HEI HEI MITÄ KUULUU?

- Tänään jätettiin Rympän aamulenkki väliin, kun meikäläisellä on kurkku karheana, yskittää ja töihinkin pitäisi vielä lähteä illaksi. Ja toisin kuin yleensä, juuri tänään Rymppää ei tietenkään jaksanut kiinnostaa takapihalla lelujen heittely, kun nyt ei saanutkaan koskea just siihen leluun millä Coco tahtoi leikkiä.

+ Plussaa Rympälle siitä, että nyt poitsu muuten reagoi paljon nopeammin käskyyn "ei", eli lähtee todella paljon helpommin toisen lelun perään, jos niin käsken tai jos Coco vähän ärähtää. Vähenee vähentymistään se toisen perseessä roikkuminen.

- Coco ei vielä ole suostunut lenkkeilemään ilman Rymyä...

 + Mutta toisaalta, ylläolevaan viitaten, "aamulenkin" (Cocon lenkki on n. satametriä hidasta en-tule-en-tule-oo-namia-en-tule -tyyppistä lönkyttelyä, haha) väliin jääminen ei varmasti tätä pientä haitannut. Neidin kanssa on ollut parina päivänä tosi helppo purkaa energiaa takapihalla leluja heittämällä ja riehumalla, ei Coco ehkä vielä osaa kaivata mitään uusia lenkkituoksujakaan, kun täällä on vielä kaikki niin uutta, luulisin? Ei muuten varmaan tarvitsisi mitään lämmikettäkään tuolla takapihalla, mutta olen nyt varuilta laittanut. Aivan hikisenä on neiti sisään tullut, eli ehkä ensi kerralla voisin jo uskoa...

# Sikälimikäli joku asiaa pohti, tehdään nyt Cocon kanssa niin, että yritetään viedä neitiä nyt yksinään lenkeille, mutta ei mitenkään liian ahkeraan. Välillä tietenkin mennään kaikki yhdessä, jos ollaan molemmat Ihmisorjat kotona yhtä aikaa. Cocoa ei siis pakoteta, vaan hissutellaan ja houkutellaan vähän matkaa eteenpäin ja kun itse kävelee nätisti, käännytään ja voidaan mennä takaisin kotiin. Pienin askelin, siis. Eiköhän tässä ole kyse pelkästään luottamuksen rakentamisesta - siinä vaiheessa kun luottaa meikäläiseen ja miehekkeeseen tarpeeksi, uskaltaa varmasti lähteä ilman Rympän turvaa myös pidemmille lenkeille.

+ Plussaa on muuten sekin, että nyt Coco on tehnyt Rymylle harvinaisen selväksi, että juuri se yksi tietty lelu on hänen, eikä anna periksi vaikka Rymy kuinka yrittäisi saada neidin suussa olevasta lelusta otetta. Koska lelu on uusi, ei Rymylläkään ole minkäänlaista "tuo on mun!" sidettä kyseiseen vinkuun, tiedä sitten uskooko osittain sen takia paremmin. Mut anyways, mun mielestä se osoittaa kotiutumisen merkkejä, että uskaltaa neiti päivä päivältä olla enemmän oma itsensä ja ilmaista omaa tahtoaan, yhtään ei haittaa. Tähän väliin voin kertoa, että sisään kun tultiin, neiti kantoi mukanaan ulkolelun ja kun viskasin sen takaisin pihalle, Coco kävi sen reippaana hakemassa.

+ Tänään pihalla Coco muuten uskalsi jo leikkiä Rymyn frisbeellä, vaikka lopettikin heti kun näki Rymyn tulevan "liian" lähelle ja vaihtoi takaisin "omaan" leluunsa.

+ Ruokailut eivät olee enää yhtä häsläystä! Coco pysyy omalla kupillaan ja menee syötyään omiin puuhiinsa. Toki joskus tulee takaisin keittiöön katsomaan josko saisi Rympän jämät, mutta ei yhtä "röyhkeästi" kuin koejaksollaan. Myös Rymy on tajunnut, että on ihan turha lähteä vaeltelemaan ympäriinsä, kun ei sieltä Cocon kupista mitään saa ja omakin ruoka vaan katoaa tällä välin. Nyt ei tarvitse miehekkeen enää repiä meikäläistä aamuisin ylös vaan pystyy ilman suurta show:ta ruokkimaan lapset ihan yksinään.

+/- Coco on paikantanut namikaapin, ja osaa Rymyn tavoin seistä sen edessä surkeasti tuijottaen. Tehokkaamman tästä tyylistä tekee vielä se, ettei Coco päästä pihahdustakaan, ei pienen pientä inahdusta, tuijottaa vaan surkeana. Arvaatte varmaan irtosiko sillä pelillä juuri äsken herkut molemmille? Onneksi ei ole oma koira niin saan rauhassa hemmotella piloille, vähän niinkuin isovanhempien oikeuksia lainaten. EIKU! XD

- Välioveen on pakko laittaa hakanen, Coco nimittäin osaa avata tuon oven, vaikka tiukka onkin. Ja olipa neiti vielä saanut pikkueteisen liukuovenkin auki, siellä se eilenkin istua möllötti odottaen mua ja Rymyä lenkiltä. Oltiin juuri lähdössä lenkille, kun postipoitsu toi meille tuon peti-paketin. No, tungin sitten Rympän hihnan hälle pidettäväksi että sain lapun allekirjoitettua ja eikös Coco vieraan nähdessään yrittänyt tietenkin väliovesta tervehtimään. Onneksi uskoi kun kielsin, oli kuulkaas jo tassu kahvalla!

# Hauska huomata minkälaisia eroja näissä otuksissa on: Rymyhän nykyään vinkuu vähän väliä, jos jotain haluaa. Konsertoi mm. useasti sen ajan mitä sekoittelen hänen ruokiaan. Pihalla pitää haukkua vähän sille sun tälle ja sisällä samoin. Coco sen sijaan haukkuu ainoastaan tietyissä tilanteissa: pallo jossain mistä sitä ei saa tai tänään monesti kuultu heitä-jo-se-lelu -haukku. Rymy taasen ei koskaan komenna heittämään lelua, odottaa vaan tyynesti ja vinkuu, jos on lelu jossain ulottumattomissa. Herkkuja saadessaan Coco keskittyy täysin omaansa, kun taas Rymy on koko ajan tutkimassa mitä Cocolla on ja lopulta käy niin, että syötyään omansa Coco syö myös puolet Rymyn herkusta ja poitsu saa sen, mitä neiti ei jaksa syödä.

+ Olen muuten tosi iloinen, että ollaan jaksettu opettaa Rympälle tietyt käskyt ja vielä iloisemmaksi tekee se, että Rymy osaa ne käskyt hyvin. Helpottaa arkea kummasti, varsinkin näin kahden koiran keskellä.

+ Pissaton yö! Saattoi ehkä johtua siitä, että innostuttiin pelaamaan eli unille lähdettiin vasta ennen yhtä, kolmelta soi mulla herätyskello (Cocon pissatus) ja miesotus heräsi jo viiden jälkeen kun läks töihin. Seiskan jälkeen taasen minä ruokin koirat, eli oli monta tilaisuutta pissattaa neiti. Tosin Coco ei aina suostu pihalle, lähtee vaan toiseen suuntaan kun oven avaat. Pihalle menee ainoastaan silloin kun on hätä (tai nähtävästi kun haluaa leikkiä). Fiksu tyttö.

+ JA! Coco muuten JUURI vinkui ekaa kertaa takapihan ovella! Neiti tahtoo pihalle ja tahtoo siis minun menevän kanssaan (menen vähän ajan päästä, just oltiin siellä). On moneen kertaan mennyt seisomaan ovelle -> olen päästänyt pihalle -> Coco on hakenut lelun/jäänyt katsomaan tulenko -> tullut takaisin sisään. Kyllä se vielä menee perille, että lähden ainoastaan silloin pihalle, kun haen ulkovaatteeni naulakosta, Rymykin oppi tämän aika nopsaan.

 

# Nyt on Cocolla oma peti makkarissa ja siinä, totta kai, vaaleanpunaiset Barbie-lakanat kuten prinsessalla sopii ollakin. Värien harmonia ei meillä tuolla ole ihan kohdillaan, joo, mutta ehkä mä kestän... ehkä. Lapset eivät myöskään vielä osaa nähtävästi pedata omia petejään, vaikka olen monesti pyytänyt. Johtuu ehkä siitä, etten minäkään koskaan niin tee...

Siinä varmaan ne tämän hetken tärkeimmät, nyt pitää lähteä syömään ja sit vähän ajan päästä uusi rundi pihalla. Pakko kyllä, kun on noin hyvä keli, sanoi kurkku ja yskä mitä tahansa, nih!

COCOLIINI & RYMYNAATTORI - VIHERIN VALLOITUS!

Pieniä askelia, pieniä edistymisiä, elämää. Siinä missä Coco ekoina iltoina ei jostain syystä suostunut menemään takapihalle pissalle, vaan jouduttiin pissattamaan hihnassa etupihalla kun ei pakottaakaan viitsitty, nyt neiti livahtaa nätisti pihallekin pissalle, jos hätä iskee tarpeeksi kovana. Rymyn komentelu mitä leluihinsa tulee vähenee päivä päivältä, onneksi, ja samaa vauhtia neiti kerää rohkeutta. Enää ei tarvitse lähteä seuraamaan joka kerta, kun joku poistuu huoneesta, jokainen ääni ja risahdus ei havahduta. Kahtena ekana yönä samainen neiti lirautti lattialle, mutta nyt ollaan pari yötä onnistuttu aina pissattamaan pikkutunneilla, eikä ole ehtinyt tapahtumaan vahinkoja eli kyllä se tästä. Molemmat koirat alkavat pikkuhiljaa tajuamaan, että ruokaa saa ainoastaan omasta kupistaan, vaikka kuinka häsläisi ja hyörisi; mm. tänään Coco veteli oman kuppinsa tyhjäksi, lähti sitten leikkimään miehekkeen kanssa - vaikka joo, kyllä sitä piti vielä käydä tarkistamassa josko saisi nuolla Rympän tyhjän kupin vielä tyhjemmäksi. Tänään J kävi hakemassa kummitätsyn; hänellä on tapana kävellä sisään soittamatta ovikelloa ja Cocolla taasen on tapana nukkua peiton alla ihan piilossa, joten siinä vaiheessa kun Coco tajusi, että meille oli ilmaantunut "vieras mies" sisään, päästi parit haukut, kiersi kaukaa ja änki melkein syliini kun istuin koneella, aivan kuin olisi tullut kertomaan, että nyt on kuule jossain jotain vikaa, tänne vaan ilmestyi joku jostain eikä kukaan reagoi mitenkään! Cocohan ilmoittaa aina ovikellon soidessa parilla haukulla, että nyt on joku kuule tänne tulossa ja ryntää vastaan.

Käytiin eilen illalla Viherillä vähän riekkumassa ja Rymyhän oli innoissaan, kuten aina, mutta Cocoa vähän jänskätti vieras paikka ja autoilu ylipäätään. Innostui kyllä sitten juoksemaan Rympän kanssa, eikä olisi halunnut takaisin autoon kun kotiopäin lähdettiin. Tänään käytiin uudestaan, ihan päivällä, ja saivat koirat telmiä lasten kanssa :) Coco käyttäytyi extra-hienosti, ei hyppinyt, ei pomppinut, ei mitään, ei oikeastaan huomioinut ihmisiä sen kummemmin kun lelun perässä juokseminen oli niin kivaa - toisin kuin meidän urpo, kas yllättäen. Tosin, täytyy sanoa, Rymy hyppi molempia lapsia vastaan ainoastaan sen yhden kerran, ihan kuin sanoakseen MOI, IHANA NÄHDÄ!

Tänään mentiinkin sitten riekkumaan kolmen menomatkalla ostetun lelun kera ja molemmat koirat nauttivat tosiaan ihan silminnähden, Cocokin antautui kunnon spurtteihin (jonka johdosta etutassuista läks tossut about kahden ekan minuutin aikana) ja uskalsi hakea lelua, sekä komentaa Rymyä takaisin jos tarve vaatii. Kotimatkalla Coco aloitti läähätyksen n. 50 metriä ennen kotipihaa, muutoin vaan nukkui meikäläisen kainalossa takapenkillä. Tullaan autoilemaan nyt varmaan aika ahkeraan, jos vaikka saataisiin neiti tottumaan hommaan. Illalla Coco suostui jo takapihalle ihan leikkimäänkin, vaikkei kauaa kylmässä viihtynytkään vaan hakeutui lopulta oven eteen; Voisko hei joku päästää sisään, täällä on kyyylmä! Silti, edistystä. Viherillä ei Cocoa kyllä haitannut kylmä, tai lumi - ei pätkääkään. Se oli Coco, joka tällä kertaa tonki lelut lumihangesta, pää hankeen upotettuna, naama valkoisena. Yhtään ei näyttänyt olevan kylmä. Aikamoinen diiva näin kotioloissa, hih.

Ja heeei, lisää kuvia Rympän ja Cocoliinin yhteisessä kansiossa facessa, KLIKKAA jos kiinnostaa. Eihän niistä mitään ihme rälläämiskuvia saatu, kun kännykällä otettiin... lisää vaan liekkejä mun kamerakuumeeseen, hmm.

Edittinä vielä, että jos jollain on postaus-toiveita, niin jättäkää toki kommenttia. Jos vaikka saisin juttuideoita :)

ONKO SINULLA AIKAA KOIRALLESI?

"Today I have a hundred and one things to do.  As well as filming for the various shows I have, I run a business that takes up a lot of my time.  I am also a mother, and when I am not on the road, my daughter and her needs take precedence over everything else.   Yes, there is a team that works with me, but like a lot of people, my workload is still vast and it’s hard to find the time to get everything done.  I’m not complaining, but I think that sometimes my dogs might.

I have never been comfortable with having dogs that just fit into my day.  I fully admit that there are some times when I don’t want to take them for a walk or play with them – there are so many other things I need to get done and it would be a lot easier if I had those extra hours each day to do them.  However, I just don’t feel right until my dogs have had daily exercise and all their needs have been attended to.  I personally cannot concentrate until I know they are fulfilled, which means  I make sure a certain portion of the day is set aside just for them.  I am responsible for making my dogs’ lives the best they can be and I encourage all my clients to try and do the same with theirs – making time for the animals in your life is essential for their physical and mental health."

source: Victoria Stilwell's blog post;

Do You Have Time For Your Dogs?

On varsin huojentavaa tietää, että jopa yksi maailman suosituimmista kouluttajista kärsii välillä huonoista päivistä ja hetkistä - niistä, jolloin ei vain jaksaisi tai ehtisi, kun on niin paljon kaikkea muuta, vaikka koira tärkeysjärjestyksessään onkin mulle aikalailla ykkönen. 

Boldasin  tuon yhden kohdan, koska samaistun siihen niin hyvin: minäkään en aina jaksa, mutta silloin kun en jaksa, en pysty keskittymään mihinkään muuhun täysillä koska poden niin hirveää syyllisyyttä jostain, mitä minun olisi pitänyt jaksaa tehdä. Minäkään en aina pääse, tai jaksa, lähteä parille lenkille päivän aikana, mutta korvaan, tai mieheke korvaa, tämän melkein aina yhdellä pitkällä lenkillä. Tästä olen välillä potenut myös syyllisyyttä, mutta hitsi, jos sen voi tehdä Victoriakin, ei se voi olla niin huono juttu, eihän?

Toiseksi, pienillä asioilla tosiaan saa paljon aikaan. Loppujen lopuksi sen aktivointipallon tai lelun valmiiksi laittaminen ei vie niin kamalasti aikaa itseltä, mutta koira saattaa jaksaa sen kanssa telmiä pitkiäkin pätkiä. 

Eli tiivistettynä, mä yritän ja teen parhaani, ja se on aika paljon enemmän, mitä moni muu koiranomistaja tässä maailmassa tekee, niin surullista kuin se onkin.  

KAHDEN WHIPPETIN SOHVA ♥

Nukahdin äsken sohvalle tänään saamani kirjan kanssa, painava köntti rintaani vasten, jalat mitä ihmeellisemmässä asennossa toista könttiä vasten ja kyllä, lämminkin oli - paitsi varpaissa. Nääs juuri sinne iski viima, mistä aina onnistutaan valuttamaan peitto pois ja takaisin laittaminen on taas lähes mahdotonta, juurikin noiden edellä mainittujen könttien takia. Heräsin, kävin syömässä ja ajattelin palata kirjan pariin, mutta mutta... meidän sohva on nähkääs kahden whippetin mentävä sohva eikä sinne enää ihmistä mahdu, ellet ole kasan alimpana. Tai putoamassa. Rymy itse asiassa putosi itse, kun yritin tuolta kasan alta päästä pois. Ei tajunnut vaikka pyysin siirtymään, ryömin sitten kireän peiton alta ja HUMPS, sinne se valui koko koira selälleen maahan. Onneksi ei sattunut, vaikkei kissana tullutkaan tassuilleen.

Totesinkin tuossa Cocon tuojien läsnäollessa miehekkeelle, että meillähän istutaan sitten jatkossa taas lattialla, eikä tuo toteamus ihan pieleen mennyt. Kyllä minä ensin yritin siirtää noita, mutta sain osakseni sellasia mulkaisuja ja körähtelyjä, että ajattelin parhaaksi antaa toisten olla, kun kerran rauhoittuivat noin nätisti. Tai no, Cocohan olisi rauhoittunut jo pian tulonsa jälkeen, mutta Rymy nyt on Rymy. Kesti tovi ennen kuin meidän poika lopetti läähättelyn ja perässä ravaamisen. Oli sen verran innoissaan, että pyysi jopa päästä ulos ja kävi siellä parit kunniarundit juoksemassa, Cocon ihmetellessä oven takana. Jostain syystä Cocosta näyttää olevan vähän jännää mennä yhdessä Rymyn kanssa ulos - epäilisin, että johtuu Rymyn tavasta sännätä heti hillittömään juoksuun ja/tai tavasta pyytää leikkiin koko ajan, mutta kun yhdessä mentiin koko konkkaronkka, hienosti uskalsi. Eiköhän parin viikon sisään neiti kotiudu, viimeksikin oli jo viikon jälkeen hyvällä mallilla koko homma. Pikapissoilla käydään, kuten viimeksikin, yksin - ainut vaan, ettei Rymyä ainakaan viimeksi kiinnostanut mitkään asioiden hoitamiset, ellei Coco ollut mukana, joten vinkui sitten ulos vähän väliä; astuu ulos, palaa sisään ja sama uudestaan vähän ajan päästä. Suht rasittavaa. Nyt täytyykin otta tiukka linja, ettei tuota ovea joka pyynnöstä avata, jos sinne ei kerran mennä.

Coco jäi tosi reippaasti, ei jäänyt ovelle itkeskelemään tai pahemmin asiaa murehtimaan (vaikka vähän ihmetyttikin kun ihmisensä läks ilman häntä), mikä on varmaan ihan hyvä asia. Tietyllä tapaa hyvin luottavainen koira ja niin fiksukin, että varmaan on tajunnut emäntänsä tulevan hakemaan häntä "pian" kun toiselle kerran niin on sanottu :D Tiedänhän minä, ettei koirat ihan samalla tavalla ehkä ajattele ja kaipaa ihmisiä tai asioita kuin mitä me, mutta kyllä mä silti luulen, että väliin iskee molemmille kova ikävä, sekä ihmiselleen, että koiralle. Ja itsestä se tuntuu tietenkin kurjalta, yltiöempaattinen kun välillä olen. Mutta nou hätä, luvattiin pitää lapsosesta niin hyvää huolta kuin mahdollista ja se me tehdään. Johan mieheke eilen taas totesi Rymylle, että "huomenna taitaa tulla sitten iskän koira", Rymy kun on niin selkeästi minun.

Purettiin kaikki Cocon tavarat ns. omille paikoilleen ja kirjattiin kaikki ylös ettei unohdeta ja oli muuten ihanan pitkä lista, hih! Huomattiin, että neidillä on täsmälleen samanlainen takki kuin Rymyllä, sekä fleecehaalari myös. Oli jotenkin hassua huomata, että pelastusliivitkin olivat melkein identtiset. Great minds think alike tai jotain sinne päin XD

Aiotaan nyt ensin vähän säännöstellä noita neidin omia leluja, eli ei nyt ihan alkuunsa anneta kuin vahtivan silmän alla tai Cocon ollessa ihan yksin, Rymyllä kun on tapana komennella ja/tai rikkoa kaikki lelut. Mietin itse asiassa tässä, että Rymylle voisi tietyt rajat tehdä ihan hyvää, mitä leluihin tulee. Eli siis joihinkin leluihin ei hän saa koskea ilman lupaa, ainoastaan Coco. En tiedä toimisiko, täytyy vähän mietiskellä. Ja ajan kanssahan tuo meidän hirviökin taas rauhottuu, niin se oli viimeksikin; alkuvaiheen täpinöiden aikaan se meinaa olla aivan mahdoton, koko koira. Loppuviikosta Rymyn ei enää tarvinnut niin kovasti komentaa, olisi enemmänkin vaan tahtonut Cocon leikkivän kanssaan - ei aina edes jaksanut kiinnittää huomiota Cocon leikkimiseen. Joten pari viikkoa siihen lisää ja eiköhän homma toimi sitten jo paremmin, kuvittelisin. No, sitä ei tiedä, mutta siihen tähdätään!

Huoh. Jos itse saisin päättää, pistäisin Cocon suojapallon sisään ja kaappiin, ettei vaan mitään satu prinsessalle - ihan niinkus olisin alkuun mieluusti tehnyt töissä lapsille ja Rymyllekin kyl, mutta ei  taida elämä ihan niin toimia. Tosin meidän taloudessa keppileikit ovat olleet aika OUT tuon Stellan loukkaantumisen jälkeen, mutta saas nähdä mitä tässä vielä tapahtuu kun lumet vähän sulaa. Ei sitä oikein voi koiruuksia kaikelta suojellakaan, varsinkaan jos toinen on kepeillä aina tottunut leikkimään. Sen minä kyllä tiedän, että kun vihdoin päästään keväisempään metikköön temmeltämään, mut tod näk haetaan sieltä sydänkohtauksen saaneena ja ihan ambulanssilla.

Sellaista tänään. Tämä ilta meneekin ihan vaan ollessa ja löhötessä, asioita "muistellessa" ja huomenna lähdetään sitten lenkkeilemään aamulla kera molempien otuksien ja miehekkeen. Huomenna heti on yhden tai kahden tunnin yksinolo, ei onneksi sen pidempää pätkää. Perjantaina Coco pääseekin harjoittelemaan yksinoloa, kun tosiaan alkuun ajattelin päivittäin viedä molemmat erikseen lenkeille aamuisin, ettei ihan kasveta yhteen.

Ja hei, mitä allergioihin tulee, niitä jännätäänkin nyt sitten kovasti; tuleeko vaikö eikö, hmm? Kuten viimeksikin, alkuun ainakin haistan Cocon tuoksun, Rymy kun ei mielestäni tuoksu oikeastaan millekään. Coco sen sijaan tuoksuu omaan nessuun voimakkaammin ihan oikealta koiralta (joo, tämä selittää kaiken - meillä onkin oikeasti murmeli) ja se saattaa välillä aiheuttaa parit aivastukset. Samoin iho reagoi viimeksikin ekoina päivinä vahvemmin Cocon halauksiin, saattaa vähän kutittaa jos tarpeeksi toinen lähentelee, niin sanotusti, mutta epäilen tämän tasoittuvan ajan kanssa. Eikä muutenkaan ole mikään niin suuri asia, ettenkö sen kanssa pystyisi elämään, siis, mutta ihan mielenkiinnosta seuraan ja kirjailen näitä ylös. Kysehän on varmasti vaan siitä, että olen siedättynyt Rymyn tuoksulle ja allergeeneille, ei muuta kuin uusintaprosessi neidin kanssa! Toisaalta on ihan järkyttävän helpottavaa tietää se tosiasia, että Rymyynkin ole siedättynyt jo ihan aikuisiässä joten varmasti sama käy nytkin. Luulen, että kaikki menee hyvin niin kauan kuin vaan uskon siihen.

... jaa. Sohvalla riehutaan. Täytyy varmaan mennä katsomaan show:ta, harmi kun en tykkää popcornista.

Pieninkin villakoira whippet tai chihuahua on sydämessään susi.

Selvittiin hengissä! Noista sairaista pakkasista, siis, ja mikä parasta - sohvakin selvisi ilman uusia vammoja, jee! Pienestä se on tämän koiranomistajan ilot kiinni, no kidding. 

Pahoittelut - blogissa on ollut lähiaikoina aivan kuollutta (syystä että, olen taas enemmän tai vähemmän innoissani elänyt Sims-landiassa ja Rymykin on pakkasten aikana lähinnä ottanut unta kuuppaan, on poika ollut jotenkin extra-rauhallinen), mutta ehkäpä asia nyt korjaantuu; HUOMENNA saapuu iloksemme tuo odotettu vieras, Neiti Coco. Sen tietävät jo työkaverit, varmaan kaikki lapset ja pari vanhempaakin, hah. Ei tätä jännitystä vaan voi peitellä, tietteks? En ole pahemmin uskaltanut neidin nimeä ääneen huudella, Rymppä nimittäin osaa yhdistää jo sanat "tulee" tai "tuli" tuulikaapin tuijottamiseen. Epäilen, että jos sanon sanat Coco tulee, Rymy istuu tuolla oven edessä vähintään parisen tuntia, ellei pidempään.

Toisaalta, eipä tuo haittaisi, helpottaisi kummasti jos olisi poitsulla muuta puuhaa kuin jaloissani pyöriminen. Me nimittäin ollaan tehty ns. viimehetken valmisteluja - minä ihan täpinöissäni ja koira kummissaan meikäläisen vanavedessä, tietty, huomiota vinkuen. Täällä on ainakin siivottu ja siivottu ja siivottu, koska siis, ainahan vieraita varten siivotaan, duh. Ja joo, vakavasti puhuen, tällä tavoin yritetään pitää allergiat kurissa - joudutaan nyt muutenkin kahden koiran takia  siivoamaan vähän ahkerammin ja paremmin, ihan vaan varmuuden vuoksi, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Niin, ja on täällä järjestelty paikkoja muutenkin, olohuoneen pöytä mm. on taas viety evakkoon työhuoneeseen ja se saakiin asustaa siellä kesäkuuhun asti, että mahtuu lapset leikkimään olkkarissa! Onneksi eilen miesotus kävi yli tunnin lenkin pojan kanssa, niin minä sain rauhassa hössöttää ja rakentaa pesää, eiku. Kyllä, saatan välillä olla vähän neuroottinen mitä koiriin tulee, en voi sille mitään. Ihan kuin oltaisiin synnytyslaitokselle kohta lähdössä, sellaiset on fiilingit, haha... Ja kyseessä kuitenkin "vaan" (kaikella rakkaudella ja lämmöllä, niin ihana koiruus kyseessä) lainakoira, tiedä sitten mitkä hullut fiilingit olisi, jos olisi kyseessä pysyvä lisä laumaan. Hui!

JOKA TAPAUKSESSA! Pientä note to self and everyone else -tyyppistä memoa seuraavaksi.

1. Tällä hetkellä meillä on olkkarissa kankainen peti (vilahtaa tässä postauksessa), jossa on poitsulla oma peitto, mutta tuo sänky a) kerää kaiken pölyn itseensä ja b) tuntuu imevän koiranhajun itseensä kymmenkertaisena, mikä ei todellakaan ole hyväksi tällaiselle herkkänenäiselle allergikolle. Tahdon siis jossain vaiheessa korvata tuon sängyn samantyyppisellä korilla kuin mikä meillä on makkarissa, mutta nyt alkuunsa tilasin sellaisen kokoa pienempänä ja ajattelin sijoittaa sen makkariin Cocoa varten. Tuota kangaspetiä kun en enää sinne tahdo, piste. Täytyy ehkä vähän järjestää vielä noita huonekaluja tuolla, mutta perhana, kyllä minä sinne vielä yhden ison pedin mahdutan, goddamnit! 
2. Ollaan jo pidempään meinattu ostaa uusi turvavyön kiinnike, eli siis se osa joka laitetaan toisesta päästä valjaisiin ja toisesta päästä turvavyöhön kiinni. Tällä hetkellä meillä on sellainen systeemi, joka laitetaan turvavyöhön kiinni mahdollisimman hankalasti näpräten, mutta tahdottaisiin sellainen joka napsautetaan näppärästi paikoilleen, samaan tapaan kuin oikea turvavyökin. Jos niinku käsitätte mitä tarkoitan? :D Tässä on vaan sellainen ongelma, että en ole vielä ehtinyt etsimään sellaista joka kävisi volvoon, joten tilasin sitten sen, mikä ei käy ja katsotaan jos mieheke pystyy vähän modifoimaan sitä, autojen kanssa kun leikkii muutenkin huvikseen. Oishan se ollut muuten liian helppoa, nih.
3. Rymylle vedonestovaljaat! Ollaan jo edistytty tosi paljon tuossa nätisti kävelemisessä ja alkuun on tarkoitus lenkittää otuksia paljon erikseen (jolloin viimeksikin lainattiin aina Rymylle Cocon valjaita), että tottuvat molemmat olemaan yksinään kotona ilman toista... mutta niin, olisi kiva jos Rympällä olisi omansa, poitsu nimittäin vetää varmasti taas neidin kanssa lenkkeillessään, ihan jo silkasta ilosta ja innosta.

Muutoin täällä on ollut puoliskon päivystyksistä huolimatta melko seesteistä, ei mitään sen kummallisempaa ellei a) Neiti Isosiskon vierailuja tai b) valvottuja öitä lasketa. 

Mitä kohtaan a) tulee, käppäiltiin tosiaan viime ke poitsun kanssa koululaista vastaan. Koululainen tulla päräytti sitten suksilla, mikä oli Rymystä tosi mielenkiintoista ja neidin viilettäessä mäkeä alas, me tietenkin juostiin perässä, kun en muutakaan voinut. Rymy yritti samaisena iltana syödä parit pikkulegot, mutta mielestäni onnistuttiin pelastamaan kaikki varmalta tuholta ja kuolemalta. Seuraavana päivänä saman tempun teki sitten mieheke (käveli siis koululaista vastaan Rympän kanssa, ei yrittänyt syödä legoja - iskän huumorintajun tuntien, oli pakko selventää) ja täytyy tähän väliin sanoa, miten epäreilua oli, että tällä kertaa Neiti tuli kävellen. Ilta meni aikalailla samoissa meiningeissä, koiran kanssa telmien, yhdessä leikkien ja pelaten.

Kommenttini kohtaan b) on syvä huokaus. Siis todella syvä. Viimeksi tänään aamulla Rymy ilahdutti meikäläistä käymällä pikapissalla kuuden aikaan (tässä vaiheessa oltiin siis saatu nukuttua jopa pari ruhtinaallista tuntia), ahem. Naapuritkin varmaan ilahtuivat tosi kovasti siinä vaiheessa, kun tuo pölhö kuuli tai näki jotain ja aloitti kunnon räksyttämisen, ei hemmetti. Ei meinannut edes sisään tulla käskystä, vaikka yleensä TÄNNE on varsin tehokas sana!!! Jossain lähistöllä haukkuu usein koira ja vissiin molemmat ovat nähneet 101 Dalmatialaista (Rymy ainakin on, yhdessä katsottiin kun oli ihan penneli!), koska sellaista hämyhaukkua heittävät kehiin, että oksat pois. Paljon on pojalla asiaa ihan vieraalle koiralle, huh huh.

Koirat on koiria, joo. Ja täytyy mun vähän hehkuttaakin, Rymy nimitäin osaa nyt tosi hienosti pujotella jalkojen välistä käsimerkin avulla ja yritänkin seuraavaksi saada homman toimimaan pelkällä käskysanalla. Ikään kuin vahingossa tempun käskyksi valikoitui lausahdus "mennään yhdessä", joten eipähän tarvitse sitäkään miettiä. Toinen harjottelussa oleva juttu on tulo sivulle, eli siis yritän saada Rymyn kiertämään oikean puoleni kautta vasemmalle istuvaan asentoon. Saas nähdä onnistunko tässä tehtävässä, Rymy on välillä aika haastava koululainen - jonkinlaista lievää ADHD:tä havaittavissa, sillä jos ohjeet eivät ole selvääkin selvemmät, eikä nami tipu äkkiä, homma ei enää kiinnosta ja sitten voikin lähteä muihin hommiin tai yrittää tuoda lelun, jos sillä vaikka irtoaisi. No joo, oikeasti vika on tietenkin opettajassa ja sehän se vasta turhauttaakin meikäläistä. Voi kunpa pystyisi kurkistamaan tuon koiruuden pääkoppaan ja selvittämään kuinka siellä piuhat on oikein johdettu (vai onko edes?) ... joskus vähän mietin, nääs.

Eilen oli muuten Rymy huikeat 5½ tuntia yksin, kun oltiin molemmat iltavuorossa, ja arvatkaa, ainoastaan sitä meidän yhtä ainokaista mattoa oli vähän pöllytetty! Pienoinen helpotus, voin kertoa. Tulipa muuten matosta mieleen, pitää huomenna raahata se saunaan evakkoon, neiti kun viimeksi otti tavakseen pissata keittiöön :D 

Tänään herralla on samanlainen rupema edessä ja senpä takia olikin juuri tuon komeamman puoliskon kanssa suht pitkällä lenkillä. Minä sen sijaan sain hetken omaa aikaa (lue: koiratonta aikaa), mikä on aika herkkua. Toisin sanoen, sain mahdollisuuden rauhassa selailla läpi parit nettisivut, vertailla vähän hintoja ja tehdä pari tilausta - itse asiassa, Hugon ruokajutuista voisikin melkein tehdä oman postauksensa, sinne kun putosi taas satku niin että kolahti. 

Muutenkin seuraavat viisi kuukautta voivat olla mielenkiintoiset myös siinä suhteessa, että meidän on vähän enemmän pakko kiinnittää huomiota rahamenekkiin, että osataan sitten "laskuttaa" Cocon omaa ihmistä oikeassa suhteessa. Mitään korvauksiahan minä en tästä hoitojaksosta tahdo, kun on kaikinpuolin win-win-tilanne, mutta asiaan kuuluvasti toinen osapuoli tietenkin maksaa oman pennelinsä menoista jotain. Minullehan asia olisi ollut yksi ja sama, koska meikäläisen rahankäyttö on aina ollut luokkaa "tahdon ton, otan! en mää tiedä mitä maito maksaa, öö" mutta äiti teki hyvin selväksi, ettei anna mulle hetken rauhaa, ellei jotain "korvauksia" saada. Joo, kyllä, äiti. (Kerrottakoon, että tässä jokunen vuosi sitten pomo unohti maksaa mulle yhdeltä kuulta palkan, enkä mä olisi mitään huomannut, oikeasti, ellei äiti olisi ruvennut asiaa ihmettelemään nettipankissa käytyään.) En siltikään, sanoi äiti mitä tahansa (;D), aio lähteä liian tarkalle linjalle tämän asian suhteen, jaksa alkaa jokaista herkkua, lelua tai raakaruoka könttiä kirjaamaan ylös ja ns. laskuttamaan, pyh! 

Kohta täytyy mennä vähän vielä väsyttämään lasta, mutta sitä ennen; miesotus osti itselleen muuten uuden puhelimen tässä parisen viikkoa sitten ja kuten miehet yleensä, on intaantunut monena iltana leikkimään uuden lelunsa kanssa. Blogin onneksi, se on kuulkaas väliin napsinut vähän kuviakin \o/ Myös tuo eka voisiks-sä-vaan-heittää-sen-hemmetin-lelun-hei-kun-tulee-niinkus-kylmä? -kuva on isännän käsialaa :)

 

Ja sitten vielä yksi Rymyn mielenkiintoisimmista lepoasennoista, kahdella eri variaatiolla... voi vapaasti valita mieluisimman, meidän pojalle käy tosiaan molemmat - hyvä oli olla siihen asti, kunnes ihmishirviöt tulivat kiusaamaan kännykällä ja mikä pahempaa, nauramaan! Ei tätä otusta aina vaan voi ymmärtää, oikeasti.

 

  Ei muuta ku SIIHUU! Huomenna varmaan uutta päivitystä, kas yllättäen :D

Ihmisen sielua voi arvostella sen mukaan, miten hän kohtelee koiraansa.

Pari unohtunutta kuvaa ja asiaa, sekä pari uutta kuvaa ja asiaa.

 

Ensinnäkin, löysin koneelta muutaman päikkärikuvan Cocosta ja Rymystä; siinä missä Rymppä pötköttelee aina jaloissa (Niin, on minulla jalat, vaikka tuo kuva antaakin ymmärtää jotain ihan muuta. Ne vain on nostettu tummaa sohvaa vasten ylös ja katosivat näkyvistä, kun leikin kuvan väriasetusten kanssa, ahem...), Coco löytyi aina lepohetken tullen kainalosta - tai päältä. Kolmas kuva on otettu parin viikon sisään, miehekettä huvitti nimittäin tuo poitsun asento sen verran suuresti, että tarttui jopa kameraan :O Rymyltä löytyy roppakaupalla noita mielenkiintoisia nukkumisasentoja, välillä saa oikeasti nauraa vedet silmissä.

Viikonloppuna kummitätsy tarjoitui tulemaan "hovikuvaajaksi" takapihalle ja yritti ottaa muutaman kuvan meidän noutoleikeistä, mutta kyllä tuo whippetin vauhti on vähän liian nopsa siskon kameralle. Olen muuten itse harkinnut kameran ostoa, tällä hetkellä mielessä pyörii ajatus Canonista. Rympältä sujuu muuten tuo noutoleikki ihan loistavasti, vaikkei aina ekalla yrityksellä välttämättä muistakaan tuoda lelua tarpeeksi lähelle. Se muistuu mieleen aina siinä vaiheessa, kun käsinami ei odotetusti aukea. "Ai saatana, se lelu piti tuoda", tuhahtaa Rymy, hakee lelun ja pudottaa lähemmäs heittäjän jalkoja, "No tässä, ota sitten! Nyt se käsi auki, kiitos."

Kolmanneksi, ollaan siirretty Rympän iltaruoka kello yhdeksään ja vissiin kostoksi, poitsu repi tänään meikäläisten poissaolessa  kuppiensa alustan. Rymy herää nykyään joka yö kolmen, neljän aikaan joko pissalle tai kakalle, joten kokeiltiin josko ruuan siirtäminen parilla tunnilla myöhemmäksi auttaisi. Eihän meillä koskaan noi ruoka-ajat ihan tarkat ole olleet, mutta lähiaikoina se safka on aina töiden takia tullut annettua kuuden, seiskan pintaan. Nyt Rymy sitten aloittaa joka ilta siinä seiskan aikaan, viimeistään, hirveän vinkumisen kun pitäisi ruoka antaa. Tuossa se nytkin vinkuu ja tuijottaa vieressä ja minä yritän kovasti olla huomaamatta koko otusta (Rymy on nyt muutenkin ottanut tavaksi vinkua vieressäni aina kun peffani tähän penkille laitan, mikä on äärimmäisen rasittavaa. Mullahan on tapana avata kone aina aamuisin, kurkkaan nopsaan sähköpostin ja facen, ja jätän koneen auki vaikka puuhastelen koiruuden kanssa, mutta nyt Rymppä on päättänyt olevansa sitä vastaan.). Itse haluaisin edelleen tarjota pelkästään yhden aterian per päivä, mutta kävi noi aamuviiden vinkumiset sen verran rasittaviksi, ihan meille kaikille, että katsottiin paremmaksi tarjota se aamupala, kun Herra Kuninkaallinen sitä kerran niin kovasti toivoo. Tuntuu toki vähän hassulta, että iltaruoka tarjotaan ysiltä ja aamuruoka jo seiskalta, mutta Rymy on todistanut tarvitsevansa ainakin aamulle jonkinlaisten rytmin ja rutiinin, muuten menee pasmat ihan sekaisin, joten en kyllä ala leikkimään ja venkslaamaan tuon aamusafkan kanssa enää yhtään enempää (paitsi sen verran, että jos on pakko lähteä aamulenkille jo hyvissä ajoin, ruoka tarjoillaan lenkin jälkeen). Kaikella rakkaudella, kyse on kuitenkin koirasta ja mä olen vihdoinkin saanut itseni tsempattua siihen tilaan, ettei toi koiranruokinta ole mitään ydinfysiikka yms. Ai niin, ja palatakseni tuohon jyrsittyyn alustaan - kun tulin kotiin, yhtäkään luuta ei oltu noudettu lelukorista, eikä yhteenkään leluun (paitsi kongiin) koskettu. Täytyy vissiin tästä lähtien laittaa ne luut valmiiksi sohvalle, sohvan viereen sekä alle, lattialle, pöydän alle ynnä muihin pojan lempparikätköihin, että herra voi halutessaan jyrsiä jotain sopivaa kun laatikosta kaivaminen on näköjään aivan ylivoimainen tehtävä, ahem. "Siis ihan liikaa vaadittu", sanoo Rymy, tuhahtaa ja jatkaa uniaan.

Mainitsinkin viime postauksessa tuon perunkarvattomankoiran, joka treffattiin sitten tänään! Aivan ihana otus, voi että. Kyseessä oli siis muutaman kuukauden ikäinen pieni neitikoira, Sera, joka ensimmäiset minuutit vietti auton alla piilossa, raukkaparka; pelotti nääs niin maan perskuleesti, vaiks vähän se meidän pojan pylly tietenkin kiinnosti... Tehtiin ihan pienen pieni lenkki yhdessä ja kummasti neiti alkoi loppua kohden reipastumaan. Jännä nähdä miten molemmat ensi kerralla toisiinsa suhtautuvat - eiköhän kaikki mene hyvin kun pitää aluksi tapaamiset lyhyinä ettei iske mitään pelkoja, eikä päästä Rymppää jyräämään toista ihan nurin, huoh. Muahan ei siis haittais yhtään jos pennulta kasvaessaan alkaisi löytymään tuota naisellista viisautta ja pistäisi meidän pojan kuriin - Rymyssä kun on sitä komentajan vikaa, argh. Joo, täytyy jostain metsästää rouvaseuraa meidän lapselle, eiks synnyttäneet narttukoirat yleensä pistä nuorempansa järjestykseen noin niinku automaationa? Niin, riippuu tietenkin yksilöstäkin, olettaisin, mutta noin niinkus yleensä? Kysyn, koska en tiedä, mutta muistan jonkun näin mulle joskus tuumanneen.

En muuten muistanut kertoa meidän ell-keikasta: Käytiin siis joulukuussa hakemassa yksivuotisrokotukset ja olipahan muuten keikka, jotain aivan kamalaa, ei huh huh. Tästä lähtien pitää aina varmaan molempien lähteä mukaan tuonne, minä en ainakaan yksinäni olisi selvinnyt. Siihen asti oli kaikki OK, kunnes poitsu nostettiin pöydälle; siinä iski aivan hillitön paniikki. En tiedä olisiko poitsulle jäänyt mieleen tuo kastraatio? Nimittäin silloin me lähdettiin pois paikalta, kun Rymppä nostettiin lattialta pöydälle - poitsu oli kuin olikin siinä vaiheessa vielä sen verran "tajuissaan", että huomasi meidän lähtevän ja vähän elehti siihen malliin kuin olisi yrittänyt matkaan. Nyt ei rokotustilanteessa kelvannut ei nami, ei mikään, vaikka edellisillä kerroilla ollaan sentään saatu harhautettua... tai sitten poitsu vaan muisti nuo huijaukset, mene ja tiedä. Hyppäsi miehekkeen hartioille kuin pieni kissa, kirjaimellisesti, ja lopulta mieheke piti otusta sylissään, minä tiukasti kiinni poitsun päästä ja ell tuikkasi piikin niin nopsaan kuin mahdollista. Onneksi ei, ainakaan näillä näkymin, ihan lähiaikoina tarvitse uusia tuota keikkaa - jos vaikka pääsisi pahat muistot unohtumaan... toiveajattelua, tiedän!

Noin, siinähän sitä asiaa tulikin ihan tuutin täydeltä. Ei muuta ku ens kertaan, nih.

IHANA JA IHAN MAAILMAN HASSUIN

Rymppä, 1.12.12

Moiks! Ja erittäin hyvää alkanutta vuotta 2013 kaikille, vaikkei erikseen sitä muistettukaan, tai ehditty, täällä toivotella. 

Olen yhdestä sun toisestakin blogista lukenut mitä hauskempia tiivistelmiä menneestä vuodesta, ihaillut toisten saavutettuja (ja seuraavalle vuodelle asetettuja) tavoitteita ja katsellut järkyttävän ihania kuvakollaaseja, mutta itse en saanut mitään sellaista aikaan, harmi kyllä. Ehkä sen takia, että meidän arki on niin perusarkea että en osannut sitä lähteä sen kummemmin tiivistelemään; minulle itselleni kaikki viime vuodessa oli uutta ja ihmeellistä, olihan se meikäläisen ensimmäinen koirallinen vuosi. Ja no, Rymyhän suhtautui viime vuonna kaikkeen vielä hyvin pentumaisella innolla ja jännityksellä.

Ja itse asiassa, se ainoa pieni tavoite, mikä minulla Rymyn suhteen oli, on sekin aikalailla toteutunut: halusin poitsun oppivan kävelemään vetämättä ja ainakin noin suurimmaksi osaksi, hyvältä näyttää! Huomaan muuten meidän aamulenkkien venyvän ja venyvän sitä pidemmiksi, mitä nätimmin koiruus kulkee hihnassa.

Siitäpä tulikin mieleeni; eilen käytiin miehekkeen ja Rympän kera iltapäivästä yli puolitoistatuntinen lenkki - napattiin vielä kummitätsy linkkiasemalta mukaan matkaan, joten tänään jätettiin aamukävely kokonaan väliin ja lähdettiin sen sijaan Viherille riekkumaan. Voi sitä iloa kun pieni pääsi autosta ulos tietäen mihin oltiin saavuttu! Sai Rymppä jopa pari leikkikaveria pihalle, nimittäin Neiti Isosiskon ja K:n (eli miehekkeen porukoiden luona asustavan sijaistyttösen), jotka molemmat tykkäävät Rymystä ihan hirveästi. "Rymy on ihana ja ihan maailman hassuin koira!"

Olen sanonut tämän ennenkin, mutta on tosi ihana huomata kuinka meidän poitsu aikuistuu päivä päivältä. Pennut ovat toki ihania, mutta aikuisessa ja vähän viisaammassa koirassa on vaan sitä jotain. Kertaakaan ei Rymy hyppinyt lapsia vasten, vaan tervehti iloisesti vähän jalkoihin kiehnaamalla, eikä missään vaiheessa hyökännyt koko painollaan pussailemaan lumessa telmiviä lapsia kuten pienempänä. Välillä kävi vähän tutumpaa neitiä lipaisemasssa naamasta, mutta onneksi Neiti Isosisko on jo niin tottunut Rymyyn, ettei enää säikähtele tai arastele ollenkaan. Maisemissa oli myös tuo tuttu liukuri, jolta Neiti Isosiskoa piti suojella jo viime talvenakin. Tänä talvena liukurille muristiin kerran, yhden kerran käytiin tarkistamassa onko laskija kunnossa ja sen jälkeen sen jo annettiinkin olla ihan rauhassa - been there, done that! K heitteli innoissaan lelua Rymylle, välillä piti ihan hillitä pienen neidin leikittämishaluja ja muistuttaa, ettei Rymyä sentään ihan koko ajan tarvitse nimeltä kutsua. "Sitä paitsi, pitää välillä antaa Rympän vähän tutkiskella paikkoja, hirveästi uusia mielenkiintoisia hajuja!"

Kotiin kun tultiin, Rymppä nukkui pitkät pätkät, riehuttiinhan me tuolla ainakin tunnin verran - ei poitsu edes huomannut, kun mieheke pakkasi tavaransa ja läks kaverinsa luokse hommiin ja yökylään... vietetään siis rauhallinen ilta nelistään Rympän, Hugon ja kummitätsyn kanssa. 

Maanantaiksi on muuten sovittu koiratreffit erään perulaisen otuksen kanssa (taisi olla karvallinen perunkarvatonkoira, jos en nyt ihan väärin muista), saas nähdä mitä Rymppä on uudesta leikkikaverista mieltä! Omistajansa soitti ja kysyi onnistuisiko, kun tekisi heidän pienelleen erittäin hyvää saada nuorempaa leikkiseuraa kun ei perheen vanhempi koiruus oikein jaksa moisesta innostua - ja meillehän se käy paremmin kuin hyvin, ei tee ollenkaan huonoa Rymyllekään saada kokemuksia muista koirista. Ja sikälimikäli näillä kahdella ei sävelet kohtaa, uusintatreffit voidaan aina sopia muutaman viikon päähän. Arvaatteko miksi, arvaattehan? No tietenkin siksi, että parin viikon päästä Coco muuttaa hetkiseksi meille :) Pikkasen meinaa tätä Ihmisorjaa jo jännittää.

Eipä tässä sitten muuta, varmaankaan. Mieheke sai napsittua aika paljonkin kuvia Viheriltä, mutta useimmissa koiruus itse on joko puolikas otus, pelkkä piste tai sumea, epätarkka kasa keskellä kuvaa. Tässä kuitenkin muutama.

DOGGY SLEEPING POSITIONS 1 TO 4

(Rymy, these days, is definitely number four - with a hint of three)