sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

COCO & HUGO

Yksi syy siihen, miksi olen koko ajan enemmän ajatellut meille tulevaisuudessa (omaa) pentukoiraa aikuisen sijaan vaikka rescuetyyppinen toiminta kovasti kiinnostaakin, on Hugo. Lähinnä Hugon turvallisuus, mutta myös ajatus siitä, että ottaisimme aikuisen koiran, joka ei sitten pystyisikään elämään turvallisesti saman katon alla pienemmän otuksen kanssa, tuntuu raskaalta vaikkei mahdotonta olisikaan. Coco on kuitenkin todistanut sen, että näinkin herkkä (epäluuloinen?) + ns. vieheviettinen (en nyt keksi mitään parempaakaan sanaa - riistaviettinen? Ööö?) koira kyllä pystyy (ainakin hyvin todennäköisesti?) elämään samassa taloudessa pienlemmikin kanssa, kun asian eteen tosiaan tehdään töitä... varsinkin kun tuolla pienellä eläimellä on eittämättä tehokas puolustusmekanismi, josta Coco on ottanut opikseen. Kertaus on tässä tapauksessa ollut opintojen äiti, ahem.

Aikamoinen sekä hyvin mielenkiintoinen projekti Cocon totuttaminen pieneen tuhisevaan piikkikasaan on kaikesta huolimatta ollut, ja onkin hassua, että nyt kun projekti näyttää edenneen harppauksin, on Cocon hoitojakso jo lopuillaan. Se on todistant, että tällainen tutustuttaminen/totuttaminen voi vaatia ihan konkreettisia keinoja ja tilanteisiin puuttumista/komentamista - pelkkä aika ei välttämättä riitä. Loppujen lopuksi olen aika hemmetin tyytyväinen ja ylpeä sekä meistä, että neidistä, kun olisi tämä nimittäin voinut viedä kauemminkin... Nyt ollaan meinaan "jo" siinä pisteessä, että vaikka näitä kahta ei edelleenkään voi missään nimessä ilman valvontaa jättää samaan huoneeseen edes hetkeksi, ei Coco enää ole aivan yhtä kiinnostunut Hugosta. Jokaista ääntä ei tarvitse haukkua tai murista, eikä jokaista liikahdusta valvoa. Kongeja ei olla käytetty enää pitkään aikaan säännöllisesti, ainoastaan välillä ikään kuin pienenä muistutuksena siitä, että hei, Hugon läsnäolohan on tosi kiva juttu myös koirille, eiks vaan? 

Ja hei! Tarkkaavaisimmat ovatkin ehkä huomanneet, että kuvien koko on nyt vaihdellut. En oikein osaa itse päättää mikä kuvakoko olisi sopivin, joten jos jollakulla on mielipide asiasta, jaa toki. Lisäksi, postaustoiveita ja/tai kysymyksiä saa edelleen viskoa tänne.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti