Kuten taisin jo mainita, Rymy on nyt muutamana kertana lähtenyt lenkille tosi iloisin mielin, mikä on tehnyt hommasta paljon hauskempaa - myös lenkittäjälle! Niinä päivänä kun menen iltavuoroon mikä siis on yleensä normivuoroni, ollaan pyritty aamulla heti ensimmäisenä lähtemään pihalle - tästä syystä Puolisko ruokkii poitsun jo kuuden jälkeen, joten 8-10 päästään hyvin lähtemään, herättiin mihin aikaan tahansa ja minä syön vasta kun tullaan kotiin. Parasta siinä on tietenkin se, että saa itsellekin virtaa tulevaan päivään :)
(Lenkkien jälkeen otetaan yleensä lepiä sohvalla, joko tälleen tai sitten koiruus mamman jaloissa. Kuvassa 17-viikkoinen poitsu
---
Tajusin tässä äskettäin, sikälimikäli osaan laskea, meidän poitsuhan on jo 5 kuukautta!)
Pääsääntöisesti olen yrittänyt pitää nämä aamulenkit lyhyinä ja hauskoina, ollaan harjoiteltu TÄNNE-käskyä namien kanssa ja jälkikäteen ollaan yleensä vielä riehuttu takapihalla, mikä onkin Rymyn lempipuuhaa. Siinä missä alkuaikoina Rymy lähinnä jyrsi ja söi ja kaivoi takapihalla, nykyään poitsu jaksaa leikkiä pallolla tai lempparillaan, possulla (joka ei tosin enää röhki). Pitkän aikaa tuotiin koiruus aina sisään jos kaivoi nurkkia ja vissiin se viesti meni perille - nykyään tekee sitä tosi harvoin ja silloinkin kun lähestyy niitä tiettyjä kohtia, pelkkä varoitus saa yleensä Rymyn perääntymään.
Muitakin JEE! -juttuja löytyy (ja muutama ARGH! -juttu myös, of course).
1.) Yleensä kun otan pannan ja takin esiin, Rymy on juossut sohvalle makoilemaan tai muuten vaan kääntyillyt ja vääntyillyt kun pantaa laitetaan. Tänään Rymy istui käytävän lattialle kun huomasi takin ja odotti minun laittavan vaatteet yllensä ja kun releet oli päällä, meni eteiseen odottamaan! Kun taas tultiin kotiin, Rymy istahti nätisti eteisen lattialle ilman äännähdystäkään, ilman käskyttämistä. Myös se ollaan siis opittu, ettei takki tai panta lähde pois ennen kuin takamus koskee eteisen lattiaa/ollaan rauhassa - vinkumalla ja rynnimällä ei etene.
2.) Metsälenkeillä Rymy ottaa selvästi enemmän etäisyyttä meikäläiseen mikä välillä hirvittää (jos vaikka joku tuleekin vastaan), mutta jos lähden toiseen suuntaan tai piiloudun, pieni viipotin suurinpiirtein lentää etsimään mammaa, jee! Myös TÄNNE -käsky useimmiten toimii, sitä en kyllä vielä tiedä miten hyvin toimii jos lähettyville ilmaantuu muita nelijalkaisia. Rymy innostuu toisista koirista ihan älyttömän helposti, olisi aina valmis moikkaamaan koiraa kuin koiraa (vaikka lähempänä ne sitten välillä jännittävätkin) - toisaalta se iloinen mieli toisia koiria kohdatessa on mielestäni tosi hyvä juttu, mieluummin se kuin pelko ja siitä johtuva ärinä yms, mutta toisaalta ärsyttää kun pieni ei ymmärrä, ettei kaikki koirat automaattisesti halua leikkiä. Kauempaa näkyvät ihmiset sen sijaan saavat Rymyn vapaana ollessaan useimmiten pysähtymään ja odottamaan (jolloin saan sen aina hyvin kiinni), mutta jos nämä etäisyydet kasvavat, en seuraavalla kerralla välttämättä ole tarpeeksi lähellä niin tehdäkseni. Hihnassakaan Rymppä ei aina tiedä haluaisiko tervehtiä vai juosta mamman luokse turvaan.
3.) Saan välillä syödä rauhassa! Rymy ei enää piippaile, vaadi ulos, vingu ja ravaa jaloissa. Olen tässä useana kertana tehnyt niin, etten ole mitenkään huomioinut poitsua ja vasta kun olen noussut pöydästä, olen käskyttänyt luokse ja antanut pienen leipäpalan yms. Muutaman kertana Rymy on mennyt sohvalle tai omaan petiinsä nukkumaan ja odottelemaan josko tänään irtoaisi jotakin. En tiedä teenkö väärin, mutta ainakin me ollaan saatu ruokarauha. Tai no, melkein aina. Eilen repesin aivan täysin kun tabletin reunan vieressä näkyi yhtäkkiä koiran kieli. Meillä on siis lasipöytä ja Rymy oli pöydän alla; on jo sen verran kasvanut, että ylettyy hyvin nuolemaan pöydän alapuolta. Yritä siinä sitten komentaa kun naurattaa.
4.) Selkeät signaalit! Kun Rymy haluaa ulos, istutaan terassin oven edessä -- jos ei viesti mene perille, vingutaan ja jos ei vieläkään kukaan saa mitään aikaiseksi, haukahdetaan. Kun Rymy haluaa jotain herkkua omasta kaapistaan, mennään kaapin eteen istumaan ja sama rituaali. Läheskään aina tämä ei tietenkään toimi, mutta silloin tällöin sieltä irtoaa jotain hyvää. Takapihalla, jos poitsu mielii possun sijasta vetolelua, mennään terassin pöydän eteen ja kovasti nostellaan tassuja penkeille. Purkkien alle piilotettu namileikki lähtee yleensä käyntiin kun seisoo tietyssä kohtaa keittiön lattiaa, tuijottaa tiskipöytää ja sitten vähän mammaa ja namikaappia ja muutama vinkaisu. Ylipäätään, olen hirveän iloinen näistä Rymyn kommunikaatiotaidoista, vaikka välillä se ainainen vinkuminen raastaa hermoja. Katsekontakti on meillä todella loistavalla pohjalla, sitä ei ole tarvinnut harjoitella ollenkaan.
ARGH, KOIRANI! -kategoriaan kuuluukin sitten seuraavat asiat...
1.) Ne lenkit! Yksi sanoo, ettei pentua saa opettaa kävelemään vierellä vaan pitää antaa mennä edellä/sivussa ja tutkia paikkoja ja hajuja. Yksi taas sanoo, että heti pitäisi opetella siihen ettei kävellä ihmisen edelle. Siihen ollaan pyritty, että hihnassa Rymppä kävelee tietenkin vasemmalla puolella - jos antaa hihnaa, reunan tutkimisen sijaan, Rymy yrittää jalkoihin. Tai no, enää ei niin pahasti jalkoihin, mutta on nyt ottanut tavaksi (sekä lenkillä, että välillä vapaana ollessaan, varsinkin jos juostaan), että kävelee eteeni ja parkkeeraa siihen odottamaan ja kuten jo yhdessä kommentissani totesin, muutoin se olisi ihan OK, mutta kun etäisyyttä koiran ja lenkittäjän välillä on se metri, lenkittäjä meinaa siinä tilanteessa aina kaatua. Jos taas yrität kävelyttää koiraa aikalailla yhdessä sivussa, kuten me ollaan yritetty, Rymy tunkee koko ajan kuonoaan jalkoihin. En yksinkertaisesti enää tiedä, että mikä metodi olisi paras tai mitä lähteä soveltamaan.
2.) Alusvaatefetissi. Rymy on välillä niin mies kun vaan olla ja voi. Melkein joka aamu Rymy löytää jostain meikäläisen alushousut, rintaliivit tai villasukat tai repii ne alas "vaatetuolilta" johon poitsulla ei ole lupaa kuonoaan tunkea. Puoliskon sukat yms toiselta vaatetuolilta toimivat välillä sijaiskärsijöinä jos olen muistanut kiikuttaa omat vaatteni ihan vaatehuoneeseen asti.
3.) Fiksuus! :D Kun käytiin jouluna mummilla, mummi myönsi Rymyn olevan ihan erilainen kuin ne vinttikoirat joihin hän oli törmännyt. Nämä kaksi täystuhoa olivat hyppineet sängyissä, sohvilla, pöydillä ja juosseet ympäri taloa korvat koristeina ja omistajansa oli vain sanonut, että vinttikoirat ovat niin tyhmiä, ettei niille oikein voi opettaa mitään. Hetken aikaa istuin siinä silmät lautasina ja käsittelin mummin sanoja (tämä selitti miksi mummi oli niin anti-vinttikoira). Kyllä meikäläistä enemmän välillä kiukuttaa se näiden fiksuus, ei se tyhmyys. Onhan whippetit omalla tavallaan varmasti hömelöitä, sitä en kiellä, mutta kyllä meillä on jo demonstroitu sellaisia älynlahjoja (ja älyttömyyksiä) ettei ole tosi. Rymy on esimerkiksi fiksuna poikana oppinut sen, että mamman saa parhaiten ylös sängystä a) repimällä mattoa juuri tuossa makkarin oven edessä niin, että mamma varmasti näkee/kuulee ja b) varastamalla niitä alusvaatteita. Rymy on myös sen verran fiksu, että on tajunnut, että vaikka näin saakiin mamman ylös, niin paras tapa on silti loppupeleissä olla ihan nätisti sohvalla, koska silloin mamma tulee ihan varmasti kehumaan eikä mene enää takaisin sänkyyn. Matot ovat siis saaneet olla suhteellisen rauhassa aamuisin (ei niinkään niinä hetkinä kun olen töissä. Kun tulen kotiin, koira istuu iloisena käytävän lattialla mattokasan päällä, häntä jalkojen välissä härösti heiluen), mutta alusvaatefetissin edessä tämän mies on ihan voimaton. Samaten olen nykyään joutunut sulkemaan makkarin oven jos menen suihkuun; Rymy löytyy usein sängystä. Tai löytyy jos olen tarpeeksi ovela, jätän suihkun auki ja suorastaan hiivin makkariin vettä valuvana komentamaan pois. Jos ehdin laittamaan suihkun kiinni, koira syöksyy makkarista ulos enkelin hymy kasvoillaan, mitään en ole tehnyt! The little devil!
Mutta on se vaan niin hemmetin rakas pikku devil :)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti