VÄLÄHDYKSIÄ LENKKIHELVETISTÄ

Kärsin juuri yövuoron jälkeisestä pöhnästä, eli  hyvin mahdollista, ettei seuraavassa sepustuksessa ole haitustakaan logiikkaa tai sitä kuuluisaa maalaisjärkeä ja oikeasti ongelman juuret löytyvät ihan vaan meikäläisen aivojen takanurkasta, mutta here goes nothing.

Lenkkeily, sinä monimutkainen sosiaalinen akti - miten jaksatkin kiusata meitä näin? Laulajatar Stellan mukaan toiset päivät ovat parempia kuin toiset ja tottahan se on, ymmärrettävästi. Lähiaikoina vaan on tuntunut siltä, että meidän takapakkipäivät ovat jotenkin extra-turhauttavia ja näinä hetkinä koen olevani tosi surkea koiranomistaja. Johtuu tosin ehkä enemmänkin siitä, kun on ensimmäinen koira kyseessä ja kaikki on niin uutta ja ihmeellistä.

Aloitetaan tämä tarina alusta. Vetäminen on poitsulla on jäänyt verrattuna siihen mitä se pahimmillaan oli, eli se on nykyään suhteellisen vähäistä ja huomaa ihan selkeästi, että yleensä syy on joko a) patoutuneessa energiassa - jos vapaana juoksemisesta on liian pitkä aika, toisin sanoen tai b) hihnan toisessa päässä - esim. eilistä lenkkiä jälkikäteen miettiessäni, syy Rympän päättömään sinkoiluun oli varmaankin meikäläisessä. Olen nykyään yrittänyt aina houkutella jumittavan koiran jatkamaan matkaa keinolla jos toisella, mutta eilen oltiin molemmat niin turhautuneita koiruuden kanssa, että se vaan jäi kun ei tuntunut toimivan - jos olisin ollut fiksu, olisin tunnistanut tuon patoutuneen energian heti ja reagoinut sen mukaan; oltaisiin pakattu otus autoon ja matkattu Viherille juoksemaan kylälenkin sijaan. Sinkoiluksihan ja nykimiseksihän se meni, edes pysähdystekniikka (jota ollaan harjoiteltu ahkeraan) ei toiminut vaan sinkosi aina itsensä matkaan kun huomasi meikäläisen lähtevän eteenpäin. Käytiin sitten onneksi loput mehut riekkumassa äipän pihalla ja tämän jälkeen kotimatkakin oli hivenen miellyttävämpi, vaikka edelleen käytiin kumpainenkin kierroksilla.

Ja koska en osaa olla analysoimatta, pakko lisätä tähän viime viikolta sekä eiliseltä muutama seikka...

•  Muistatteko sen meitä keskellä kylää kohti rynnäneen koiran, joka omistajansa sanojen mukaan, "uhkailee vaan, muttei se mittään pahhaa tee!" No, suureksi ilokseni, voin kertoa meidän törmänneen heihin - taas. Tällä kertaa koira oli sentään kiinni. Omistajansa vaikuttaa kyllä tosi leppoisalta ja mukavalta mieheltä, juuri sellaiselta jolle koira on enemmänkin paras ystävä kuin työkalu, mutta silti... oltiin siis lenkillä ja nähtiin näiden kahden kävelevän edellä. Hitaasti mutta varmasti lähestyimme heitä ja koiran huomatessa meidät, jäikin tuijottamaan ja odottamaan meitä. Rymppä ei oikein tiennyt olisiko jäänyt leikkimään, juossut pakoon vai yrittänyt katsekontaktia. Mies totesi koiralle heti alkumetreillä, että katsohan nyt, tuolleen sunkin pitäisi kävellä, tuolleen nätisti! Tähän minä heitin, meidän siis edelleen lähestyessämme, että äläs vielä sano ja kuin taikaiskusta, Rymy aloitti sen en-tiedä-miten-päin-olisin-pyörimisen. Aika nopsaan Rymppä näiden riekkumistensa jälkeen palautuu kyllä siihen vierelle, katsekontaktilla namia yrittämään (en oikein tiedä teenkö oikein kuin palkkaan tässä vaiheessa - itse olettaisin, että se on palkanarvoinen juttu kun palaa siihen viereen sen sijaan, että jumittaisi?) vaikka äsken ei kelvannut vaikka kuinka yritin sillä ja puhumalla kiinnittää huomion. Kuunneltiin kuinka mies edelleen selitti koiralleen kuinka tämänkin tulisi käyttäytyä sellaisen ärhentelyn sijaan. Se oli kieltämättä hellyyttävää, kun itsellänikin on tapana puhua Rymylle lenkillä, en vaan voi sille mitään - syy tähän on tosin lähinnä se, että ahdistun helposti tietyissä tilanteissa ja koiralle puhuminen on oivaa sijaistoimintaa ja vie ajatukset muualle.
• Tässä yhtenä päivänä oltiin Miehekkeen kanssa molemmat Rympän kanssa lenkillä. Meitä vastaan tuli kaksi hennonoloista tyttöä suhteellisen suuren koiran kanssa. Tyttö, meidät näkiessään, yritti ensin viedä haukkuvaa koiraa tien toiselle puolelle ja me ajateltiin, että no, kävellään myö sitten vaan ihan "nätisti" ohi. Rymy tietenkin yritti leikkimään vielä tässä vaiheessa, huoh. No sitten tyttö hinasikin koiran yllttäen takaisin sille puolelle jossa me olimme juuri menossa ohi (tai lieneekö ollut niin, että koira hinasi tytön?) ja näytti hetken siltä kuin olisivat yrittäneet lähteä takaisin tulosuuntaansa. Sitten kuitenkin sekunti tämän jälkeen, lähtivätkin tulemaan meitä kohti - tyttö siis maata pitkin vatsallaan raahautuen. Tässä tilanteessa Rymy ei yrittänyt enää leikkimään, vaan ihan selkeästi yritti pakoon tilanteesta. Mieheke meni koiran ja meidän väliin, minä jatkoin hätääntyneen koiran eteenpäin viemistä ja seuraavat kymmenen minuuttia paasasinkin sitten Miehekkeelle kuinka vastuutonta on antaa tuollaisessa tilanteessa, sen kokoinen ja oloinen koira, noin hentokaiselle lapselle lenkitettäväksi. Onneksi ei olleet tämän kylän kaaharipojat lähettyvillä, olisi voinut käydä hassusti. Seuraavana päivänä kun näimme saman koiran, lenkittäjänä olikin tytön kanssa harteikas mies, että pisteet siitä :)
• No sitten eilen - eräässä pihassa on, mielestäni ihan turhan lähellä tietä, samojedi (?) hihnassa. Koiralla on tapana räkyttää meille, mutta ollaan aika hyvin edistytty koirallisten pihojen ohittamisessa. Tässä tapauksessa helpottaa kai sekin, kun kyseinen koiruus on tien toisella puolella ja me kävelytiellä. Yleensä Rymy siis hakee katsekontaktia (hyvin muistaa kaikki pihat, joilta saattaa koiruuksia löytyä, kun alkaa hakemaan kontaktia jo heti talon nähdessään :D), saa namin, ja jatkaa rauhassa nuuskuttelua yms - kyseinen koira on vissiin jopa sen verran tottunut meihin, että yleensä haukkuu meidät vain kerran (ei tee enää samaa palatessamme takaisin päin) jos sitäkään, vaan ei eilen! Koira olikin vapaana ja syöksyi tuhatta ja sataa tielle asti räkyttämään. Ei tullut luokse, mutta säikäytti meidät molemmat aika pahasti :/ Takaisinpäin tultaessa olikin hihnassa ja vaan katseli hissukseen.
• Eikä siinä tietenkään kaikki... Ollaan nyt tosi useasti törmätty lenkillä yhteen halvatun bulldoggiin, useimmiten emännän lenkittämänä. Olen varmaan kertonutkin, kuinka tämä koiruus jää klassisesti keskelle tietä tuijottamaan meidän poitsua, pysähtyy siis jo hyvissä ajoin haukkumaan/örisemään/murisemaan, eikä suostu jatkamaan matkaa ennen kuin me ollaan riekkuen ohitettu. En muistaakseni ole ikinä kuullut emännän sanovan tai tekevän mitään asialle, monsteri siis vaan istuu keskellä sitä tietä ja ärisee meille kuin mikäkin verikoira. Rymy alkuun yritti jäädä tämän otuksen kanssa leikkimään, sitten tuli tälle haukkuminen ja eilen uusimpana muriseminen ja täysräkytys. Tämä yllätti meikäläisen ihan täysin. Rymy yritti jo kaukaa syöksyä koiraa kohti, hirveä murina ja räkytys koko ohituksen, joka ei oikeastaan edes ollut ohitus vaan meikäläinen kiskomassa Rymppää ja ensimmäistä kertaa meidän lenkkihistorian aikana, turhautti jopa niin paljon, että tiuskin Rymylle :O vaikka oikeasti enemmän ärsytti toisen koiran omistaja, duh. Totesinkin Miehekkeelle, että ensi kerralla mekin *kirosanakirosanakirosana* pysähdytään siihen tuijottamaan niitä ja räkyttämään minkä sielu sietää *kirosanakirosanakirosana*. Tuntuu niin ärsyttävältä, että pitää aina itse repiä Rymy ohi... eri asia olisi, taaskin, jos tämä nainen edes yrittäisi tehdä jotain saadakseen koiran huomion tai veisi sivuun, mutta kun EI. Tällaista lenkkikäyttäytymistä aikuisilta ihmisiltä, mä en vaan ymmärrä, ihan oikeasti. 
• Lopputulos on, että nyt on pakko taas saada matkaan niin herkullinen ja tuoksuva nami, että oksat pois. Broiskun sydän odottaa pakattimessa sulattamista, varmaan pakko uhrata sille joku meidän oma vanha kattila (meillä kun ei ole tiskikonetta, niin en yleensä koiran pöperöitä tee meidän astioissamme) ja kokeilla onnaisko sen avulla... sen siitä saa kun asuu tämän kokoisessa tuppukylässä, kaupasta löydy edes sopivaa kattilaa silloin kun sitä tarvitsisi, eh.

---

Tänään onneksi Mieheke lähti aamulla poitsun kanssa Viherille riehumaan, niin minä sain nukkua rauhassa ja koira tosiaan juosta sydämensä pohjasta. Jospa tänään illasta lenkkikin onnistuisi paremmin, kun lähtee matkaan asteen verran paremmalla asenteella.

Mainittakoon vielä se, että Rymy on nyt ollut pelkällä raakaruokinnalla about vähän yli viikon, yksi ateria per päivä, ja vatsan toiminta on selkeästi parantunut! Kakka on kiinteää, useimmiten enemmänkin papanamaista niiden entisten isojen ja märkien kasojen sijaan. Voin kertoa, että on muuten paljon mukavampi nyt napsaista kasa maasta matkaan lenkillä! Poitsulla on paino pudonnut hieman, mutta isonnetaan aterioita pikkuhiljaa, että vatsa tottuu isompiin ruokamääriin. Nirsoilua ei ole ollut ollenkaan, eikä oksentelua ellei lasketa sitä yhtä isoa, kokonaista lehteä jonka Rymppä kakoi ylös yksi päivä. Vissiin yritti koira kertoa mammalle, että nyt on taasen kupissa liian vähän rehuja...

Dentastickpötköt kerralla syötynä aiheuttavat meillä muuten löysän vatsan, note to self. Meillä on edelleen tapana jättää Rymylle jotain tekemistä kun poistumme kotoa ja sinä ainoana päivänä kun sai dentastickin, ja oli jopa suostunut sen syömään, vatsa oli sekaisin. Yksinolosta muutoin sen verran, että yleensä meillä on aina TV-taso aidattuna, yksi rottinkilipasto suojattuna sekä kylppärin, vessan ja makkarin ovet kiinni yms kun emme ole kotona, sekä Rymyllä kongi. Nyt ollaan välillä kokeen vuoksi jätetty suojaamatta ja/tai makkarin ovi auki, kun ollaan poistuttu kotoa ihan vaan hetkeksi. Näinä lyhyinä hetkinä Rymy on joko nukkunut tai leikkinyt (yleensä aina poikkeuksetta löhöää sohvalla kun tullaan kotiin) joten ollaan varmaan nyt päästy yli siitä hirveästä tuhoamisesta. Kerroinko muuten jo kuinka olen miettinyt häkin ostoa? Siis sen takia, että kun muutetaan, saisi poitsulle sen oman ns. turvan olkkarin nurkkaan sikälimikäli jatkossakin on tarkoitus pitää makkarin ovet kiinni? Näen mielessäni jo kauhukuvia heräävästä eroahdistuksesta... olen nimittäin lukenut muuton sen joskus puhkaisevan. Vinkkejä, anyone?!

Jaaa siinä varmaan kaikki tällä erää. Puhelimessa olisi pari aivan loistavaa Rymyn kerjäyskuvaa, mutta nyt kyllä laiskottaa liikaa. Mut jos vaikka ensi kerralla muistaisin lisätä, kun olen tälleen julkisesti mennyt ne mainitsemaan :D

MEITIN JUHANNUSTREFFIT

Meidän juhannuksesta ei irronnut kuvia näytettäväksi oikeastaan ollenkaan, valitettavasti (Voi kunpa siskolla olisi ollut kamera Viherillä, nyyh!), mutta mukavaa oli siitä huolimatta - varsinkin Rympällä!  

Lyhyesti;  perjantaina vietettiin iltaa aluksi meikäläisen mamman ja siskon luona grillaillen, jonka jälkeen siirryttiin Viherille Miehekkeen suvun keskelle kera yhden kaverin ja pikkusiskon. Viherillä olisi ollut tarjolla parempi grilli (plus sauna ja ranta, ahem), juu, mutta samoin Rymyä pitää siellä perheen pienempien (yksi tuleva koululainen, yksi 2 wee ja kaksi about puolivuotiasta) läsnäollessa vahtia normaalia skarpimmin, joten saunominen ynnä muu jäi nyt toiseen kertaan. Neiti Isosisko ja Rymy ovat toisilleen jo niin tutut, että Neiti itse asiassa koulutteli (harjoittelivat tassun antoa "päivää" -sanalla :D) poitsua pitkin iltaa vesimelonin palojen kanssa. Välillä piti muistutella Neitiä pistämään muutaman omaankin suuhunsa, hih. Näitä kahta on nykyään niin ihana katsella ♥ - yhtään ei tyttönen enää arastele rapsuttaa toista korvan takaa tai komentaa pois kielletyiltä alueilta :)

Neiti Iskosiskon serkkupoitsu (2 wee), kutsuttakoon häntä A:ksi, sen sijaan vähän pelkää Rymyä (Ei sinänsä ihme, Rymy on juuri sopivasti poitsun kokoinen eli ylettyy tahtoessaan hyvin toisen naamaa nuolemaan, argh!) ja lähtee usein karkuun tai perääntymään, joka saa tietenkin Rymyn innostumaan. Suurilta vahingoilta vältyttiin - tosin yhden kerran A pelästyneenä peruutti mökin pihamaan portaissa ja kaatua mätkähti, mutta ei onneksi sattunut. Eikä Rymy tosiaan edes tässä tilanteessa yrittänyt nuoleskella toisen naamaa tai mitään, kunhan katseli liian läheltä, mutta eihän pieni sitä ymmärtänyt. Vasta kun toinen peruutti ja kaatui, Rymppä luuli juttua leikiksi *facepalm*.

Tosin, hyvin ollaan mielestäni kyllä edistytty ekoista tapaamisista, sillä vaikka perheen pienimmät kiinnostivat edelleen Rymppää kovasti ("Mikä tuo tuollainen istuin on tuossa maassa ja mikä tuo ihme otus on, joka pitää tuollaista ihmeellistä ääntä?") ja vaikka välillä piti vähän muistuttaa käytöstavoista, niin suurimmaksi osaksi osasi kyllä pitää hitusen välimatkaa ja uskoi/perääntyi kiellosta.  

Kerjäämistä sen sijaan harrastettiin ahkeraan ja yrittipä Rymppä kerran jopa hypäten varastaa Miehekkeen siskon kädestä makkaran! En tiedä olisiko mökkimaisema sekoittanut poitsun pasmat - ja se, että kyseinen sisko tosiaan seisoi istumisen sijaan. Niin tai näin, hieman hävetti :P

Veteen ei poika itse uskaltanut, vaikka laiturilla kävikin kurkkimassa - Mieheke seisoiskeli rantavedessä ja yritti patongin voimin saada toisen veteen, mutta aika nihkeästi tassua vähän kasteli. Saas nähdä josko sitten uskaltaa, kun itse näyttää mallia :D

Tiivistettynä: suurimmaksi osaksi käyttäydyttiin siis hyvin, yay!

---

Lauantaina grillailtiin myös äipän luona, mutta Rymyn illan kohokohta oli Sherlockin yllättävä vierailu meillä kotona! 

Sisko sai onneksi muutaman kuvan napsaistua treffeistä, tässä muutama! Loput lisäilen varmaankin meidän kuvasivustoon, heti kun ehdin ja kerkiän :)

Suurimaksi osaksi meno oli kuitenkin tällaista...

 ja tällaista...

Jätin suosiolla ne kuvat pois, joissa Rymy yrittää lemmiskellä leikkikaveria, huoh. Lopulta tajusi taas jutun juonen, mutta alkuun yrittää aina jokaisen leikkikaverin kanssa päästä pukille :O

Sherlock ei pentuna pahemmin yrittänyt komentaa Rymyä vaan lähti fiksunta toiseen suuntaan, eli lähinnä siis Rymy haukahteli turhaantuessaan, kun Sherlock olisi lemmiskelyn sijaan mieluummin leikkinyt mm. kuvissa näkyvällä keltaisella lelulla ja/tai syönyt meidän poitsun luut. Keräsin aika alkuvaiheessa kaikki luut pihalta pois, kun tosiaan huomattiin Sherlockin niitä puolustavan - ei sillä, että Rymy olisi edes yrittänyt saada niitä takaisin, kunhan vaan tunki liian lähelle. Anyways, todella suloinen ja reipas hauvavauva tuo Sherlock!

TOP 05 KOIRARODUT

Eli seuraavaksi lista niistä koiramerkeistä(kuten Puolisko sanoisi),
jotka mieluusti ottaisin, sikälimikäli allergiat vaan sallisivat:

Thanks, Google!

(Listan vitosina kiikkui kaakkui airedalenterrieri, basenji sekä, bostoninterrieri, mutta listalle valikoitui lopulta...)

05
SAMOJEDINKOIRA

http://koti.mbnet.fi/tuulen/jkl2009SU/ropitSU.htm

Samojedinkoira on hyvin seurallinen ja ystävällinen koira ja sillä on voimakas tarve kuulua laumaan. Rotu on erittäin sosiaalinen ja tulee toimeen erinomaisesti myös samaa sukupuolta olevien koirien kanssa. Se sopii erinomaisesti lapsiperheeseen, mutta suurten voimiensa vuoksi sitä ei voi antaa pelkästään lasten vastuulle. Samojedi on melko itsepäinen, mutta taitavalla koulutuksella ja motivoinnilla voi tämänkin rodun kanssa saavuttaa hyviä tuloksia, mutta luonnehan on alun alkuaan melko yksilöllinen. Kyseessä on aktiivinen koira ja alkuperäisen käyttötarkoituksen huomioiden ei ole ihme, että samojedi tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Samojedi ei viihdy yksin. Se seuraa omistajaansa joka paikkaan.

lähde: wikipedia.com

Niin kauan kuin vain pystyn muistamaan, olen aina halunnut samojedin. Kun olin aivan pieni, naapurissa asusti tällainen valkoinen karvapuuhka ja jotenkin aina oletin sen olevan samojedi, enkä vieläkään tiedä varmasti. Koiralla oli tapana räkyttää kuin sodassa, mutta kai se sitten oli se kauniin valkoinen ulkonäkö ja kompakti koko, joka minut hurmasi.

04

MÄYRÄKOIRA

http://www.showdognet.com/imatra2003/43.jpg

Mäyräkoiran luonne vaihtelee hieman rodusta riippuen. Kaikkien mäyräkoirien tulisi olla rauhallisia, reippaita ja itsevarmoja. Mäyräkoirien yksilölliset erot luonteessa voivat olla suuria, jääräpäisyyttäkin löytyy! Mäyräkoiran käytöstä ohjaa aina riistavietti, mistä syystä niitä ei kannata pitää irti ilman valvontaa.

Vahtikoirana mäykky toimii ilmoittavana koirana melko hanakastikin, mutta ei yleensä puolusta aluetta.
Mäyräkoira on monipuolinen metsästys- ja harrastuskoira.

 lähde: mayrakoiraliitto.net

Hyvällä lapsuudenkaverillani (josta itse asiassa näin jostain syystä unta viime yönä) löytyi näitä kaksi kappaletta, joskin olivat karkeakarvaisia möykkymäykkyjä ja no, siinä sitä näiden karvaisten kavereiden sielun elämää tuli seurattua välillä varsin tiiviisti. Hurmaavia otuksia, joilla pienestä koostaan huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - on luonnetta vaikka muille jakaa. Mitään pahaa sanottavaa en muista, joten ei sitä paljoa voi olla :D

03

SILEÄKARVAINEN NOUTAJA 

http://www.tierfotograf.com/galerien/1396/044288_flat-coated-retriever-77704,36.html

Sileäkarvainen noutaja on myönteinen ja ystävällinen, minkä se osoittaa eloisalla hännällään. Se on myös aktiivinen ja sählääminen on tavallista. Se sopii mihin vaan harrastukseen vetoonkin mutta sillä ei ole vetoviettiä joten se voi jolkotella vieressä. Suojeluun se ei sovi, sillä tällä rodulla ei ole vahtimisviettiä. Se on on hyvin mielyttämisen haluinen. Flatti ei juurikaan hauku. Se sopii hyvin seuralaiseksi ja lapsiperheisiin. Noutaminen on sen vaistoissa, eikä sitä tarvitse erikseen opettaa. Se tulee myös periaatteessa hyvin toimeen toisten koirien kanssa mutta se ei ole yhtä sosiaalinen kuin esimerkiksi kultainen noutaja. Flatti saattaa myös pullistella, mutta se ei ole tappelunhaluinen. Se on hyvin leikkisä. 

lähde: hauva.com

Näiden kohdalla taustalla on ihan oikea tarina; rakkauteni tätä rotua kohtaan juontaa nimittäin juurensa isäni ex-naisystävästä, jolla näitä ihaanuksia oli laumallinen. Niin paljon kuin kyseisestä ihmisestä pidin ja välitin, välillä on vaikea muistaa miltä hän näytti, mutta näiden koirien ulkonäön (jokaisen eroavaisuudet) muistan varmaan ikuisesti. Olen aina sanonut, etten ikinä ottaisi mitään kultaistanoutajaa yms, mutta nämä noutajat kyllä veivät sydämeni. Ellei tätä hellyyttävää ja vauhdikasta laumaa olisi ollut, en ehkä vieläkään ymmärtäisi miten erilaisilta neljä "samannäköistä" rodun edustajaa osaavat näyttää tai miten suuria niiden väliset luonne-erot tosiaan voivat olla. Väittäisin, että vaikka aina olen pitänyt koirista, nämä ihaanudet olivat se viimeinen pisara, fuel to my fire, niin sanotusti. Ulkonäöltään todella kauniita ja luonteiltaan mitä ihanampia, unelmakoiria!

02

GALGO aka ESPANJANVINTTIKOIRA

http://www.cachorrosdeperros.es/galgo-espanol-s52.php

Espanjanvinttikoira on luonteeltaan epäluuloinen, mikä johtuu rodun alkukantaisuudesta. Se tarvitsee aikaa uusien asioiden hyväksymiseen, mutta se kiintyy perheeseensä hyvin voimakkaasti. Vieraita kohtaan se on varautunut, mutta ei aggressiivinen. Arvokas ja pidättyväinen, osoittautuu kuitenkin metsästystilanteissa erittäin energiseksi ja eloisaksi.

lähde: hauva.com

Vinttikoiria olen ihasttelut aina, mutta galgo on itselleni rotuna aivan uusi ja eksoottinen, jotenkin järkyttävän kaunis ja lumoava. Minkäänlaista omankäden kokemusta rodusta ei tietenkään ole, joten listalleni tämä valikoitui ihan lukemani sekä ulkonäkönsä (että historiansa, että asemansa) perusteella. Vaikka kyseisistä koiruuksista olenkin ahminut tietoa tässä lähiaikoina ihan tajuttoman paljon, ehkä silti voimakkaimmin on jäänyt mieleen kotihoitokoira Suerte - taisin jopa kyynelehtiä lukiessani postausta, jossa kerrottiin Suerten löytäneen vihdoinkin Omaan Kotiinsa. Toisaalta, Espanja on jo pidemmän aikaa ollut todella lähellä sydäntäni, että ehkä sinänsä tämänkin rodun sinne eksyminen, oli vain ajankysmys. Outoa muuten siinä mielessä, että en -ainakaan vielä- pahemmin perusta greyhoundeistakaan kun ovat niin paljon whippetejä isompia.

01

WHIPPET

Ihanteellinen seuralainen. Kotioloihin ja urheilulliseen ympäristöön hyvin sopeutuva.

Whippet on luonnostaan ihanteellinen seuralainen; helppohoitoinen ja mukautuvainen, voisipa sanoa että mukavuudenhaluinenkin. Sille on tyypillistä, että kotona sisätiloissa sitä ei juuri huomaa, mutta ulkoillessa se on vauhdikas ja leikkisä. Whippet ei paljoa hauku, sillä ei juuri ole vahtimistarvetta ja se on erittäin siisti sekä lähes hajuton koira lyhyen turkkinsa ansioista.

LUONNE Lempeä, kiintyvä, tasainen.

Ihannewhippet on kuin ihmisen mieli; sille ei tarvitse korottaa ääntään, se ymmärtää omistajan toiveet pienestäkin vihjeestä ja sopeutuu erilaisiin tilanteisiin helposti. Whippetit tulevat keskenään hyvin toimeen sukupuolesta riippumatta ja siksi niitä usein onkin isompi lauma samassa taloudessa.

Whippetin lempeys näkyy sen tavassa mukautua omistajansa toiveisiin. Whippet viihtyy yleensä oman ihmisensä lähellä nukkuen kainalossa peiton alla tai maaten sohvalla mahdollisimman lähellä. Whippet ei missään nimessä ole tarhakoira tai ulkokoira, koska se kaipaa läheistä suhdetta omaan ihmiseensä.

Whippet ei koskaan saa vaikuttaa pelokkaalta tai onnettomalta. Se on rauhallinen ja luottavainen vieraita ihmisiä kohtaan. 

lähde: Kennel Besties

Tämä rotumääritelmä on osaltaan syy siihen miksi päädyttiin italiaanon sijasta whippetiin. Vielä on vaikea sanoa päteekö nämä seikat varmuudella Rymyyn (mukavuudenhaluinen poitsu ainakin on, ihan niinkuin omistajansakin!), pentu kun vielä on, mutta kyllä meikäläisen silmään näyttäisi siltä, että suhteellisen lähelle osuu.

Ykkösenä whippet on listallani ehkä siksi, että haaveissa on saada Rymylle leikkikaveri, enkä osaa ajatella ottavani mitään muuta rotua juuri nyt. Yhden koiran perusteella on vaikea sanoa miksi whippet on "juuri minulle sopiva" ja löytyy kyllä hetkiä jolloin sitä toivoisi omistavansa hieman ns. miellyttämisenhaluisemman ja varsinkin siis vanhemman otuksen, mutta silti tämä rotu vaan yksinkertaisesti tuntuu omalta ja oikealta. Samassa paketissa kaikki, mitä koiralta halusinkin ja vielä vähän enemmän. Kauneutta, luonnetta, vauhtia ja aimo ripaus villiä menoa ja meininkiä - puhdasta huumoria (eiköhän tuo yllä oleva kuva kerro kaiken tarpeellisen, hah).

VICTORIA STILWELL - OPERATION SECOND CHANCE

Operation Second Chance - jail dogs!

 

"Operation Second Chance, or Jail Dogs, started in February 2010 as a partnership between Sheriff Butch Conway and the Gwinnett County Sheriff's Department and The Society of Humane Friends of Georgia. It is, to the best of our knowledge, the first program of its kind in a jail. Most programs like this are in prisons, where the inmates are there for a long-term, known period of time. Inmates at Gwinnett's Detention Center are there often for short periods of time, with much inmate turnover on unit, which offers some unique challenges and opportunities. The Sheriff and his staff provide the unit and supervision, screen and select inmates for the unit, and welcome potential adopters into the unit to visit or adopt dogs. SOHFGA provides all financial support for the program (no taxpayer dollars are spent), selects the dogs, handles the application and screening process for potential adopters, and supports the volunteer efforts by the trainers and others.

Started initially with five dogs pulled from the euthanasia line at Gwinnett County Animal Control, Jail Dogs now houses over fifteen dogs at a time. Upon arrival at the unit, each dog is assigned a primary inmate handler, in whose room the dog sleeps, plus either one or two secondary handlers. This not only gives more inmates access to dogs and ability to learn handling skills, but also provides continuity for the dog should one of its handlers leave the unit. Trainers visit with the dogs and inmates three times a week, teaching the inmates how to train and care for the dogs. Basic obedience, tricks, and agility are all taught to the dogs and many have become quite adept! We also have groomers, vet techs, and other animal welfare volunteers and professionals visit the unit to educate the inmates on different issues surrounding the dogs, their care, and ways to reduce pet overpopulation.

Since the program's founding, over eighty dogs have been rescued, vetted, trained, and adopted into new families. In addition to saving dogs, we're also benefiting the inmates, giving them new skills in dog training and handling, as well as learning to care for something other than themselves and the knowledge that they have made a positive difference in a dog's life."

(source) 

EXCITABLE GREETING SYNDROME? CHECK!!!

RUOKINTATIHEYS JA RUOKINTA-AJAT SYYNISSÄ

Olen taas huvikseni (kyllä, olen vissiinkin siinä suhteessa hitusen akateemikko, että kiinnostavaan aiheeseen törmätessäni, imen itseeni sivutolkulla tietoa asiaan liittyen, pohdiskelen, mietin, päättelen ja nautin prosessista suunnattomasti!) perehtynyt paremmin koiran elimistöön ja rakenteeseen, sekä yhteen suosikkiaiheistani, eli luonnolliseen ruokavalioon - tällä kertaa olen kuitenkin syventynyt enemmän barffaukseen kuin sekaruokintaan, vaikka mellä kyllä jatkossakin silloin tällöin syödään ihan kotiruokaa, aivan kuten tähänkin asti (Rymyn suurta herkkua on kirjolohilaatikko :D).

Lähinnä tällä kertaa lähdin etsimään lisää tietoa siksi, että Rymy on meikäläisen suureksi "iloksi" palannut nirsoiluun ja alan olla aika tympääntynyt tähän pelleilyyn ja omaan panikointiin. En voi sanoa, että panikoin täysin turhaan kun kyseessä on "kuitenkin vain koira" kuten työkaverini tässä yksi kerta totesi (kyllä, loukkaannuin!) mutta joku raja tähänkin huolehtimiseen on vedettävä...

Toiseksi, siilin saapuminen talouteemme muutama vuosi sitten, ikään kuin pakotti minut tutustumaan ns. luonnolliseen ruokintaan ja heti ensilukemalta, se tuntui jotenkin käyvän yhteen oman ajattelutapani kanssa. Muistan keränneeni tietoa asiasta kuukausia ja vielä nykyäänkin tulee välillä päivitettyä omaa tietokantaa osittain siilin vuoksi, osittain omaksi ilokseni. Ehkä tämän takia tuntuukin jotenkin loogiselta tehdä samoin koiran kanssa.

Eli paluu aiheeseen; kuivamuona ei vaan tunnu taaskaan meidän poitsulle kelpaavan, ellei sitä tarjoa ns. nameina lenkillä tai treenisessiolla. Itseäni alkaa ihan tosissaan rasittamaan a) tämä "syön, en syö, vingun, en tahdo" -leikki ja b) se, että yritän tietoisesti saada meidän poitsun syömään kuivaruokaa, ettei vaan mikään tärkeä jää puuttumaan ruokavaliosta. 

... mutta sitten, eikö meillä alunperinkin ollut tavoitteena päästä jossain vaiheessa kuivamuonasta eroon, ellei kokonaan niin ainakin melkein - joten miksi tuputan, jos toinen ei tahdo, enkä itsekään koe teollista ruokaa -meille- parhaaksi vaihtoehdoksi? Niin, miksi en sen sijaan tutustuisi entistä paremmin luonnolliseen ruokintaan, hmm? (Varsinkin, jos Rymy jatkossakin saisi nappuloita esim. treenailun lomassa?)

No, tuumasta toimeen. Siispä olen taas "opiskellut" aiheesta parisen viikkoa normaalia tiiviimmin ja koska tuntuu, että tuo itse ruokapuoli periaatteineen alkaa olemaan päänsisällä jo aika hyvin ymmärrettynä, tällä kertaa olenkin tutustunut paremmin suositeltuihin ruokintatiheyksiin sekä ruokinta-aikoihin. 

Lukemani perusteella, ja varsinkin Rymyn nykyisen syömistyylin perusteella (Tarkoitan siis sitä, että jos Rymppä syö hyvin aamulla, jättää usein iltaruuan syömättä ja toisin päin...), olen siis tullut siihen tulokseen, että meillä tod näk siirrytään tulevaisuudessa syömään kerran päivässä, ja tosiaan jatketaan näillä meidän vaihtelevilla ruoka-ajoilla. Toinen vaihtoehto on, että nappuloiden sijaan syödään päivässä kaksi luonnolista ateriaa (aamupäivällä mössöt, illalla luut?).

Tätä päätöstä en, kuten sanottu, suinkaan ole vetäissyt hatusta, vaan olen kuluttanut tunteja lukien aiheesta, lähteenä niin netti kuin kirjatkin. Sikälimikäli muitakin kiinnostaa, ajattelin jakaa pari artikkelia, jotka ainakin minusta toivat esille suhteellisen loistavia pointteja :) Toivottavasti nämä herättävät ajatuksia teissäkin, oli ne sitten puolesta tai vastaan. Ikinä ei voi olla liikaa keskustelua!

---

Miksi epäsäännöllinen ruokinta on koiralle hyväksi ja kuinka usein koiraa tulisi ruokkia?

Olin monessakin eri paikassa törmännyt väittämään, että säännölliset ruokinta-ajat eivät ole hyvät johtuen siitä, että koiran oppiessa odottamaan ruokaa tiettyyn aikaan, myös vatsa ehdollistuu tekemään samoin ja jos ruokaa ei sitten tulekaan odotettuun aikaan, tuloksena on mahahappojen(?) oksentaminen? Myös tämän takia meikäläistä kiinnosti saada asiasta lisätietoa...

"Syy ei ole se, että koira tarvitsisi ruokaa juuri siihen aikaan vaan, se että mahalaukku on ehdollistettu tuottamaan ruoansulatusnesteitä juuri siihen aikaan. Jos mahalaukku on tyhjä, nuo nesteet ovat jopa haitallisia koiralle."  lähde 

Koira toisinsanoen oksentaa pyrkiessään poistamaan nuo haitalliset nesteet elimistöstään (aiheesta lisää täällä!) . Samaisessa ruokintatiheyttä koskevassa artikkelissa sanotaan myös, että:

(tummennukset allekirjoittaneessa ajatuksia herättäneitä kohtia!) 

 "Julkisten tutkimusten perusteella keskivertokoira tarvitsee päivässä raakaa ruokaa määrän, joka vastaa noin 2 % koiran aikuispainosta. Tällä tavoin se pysyy terveenä ja ”normaalilla” aktiviteettitasolla olosuhteissa, jotka eivät ole erityisen stressaavia.

Ongelmana on se, että koirat ovat geneettisesti ohjelmoituja (ja siihen täysin kykeneväisiä) syömään aterioita, jotka vastaavat 6-8 % niiden elopainosta – pienen paaston jälkeen jopa enemmän.

Noudattaen ihmisten mallia syödä vähintään kaksi kertaa päivässä koira lihoisi järjettömällä nopeudella, ellei omistaja pitäisi sitä koko ajan nälässä (”alati nälkiintynyt” on koiran tulkinta asiasta).

Ihmisen mahalaukku työstää yhtä ateriaa vain 3-4 tuntia. Sitten puolisulanut ruoka kulkeutuu ohutsuoleen. Tavallisesti ihmiset syövät kolme ateriaa päivässä, mikä tarkoittaa, että mahalaukku on joka päivä tyhjä viimeistään keskiyöllä. Näin ihmisen mahalaukku saa lepoa seuraavaan aamiaiseen asti.

Koiran mahalaukku sulattelee täyttä ateriaa vähintään 24 tuntia, joskus jopa 30 tuntia. Pienet ateriat sulavat nopeammin, mutta ei tarvitse olla nero ymmärtääkseen, että koiran mahalaukku tuskin koskaan saa lepoa, ellei ole päiviä jolloin koira on kokonaan syömättä."

http://www.koiranruokinta.amaris.fi/documents/ruokintatiheys.pdf

---

"Koiralla on joustava, haitarin kaltainen mahalaukku. Ollessaan tyhjä, se poimuttuu kasaan ja muistuttaa ohutsuolta. Mahalaukun ollessa täynnä siihen mahtuu jopa 7-8 % koiran kehon painosta! (60 kg painavalle ihmiselle se vastaisi noin 5 kilon syömistä yhdellä aterialla. Mutta ihmisen mahalaukku on joustamaton pussi – se ei pysty käsittelemään enempää kuin noin 10 % siitä kerrallaan…)

Lisäksi koiran mahalaukku on täynnä pieniä ruoansulatusentsyymejä tuottavia rauhasia. Nämä rauhaset alkavat toimia saatuaan kosketuksen ruoan kanssa. Osalle rauhasista näin käy heti kun koiran mahalaukkuun saapuu ruokaa. Mutta mahalaukun poimuttumisesta johtuen, suurin osa rauhasista ei saa kosketusta ruoan kanssa, ellei mahalaukku täyty äärimmilleen niin, että jokainen poimu avautuu! Hämmästyttävä seuraus tästä on se, että koiran ruoansulatus on tehokkaampi saadessaan suuren aterian! Vaikka se sulattaisikin tietyn osuuden pienestä ateriasta, tämä osuus olisi paljon suurempi aterian ollessa suurempi!

Koirat, jotka saavat syödä pääasiassa “täysiä aterioita” (= mahalaukun täyttäviä aterioita) tarvitsevat yleensä 20–30 % vähemmän ruokaa kuin useilla pienemmillä aterioilla ruokitut koirat. (Tämä on täysin päinvastaista kuin mikä olisi hyväksi ihmisen mahalaukulle…)

Harva koiranomistaja haluaisi pitää koiraansa nälkäisenä. Kuitenkin suuri osa päätyy tähän ruokkiessaan koiraansa usealla päivittäisellä aterialla, olettaen että se on koiralle hyväksi, niin kuin ihmisillekin. Keskimäärin aikuinen koira tarvitsee päivässä ruokaa määrän, joka vastaa 2-3 % sen kehon painosta. Mikäli ottaa huomioon, että koiran mahalaukun täyttymiseen vaaditaan 6-8 %, on täysin mahdotonta, että keskiverto koira saisi koskaan kokea täyden mahan tuottamaa kylläisyyden tunnetta… Pienillä aterioilla 2-3 kertaa päivässä koira on jatkuvasti nälkäinen!"

http://www.koiranruokinta.amaris.fi/documents/koiranmaha.pdf

No oho, enpä ole ikinä tuotakaan tiennyt :o - Ja sitten! Ennen Rymyä, minähän pohdin pitkään voidaanko ottaa koira ollenkaan meidän säännöllisen epäsäännöllisten työaikojen takia ja vieläkin välillä huomaan repiväni hiuksiani kun "poloinen on ollut nälissään niin kauan". Pyh ja pah! Nyt olen myös vihdoinkin täysin vakuuttunut siitä, että olen koko ajan murehtinut aivan turhaan! Kiitos tästä kuuluu parille erittäin loistavalle saamalleni kommentille (suuri kiitos!), internetin ihmeelliselle maailmalle (lue: googlelle), erinäisille barffausfoorumeille sekä seuraavalle  ruokinta-aikoja käsittelevälle artikkelille;

"Hyvä uutinen on se, ettei sinun tarvitse olla liioitellun tarkka – ei ruoan määrän eikä ruokinta-aikojen kanssa. Luontoäiti ei ole koskaan punninnut saaliseläintä ”tarjoillessaan” sen sudelle onnistuneessa metsästyksessä… Sinun tulisi sisällyttää ± 20 % virhemarginaali laskelmiisi! Joten, jos suunnitelman mukaisesti seuraava ateria olisi 28 tunnin kuluttua, nämä 28 voivat olla mitä tahansa 22 tunnin ja 34 tunnin väliltä. Koiralle täysin ennalta arvaamatonta! Voit siis huoletta nukkua aamulla pitkään ja silti ruokkia koiran ”ajoissa”. Ja vaikka suunnitelmasi olisi 28 tuntia ja se olisikin jonain päivänä 20 tai 36 – luontoäiti ei todellakaan pidä sinua tilivelvollisena. Joten sinne meni mahdollinen tekosyysi, ettet saisi sovitettua tätä tiukkaan aikatauluusi… :-)"

http://www.koiranruokinta.amaris.fi/documents/ruokintaajat.pdf

Molempien Ihmisorjien vuorotyöt huomioon ottaen, kuulostaa juuri meille sopivalta, eikö? Jos tämä tyyli ei jostain syystä satu sopimaan Rymylle, niin sitten luonnollisesti mietitään jotain muuta, mutta näiden huomioden perusteella voisin kyllä kuvitella tämän toimivan, eiks jeah? Tai no, en meinaa siirtyä ruokkimaan poitsua 3-4 kertaa viikossa kuten Mogens Eliasen suosittelee, vaikka ymmärrän kyllä tämänkin ajatuksen lähtökohdan :)

Täytyy kaivaa jostain vielä lisäälisäälisää infoa (ai miten niin pakkomielteinen?), nämä neljä artikkelia kun ovat kaikki saman ihmisen kirjoittamia. Tosin, lukaisin tässä taas tänään tuon Malin Ekblomin opuksen raakaruokinnasta ja aika lähelle toisiaan osuvat kyllä näiden kahden näkemykset, että sinänsä olen kyllä aika myyty... Eriäviä mielipiteitä/korjauksia otetaan vastaan, en todellakaan väitä olevani mikään expertti näissä asioissa!

10 KUUKAUTTA!

Vatsavaivoista selvitty, huh huh! Tuntuu muuten tosi hassulta kirjoitella tänne oikeasti toisen vatsavaivoista ja kakkakasoista, ihan niin kuin jotakuta muka oikeasti kiinnoistaisi, hah. Lähinnä teenkin sen Rympän takia, jos joku ihmettelee - meillä nuo ruokapäivisvihkot sun muut tuntuu katoavan nanosekunneissa, kun taas täällä tiedot säilynee hitusen pidempään ja on helpommin löydettävissä :)

Eli taas kerran memoa itselleni; kyllä ne oli ne perhanan liuskanamit, eli siis nämä Pedigreen namit. Saattaa olla, että meidän tapauksessa poitsu sai niitä liikaa, vaikka ollaankin yritetty antaa niitä mahdollisimman pienissä paloissa ja vähän kun en oikein luota noihin teollisiin nameihin niin kauhiasti. No, joka tapauksessa, niitä annetaan tästä lähtien hyvin harvakseltaan ja harkitusti, jos ollenkaan. End of that story.

---

Meiän poitsu on nyt 10kk, iik! En muuten olisi edes koko asiaa tajunnut, ellei Jymyn omistaja olisi facessa asiasta maininnut, toi remontti ja kaikki muut jutut jotenkin vieneet kaikki ajatukset tällaisista asioista, nähtävästi. Eli ei muuta kuin Suuren Suuret Onnittelut melkein aikuisille sisaruksille :D

Rymystä huomaa ihan selvästi, että on monen monta astetta aikuisempi, vaikka tuo murkkuikä välillä nostaakin päätään. Lähinnä on rahoittunut huomattavasti; meillähän on tälleen lämpimällä takaovi koko ajan auki ja Rymy saa mennä ja tulla miten haluaa, vaikka minä sitten joudunkin imuroimaan sen kymmenen kertaa päivässä... ei voi mitään. Rymyn saapuessa taloon poitsu sai silloinkin olla pihalla melkein niin paljon kuin itse halusi ennen kuin kelit kylmeni, mutta ei voinut oikeastaan hetkeksikään jättää vahtimatta kun keksi koko ajan jotain tosi kivoja ylläreitä. Tai no, onhan meillä nytkin pari kuoppaa pihalla, mutta niihin ei ole koskenyt hetkeen. Olen ollut tässä pari päivää tosi kipeä, iski kunnon kesäflunssa ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni, eli ei olla käyty aamulenkeillä ollenkaan - sen sijaan, olen voinut avata Rymylle takaoven heti kun poitsu on herättyään sitä pyytänyt ja mennyt itse takaisin sänkyyn tekemään kuolemaa. Aina välillä olen käynyt kurkkimassa ikkunasta ja joka kerta poitsu on vaan nautiskellut auringosta tai jahdannut ötököitä (onneksi ei ainakaan vielä pyöri ampiaisia pihassa, ahem). Ihanaa! Okei, pieniä juttuja tekee edelleen jos on yksinään kotona, mutta esim. sohvan ja jalkalistojen jyrsiminen näyttäisi nyt jääneen historiaan, jes!

Olihan se pentuajan villeys ja kaiken uuden ihastelu söpöä katseltavaa, mutta kyllä tää "vanhempi" Rymy tuntuu jotenkin... enemmän omalta? Kai se on sitäkin, kun on tässä kuukausien aikana oppinut lukemaan ja ymmärtämään poitsua paremmin, ei tarvitse enää arvailla 24/7 mitä mikäkin vinkaisu tai mulkaisu tarkoittaa.

Tänään aamulla mm. päästin poitsun pihalle ja kun hetken päästä menin kurkkaamaan, kohtasin suht tutun näyn (pahoittelen edelleen kameran kamalaa kuvanlaatua, *tahtoo paremman kameran!*):

 

 No, Rymy oli tietenkin aurinkoa palvomassa! Tällä kertaa poitsulla oli sentään vähän enemmän valinnanvaraa yhden pienen pläntin sijaan :D

---

Rymy on muuten käynyt nyt enemmän "juoksemassa" Miehekkeen kanssa. Onhan nuo kummitätsyn kanssa sprinttailleet ja juosseet/hölkkäilleet jo monen monta viikkoa, samaten pieniä lenkkejä tehneet Miehkkeen kanssa. Niin, ja metsässä kanssa välillä sprinttaillaan. Tässä jokunen aika Mieheke lähti kaverinsa kanssa juoksulenkille - juoksivat sellaisen 12 kilometriä. Tai no, poijaat juoksivat, Rymy sai kävellä ja jolkotella vieressä kun ei tuo noiden poikien juoksuvauhti ihan vastaa Rymyn juoksuvauhtia. Seuraavana päivänä Rymy olikin niin väsyä koiraa, että käytiin päivän aikana vain yksi vähän pienempi lenkki.

 Myös eilen vetäisivät kunnon lenkin, mutta meikäläisen pyynnöstä, kävivät nyt sellaisen pätkän, että sai Rymy mennä vapaana suurimman osan ajasta. Mieheke tuumasikin jälkeenpäin, että olivat kaverinsa kanssa yhtä mieltä siitä, kuinka oli paljon mukavampi juosta, kun ei ollut koira koko ajan jaloissa eikä vetämässä... no, eh, ihan tosi?? /sarkasmi.

---

Ja hei, otettiin ne seisotuskuvat! Ainut vaan, että en ole vieläkään yrityksistä huolimatta, saanut Rymyä ymmärtämään ettei seiso tarkoita makuulle menoa tai istumista tai tassun antoa! Kymmenestä kuvasta ehkä kolme oli suht käyttäkelpoisia :P

 
10 kk & painoa 13,2 kg

... kauhistus, mm. tuo kuvanlaatu. Sisko on tulossa tänään kylään, jospa vaikka saadaan parempilaatuiset kuvat aikaan :D

---
Kohdattiin muuten taas yksi päivä irtokoira. Ei siinä, että koira oli irti keskellä kylää, olisin ymmärtänyt tämän jos koira olisi pitänyt etäisyyttä, mutta meidät nähdessään alkoi hirveä räksytys ja syöksyi kohti - oli vielä sen verran iso, että en siinä enää uskaltanut alkaa tuputtamaan nameja Rymyn kuonoon kun olisi pitänyt hidastaa ja kumartua. Koira tuli niin lähelle, että Rymyä todellakin pelotti sen sijaan, että olisi halunnut leikkiä, ja tämän toisen koiran omistaja istuskeli grillin laidalla yrittäen huudella koiraa takaisin. Koira olisi seurannut meitä varmaan paljon pidemmällekin, ellei omistajansa olisi lopulta noussut ylös ja tullut hakemaan otustaan suunpielet korvissa ja huudellen, ei se mitään tee, uhkailee vaan, sillä on karvat pystyssä mut ei se pure!"

NO VOI NYT JUMALAUTA. Mua ei kiinnosta! Jos sulla on koira, jota et hallitse, ja joka syöksyy toisia koiria kohti räksyttäen ja uhkaillen niin miksi hemmetissä pidät sitä isoa otustasi vapaana KESKELLÄ KYLÄÄ? Siinä tilanteessa säikähdettiin Rympän kanssa molemmat aika pahasti ja mikä parasta, teki tosi hyvää meidän lenkkiharjoituksille - NOT. Mieheke totesikin heti perään, että pitäisi varmaan joka hemmetin lenkille nykyään ottaa telari mukaan, vartijan paperit kun omaa.

Tiistaina sen sijaan palasi uskoni koiraihmisiin. Kävelin seiskan aikaan aamulla kotiin yövuorosta, kipeänä kuin mikä, ja näin jo kaukaa reippailevan naisen. Oltiin siis molemmat kävelemässä kohti samaa pistettä, mutta vähän eri suunnista. Kun sitten lopulta kohdattiin, tajusin, että naisen perässä jolkotti koira. Hetkeksi sydän pysähtyi ja vauhtini hidastui, mutta koira jolkotti omistajansa perään välittämättä meikäläisestä. Näin nämä kaksi koko matkan kotiin asti, vaikka taas vähän eri reittiä kuljettiinkin, ja wau. Koira, joka liikkeiden perusteella taisi olla jo aika vanha, oikeasti seurasi naista nätisti koko matkan, ei kiinnittänyt huomiota edes meidän edellä juoksevaan rusakkoon! Välillä pysähtyi haistelemaan tienvierttä, mutta lähti luokse heti kutsusta. Itse en ikinä uskaltaisi päästää Rymyä vapaaksi kylillä tai noin lähellä vilkkaita teitä - vaikka no, eihän siihen aikaan aamusta vielä kauheasti liikennettä olekaan ja ehkä juuri tästä koiruus olikin irti. Mutta anyways, näitä kahta oli jotenkin ilo seurata ja tulin tosi hyvälle mielelle :)

VATSAVAIVOJEN SELVITTELYÄ, edelleen...

Hmmm. Rymyn kotiutumisen aikoihin, ja välillä myöhemminkin pysyäkseni paremmin kärryillä,  kirjailin pieneen vihkoon ylös koiruuden aterioita; mitä, milloin ja kuinka paljon.

Nyt on vissiin pakko tehdä sama juttu uudestaan, mutta paljon tarkemmin, että saadaan joku tolkku näihin poitsun vatsaongelmiin - aikaisempiin merkintöihin ei muuten ikinä tullut kirjattua mm. nameja. Nyt en kyllä edes tiedä missä se vihko on (yritän olla järjestelmällinen, mutta jotenkin se aina välillä unohtuu). Ehkä jos teen tänne blogiin ruokapäiväkirjalle ihan oman sivun jota päivittelen aina kun tilanne sitä vaatii, niin elämä vähän helpottuisi ja tieto pysyisi vielä tallessakin - ja jos siitä vielä saisi palautetta muilta, niin ehkä yhteisvoimin ratkotaan mysteeri. Joo-o, ehkäpä ja ehkäpä.

Kun vielä tietäisi mitä meidän imuri pihalla sisäänsä ahtaa...

Aloitettiin nimittäin eilen aamulenkki oksentamalla ihan pieni oksu heti alkumetreillä - tai no, kelataanpa taaksepäin. Sunnuntaina meillä oli Miehekkeen kanssa työkaverini tyttären rippijuhlat, joten Rymy lähti hoitoon äidin ja siskon hellään huomaan. Aamutohinoissa en muistanut, että namipussissa oli edelleen niitä liuskanameja, joita nyt vältetään kokonaan, joten en tiedä saiko Rymy näitä nameja siskon kanssa lenkkeillessään. Pitää muuten kysyä - ja samalla sanoa, että herkkutankoja (joita äiti parhaimpana päivänä syöttää Rymylle kolmekin kappaletta, kun ei voi vastustaa toisen silmiä), saa nyt antaa vain sen yhden per vierailu, jos sitäkään. Piste! Sisko varmaan blogia lukiessaan välittää/vinkkaa/linkkaa tiedon eteenpäin, kiitos! ;D Elikkäs juu, Rymy on saattanut hoivata vatsavaivaansa laiduntamalla ruohoa äipän pihalla - tai mikä jottei meidänkin pihalla vaikkei siellä nyt paljoa ole ehtinyt olemaan, koska oksennus oli ihan kellertävää ja seassa oli pari pitkää ja paksua ruohonkortta. Mieheke infosi myös, että samaisena iltana iltalenkillä kakka oli kuulemma "kuin pissaa" - eilen aamulenkillä oli kuitenkin suht kiinteää ja tänään tehtiin aivan snadi, kymmenen minsan pissilenkki aamulla (koska meikäläiseen iski eilen yövuorossa aivan hirveä räkätauti - aivan kuollut olo, en edes muista milloin viimeksi olisi ollut näin tukkoinen olo, vaikka kevätallergiat pahat olivatkin!), eikä saatu aikaan kakkaa. Ei Rymppä tosin edes yrittänyt. Jännä nähdä mitä iltalenkki tuo tullessaan...

Kotona taasen ei myöskään olla annettu nyt hetkeen mitään ylinmääräistä, vaikka välillä poitsu kovasti tuossa selkäni takana vinkuu kaapista jonkun elukan kuivattua keuhkoa. "Ei tipu!" Nyt vielä kun itse pystyisin vastustamaan tuota kerjäävää katsetta - puhumattaan tuosta korviahalkovasta äänishowsta :O

Koska aamupala ei ole poitsulle maistunut aikoihin, käytiin eilen aamulenkki ensin ja vasta sitten tarjosin nappuloita (Eukanuba menossa tällä kertaa) - ei kelvannut kuin ihan muutama suullinen. Tänään tehtiin siis sama, eikä nappulat kelvanneet tänäänkään... ei ainakaan ennen kuin lisäsin sekaan Orijenin aikuisruokaa ja kappas, ne nappulat poika kaivoi kupista, lisääkin otti. Eli vissiin vika on nyt sitten Eukanubassa tai penturuuassa; varmaan Rymy kokee olevansa nyt liian iso vauvojen ruokia syömään :P

Anyway, olen suht varma, että niistä nameista ne vatsavaivat johtuivat, mutta katsellaan ja kuulostellaan.

VAPAAPÄIVÄ!

Moiks! Tänään oli - ja on vieläkin! - pitkästä aikaa vapaapäivä sekä minulla, että Miehekkeellä, joten vietettiin hidas aamu ilman mitään stressiä tai sen suurempia suunnitelmia.

 (Tai no, meidän piti kyllä viettää hieman nopeatempoisempi aamu ja lähteä Jyväskylään pyörähtämään koiratta heti pyykinpesun jälkeen, mutta päätettiin olla lähtemättä. Onneksi pistettiin kone käyntiin jo ysiltä, sillä tänään Miehekkeelle muistui taas mieleen miksi kannattaa tarkistaa meikäläisen jäljiltä kaikki taskut yms, kun pyykkejä heittelee koneeseen. Saattaa olla, että olin unohtanut namiliuskan, josta aina revin paloja lenkillä muiden koirien lähettyvillä, taskuun ja jouduttiin sitten pyörittämään sama koneellinen pariin kertaan. Oops!)

Mutta ei se kyllä yhtään haitannut, oli ihana olla kotona ihan vaan meidän kesken :)

---

Kevätallergiat ovat vihdoinkin hellittäneet hitusen (aivan lääkkeettömiä päiviä en ole uskaltanut pitää, mutta täysin oireettomia päiviä on sen sijaan ollut, jee!), joten ollaan tässä jo ainakin viikon verran päästy kunnolla lenkkeilemään koiruuden kanssa - parhaimpina päivinä melkein parin tunnin lenkkejä heitetty. Pahimpaan aikaan tosiaan sisko suhteellisen tunnollisesti hoiti poitsun ulkoiluttamiset (kiitos siitä ♥), mutta nyt olen itse päässyt taas harjoittelemaan Rympän kanssa tuota surullisen kuuluisaa hihnakäyttäytymistä. Jotkut päivät ovat parempia kuin toiset, luonnollisesti, mutta yritys on kova ja yleensä mieli optimistinen. On toki niitäkin päiviä kun ärsyttää koko touhu ihan vietävästi, mutta sen kyllä näkee sitten hihnan toisessakin päässä, että ympäri mennään ja yhteen tullaan... Ollaan muuten muun muassa harjoiteltu vähän käskyjä esim. kaupan pihassa - istuminen ja katsekontakti sujuu melko loistavasti pienissä erissä, mutta maahan ei millään tahtoisi, vissiin liian "aikaa vievä" temppu, kun mieluummin bongailisi immeisiä.

Myöhäisellä  ns. aamulenkillä yllätti muuten tänään ei-niin-pienimuotoinen sadekuuro, mutta onneksi meitä vaan nauratti Miehekkeen kanssa; oltiin varmaan loistava näky :D Itse tykkään sateesta kovasti, eikä Rymyäkään näyttänyt pahemmin haittaavan, vaikka yleensä meidän hienohelma kiertääkin kaikki lammikot. Takapihalla poitsu kyllä käy vaikka sataa ja saattaa leikkiäkin jos vähän ripottelee, mutta kyllä kunnon kuuron iskiessä kipittää sisään. No, nyt ei ollut sitä mahdollisuutta.

---

Ruokarytmi on lähiaikoina taas aiheuttanut päänvaivaa. Olen jo pidempään yrittänyt siirtää Rymyä kahteen ateriaan per päivä kun kuitenkin saa lenkeilläkin milloin mitäkin nappuloita, mutta ei se vaan meinaa onnistua. Rymy ei välillä meinaa aamuisin syödä ollenkaan ja vinkuu sitten ruokaa ihan "vääriin" aikoihin, eli juuri kun ollaan ajateltu lähteä lenkille yms - tosin silloin ei enää tarjoilu pelaa. Välillä taas ei maistu iltapala ja sitten vinkuu jo viiden jälkeen aamulla ruokaa. Ollaan yritetty nyt vaikka mitä, mutta rytmiä ei vaan tunnu löytyvän... eli ehkä Rymy tuli ihan oikeaan osoitteeseen ja meikäläisen vaan pitää luopua tästä yrityksestä rytmittää meidän arki kellontarkasti. Poitsu on selkeästi sisäistänyt meidän vuorotyöt, eikä tunnu edes haluavan mitään rytmiä mitä ruokaan tulee. Jännä sinänsä, että lenkille sen sijaan tahtoo suht säntillisesti. Itselle vaan jotenkin jäänyt takaraivoon nuo monet artikkelit siitä, kuinka terveen koiran arki vaatii selkeän rytmin ja rutiinin ja blah blah :P

Huoh.

Ja niin, kaiken lisäksi ollaan jostain syystä kärsitty parina päivänä vatsavaivoista, eli Rymppä puskee ja puskee kakkaa ulos ja kun lopulta onnistuu, tulee ihan ripulina. Nyt ei olla hetkeen syöty kasvissosetta ruuan seassa ollenkaan kun ehti pakastimesta loppua eikä heti saatu aikaseksi tehdä lisää, eli en tiedä josko syy siinä? Tänään on tarkoitus illalla tehdä sose ja katsoa josko huomenna(kin) toimisi vatsa paremmin kuin mitä pari päivää sitten. Ollaan nyt pyritty myös välttämään herkkujen ynnä muiden antamista - toki nuo vatsavaivat ovat voineet johtua myös meidän "lenkkinamista"; eli siis lenkillä olen nyt palkinnut Rymppää tavallisilla nappuloilla ja vetäminen onkin vähentynyt huomattavasti. Toisten koirien kohdalla Rymppä on sitten taas saanut suhteellisen paljon (jatkuvalla syötöllä niin kauan kuin toinen otus on näkyvissä/kuuluvissa) Pedigreen "Schmackos" mitälie herkkuja, koska ne ovat olleet ensimmäiset herkut, jotka ovat pystyneet kiinnittämään Rymyn huomion edes hetkeksi ohitustilanteissa. No, katsellaan ja kuulostellaan, eiköhän se tasapaino löydy kun tarpeeksi testaillaan.

Kohta olisi tarkoitus siirtyä muuten aikuisruokaan, kunhan nyt saadaan noi penturuuat syötyä pois alta. Hui! 

---

Itselle memoksi muuten vielä se, että vaikka punkkeja ei olla, vielä, löydetty enempää niin hyttyset ja nokkoset ovat kiusanneet sitäkin enemmän meitä kaikkia :( (Sen siitä saa kun asuu metsän vieressä) Huomattiin siskon kanssa tässä yksi aamu, että Rymyn toinen palli punoitti tosi kovasti ja näytti siltä, kuin siinä olisi ollut paukama. Paukama on nyt laskenut, mutta punoitus ei ole vielä mihinkään kadonnut ja hetkittäin vaikuttaa siltä, että Rymppä kutiaa kovasti vähän joka puolelta, kiehnää itseään mm. mattoa vasten. Pitää varmaan alkaa polttamaan pihalla nuotiota, että saa poitsu rauhassa loikoilla pihalla, hmph.

---

Jaaa sitten vielä vähän Viheri-kuvia mamman kengurusta tuolta jokunen päivä sitten.

Tarkkasilmäiset muuten bongaavat kuvista likaiset hampaat! Ei ole rustoluut ynnä muut dentastickit (tosin, en ikinä näihin jälkimmäisiin hirveästi ole luottanut tai uskonutkaan) onnistuneet pitämään hampaita putipuhtaina ja parissa kohtaa onkin kunnon tummat jäljet, höh.  Mietinkin pienen pääni sisällä, josko olisi alkuun viisainta rapsutella esim. tällaisella vekottimella vai pitäisikö vaan lähteä lääkärin käsiteltäväksi, etten ihan tuhoa lapsen kalustoa? Ehdotuksia, kokemuksia, anyone?

Seuraavaksi vielä Rympän bongausnäytteet; autosta kurkkimiseen kun löytyy monta tapaa. Rymyllä käytössä vapaatyyli eli valitsee aina tilanteeseen sopivimman :D (Käytiin siis Miehekkeen kanssa pikaiseen kaupassa ja sisko jäi koiruuden kanssa autoon.)

Seuraavaksi on muuten pohdinnassa nuo poitsun pallit - ollakko vai eikö olla, kas siinä vasta pulma. Mutta siitä lisää joku toinen kerta.

PS. Lisäedittinä vielä,  että nyt on vihdoinkin tehty se kunnon liha/luutilaus Vauhti-Raksulta, otettiin pieniä määriä vähän sitä sun tätä. Jospa nuo hampaatkin saataisin puhdistettua samalla kun saadaan entistä enemmän vaihtelua nykyiseen ruokavalioon :)

SOHVAKOIRA ISKEE

SOHVAN MONET KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET:

... ulkona tassen, jos ei jaksa pelata enää palloa, voi nukkua.  

(Huomatkaa meidän kuollut nurmikko ja Rymyn kaivama kuoppa...)

Nauratti muuten tänään aamulla, kun Rymy pyysi takapihalle siinä puoli yhdeksän aikaan, mutta me ei vielä kumpikaan Miehekkeen kanssa jaksettu nousta. Päästin kuitenkin ulos ja raahauduin hetken päästä sängystä katsomaan mitä poitsu tekee - makoili pihalla juuri siinä ainoassa auringon valaisemassa, pienen pienessä, kohdassa. Siitä kun olisin ehtinyt napsimaan kuvan! Voi meidän auringonpalvojaa :D

---

Ollaan harjoiteltu paljon hihnassa nätisti kävelemistä ja lenkit ovatkin nykyään paljon miellyttävämpiä kuin mitä yhdessä vaiheessa (ohitustilanteet edelleen hankalia, Rymy-mangusti on aina jäämässä leikkimään) . Tänään harjoitteluun toi lisää asteita koirakaveri, Turo, jonka kanssa lenkki yhdessä käveltiin - yhteisestä jolkottelusta olikin jo aikaa ja sen kyllä näki. Alkuun koko homma oli Rymyn osalta pelkkää riehumista ja riekkumista (halailua ja kiehnausta) ja puolelta toiselle tempomista, kun Rymyn oli pakko koko ajan olla joko edellä tai juuri siellä, missä Turokin on. Lopulta poitsu havaitsi kuitenkin namikoneen toimivan paremmin kuin normaalisti, nameja sateli melkein koko ajan jos vaan yhtään jaksoi kävellä vieressä ja loppumatkasta poitsu tosiaan käveli suurimmaksi osaksi vieressä, tiiviisti silmiin tuijottaen. Tietenkin välillä harhautui niin katse kuin koirakin, mutta alkumatkan rasittava vetäminen oli unohdettu -- no, ehkäpä ensi kerralla menee vieläkin paremmin :) Kotiin kun tultiin, poitsu sammui petiinsä samantien ja nukkui pari tuntia putkeen. Asiaan saattoi vaikuttaa kyllä sekin, että oli viettänyt muutaman tunnin äidin luona kummitätsyn kanssa...

VAUHTI

HauvaHaaste

"Vauhti."

 

feat SHERLOCK

Kuten lupailin (ehehe, ai miten niin olen vähän myöhässä??), pari kämäistä kännykuvaa tuolta muutaman viikon päästä. Rymy treffasi siis Miehekkeen kaverin rottweiler-vauvan, ikää silloin n. 15 viikkoa. Rymy oli leikkikaverista todella innoissaan (hormonit vissiin hyrräsi, koska Rymy yritti tälläkin kertaa kielloista huolimatta lempiä kaveria vähän väliä), eikä näyttänyt ymmärtävän miksei toinen kykene juoksemaan yhtä kovaa :D Sherlock ihmetteli aina välillä samaa ja jäi rauhassa tuijottamaan meidän riehuvaa otusta (tai yritti meidän tällä hetkellä tyhjään kukkapenkkiin kaivamaan, haha!), mutta painimatsiin intautuessaan, poitsu veteli isolla tassulla meidän hiipotinta kuonoon - joskin yllättävän hellästi. Pojat naureskelivat osuvasti leikkipainia katsoessaan, että kunhan tuo Mike Tyson vähän kasvattaa massaa niin siitä on enemmän vastusta ketterälle Bruce Leelle.

Kuvien laatu on suorastaan häpeällinen, mutta ei voi mitään.

Ah, kyllä mä vaan olen niin iloinen, että suostuttiin tähän remppaan ja muuttoon - en malta odottaa, että saadaan tuo piha meidän omaksi ja voin luopua tuosta "vuoroin vieraissa" -tunnisteesta.