SIIS TÄH?

Koin niin ns. mielenkiintoisen hetken lenkillä, että pakko oli heti tulla tänne avautumaan. Muistatteko sen bulldoggin, josta olen pariin kertaan maininnnut? Sen, joka yleensä seisahtuu kesken lenkkeilynsä ja jää tuijottamaan meitä, ja johon Rymy reagoi voimaakkaammin kuin yhteenkään toiseen koiraan? Kerran huikkasinkin ihmeissäni tälle koiraa taluttavalle naishenkilölle, en mielestäni mitenkään ilkeästi, jotain siihen suuntaan kuin että "ainoa koira johon meidän poitsu reagoi näin voimakkaasti, outoa!". Tänään sitten samainen parivaljakko tuli meitä vastaan ja Rymyhän yritti ihan hyökkiä päälle, murisi ja ärisi. 

Vastakohtana kerrottakoon, että eilen kun tuli illalla vastaan pari koiraa lenkillä, Rymyhän yritti hämmentyneenä karkuun eli sillä ei todellakaan ole tapana kaikille vastaantulijoille murista äkäisenä, normitilanteessa yrittää enemmänkin leikkimään. Ainakin ennen, lähiaikoina on ollut pientä epävarmuutta näin jälkikäteen ajateltuna. Liekö tuo remonttistressi iskenyt poitsuunkin, mene ja tiedä. Eipä me tosin tässä hetkeen olla päästy edes treffaamaan muita koiria, pitää ehkä tehdä asialle jotain!

No meidän mentyä ohi, nainen pyörähti vielä ympäri koiransa kanssa meikäläisen yrittäessä saada Rymppää liikkumaan ilman että jää jalkoihini ja totesi, vähän huonohkolla suomella (kehtaan väittää, että oli virolainen kyseessä, koska puhe soljui vähän samaan tapaan kuin äitipuoleni puhe :)) että "sinunhan koira se aloittaa, sinä väitit että minun!" Minä olin siis aivan tyrmistynyt, mutta tajusin heti naisen käsittäneen aikaisemmat sanani väärin, koska minähän tosiaan ihmettelin OMAN koirani käytöstä, en mitenkään kritisoinut hänen koiraansa ja sanoinkin, että en todellakaan ole väittänyt niin ja nainen kivenkovaa, että KYLLÄ SINÄ SANOIT.  Oli ihan ala-aste meininki, oikeasti. Siinä sitten yritin selittää keskellä katua, en ehkä niillä sanoilla kuin olisi pitänyt, että kyllähän minä nyt itsekin olen aina nähnyt, että oma koirani se sieltä ensimmäisenä yrittää hyökkiä ja että en todellakaan tarkoittanut, että teidän koira aloittaa, ihmettelin vain oman koirani reaktiota jne. Lopulta nainen hyväksyi sanani, vähän niinkuin olkiaan kohauttaen ja totesi "no okei". Anteeksi en pyytänyt, koska en kokenut sanoneeni mitään väärää, tai olleeni tarkoituksella ilkeä. Ja jos kerran asia häntä noin kovasti vaivasi, olisi jo heti ensimmäisessä tilanteessa voinut toki pyytää minua selittämään sanani - oltaisiin säästytty tältäkin väärinkäsitykseltä! Toisaalta olisin toki voinut olla kiltti ja pahoitella, koska enhän mä todellakaan ollut tarkoittanut toisen mieltä pahoittaa, mutta toi hänen reaktionsa jotenkin vei halut sen jutun suhteen.

Ja toisaalta, voihan helvetti, jos tämä homma pistetään osiin, niin juttuhan meni niin, että ekalla kertaa kun nämä kaksi koiruutta tapasivat, tätä bulldoggia ulkoilutti mieshenkilö, joka antoi koiransa seisoa keskellä kävelytietä, ensin tuijottaen meidän otusta. Koira sitten ärisi ja murisi ja melkein tukehtui pantaansa ja näin säikäytti Rymyn aivan täysin. Rymy tietenkin vastasi ärjyntään ja mieshenkilö näytti varsin kettuuntuneelta meihin ihan niinkuin meidän olisi pitänyt tehdä jotain erilailla, kuten olla jossain aivan muualla, esimerkiksi. Joten siinä suhteessa, kyllä se oli teidän koiranne, joka homman aloitti!

Näin ajateltuna, ei se nyt oikeastaan ole kai mikään ihme, että tämä kyseinen koira aiheuttaa Rymyssä pientä pelkoa ja epävarmuutta. Ja jostain syystä, tämä pelko ja äkäisyys kerta kerralta vaan lisääntyy :/ Mitä ihmettä tässä oikein voisi tehdä?

Hetken aikaa kohtaamisen jälkeen meikäläistä itketti, ei niinkään tuo itse kohtaaminen vaikka sekin harmitti, vaan enemmänkin sen tajuaminen, että mun poitsustani on ihan oikeasti tullut nyt jotenkin tosi arka ja epävarma, enkä oikein tiedä mitä tekisin tai miten sitä pienen itseluottamusta vahvistaisin. Sitten tulin ajatelleeksi, ettei Rymy enää tunnu hakevan samalla tavalla turvaa musta, kun kokee nähtävästi tarpeelliseksi itse "puolustaa" itseään tuollaisissa tilanteissa? Edelleen, MITÄ IHMETTÄ mun on tehtävä? Tai oikeastaan, mitä mä olen tehnyt väärin? Huoh.

Kiinnitin tähän asiaan huomiota jo eilen, kun iltalenkillä mentiin hetki pimeässä (oli siellä toki katuvalot) sellaista pätkää jota ollaan harvemmin menty ja Rymy oli niin tarkkana ja hermostunut, ettei edes namit kelvanneet. Juuri tässä jokunen ilta kokivat kummitätsyn kanssa aikamoisen shokin, kun olivat säikähtäneet pimeässä metikössä toista koiraa, eikä kuulemma tämänkään kohtaamisen jälkeen ollut namit kelvanneet. Ja niin, eilen illalla taasen Rymy säikähti mutkassa vastaan tullutta koiruutta ja myöhemmällä pätkällä kolmen räkyttäjän pieni kopla aiheutti pientä eikös-mentäis-jo -vetämistä.

En tiedä pitäisikö lähteä tyyliin Jyväskylään maailman menoa katsomaan, jos vaikka Rymykin oppisi vähän paremmin suhtautumaan muihin hihnakävelijöihin, tai ylipäätään muihin tiellä olijoihin. Täällä kun nuo kokemukset meinaavat aina olla negatiivisia, paria "tietävää" lenkittäjää lukuunottamatta. Ja sitten on näitä mummoja, jotka yksinkertaisesti eivät edes kysy vaan PYSÄHTYVÄT ihan meidän eteen blokaten meidän matkan ja alkavat paijaamaan MUN KOIRAANI ilman että edes kysyvät lupaa ja nyt Rymy yrittää hakeutua JOKAISEN vastaantulijan jalkoihin. Mä en vaan aina ymmärrä tätä kylää tai näitä ihmisiä.