KAHDEN WHIPPETIN SOHVA ♥

Nukahdin äsken sohvalle tänään saamani kirjan kanssa, painava köntti rintaani vasten, jalat mitä ihmeellisemmässä asennossa toista könttiä vasten ja kyllä, lämminkin oli - paitsi varpaissa. Nääs juuri sinne iski viima, mistä aina onnistutaan valuttamaan peitto pois ja takaisin laittaminen on taas lähes mahdotonta, juurikin noiden edellä mainittujen könttien takia. Heräsin, kävin syömässä ja ajattelin palata kirjan pariin, mutta mutta... meidän sohva on nähkääs kahden whippetin mentävä sohva eikä sinne enää ihmistä mahdu, ellet ole kasan alimpana. Tai putoamassa. Rymy itse asiassa putosi itse, kun yritin tuolta kasan alta päästä pois. Ei tajunnut vaikka pyysin siirtymään, ryömin sitten kireän peiton alta ja HUMPS, sinne se valui koko koira selälleen maahan. Onneksi ei sattunut, vaikkei kissana tullutkaan tassuilleen.

Totesinkin tuossa Cocon tuojien läsnäollessa miehekkeelle, että meillähän istutaan sitten jatkossa taas lattialla, eikä tuo toteamus ihan pieleen mennyt. Kyllä minä ensin yritin siirtää noita, mutta sain osakseni sellasia mulkaisuja ja körähtelyjä, että ajattelin parhaaksi antaa toisten olla, kun kerran rauhoittuivat noin nätisti. Tai no, Cocohan olisi rauhoittunut jo pian tulonsa jälkeen, mutta Rymy nyt on Rymy. Kesti tovi ennen kuin meidän poika lopetti läähättelyn ja perässä ravaamisen. Oli sen verran innoissaan, että pyysi jopa päästä ulos ja kävi siellä parit kunniarundit juoksemassa, Cocon ihmetellessä oven takana. Jostain syystä Cocosta näyttää olevan vähän jännää mennä yhdessä Rymyn kanssa ulos - epäilisin, että johtuu Rymyn tavasta sännätä heti hillittömään juoksuun ja/tai tavasta pyytää leikkiin koko ajan, mutta kun yhdessä mentiin koko konkkaronkka, hienosti uskalsi. Eiköhän parin viikon sisään neiti kotiudu, viimeksikin oli jo viikon jälkeen hyvällä mallilla koko homma. Pikapissoilla käydään, kuten viimeksikin, yksin - ainut vaan, ettei Rymyä ainakaan viimeksi kiinnostanut mitkään asioiden hoitamiset, ellei Coco ollut mukana, joten vinkui sitten ulos vähän väliä; astuu ulos, palaa sisään ja sama uudestaan vähän ajan päästä. Suht rasittavaa. Nyt täytyykin otta tiukka linja, ettei tuota ovea joka pyynnöstä avata, jos sinne ei kerran mennä.

Coco jäi tosi reippaasti, ei jäänyt ovelle itkeskelemään tai pahemmin asiaa murehtimaan (vaikka vähän ihmetyttikin kun ihmisensä läks ilman häntä), mikä on varmaan ihan hyvä asia. Tietyllä tapaa hyvin luottavainen koira ja niin fiksukin, että varmaan on tajunnut emäntänsä tulevan hakemaan häntä "pian" kun toiselle kerran niin on sanottu :D Tiedänhän minä, ettei koirat ihan samalla tavalla ehkä ajattele ja kaipaa ihmisiä tai asioita kuin mitä me, mutta kyllä mä silti luulen, että väliin iskee molemmille kova ikävä, sekä ihmiselleen, että koiralle. Ja itsestä se tuntuu tietenkin kurjalta, yltiöempaattinen kun välillä olen. Mutta nou hätä, luvattiin pitää lapsosesta niin hyvää huolta kuin mahdollista ja se me tehdään. Johan mieheke eilen taas totesi Rymylle, että "huomenna taitaa tulla sitten iskän koira", Rymy kun on niin selkeästi minun.

Purettiin kaikki Cocon tavarat ns. omille paikoilleen ja kirjattiin kaikki ylös ettei unohdeta ja oli muuten ihanan pitkä lista, hih! Huomattiin, että neidillä on täsmälleen samanlainen takki kuin Rymyllä, sekä fleecehaalari myös. Oli jotenkin hassua huomata, että pelastusliivitkin olivat melkein identtiset. Great minds think alike tai jotain sinne päin XD

Aiotaan nyt ensin vähän säännöstellä noita neidin omia leluja, eli ei nyt ihan alkuunsa anneta kuin vahtivan silmän alla tai Cocon ollessa ihan yksin, Rymyllä kun on tapana komennella ja/tai rikkoa kaikki lelut. Mietin itse asiassa tässä, että Rymylle voisi tietyt rajat tehdä ihan hyvää, mitä leluihin tulee. Eli siis joihinkin leluihin ei hän saa koskea ilman lupaa, ainoastaan Coco. En tiedä toimisiko, täytyy vähän mietiskellä. Ja ajan kanssahan tuo meidän hirviökin taas rauhottuu, niin se oli viimeksikin; alkuvaiheen täpinöiden aikaan se meinaa olla aivan mahdoton, koko koira. Loppuviikosta Rymyn ei enää tarvinnut niin kovasti komentaa, olisi enemmänkin vaan tahtonut Cocon leikkivän kanssaan - ei aina edes jaksanut kiinnittää huomiota Cocon leikkimiseen. Joten pari viikkoa siihen lisää ja eiköhän homma toimi sitten jo paremmin, kuvittelisin. No, sitä ei tiedä, mutta siihen tähdätään!

Huoh. Jos itse saisin päättää, pistäisin Cocon suojapallon sisään ja kaappiin, ettei vaan mitään satu prinsessalle - ihan niinkus olisin alkuun mieluusti tehnyt töissä lapsille ja Rymyllekin kyl, mutta ei  taida elämä ihan niin toimia. Tosin meidän taloudessa keppileikit ovat olleet aika OUT tuon Stellan loukkaantumisen jälkeen, mutta saas nähdä mitä tässä vielä tapahtuu kun lumet vähän sulaa. Ei sitä oikein voi koiruuksia kaikelta suojellakaan, varsinkaan jos toinen on kepeillä aina tottunut leikkimään. Sen minä kyllä tiedän, että kun vihdoin päästään keväisempään metikköön temmeltämään, mut tod näk haetaan sieltä sydänkohtauksen saaneena ja ihan ambulanssilla.

Sellaista tänään. Tämä ilta meneekin ihan vaan ollessa ja löhötessä, asioita "muistellessa" ja huomenna lähdetään sitten lenkkeilemään aamulla kera molempien otuksien ja miehekkeen. Huomenna heti on yhden tai kahden tunnin yksinolo, ei onneksi sen pidempää pätkää. Perjantaina Coco pääseekin harjoittelemaan yksinoloa, kun tosiaan alkuun ajattelin päivittäin viedä molemmat erikseen lenkeille aamuisin, ettei ihan kasveta yhteen.

Ja hei, mitä allergioihin tulee, niitä jännätäänkin nyt sitten kovasti; tuleeko vaikö eikö, hmm? Kuten viimeksikin, alkuun ainakin haistan Cocon tuoksun, Rymy kun ei mielestäni tuoksu oikeastaan millekään. Coco sen sijaan tuoksuu omaan nessuun voimakkaammin ihan oikealta koiralta (joo, tämä selittää kaiken - meillä onkin oikeasti murmeli) ja se saattaa välillä aiheuttaa parit aivastukset. Samoin iho reagoi viimeksikin ekoina päivinä vahvemmin Cocon halauksiin, saattaa vähän kutittaa jos tarpeeksi toinen lähentelee, niin sanotusti, mutta epäilen tämän tasoittuvan ajan kanssa. Eikä muutenkaan ole mikään niin suuri asia, ettenkö sen kanssa pystyisi elämään, siis, mutta ihan mielenkiinnosta seuraan ja kirjailen näitä ylös. Kysehän on varmasti vaan siitä, että olen siedättynyt Rymyn tuoksulle ja allergeeneille, ei muuta kuin uusintaprosessi neidin kanssa! Toisaalta on ihan järkyttävän helpottavaa tietää se tosiasia, että Rymyynkin ole siedättynyt jo ihan aikuisiässä joten varmasti sama käy nytkin. Luulen, että kaikki menee hyvin niin kauan kuin vaan uskon siihen.

... jaa. Sohvalla riehutaan. Täytyy varmaan mennä katsomaan show:ta, harmi kun en tykkää popcornista.