Mamman riiviöpenska;

Paljon on taas kerrottavaa - kun vielä muistais kaiken...

Meillä juoksi viime viikonloppuna vieraita vähän väliä; perjantaina kävi äiti, lauantaina sisko ja äiti sekä hyvä ystäväni miesystävänsä kanssa ja sunnuntaina sitten kahviteltiin tälleen myöhässä tupareita ja mun synttäreitä Puoliskon porukoiden sekä, yllättäen, meikäläisen äidin kanssa :D Muutoin vieraat olivatkin ihan tuttuja tapauksia, mutta Puoliskon siskot jakautuivat juuri molemmat kahtia, eli talossa oli eskaritytön ja kaksivuotiaan pojan lisäksi muutama vauva, joita Rymy ei vielä ollut kunnolla nähnyt - mitä nyt vain edellisenä päivänä nuuskutellut toista hieman Puoliskon sylissä ollessaan (ja siis vauvan ollessa isänsä sylissä). Eskarilainen vieläkin vähän säikkyy Rymyä, onhan tuo aika vikkelä tapaus ja kovasti aina naamaa nuoleskelemassa -- ja kaksivuotias taas suorastaan juoksenteli karkuun "ei pelkää rumuu, pelkää rumuu, ei, ei, ei saa!", mikä vain innosti meidän poitsua... Rymy joutui muutamaan otteeseen jäähylle makuuhuoneeseen kun ei meinannut ymmärtää, ettei pienen naamaa saanut nousta nuoleskelemaan/näykkimään vaikka kuinka haluttaisi. Kyllä se viesti sitten lopulta menikin perille.

Rymy harvoin vetäytyy makkariin omaan petiinsä vaan kellahtaa sohvalle, lattialle tai minne milloinkin unille (samoin iltaisin ei aina edes tule makkariin meidän kanssa heti, vaan vasta myöhemmin), mutta loppuillasta kävi sellainen harvinaisuus, että poitsu tosiaan hakeutui sinne omaan turvapaikkaansa lepäämään.

Ja sitten... Rymy on, kuten ehkä olenkin maininnut, tosi haka tappamaan kaikki lelunsa; juuri yksi päivä "naureskeltiin" parille tapaukselle, joista toinen näytti saaneensa kuulan otsaansa ja toinen niskalaukauksen O___O. Kyllä toi vissiin metsästyskoira sittenkin on, vaikka välillä olen kyllä epäillyt vahvasti. Olen tullut siihen tulokseen, ettei koirien lelut kestä mitään ja ollaankin ihan suosiolla välillä osteltu kalliimpia penskojen osastolta. Kummitätsy toi Rymylle tollasen supercoolin Angry Birdin, joka oli jopa niin cool, että siti piti hieman astua, huoh... Ja kiitos muuten Annelle, joka facessa mainitsi Kong Snugga Wubban - meillä on nyt kanssa sellainen ja ainakin vielä olen ollut tosi tyytyväinen (VIHDOINKIN HILJAINEN LELU, JEE!) :)

Mamman riiviöpentu.

Poitsu on ollut koko viikon jotenkin tosi levoton ja huomionkipeä - itse asiassa jo pari viikkoa, mutta tuo meidän villi viikonloppu vissiin vielä vähän edisti asiaa. Ei olla päästy kunnolla revittelemään pihalle kun mittari on näyttänyt aivan hirveitä pakkasia ja kaiken lisäksi olen joutunut olemaan nyt pidempiä pätkiä päivisin pois yllättävän sairaustapauksen vuosi töissä ja homma jatkuu tälleen ainakin Helmikuun alkuun asti. Yhtään en tykkää tilanteesta, poden ihan hirveitä tunnontuskia vaikkei Rymppä mitään järkyttäviän pitkiä pätkiä yksin olekaan. Maanantaina mm. sumplittiin sitten niin, että Puolisko jätti palojunnujen harkat toisen vastuulle ja oli koiruuden kanssa siihen asti, kunnes minä pääsin kotiin että ollaan kyllä tilannetta kompensoitu ja äitiä ja pikkusiskoakin on tullut lainattua :) Uusin juttu mitä Rymy harrastaa, tosi pitkiä pätkiä putkeen, on perusvinkuminen. Tai siis, ainahan poitsu on vinkunut kun on jotain halunnut, mutta ollaan aina tiedetty MIKSI vinkuu ja mitä tahtoo; Rymyllä on aina ollut hirveän selkeät noi signaalit, jokaiselle omansa. Nykyään tekee siis sitä, että menee terassin ovelle vinkumaan aivan kuin haluaisi ulos, mutta kun oven avaat, tuijottelee vaan silmiin silleen "EKS SÄ NYT TAJUUUUU?" -ilmeellä.

Ja välillä vähän Isännänkin riiviöpenska...

Koska ei, taas vaihteeksi, päästä ulos kunnolla riekkumaan, treenailtiin vähän naksuttimen kanssa - tällä hetkellä yritän saada pojan ymmärtämään, että jos tuo toiselle lelun leikittäväksi/heitettäväksi, niin sormia täytyy varoa ja lelusta tulee pyydettäessä irroittaa. Saas nähdä miten oppii, meinaa tuota energiaa olla suht verran purettavaksi ja keskittymiskyky ei silloin ole aina ihan parasta tasoa... Näitä juttuja ollaan harjoiteltu ennenkin, mutta vissiin jossain välissä päässyt meiltä kaikilta unohtumaan koko homma.

Hei, btw! Olen ihan hulluna aina ottamassa sekä koiruudesta että siilistä kuvia ja tuntuu jotenkin tyhmältä hukuttaa blogi pelkkiin kuviin, eli tulevaisuudessa myös ne kuvat joita ei täällä postata, löytyvät meidän kuvasivustolta -- Rymyn kuvasivusto löytyy TÄÄLTÄ ja Hugon TÄÄLTÄ. Pyrin kyllä välillä ilmoittelemaan muistutuksia, jos on hirveästi tullut uusia kuvia :) Tosin, tunnen itseni enkä aina pysty vastustamaan kuvapostausten kutsua...

Pienenpieni PICSPAM;

Moiks! Parempi, pidempi ja muutenkin hitusen verran tekstipitoisempi päivitys ilmestynee muutaman päivän sisällä, mutta ajattelin tässä välissä jakaa muutaman kuvatuksen etteivät unohdu data-avaruuteen:

PIENENPIENI PICSPAM;

"Dentakrokot" ovat parhaita sohvan käsinojalla nautittuina.
(huom! hyvin kakkainen ikkuna taka-alalla - kissallisen koirallisen on ihan turha yrittää pestä ikkunoita, näemmä... onneksi! luksusta, kun voin aina vedota siihen, ettei kannata; seuraavana aamuna auran saapuessa ikkuna on kuitenkin täsmälleen samassa kunnossa joten why bother, right?!)

 Todiste whippetien selkärangattomuudesta? - Poitsun ja Isännän herkkä hetki, siis.

 Oma härö itsensä, ehdottomasti.

Käsinojat on IN.

Pohdiskelua.

Elikkäs, yritetään selittää asia lyhyesti (ai miten niin minulla on paha tapa jaaritella, häh?) -- itseäni siis kiinnostaisi ihan kauheasti lähteä tsekkaamaan nämä paljon puhutut Kangashäkin vinttikoiratreffit mutta Rymppä taitaa olla vielä liian pieni ja hentoinen tällaiseen menoon ja meinkinkiin, varsinkin kun on talvi ja matka treffeihin hieman pidempi täältä meidän nurkilta. Varmasti viimeistään kesällä yritetään lähteä touhuun mukaan, sikälimikäli meidän työajat antaa koskaan ikinä milloinkaan periksi (molemmilla pitkälti kolmivuorotyö, nam!), mutta tästäpä siis päästään asiaan: tällä hetkellä meillä ei ole oikeastaan yhtään leikkikavereita Rymylle, ainakaan ikäistään tai omansa kokoista ja tämä taas vaivaa meikäläistä todella paljon. Asialle pitäisi ehdottomasti tehdä jotain, me thinks... nyt vaan pitäisi keksiä, että mitä :/

EDIT: Tänään lähti toinenkin yläkulmuri eli ainakin 3 kappaletta kulmureita on tallessa - ja me ollaan vähän kyl sitä mieltä, että ne ovat kaikki jo lähteneet, harjoiteltiin taas äsken tota suuhun kurkistelua.

Chillin'

 So. Our walks today looked like this, pretty much:

In other words; "No way, dude, come back when it's summer time!"

pictures by laamanaama

Harvahampailua VOL 2;

Huoh. En ehkä ikinä voi hankkia lapsia, koirankin kanssa ihan liian traumatisoivaa tämä elämä hetkittäin; saatiin nimittäin taas siskon kanssa shokkihoitoa tänään aamupäivällä, kun Rymppä päätti ruokailun päätteeksi pudottaa lattialle hampaitaan. Eikä se pudottaminen mitään, mutta kun teki sen vielä todella ihmeellisesti kakoen (hetken jo mietin oliko ruokailun aikana onnistunut nielemään ne?) niin hetken aikaa oltiin kyllä vähän

 O____ O MITÄ SE NYT TEKEE???

Tässä tulokset:

Ensimmäinen hammas havaittiin heti ja vertakin tuli aika rutkasti (lumensyönti tuntui auttavan tähän vaivaan), mutta toisen pienen aarteen löysinkin sitten aikalailla samasta kohtaa vasta myöhemmin

Yritettiin sekä aamupäivästä että juuri äsken kurkkia sinne suuhun, mutta tämä on yksi niistä asioista, joista Rymy ei yhtään tykkää. Pistää todella kovasti vastaan, toisin sanoen.

...

Mutta että joo, tällaista sitten tänään :)

EDIT

Löydettiin sitten kolmaskin. Tämän hampaan alkuperä olikin helppo selvittää, uusi hammas näkyy jo reippaasti! Ja sitten vielä neljäs seuraavana päivänä...

Ihmetyksiä.

Mua jaksaa ihmetyttää muutama juttu. 

Ensinnäkin, 1.) Rymyn yksi kynsi on tummunut. Jouluna jo katseltiin sitä kummisedän kanssa, joka pohti josko poitsun kynnet on tummumassa samaan tapaan kuin Romeolla. Alkuun kynsi oli ihan vähän tumma juuresta, nyt jo hitusen enemmän ja pohdiskelin olisiko mustelma, yms, mutta ei tunnu olevan arka tai mitään joten... ei kukaan fiksumpi ihminen osaisi valaista asiaa?  Ah, siis ihan normaalia, hyvä tietää :D

Toiseksi sitten se asia josta onkin enemmän sanottavaa, elikkäs 2.) remmilenkittäjät. Onko se joku etikettivirhe, jos en toisen koiran tullessa vastaan hyppää ojaan tai metsäpolulta siirry sinne metrin syvyiseen hankeen? Tuli taas lenkillä se mukava muori mukavan muorikoiransa kanssa vastaan; koira on tosi kiltti, ei tunge yhtään lähelle ja tottelee emäntäänsä. Emäntä otti koiran kiinni ja siirtyi sivuun seisoskelemaan ja vaikka Rymyhän ei räksytä toisille koirille, tällaiset pysähtyneet koirat saavat sen aina vähän hämilleen ja/tai innostumaan, eikä Rymppä oikein tiedä onko tarkoitus lähteä leikkimään vai pitäisikö olla peloissaan. Toisin sanoen ohituksista ei ikinä tule onnistuneita ohituksia vaan jumituksia. Ja tätä "etikettiä" kun noudattavat lähes poikkeuksetta kaikki vastaantulijat, ellei olla yleisellä kävelytiellä. Periaatteessa OK, onhan se kohteliasta antaa toiselle tilaa, mutta mä en ymmärrä millä se koira ikinä oppii kulkemaan toisten ohi asiasta numeroa tekemättä kun ei kukaan anna toiselle tilaisuutta. Inhottavinta on se, ettei kukaan näin myöskään anna meidän pojalle mahdollisuutta oppia. Okei, jos tiedät koirasi olevan kunnon räyhä joka suurinpiirtein syö vastaantulijat ja mieluummin turvaat selustasi - ja muiden - mutta en ymmärrä miksi esim. pentu, oli se miten isokokoinen tahansa, pitää viedä sinne syrjään tilannetta analysoimaan ja "pohtimaan" miksi pitää pelätä, jos ei (alunperin) ole mitään tarvetta rauhoittua. Mitä järkeä tehdä normaalista asiasta niin vaikea ja hämmentävä? Ja siis pohdin asiaa ihan oikeasti mielenkiinnolla; kiinnostaisi tietää mikä se logiikka tässä asiassa on takana, kun itse en ajattele samoin. 

HUGO et RYMY söpöilevät

Howdy!

Se olisi sitten taas harmaa valkoinen arki. Rymy nukkuu tällä hetkellä kylppärissä rustoluun vieressä, otti vissiin koville se jyrsiminen (eilen oli kummitätsy auttamassa, kuten kuvasta näkyy, mutta tänään sai pärjätä omillaan, julmaa!). Ja siis, onhan lumessa riehuminen (sen syöminen, jahtaaminen, kasassa hyppiminen, lumilapion leikkiinkutsuminen) tosi rankkaa puuhaa, joten ei ihme että väsyttää. Meillä jäi tänään lenkki kokonaan väliin paristakin syystä - eilen oli niin kylmä, ettei poitsua pahemmin ole tuo lenkkeilly kiinnostanut ja lauantaina, meikäläisen ollessa töissä, oli jopa Puoliskon kanssa lenkillä päättänyt tulla yksinään kotiin.

Tosin, olin kyllä Miehekkeelle kertonut, että Rymy ottaa nykyään aika reippaasti lenkkeillessä välillä etäisyyttä jos on vapaana ja virtaa riittää ja olin kyllä sanonut siitäkin, ettei kannata "vasta kuin siinä kohdalla, sen ja sen jälkeen" päästää vapaaksi. Ei sitten ymmärtänyt, että takaisin tullessa kannattaa myös hyvissä ajoin laittaa poitsu kiinni -- loppumatkan oli Puolisko vissiin taittanut liian hitaasti Rympän mielestä, kun Rymy tosiaan juoksi etukäteen oven eteen vinkumaan. Onneksi asutaan sen verrran syrjässä, ihan kadun päässä ja metikön reunassa, ettei liikenne ole mikään hurja (sikälimikäli se näin pienessä kylässä ikinä on hurja) ja parkkipaikallakaan ei kai sitten ollut liikettä, kun oli ovelle asti uskaltanut. Mieheke oli yrittänyt mm. juosta eri suuntaan yms, mutta luulen, että koska olivat niin lähellä kotia, Rymy vissiin päätti kahden turvan väliltä ja koti oli se, joka voitti. En tiedä oliko syy osaksi siinä, että normisti minä olen se, joka Rymyn kanssa lenkkeilee -- olisiko tehnyt minulle ihan saman? Luulisin ainakin, koska on tosiaan lähiaikoina muuttunut niin paljon rohkeammaksi. No, huomenna uusi yritys...
 

Onko muuten mitään suloisempaa kuin nukkuva whippet? Vieressä oleva kuva on tosin eiliseltä, mutta tuossa se nytkin nököttää koneeni vieressä, omassa sängyssään. Siirtyi äsken kylppäristä niin hiljaa (tai sitten minä olin niin keskittynyt tähän hommaan), etten heti edes tajunnut tulleen ihan viereeni :D Tänään aamulla poitsu muuten yritti taas meidän sänkyyn nukkumaan - harvemmin yrittää Miehekkeen läsnäollessa, tai tosiaan reippaasti syöksyy alas, mutta meikäläisen jalkoihin yritti nytkin käpertyä nukkumaan. Voi sitä tuskaa kun pitää pieni lämpöinen käärö komentaa alas sängystä, vaikka niin mieluusti ottaisin kainaloon nukkumaan, nyyh!!

Mutta juups, eipä tässä muuta fiksua kerrottavaa taida ollakaan. Ruuasta sen verran, että syödään edelleen aamulla ja usein illalla ennen nukkumaanmenoa nappulaa, mutta päivällä se yksi suurempi ateria on lähes poikkeuksetta ns. luonnollinen ateria (lihaa, naudanvatsapalleroita, kasvissosetta yms). Jouluna syötiin jotain   junior purkkiruokaa, (olisikohan ollut Pedigreen liha-riisi?) kun oli helpompi kuljettaa mukana ja se maistui poitsulle loistavasti. 

Ihmisten ruoka-aikaan edelleen kierrellään hetki jaloissa, mahdollisesti (välillä) kerjätään hetki ja sitten mennään sohvalle koisimaan... saas nähdä miten jatkossa. Anyways, kuvien aika!

Hugosta on nykyään ihan turha yrittää ottaa kuvia jos Rymy ei ole nukkumassa sohvalla tai syömässä jotain herkkuaan, koska pikkuveikan on pakko tunkea aina samaan freimiin. 

 Hugoa ei sinänsä haittaa Rymyn läsnäolo, mutta edelleen äkikinäiset liikkeet ja äänet saa Elvis-fledan aikaan. Tämä taas ei ole mitenkään yllättävää, samoin reagoi meihin Ihmisorjiin. Hugo nyt vain sattuu olemaan Pieni Äksy Herra :D

Matto on sekä isoveikan että pikkuveikan mieleen - molemmilla siis tapana repiä sitä, tosin ainoastaan koiraa kielletään... Hugon mielestä matto oli jopa niin mainio, uusi kun on, että piti muutaman kerran vaahtistella. Sekös Rymyä ihmetytti.

Ja kuten melkein joka ilta, Rymy viimein uskoo ettei Hugosta ole leikkikaveriksi ja päättää siirtyä Relax, take it easy!-tilaan. Välillä Rymyn on tosiaan Hugon ulkoilun alkuvaiheessa pakko haukahtaa muutamaan otteeseen ja näinä kertoina usein yrittää myös ahkerasti leikittää piikkipalloa. Ollaan todettu tämän tapahtuvan lähinnä niinä päivinä kun Rymppä ei ole päässyt päivällä kunnolla purkamaan viipotin-energiaansa, joten oikeastaan vikahan on yleisesti ottaen meidän, ei koiran. Mutta näin, tällaista tällä kertaa.

Mamman 5kk-kulta!

Kuten taisin jo mainita, Rymy on nyt muutamana kertana lähtenyt lenkille tosi iloisin mielin, mikä on tehnyt hommasta paljon hauskempaa - myös lenkittäjälle! Niinä päivänä kun menen iltavuoroon mikä siis on yleensä normivuoroni, ollaan pyritty aamulla heti ensimmäisenä lähtemään pihalle - tästä syystä Puolisko ruokkii poitsun jo kuuden jälkeen, joten 8-10 päästään hyvin lähtemään, herättiin mihin aikaan tahansa ja minä syön vasta kun tullaan kotiin. Parasta siinä on tietenkin se, että saa itsellekin virtaa tulevaan päivään :)

(Lenkkien jälkeen otetaan yleensä lepiä sohvalla, joko tälleen tai sitten koiruus mamman jaloissa. Kuvassa 17-viikkoinen poitsu

---

Tajusin tässä äskettäin, sikälimikäli osaan laskea, meidän poitsuhan on jo 5 kuukautta!)

Pääsääntöisesti olen yrittänyt pitää nämä aamulenkit lyhyinä ja hauskoina, ollaan harjoiteltu TÄNNE-käskyä namien kanssa ja jälkikäteen ollaan yleensä vielä riehuttu takapihalla, mikä onkin Rymyn lempipuuhaa. Siinä missä alkuaikoina Rymy lähinnä jyrsi ja söi ja kaivoi takapihalla, nykyään poitsu jaksaa leikkiä pallolla tai lempparillaan, possulla (joka ei tosin enää röhki). Pitkän aikaa tuotiin koiruus aina sisään jos kaivoi nurkkia ja vissiin se viesti meni perille - nykyään tekee sitä tosi harvoin ja silloinkin kun lähestyy niitä tiettyjä kohtia, pelkkä varoitus saa yleensä Rymyn perääntymään.

Muitakin JEE! -juttuja löytyy (ja muutama ARGH! -juttu myös, of course).

1.) Yleensä kun otan pannan ja takin esiin, Rymy on juossut sohvalle makoilemaan tai muuten vaan kääntyillyt ja vääntyillyt kun pantaa laitetaan. Tänään Rymy istui käytävän lattialle kun huomasi takin ja odotti minun laittavan vaatteet yllensä ja kun releet oli päällä, meni eteiseen odottamaan! Kun taas tultiin kotiin, Rymy istahti nätisti eteisen lattialle ilman äännähdystäkään, ilman käskyttämistä. Myös se ollaan siis opittu, ettei takki tai panta lähde pois ennen kuin takamus koskee eteisen lattiaa/ollaan rauhassa - vinkumalla ja rynnimällä ei etene. 

2.) Metsälenkeillä Rymy ottaa selvästi enemmän etäisyyttä meikäläiseen mikä välillä hirvittää (jos vaikka joku tuleekin vastaan), mutta jos lähden toiseen suuntaan tai piiloudun, pieni viipotin suurinpiirtein lentää etsimään mammaa, jee! Myös TÄNNE -käsky useimmiten toimii, sitä en kyllä vielä tiedä miten hyvin toimii jos lähettyville ilmaantuu muita nelijalkaisia. Rymy innostuu toisista koirista ihan älyttömän helposti, olisi aina valmis moikkaamaan koiraa kuin koiraa (vaikka lähempänä ne sitten välillä jännittävätkin) - toisaalta se iloinen mieli toisia koiria kohdatessa on mielestäni tosi hyvä juttu, mieluummin se kuin pelko ja siitä johtuva ärinä yms, mutta toisaalta ärsyttää kun pieni ei ymmärrä, ettei kaikki koirat automaattisesti halua leikkiä. Kauempaa näkyvät ihmiset sen sijaan saavat Rymyn vapaana ollessaan useimmiten pysähtymään ja odottamaan (jolloin saan sen aina hyvin kiinni), mutta jos nämä etäisyydet kasvavat, en seuraavalla kerralla välttämättä ole tarpeeksi lähellä niin tehdäkseni. Hihnassakaan Rymppä ei aina tiedä haluaisiko tervehtiä vai juosta mamman luokse turvaan.

3.) Saan välillä syödä rauhassa! Rymy ei enää piippaile, vaadi ulos, vingu ja ravaa jaloissa. Olen tässä useana kertana tehnyt niin, etten ole mitenkään huomioinut poitsua ja vasta kun olen noussut pöydästä, olen käskyttänyt luokse ja antanut pienen leipäpalan yms. Muutaman kertana Rymy on mennyt sohvalle tai omaan petiinsä nukkumaan ja odottelemaan josko tänään irtoaisi jotakin. En tiedä teenkö väärin, mutta ainakin me ollaan saatu ruokarauha. Tai no, melkein aina. Eilen repesin aivan täysin kun tabletin reunan vieressä näkyi yhtäkkiä koiran kieli. Meillä on siis lasipöytä ja Rymy oli pöydän alla; on jo sen verran kasvanut, että ylettyy hyvin nuolemaan pöydän alapuolta. Yritä siinä sitten komentaa kun naurattaa.

4.) Selkeät signaalit! Kun Rymy haluaa ulos, istutaan terassin oven edessä -- jos ei viesti mene perille, vingutaan ja jos ei vieläkään kukaan saa mitään aikaiseksi, haukahdetaan. Kun Rymy haluaa jotain herkkua omasta kaapistaan, mennään kaapin eteen istumaan ja sama rituaali. Läheskään aina tämä ei tietenkään toimi, mutta silloin tällöin sieltä irtoaa jotain hyvää. Takapihalla, jos poitsu mielii possun sijasta vetolelua, mennään terassin pöydän eteen ja kovasti nostellaan tassuja penkeille. Purkkien alle piilotettu namileikki lähtee yleensä käyntiin kun seisoo tietyssä kohtaa keittiön lattiaa, tuijottaa tiskipöytää ja sitten vähän mammaa ja namikaappia ja muutama vinkaisu. Ylipäätään, olen hirveän iloinen näistä Rymyn kommunikaatiotaidoista, vaikka välillä se ainainen vinkuminen raastaa hermoja. Katsekontakti on meillä todella loistavalla pohjalla, sitä ei ole tarvinnut harjoitella ollenkaan.

ARGH, KOIRANI! -kategoriaan kuuluukin sitten seuraavat asiat...

1.) Ne lenkit! Yksi sanoo, ettei pentua saa opettaa kävelemään vierellä vaan pitää antaa mennä edellä/sivussa ja tutkia paikkoja ja hajuja. Yksi taas sanoo, että heti pitäisi opetella siihen ettei kävellä ihmisen edelle. Siihen ollaan pyritty, että hihnassa Rymppä kävelee tietenkin vasemmalla puolella - jos antaa hihnaa, reunan tutkimisen sijaan, Rymy yrittää jalkoihin. Tai no, enää ei niin pahasti jalkoihin, mutta on nyt ottanut tavaksi (sekä lenkillä, että välillä vapaana ollessaan, varsinkin jos juostaan), että kävelee eteeni ja parkkeeraa siihen odottamaan ja kuten jo yhdessä kommentissani totesin, muutoin se olisi ihan OK, mutta kun etäisyyttä koiran ja lenkittäjän välillä on se metri, lenkittäjä meinaa siinä tilanteessa aina kaatua. Jos taas yrität kävelyttää koiraa aikalailla yhdessä sivussa, kuten me ollaan yritetty, Rymy tunkee koko ajan kuonoaan jalkoihin. En yksinkertaisesti enää tiedä, että mikä metodi olisi paras tai mitä lähteä soveltamaan. 

2.) Alusvaatefetissi. Rymy on välillä niin mies kun vaan olla ja voi. Melkein joka aamu Rymy löytää jostain meikäläisen alushousut, rintaliivit tai villasukat tai repii ne alas "vaatetuolilta" johon poitsulla ei ole lupaa kuonoaan tunkea. Puoliskon sukat yms toiselta vaatetuolilta toimivat välillä sijaiskärsijöinä jos olen muistanut kiikuttaa omat vaatteni ihan vaatehuoneeseen asti. 

3.) Fiksuus! :D Kun käytiin jouluna mummilla, mummi myönsi Rymyn olevan ihan erilainen kuin ne vinttikoirat joihin hän oli törmännyt. Nämä kaksi täystuhoa olivat hyppineet sängyissä, sohvilla, pöydillä ja juosseet ympäri taloa korvat koristeina ja omistajansa oli vain sanonut, että vinttikoirat ovat niin tyhmiä, ettei niille oikein voi opettaa mitään. Hetken aikaa istuin siinä silmät lautasina ja käsittelin mummin sanoja (tämä selitti miksi mummi oli niin anti-vinttikoira). Kyllä meikäläistä enemmän välillä kiukuttaa se näiden fiksuus, ei se tyhmyys. Onhan whippetit omalla tavallaan varmasti hömelöitä, sitä en kiellä, mutta kyllä meillä on jo demonstroitu sellaisia älynlahjoja (ja älyttömyyksiä) ettei ole tosi. Rymy on esimerkiksi fiksuna poikana oppinut sen, että mamman saa parhaiten ylös sängystä a) repimällä mattoa juuri tuossa makkarin oven edessä niin, että mamma varmasti näkee/kuulee ja b) varastamalla niitä alusvaatteita. Rymy on myös sen verran fiksu, että on tajunnut, että vaikka näin saakiin mamman ylös, niin paras tapa on silti loppupeleissä olla ihan nätisti sohvalla, koska silloin mamma tulee ihan varmasti kehumaan eikä mene enää takaisin sänkyyn. Matot ovat siis saaneet olla suhteellisen rauhassa aamuisin (ei niinkään niinä hetkinä kun olen töissä. Kun tulen kotiin, koira istuu iloisena käytävän lattialla mattokasan päällä, häntä jalkojen välissä härösti heiluen), mutta alusvaatefetissin edessä tämän mies on ihan voimaton. Samaten olen nykyään joutunut sulkemaan makkarin oven jos menen suihkuun; Rymy löytyy usein sängystä. Tai löytyy jos olen tarpeeksi ovela, jätän suihkun auki ja suorastaan hiivin makkariin vettä valuvana komentamaan pois. Jos ehdin laittamaan suihkun kiinni, koira syöksyy makkarista ulos enkelin hymy kasvoillaan, mitään en ole tehnyt! The little devil!

Mutta on se vaan niin hemmetin rakas pikku devil :)

Meidän eka joulu!

Hau! :)

Niin paljon kerrottavaa, etten edes tiedä mitä aloittaisin... eli tosiaan, Miehekkeen kanssa on tullut jo pari joulua vietettyä yhdessä, mutta tämä olikin ensimmäinen laatuaan kun toinen ei päivystänyt eli päästiin melkein koko perhe, miinus Hugo, matkaamaan yhdeksi yöksi meikäläisen Mummilaan tuonne eteläisempään Suomeen, jossa perinteisesti vietetään joulua pikkusiskon, isovanhempien, kummien ja heidän lastensa eli serkkujen kanssa (tällä kertaa äiti haahuili ulkomailla). Noin 7 vuotta sitten joulujengiin liittyi myös kummieni terrieri nimeltään Romeo, jonka takia tämä joulu meinasi (minua) etukäteen hieman jännittää. Romeo kun ei välitä muista koirista, eikä ainakaan uroksista... Kummitäti sanoi kyllä jo puhelimessa, että jos eivät tule keskenään toimeen, Romeo viedään kotiin ja tieto siitä, ettei ollut tarkoitus hyväksyä mitään räkätys-showta rauhoitti kyllä mieltä, mutta toisaalta harmitti jo etukäteen se mahdollisuus, että Romeon pitäisi olla yksin kotonaan nyt kun meikäläisenkin allergiat ovat, nähtävästi, hellittäneet.

Mummilaan kun päästiin, Rymy tutki ensin kaikki paikat ja kävi pissalla yhdellä valkoisella matolla, ahem. Oltiin kyllä matkalla pysähdytty pitkälle pissalle, mutta joko oli uudestaan hätä tai sitten pieni mies haistoi Romskun ja oli pakko jättää oma viestinsä. Muut pissat tehtiinkin sitten pihalle, siitä lisää kohta...

Anyways, tässä siis seuraavan tarinan sankarit:

Aivan odotetusti meidän pieni tehopakkaus hyppi ja pomppi ja roikkui Romeon perässä ihan koko ajan eikä alkuun antanut toiselle hetken rauhaa, mutta Romeo oli kuin olikin herrasmies - tunnisti selkeästi, että  kyseessä ei ollut mikään uhka, ainoastaan äärimmäisen rasittava ja aivan liian energinen pentu. Antoi suurimmaksi osaksi Rymyn olla ja seurata, vaikka välillä kyllä varoitteli tulemasta liian lähelle.

Rymyä ei muut vieraat kiinnostaneet ollenkaan niinä hetkinä kun Romeo oli talossa, ei tainnut ottaa paljon minkäänlaista kontaktia yhtään kehenkään ja meihin omiinkin ihmisiin turvautui lähinnä silloin kun Romeo vähän murahteli poitsua siirtymään kauemmas yms.

Siinä missä Romeo makasi nätisti mammansa jaloissa ja seuraili mm. ruuanlaittopuuhia sivummalta, meidän poitsu tietenkin aiheutti hämminkiä avustamalla juuri siellä missä tapahtui; vähän väliä keittiöstä kuului "Ei Rymy, nyt pois!" :D  Aina välillä Rymykin rauhottui, katsottuaan toki ensin mallia...

Rymyn nukkuessa nätisti sylissäni, Romeokin uskaltautui tulemaan lähemmäs. On ne koirat vaan hassuja otuksia, sillä vaikka Romeo lähinnä komenteli Rymyä pysymään poissa ilmatilastaan, silti kun Rymy vietiin toiseen huoneeseen hetkeksi rauhoittumaan, Romeo syöksyi heti oven taakse haukahtelemaan kuullessaan toisen vinkuvan. Muutaman muunkin kerran Rymyn vingahduksen kuullessaan pappakoira ryntäsi tarkistamaan tilanteen.

Lahojen jakaminen oli molemmista pojista jännää, ja se niiden avaaminen vasta hauskaa olikin. Omia lahjojaan eivät kyllä saaneet avata itse, kun mitään leluja tai luita ei voitu pitää esillä Romeon takia - Rymyä ei edes lelut pahemmin olisi kiinnostaneet, pelkästään se mitä Romeo niillä teki, mutta vähän jos tuli pentu lähemmäs, vanhempi otus murahteli varoituksia suhteellisen jämäkästi (vaikka kyseessä olikin Rymyn lelu/uu joka oli unohtunut lattialle). Annoin molemmille pojille eri huoneissa koirankeksit, mutta syömisen sijaan Rymy kantoi omansa Romeolle :) Ihan mallikkaasti meni siis koko joulu - mitä nyt Romeo meinasi kerran vahingossa kaataa kuusen kun sotkeutui johtoihin. Siinä vaiheessa kun alkoi huuto kuulumaan, Puolisko ponnahti vauhdilla repimään meidän otusta pois pahanteosta ja järkytys oli suuri kun syypää olikin Romeo ja koko sotku puhdas vahinko :D 

Toinen tapahtuma jaksoi naurattaa meitä vielä seuraavana päivänä, ja naurattaa kyllä vieläkin; pappa nimittäin kerran päästi koirat vanhigossa ulos ovesta - klassisesti seisoi vain ja tuijotti, todeten, "OHO". Muuten hyvä, mutta Romeo pinkoo vieraiden koirien perään ja Rymy taas seuraa Romeota koko ajan, eikä pihalla ole mitään sen parempaa aitaa... Paniikki oli melkoinen kun yhtäkkiä läpi talon kantautuu huuto KOIRAT ON IRTI ja minä ja Puolisko, plus kaikki muut, rynnätään kahvipöydästä ovelle katsomaan mitä tapahtuu. Serkkuni oli onneksi saanut heidän koiransa häntätupsusta kiinni ja kun itse ehdin ovelle, kummisetä seisoi pihalla nenät vastakkain Rymyn kanssa ja katseli kun toinen pissasi. Eikä siinä, Rymy teki tarpeensa ja palasi iloisesti kutsusta sisään ihmetellen sitä suurta ihmismäärää ja tarpeetonta paniikkia. Kun päästin lopulta takaisin kahvipöytään, serkkuni istahti alas ja totesi heittäneensä torttunsa pihalla olevalle penkille, kun oli lähtenyt niin nopsaan koirien perään ja tästä saatiinkin kunnon naurut :D Saatiin siis uusi lentävä lausahdus, "pappa varmaan haluaa pissattaa kohta koirat". Ja no, itse asiassa, illalla me pissatettiinkin Rymppä juuri näin; ovi auki, koira ulos ja pinkoi itse sisään :) 

Lenkit jouluna tehtiin yleensä Romeon ja kummisetäni seurassa. Ikinä ennen ei ole meidän poika lähtenyt niin innoissaan ja reippaana ulos! Romeo keskittyi merkkaamiseen ja Rymy taas Romeon seuraamiseen; ei suostunut kävelemään eteenpäin ellei ollut aivan varma, että Romeo seuraa meitä :D En tiedä olisiko sitten poitsu saanut niin paljon hyviä kokemuksia näistä lenkeistä, että kotonakin lenkkeily on ollut nyt PALJON helpompaa. Tai lähinnä se lähtö. Kahtena kertana putkeen ollaan menty ovesta ulos ja jatkettu matkaa ilman YHTÄKÄÄN pysähdystä ja se on jotain se!

Loppuaika joulusta, ilman Romeota, menikin Rymyn osalta aikalailla nukkuessa. Joulupäivänä Romeo tuli uudestaan kylään, juuri silloin kun Rymy nukkui lattialla ja sen sijaan, että Romeo olisi tervehtinyt meitä muita ensin autuaassa rauhassa, herra kävi herättämässä pienen miehen. Ryntäsi suoraan luokse. Sama meno jatkui taas, Rymy seurasi ja pomppi ja yritti leikityttää ja Romeo turhautui jopa sen verran kaikesta tästä ahdistelusta, että näiden kahden ollessa pöydän alla (missä Romeo varmaan tunsi olonsa oikeasti ahdistetuksi), ärähti Rymylle sen verran äkäisesti, että Rymy säikähti ja ryntäsi meikäläisen luokse turvaan. Sen jälkeen osasikin sitten käyttäytyä paremmin ja antoi Romeon hetkittäin olla ihan rauhassa. 

Ja loppuun vielä unikuvia (koska kukaan ei voi vastustaa nukkuvaa whippetiä ja koska kummitätsy on ihan paras nukkumapaikka!)

Tässä viimeisessä kuvassa demonstroidaan normi tapahtumaa. Aina jos hetken olen lattialla tässä asennossa, koira ehtii sekunneissa käpertymään jalkojeni päälle ja ei muuta kuin unta palloon!