KUVASAASTEILUA

Vähän kuvasaastetta menneiltä viikoilta, ettei unohdu kännykän uumeniin. 

Aloitetaan ekasta kuvassa: tässä parisen viikkoa sitten ihmettelin miksi Rymppä ääntelee takapihalla, murisi ja haukahteli ja näykki tyhjää. Kun lähdin asiaa tutkimaan, löysin vaahtokarkilta näyttävän vihreän otuksen, enkä edes ensin tajunnut että hei, sehän elää. Rymy ei yhtään tiennyt mitä tuosta suuresta jättiläisestä ajatella ja yritti koko ajan kuonolla tökkiä ja vähän maistaakin - jonka minä sitten kielsin. Ei mennyt sana perile, joten lopulta sain ihan siirtää poitsun kauemmas siksi aikaa kun otus lyllersi aidan toiselle puolelle. Itsehän en edes tiennyt mikä otus on kyseessä, mutta mieheke tiesi kuvan perusteella todeta, että no, kiitäjähän se! Joskus huomaa, että meikä on kotoisin kaupungista, hah. Innokkaan googlettelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että varmaan jonkinsortin syreenikiitäjä tuo Rympän uusi kaveri :) Veikeä se ainakin oli ja ihanan vihreä!

Kolmannessa kuvassa näkyy meidän reipas remontteeraaja! Toinen samaan kategoriaan kuuluva kuva muuten täällä ;D Sunnuntaina minä ja mieheke hiottiin, kitattiin ja jee, maalattiin (tai siis minä maalasin ja ihan pensselillä, että sai väkertää kauemmin ja mieheke sai hoitaa noi muut hommat) niin Rymppä oli valloittanut olkkarissa majailevan sängyn. Tuo onkin ainoa sänky johon koiralla on lupa mennä... ja kyllä, en voinut antaa toisen nukkua avonaisen oven vieressä ilman lämmikettä joten mamma kävi sitten tietenkin peittelemässä lapsen ettei iske vilu. Awws.

Neljännessä kuvassa Rymy demonstroi miten ns kerjääminen tuolla talossa tapahtuu. Minä istuin keittiön pöydän ääressä syömässä ja koko sen ajan, minua tuijotti vaativat nappisilmät keittiöstä. Rymy otti tuon makuullemenon haltuun jo äidin asuessa kämpässä; aina jos äiti meni lähellekään keittiötä, Rymppä pisti ittensä makuuasentoon ja jäi tyynesti odottelemaan josko äiti heittäisi yläkaapista jotain herkkua. Poitsu oppi muuten ihan parissa päivässä, ettei ne herkut enää ole yläkaapissa vaan heti keittiöön tultaessa, alhaalla vasemmalla - siinä on sitten hyvä istua ja olla ja vähän kerjätä jos jotain tekee mieli :D

Viiminen kuva sen sijaan kertoo miten mamma ratkaisee tilanteen, jos poitsun syystakki on jäänyt kotiin. En edes kehtaa kertoa miten yhtenä päivänä istuskeltiin Rympän kanssa autossa Rautian pihassa joku viitisen minuuttia ja kuinka en kestänyt katsella jännitys-tärisevää koiraa kylmässä autossa, joten strippasin itseltäni vaatteita vähemmäksi... autokin oli sopivasti siinä ihan Rautian oven edessä, että varmasti kaikki näkivät. Mutta pakko oli, heitin sitten nääs poitsun niskaan oman välitakkini jonka vaivalla sain päältä pois ja hytisin loppuajan topissani ja miehekkeen tuulitakissa, koiran maatessa tyytyväisenä takkini alla :D Ja jos ihmettelette miksen tehnyt asioista helppoa ja antanut pojalle sitä tuulitakkia päältäni, niin mieheke olisi tod näk tappanut meikäläisen siinä vaiheessa kun kyse oli hänen aarteestaan eli inttiaikaisesta RUK-takista, nääs.

Mutta eihän tässä, nyt lähretään taas remontteeraan! :D