HEI HEI MITÄ KUULUU?

- Tänään jätettiin Rympän aamulenkki väliin, kun meikäläisellä on kurkku karheana, yskittää ja töihinkin pitäisi vielä lähteä illaksi. Ja toisin kuin yleensä, juuri tänään Rymppää ei tietenkään jaksanut kiinnostaa takapihalla lelujen heittely, kun nyt ei saanutkaan koskea just siihen leluun millä Coco tahtoi leikkiä.

+ Plussaa Rympälle siitä, että nyt poitsu muuten reagoi paljon nopeammin käskyyn "ei", eli lähtee todella paljon helpommin toisen lelun perään, jos niin käsken tai jos Coco vähän ärähtää. Vähenee vähentymistään se toisen perseessä roikkuminen.

- Coco ei vielä ole suostunut lenkkeilemään ilman Rymyä...

 + Mutta toisaalta, ylläolevaan viitaten, "aamulenkin" (Cocon lenkki on n. satametriä hidasta en-tule-en-tule-oo-namia-en-tule -tyyppistä lönkyttelyä, haha) väliin jääminen ei varmasti tätä pientä haitannut. Neidin kanssa on ollut parina päivänä tosi helppo purkaa energiaa takapihalla leluja heittämällä ja riehumalla, ei Coco ehkä vielä osaa kaivata mitään uusia lenkkituoksujakaan, kun täällä on vielä kaikki niin uutta, luulisin? Ei muuten varmaan tarvitsisi mitään lämmikettäkään tuolla takapihalla, mutta olen nyt varuilta laittanut. Aivan hikisenä on neiti sisään tullut, eli ehkä ensi kerralla voisin jo uskoa...

# Sikälimikäli joku asiaa pohti, tehdään nyt Cocon kanssa niin, että yritetään viedä neitiä nyt yksinään lenkeille, mutta ei mitenkään liian ahkeraan. Välillä tietenkin mennään kaikki yhdessä, jos ollaan molemmat Ihmisorjat kotona yhtä aikaa. Cocoa ei siis pakoteta, vaan hissutellaan ja houkutellaan vähän matkaa eteenpäin ja kun itse kävelee nätisti, käännytään ja voidaan mennä takaisin kotiin. Pienin askelin, siis. Eiköhän tässä ole kyse pelkästään luottamuksen rakentamisesta - siinä vaiheessa kun luottaa meikäläiseen ja miehekkeeseen tarpeeksi, uskaltaa varmasti lähteä ilman Rympän turvaa myös pidemmille lenkeille.

+ Plussaa on muuten sekin, että nyt Coco on tehnyt Rymylle harvinaisen selväksi, että juuri se yksi tietty lelu on hänen, eikä anna periksi vaikka Rymy kuinka yrittäisi saada neidin suussa olevasta lelusta otetta. Koska lelu on uusi, ei Rymylläkään ole minkäänlaista "tuo on mun!" sidettä kyseiseen vinkuun, tiedä sitten uskooko osittain sen takia paremmin. Mut anyways, mun mielestä se osoittaa kotiutumisen merkkejä, että uskaltaa neiti päivä päivältä olla enemmän oma itsensä ja ilmaista omaa tahtoaan, yhtään ei haittaa. Tähän väliin voin kertoa, että sisään kun tultiin, neiti kantoi mukanaan ulkolelun ja kun viskasin sen takaisin pihalle, Coco kävi sen reippaana hakemassa.

+ Tänään pihalla Coco muuten uskalsi jo leikkiä Rymyn frisbeellä, vaikka lopettikin heti kun näki Rymyn tulevan "liian" lähelle ja vaihtoi takaisin "omaan" leluunsa.

+ Ruokailut eivät olee enää yhtä häsläystä! Coco pysyy omalla kupillaan ja menee syötyään omiin puuhiinsa. Toki joskus tulee takaisin keittiöön katsomaan josko saisi Rympän jämät, mutta ei yhtä "röyhkeästi" kuin koejaksollaan. Myös Rymy on tajunnut, että on ihan turha lähteä vaeltelemaan ympäriinsä, kun ei sieltä Cocon kupista mitään saa ja omakin ruoka vaan katoaa tällä välin. Nyt ei tarvitse miehekkeen enää repiä meikäläistä aamuisin ylös vaan pystyy ilman suurta show:ta ruokkimaan lapset ihan yksinään.

+/- Coco on paikantanut namikaapin, ja osaa Rymyn tavoin seistä sen edessä surkeasti tuijottaen. Tehokkaamman tästä tyylistä tekee vielä se, ettei Coco päästä pihahdustakaan, ei pienen pientä inahdusta, tuijottaa vaan surkeana. Arvaatte varmaan irtosiko sillä pelillä juuri äsken herkut molemmille? Onneksi ei ole oma koira niin saan rauhassa hemmotella piloille, vähän niinkuin isovanhempien oikeuksia lainaten. EIKU! XD

- Välioveen on pakko laittaa hakanen, Coco nimittäin osaa avata tuon oven, vaikka tiukka onkin. Ja olipa neiti vielä saanut pikkueteisen liukuovenkin auki, siellä se eilenkin istua möllötti odottaen mua ja Rymyä lenkiltä. Oltiin juuri lähdössä lenkille, kun postipoitsu toi meille tuon peti-paketin. No, tungin sitten Rympän hihnan hälle pidettäväksi että sain lapun allekirjoitettua ja eikös Coco vieraan nähdessään yrittänyt tietenkin väliovesta tervehtimään. Onneksi uskoi kun kielsin, oli kuulkaas jo tassu kahvalla!

# Hauska huomata minkälaisia eroja näissä otuksissa on: Rymyhän nykyään vinkuu vähän väliä, jos jotain haluaa. Konsertoi mm. useasti sen ajan mitä sekoittelen hänen ruokiaan. Pihalla pitää haukkua vähän sille sun tälle ja sisällä samoin. Coco sen sijaan haukkuu ainoastaan tietyissä tilanteissa: pallo jossain mistä sitä ei saa tai tänään monesti kuultu heitä-jo-se-lelu -haukku. Rymy taasen ei koskaan komenna heittämään lelua, odottaa vaan tyynesti ja vinkuu, jos on lelu jossain ulottumattomissa. Herkkuja saadessaan Coco keskittyy täysin omaansa, kun taas Rymy on koko ajan tutkimassa mitä Cocolla on ja lopulta käy niin, että syötyään omansa Coco syö myös puolet Rymyn herkusta ja poitsu saa sen, mitä neiti ei jaksa syödä.

+ Olen muuten tosi iloinen, että ollaan jaksettu opettaa Rympälle tietyt käskyt ja vielä iloisemmaksi tekee se, että Rymy osaa ne käskyt hyvin. Helpottaa arkea kummasti, varsinkin näin kahden koiran keskellä.

+ Pissaton yö! Saattoi ehkä johtua siitä, että innostuttiin pelaamaan eli unille lähdettiin vasta ennen yhtä, kolmelta soi mulla herätyskello (Cocon pissatus) ja miesotus heräsi jo viiden jälkeen kun läks töihin. Seiskan jälkeen taasen minä ruokin koirat, eli oli monta tilaisuutta pissattaa neiti. Tosin Coco ei aina suostu pihalle, lähtee vaan toiseen suuntaan kun oven avaat. Pihalle menee ainoastaan silloin kun on hätä (tai nähtävästi kun haluaa leikkiä). Fiksu tyttö.

+ JA! Coco muuten JUURI vinkui ekaa kertaa takapihan ovella! Neiti tahtoo pihalle ja tahtoo siis minun menevän kanssaan (menen vähän ajan päästä, just oltiin siellä). On moneen kertaan mennyt seisomaan ovelle -> olen päästänyt pihalle -> Coco on hakenut lelun/jäänyt katsomaan tulenko -> tullut takaisin sisään. Kyllä se vielä menee perille, että lähden ainoastaan silloin pihalle, kun haen ulkovaatteeni naulakosta, Rymykin oppi tämän aika nopsaan.

 

# Nyt on Cocolla oma peti makkarissa ja siinä, totta kai, vaaleanpunaiset Barbie-lakanat kuten prinsessalla sopii ollakin. Värien harmonia ei meillä tuolla ole ihan kohdillaan, joo, mutta ehkä mä kestän... ehkä. Lapset eivät myöskään vielä osaa nähtävästi pedata omia petejään, vaikka olen monesti pyytänyt. Johtuu ehkä siitä, etten minäkään koskaan niin tee...

Siinä varmaan ne tämän hetken tärkeimmät, nyt pitää lähteä syömään ja sit vähän ajan päästä uusi rundi pihalla. Pakko kyllä, kun on noin hyvä keli, sanoi kurkku ja yskä mitä tahansa, nih!