sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

LENKKEILYMAISEMIA vol 2

Möö! Toivottavasti kaikki selvisivät ehjin nahoin juhannuksesta - me ainakin selvitiin, kun koiruuksien kanssa möllötettiin ihan vaan kotona. Tänään käytiin sitten parin tunnin lenkki tuossa keskipäivän paikkeilla, kun vaan ensin selvittiin ylös sängystä koko konkkaronkka; meillä istui poijaat eilen iltaa yömyöhään, josta jatkoivat matkaansa baariin kera miesotuksen, joten oltiin kaikki sen takia tänään normaalia väsyneempiä, jopa koirat. 

Tänään käytiin taas metsässä ja otettiin teille lisää niitä lenkkimaisemakuvia! Kaikki kuvat ovat muuten samalta reissulta. Ensin siis aloitettiin remmilenkkeilemällä kylän poikki entisille huudeille ja sitten mentiin yksi meidän normilenkeistä - eli metsän kautta takaisin kylille ja kotio. Kuvat ovat kaikki otettu luurilla ja nyt seuraavat pari viikkoa joudutaan muutenkin tyytymään kännykän kameraan, kun sisko vei meikäläisen kameran piuhan mukanaan Mikkeliin ja siitä sitten suuntaa nokkansa Hollantiin. Että hyvää matkaa, piuhani, pidä hauskaa! 

Jännä muuten, miten ihan peräkkäin otetuissa kuvissa värisävyt vaihtelevat laidasta laitaan, ei todellakaan näytä siltä, että olisi kuvat samana päivänä otettu saati saman minuutin sisään. Aika metka juttu. Muutamat lenkkikuvat samoista maisemista löytyy muuten täältä, täältä ja täältä!
 
Poikettiin matkalla mm. paloasemalle juottamaan koirat, kun ei järvivesi tuntunut mokomille kelpaavan; oli kai liiaksi nuuskuteltavaa ympärillä. Nyt me intopinkeinä jatketaan tulevan viikonlopun odottamista, se ois nimittäin kuuden whippetin treffivkl! Säälin naapureita jo nyt... ehkä ihan hyvä, että olen yövuorossa sen ekan yön, säästyn siltä hulluudelta :D

4 kommenttia :

  1. Niin missä päin suomea te asutte?

    VastaaPoista
  2. Aikamoiset "peruslenkki" maastot teillä! Kiva kun on monipuolista, ei kyllästy itekkään niin nopeasti reittiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, ja tosta on helppo poiketa vielä hitusen verran syvemmälle metsään ötököiden syötäväksi, jos ei halua vahingossakaan törmätä muihin lenkkeilijöihin (niitä on tosin tolla pätkällä tullut vastaan parin vuodena aikana ainoastaan muutaman kerran) :) - nyt täällä meidän kylässä vaan on bongattu karhu, että voi olla ettei ihan hetkeen eksytä metsään... :D

      Poista