desi - ollaan nyt parina aamuna laitettu isojen poitsujen nappulaa vähän sekaan eli aamu annos on ollut vähän yli desin ja kakka on ollut harvinaisen OK. Teen välillä pätkäpäiviä, eli jos olen lähtenyt töihin jo suhteellisen aikaisin, ollaan annettu aamulla vähemmän ja vastaavasti sitten taas olen jättänyt poitsulle nappulapallon viihdykkeeksi. Jos taas olen kotona koko päivän, tai ainakin suurimman osan, syödään jo keskipäivän kieppeillä toinen pienempi nappula-ateria tai liha-ateria ja sitten illemmalla ollaan jyrsitty luuta kylppärissä. Ei varmaan tehdä tätä todellakaan joka päivä, mut suhteellisen usein kuitenkin. Ja sitten tosiaan illalla vielä se yksi nappula-ateria, joka saa jäädä kuppiin jos yöllä iskee toiselle nälkä. Näin kun ollaan tehty on ruokakin suurinpiirtein aina kadonnut kupista.

Välillä ollaan nyt tosiaan poikettu näistä ajoista aika reilustikin, ja välillä annetaan enemmän, välillä vähemmän. Aluksi Rymsterin vatsa piti välillä ihan hirveää meteliä, mutta nyt ollaan päästy siitäkin. Luin siis tosiaan jostain, että ruoka-aikojen vaihtelu saattaa auttaa ruuansulatusvaivoihin ja lisäksi kakkakin on nyt ollut perjantaista asti suhteellisen kiinteää joten ollaan ihan oikeilla jäljillä.

Se siitä aiheesta, I'm done! :D Kiitos kovasti kommenteista, on aina tosi kiva kuulla muiden mielipiteitä ja näkemyksiä, vaikka poikkeaisivatkin omistani.

Tällaista tänään, jotain muuta ens kerralla! :D (Todennäköisesti juttua meidän uudesta takista, se on meinaan aika ihana, vaikka vähän iso onkin.)

perjantai 11. marraskuuta 2011

Kakkakeskusteluja... Mwuahahah!


Jatkoa eiliselle naudan rustoluulle --- tai siis, tarina jatkuu, tarkoitan. Tästä päästäänkin nykyiseen lemppariini eli kakkakeskusteluun! Joo, kyllä. Nimittäin ihan alusta asti, Rymyn vatsa on ollut koko ajan enemmän tai vähemmän löysällä, tuntuu ettei kakka ole ikinä sellaista kunnollista kiinteää mitä sen pitäisi olla vaan lähinnä vaikeasti kerättävää tavaraa, joka ulos tullessaan (lentäessään, loristessaan?) vaatisi jonkinlaisen kaasumyrkytysvaroitusäänen. Kasat ovat sellaisia löysähköjä ja suuria, vaikka oltaisiin syöty muutama päivä pelkästään sitä "vanhaa tuttua" ruokaa ilman mitään uusia lisiä. Olen ajatellut sen johtuvan uudesta kodista, kylässä käyneistä vieraista, automatkoista ja kaikesta muusta uudesta ja jännittävästä, mutta aina kun ollaan korvattu yksi ateria riisi/liha/kasvissose sekametelillä, kakkakin on selkeästi kiinteämpää. No joo, mutta en henk koht halua antaa joka päivä riisiä tai kasvissoseita, vaan antaisin mieluummin lihaa... Mutta siinäkään ei olla ihan vielä löydetty balanssia, koska liha/nappula sekin meinaa vetää vatsan löysemmälle (oisko vika nappuloissa, ollaanko syöty liikaa piimää?) ja jos taas antaa pelkästään lihaa, sitä tulee kai sitten annettua sen verran enemmän että taas sama juttu.

Eilen sitten tosiaan kokeiltiin uutta juttua. Aamulla annoin kasvattajalta tuttuja nappuloita, sama keskipäivän paikkeilla. Kasat edelleen sellaisia löysähköjä, haju suorastaan tajunnanräjäyttävä. Sitten illalla jyrsittiin sitä rustoluuta varmaan se puolitoista tuntia, välillä nukuttiin ja sitten taas jatkettiin syömistä :D Tämän takia iltapalaksi tarjotut nappulat, kuivana nekin, eivät maistuneet ollenkaan eikä niihin oikeastaan edes koskettu yön aikana. Puolisko oli tänään aamulla vaihtanut sitten uuden satsin "meidän" nappuloita, eli Orijenia kuppiin ja vissiin oli se nälkäkin ehtinyt ennättää kylään, koska nappulat katosivat. Joskin hitaasti. Ollaan nyt tehty niin, että kuiva ruoka saa jäädä kuppiin jos ei maistu, märkä ollaan viety pois jos ei ole kelvannut puolen tunnin sisään.

Anyway, viime yön ja tämän aamun kakat ovatkin olleet paljon kiinteämpiä ja lähes hajuttomia, mutta myöskin tosi vaaleita ja pieniä luunpalasia näkyi myös. Yritän tässä nyt siis pohtia pitäisikö meidän tarjoilla iltaisin, tai ainakin joka toinen päivä, jonkinlainen luumötikkä kun a) otus selkeästi tykkäsi, b) siitä riitti puuhaa pidemmäksi aikaa, c) hampaiden kohteena toimi joku muu kuin meikäläisen matto, jee ja d) eikä vatsakaan ollut löysällä, päinvastoin! 

Samalla tod näk siirryttäisiin tosiaan kolmeen ruokintaan, eli ruoka tarjoiltaisiin hieman suurempina annoksina aamulla (kera piimän yms), keskipäivällä (kuivana) ja illalla (jotain muuta kuin nappulaa, siis). Iltaisin olen välillä muuten antanut poitsulle vielä puolikkaan ruisleivän öljyn kanssa, se tuntuu olevan herkkua.

Mielipiteitä, anyone? Ollaanko menossa ihan metsään, vai?

tiistai 8. marraskuuta 2011

Arkea, arkea.

Moiks taas! Elikkäs, 

Maanantaina meillä oli ensimmäinen eläinlääkäri - tai ainakin eka yhteinen, Rymyhän kävi jo pikkuisena lääkärissä mutta minä olin vielä ihan neitsyt asian suhteen :D Voin kertoa, että ensi kerralla EN unohda nameja, sillä poitsu oli ihan tosi peloissaan siinä vaiheessa kun pöydälle nostettiin. Vinkui surkeana läpi toimituksen, mut sentään eläinlääkäri oli tosi mukava ja rauhallinen, eikä yhtään sellainen häslä.

Nyt me osataan jo antaa pyydettäessä tassua. Toinen mitä ollaan harjoiteltu, on lelun hakeminen ja siitä irroittaminen. Rymy kun mieluummin pitää lelun itsellään tapettavana. Lelu kun on heitetty, poitsu usein jää jalkoihin - ensin istuu, sitten menee makuulle ja lopulta yrittää tarjota tassua. Ihan ei olla vielä hiffattu sitä hakua, saa nähdä miten käy. Irroittaminenkin on vähän siinä ja siinä, irroittaa kyllä nätisti kun tietää saavansa vaihdossa namin, mutta useasti yrittää napata lelun takaisin ja välillä se ihan oikeasti sattuu kun naskalit napsahtaa sormeen :( Innoissaanhan tuo vaan on, eikä siitä suututa, mut kyllä sisäisesti on muutama kirous päässyt, heh.

Sitten arkea kuvina, koska Rymy tekee elämästä taidetta (varsinkin nukkuessaan);

Iltaisin poitsu välillä vinkuu siihen asti, kunnes toinen ihmisorjista nousee sängystä ja peittelee lapsen. Oikeasti. Sama tapahtuu välillä jos itse istun koneella - ruskea silmäpari tuijottaa meikäläistä surkeana laatikosta aina siihen asti, kunnes peittelen ja silitän hetken... ja kyllä, olen just niin heikko, että annan periksi (no, ettei toiselle tule kylmä jajajaja!). Useimmiten Rymy hamstraa muutaman vinkulelun sänkyynsä, on sitten kivempi herättää ihmisorjat viiden aikaan aamulla. Se onkin sitten toinen juttu! Nimittäin nyt Rymy on keksinyt kylppärin lattialämmityksen. Mm. tänään aamulla vinkui eteisessä tasan tarkkaan siihen asti, että minä kävin avaamassa kylppärin oven ja päästin lapsen sinne nukkumaan. En välttämättä olisi antanut periksi, mutta ikävä uutinen läheisen ihmisen sairastumisesta (ajatuskin meinaa pistää itkemään) vei yöunet, joten en todellakaan yksinkertaisesti jaksanut aamulla pelata mitään valtataistelua.


 Joskus sammal/nurmikko meidän takapihalla on IHAN liian kylmää ja märkää otuksen makuun. Aamupäivisin meillä siis välillä päivystetään ylläolevaan tapaan :D

Ja hei! Tänään maisteltiin ekaa kertaa naudan rustoluuta. Aloitettiin keittiössä...
 ... mutta päädyttiin kylppäriin.

 Välillä piti vähän auttaa, koska meinasi luu usein karata tassuista, niinku näin;

 

Noin muutoin meillä menee ihan hyvin :) Selkeästi alkaa se vinttarin itsepäisyys jo tulla esiin ja varsinkin ne energiset hepulit! Vaikka kuinka yrität toista päivällä juoksuttaa tai keksiä aktiviteettia niin illalla on pakko vetäistä vielä se päätön juoksurinki ennen unia. Rymy on luonteeltaan suhteellisen arka, tai lähinnä varovainen, mutta todella ihmisrakas -- ja fiksu! Käskyt poitsu hiffaa tosi nopeasti, melkein heti jos vaan osataan opettaa oikein ja johdonmukaisesti, mutta niiden noudattaminen ei aina huvita... no mutta ketä huvittaisi? Pitää vaan nyt tosiaan yrittää aina analysoida se tilanne, että milloin kannattaa käskyttää ja milloin ei ettei ala menemään opit korvista ulos.

Se vielä! Maanantaina ennen eläinlääkäriä huomasin, että Rymy hilseili ihan hirveästi - oltiin viime viikolla maisteltu koiranmakkaraa, että en tiedä johtuiko siitä vai onko vika vaan kylmenneessä ilmassa. Ollaan nyt lisäilty ruokaan helokkiöljyä, ihan niinkuin aina Hugollekin :) Mutta nyt, nukkumaan! Palaillaan.