SEKAMETELISOPAN AINESOSAT:

Tällä viikolla Rymy on kahtena päivänä joutunut olemaan yksin kotona n. neljä tuntia koska kummitätsy ei ollut käytettävissä, eilen pari ja tänään joutuu olemaan ehkä sen puolituntia tai tunnin. Ja ei voi muuta sanoa kuin huh, mikä helpotus!

Maanantaina otin itseäni niskasta kiinni ja lähdettiin jo hyvissä ajoin aamulenkille (jolloin tosiaan sain sen viestin, että voin olla menemättä tai mennä myöhemmin). Siis jopa niin aikaisin, että minä heräsin ennen Rymyä - oltiin yhdeksältä jo kotona. Sama toistui tiistaina. Molempina päivinä treenailtiin hieman lenkillä, käytiin äidin takapihalla riehumassa, kotiin tultuamme leikittiin, treenailtiin noutamista ja vähän irrottamista, leikittiin aktivointipelillä, tarjosin herkkuluuta pureskeltavaksi jne kunnes sitten rauhoituttiin n. tuntia ennen kuin mun piti lähteä. Heitin poitsulle lähtiessäni vielä kongin, tietenkin, ja lisäsin sohvan kulmiin vähän vaporubia. Kumpanakaan päivänä ei koiruus ollut tehnyt kotona mitään jäynää (mattoja ei tosin lattialla edes ole kun toinen odottaa pesua ja toinen odottaa kuivumista, thanks sateet!) - edes vaatteita ei oltu varasteltu, vaikka jätin tarkoituksella makkarin oven auki, että pääsee petiinsä nukkumaan jos siltä tuntuu. Keskiviikkona käytiin lyhyempi lenkki ja no, tänään ei olla vielä päästy pihalle ollenkaan, koska sataa aika mukavasti. Kohta varmaan käydään pikapyörähdys.

Olen tässä huomannut, että vaikka sateella Rymy ei mielellään mene takapihalle, katselee vaan terassin suojista maisemia, lenkille poitsu lähtee nykyään mukisematta, oli keli mikä tahansa. Ei siis pistä persettään maahan tai käänny takaisin kun tajuaa satavan. Ongelma on kuitenkin se, että vaikka olisi suht lämmintä, mutta sataa, Rymy kylmettyy tosi helposti, eikä näytä ollenkaan nauttivan lenkistä kuten yleensä, joten nyt lähti tilaukseen sadetakki! Itselleni ostin elämäni ensimmäistä kertaa vähän aika sitten muuten ensimmäiset sappaat - sinänsä huvittavaa, kun en ikinä työni vuoksi niitä ole hankkinut, vaikka lasten kanssa tulee ulkoiltua välillä sateellakin... onhan minulla noita saappaita tietty pentuna ollut, mutta ikinä en ole mokomia itse ostanut. Vihreys saattoi edesauttaa asiaa kylläkin :D

Vanhemmat eivät ehkä arvosta seuraavaa kommenttiani, mutta jotenkin on tullut huomattua, että lapset ja koirat ovat ajoittain niin samanlaisia, aivan samasta puusta veistettyjä. Jos työpäivän aikana ei päästä sateen takia ulos (note to self: sadevarusteet ja kunnon varavaattet olisivat ihan hyvä lisä lapsen hoitokassiin, sitten joskus kun sellaisen päädyn pyöräyttämään... se ei paljoa auta, että aikuisella on kunnon varusteet, jos lapsilla on mukanaan pelkät shortshit ja kangaskengät, tietteks?), lapset muuttuvat pieniksi hirviöiksi ja meno on juuri sen mukaista. Kaikki paikat tuhotaan, riehutaan, aina johonkun sattuu siinä hässäkässä - eikä korvia omisteta ollenkaan. 

Olen kerran saanut, aika yllättävässä tilanteessa, kuulla kuinka "koira on vain koira, meillä muilla on sentään lapsia" (Kyllä, olin aika tyrmistynyt ja teki mieli sanoa rumasti. Mieluummin koira, kuin lapsia, kiitos vaan!) ja voi että, siinä vaiheessa teki kyllä mieli laukoa pari faktaa tai vähintään todeta, että voi kuule, ei ne paljoa tavoiltaan tai tarpeiltaan eroa. Teki kyllä mieli myös kysyä, että "mitäs jos mä en voikaan saada lapsia? Siinä tapauksessa tosi ihanasti sanottu, kiitos vaan!" Ja no, eihän sitä tiedä. Onhan se ihan mahdollista. Mä en ikinä voisi mennä kenellekään sanomaan, että niiden kissa, tai koira, tai rotta on "vaan" jotain, oli tilanne mikä tahansa. Sain kuulla tätä niin usein jo silloin, kun omistin rottia, eikä se silloinkaan tuntunut yhtään sen paremmalta.

Okei, toki, ymmärrän kyllä. Lapsi on aina lapsi ja ihminen aina ihminen, mutta silti - jos meikäläinen kerran koiran on hankkinut, niin kyllä meillä (sori vaan) mennään sen koiran ehdoilla ja ajatellaan niin pitkälle kuin mahdollista sen koiran hyvinvointia ja tarpeita, koska se on riippuvainen meistä eikä toisinpäin... silti, ihmiset ovat kaikki erilaisia, eivätkä näe asioita samoin. Mun mielestä sitä pitäisi vaan kunnioittaa, is all - ainakin niin kauan kuin toisen näkemys ei ketään vahingoita.

Ja eteenpäin - sekä takaisin asiaan! Olen myös ehkä vähän paremmin oppinut lukemaan Rymyä, koen olevani edes hitusen parempi koiranomistaja kuin ennen. Toki kaikki koirat ovat erilaisia, mutta mullehan tää koirallinen elämä on ihan uutta muutenkin ja välillä tuntuu, etten tajua mistään mitään. Ja välillä taas tuntuu, että joka päivä oppii jotain uutta. Eilen mulla oli sellainen olo illalla, että ihan oikeasti, nyt poitsu haluaa päästä juoksemaan, vaikka ei Rymy mitenkään riiviö kotona ollut, tai erilainen. Oli vaan jotenkin energinen ja olisi hirveästi halunnut koko ajan noutaa. Joten pyysin Miehekettä antamaan mulle hetken "omaa aikaa" ja viemään koiruuden läheiseen metsään pienelle breikille. Kotiin palasikin hetken kuluttua yksi ERITTÄIN kuratassuinen koira, joka pääsi suoraan inhoamalleen tassupesulle ja Mieheke, joka totesi vaan, että joo, olit kyllä niin oikeassa, minä vaan kävelin sellaista kymmenen metrin pätkää edes takas ja tää veti ihan hulluna juosten sinne tänne. Kai tässä alkaa vihdoinkin oppia lukemaan toisen ns. tunnetiloja.

Mm. juuri nyt tiedän, että meillä kaipaillaan sinne lenkille, koska Rymppä ei enää tee tarpeitaan takapihalle ellei ole ihan, ihan, ihan, ihan pakko ja silloinkin pantataan ihan viimeiseen asti. Tiedän, koska joku nimeltä mainitsematon whippet jyystää hampaillaan pöydän alla varpaitani, vinkuen. 

Nyt vielä kun saisin Rymyn ymmärtämään, että kohta, tarkoittaa pitkässä juoksussa samaa kuin joo. Ei jotenkin mene sanat "mammalla on vielä aamupala kesken" perille, kumma juttu.

Rymylle on myös kehkeytynyt vihdoinkin se oma rutiini. Alkuunsa kun poika välillä herätti meidät vinkuen ja riehuen ennen viittä, välillä yhdeltätoista, nykyään Rymy herättää mut ekan kerran viimeistään ysiltä. Poitsu ei myöskään nykyään herätä mua heti, vaan menee yleensä ensin rauhassa loikoilemaan sohvalle. Hieman saattaa tossa ovensuussa piipata, mutta toteaa sitten paremmaksi antaa mun vain olla. Ja juu, joskus saattaa pyytää avaamaan terassin oven jo aamu seiskalta, mutta kesällä on ollut niin helppoa vaan avata ovi, jättää auki ja mennä itse takaisin nukkumaan. Rymystä on tosiaan kehkeytynyt auringonpalvoja ja tuollaisina aamuina sen useimmiten löytää takapihalta, ihan pensasaidan juurelta, juuri siltä aikaisen aamun ainoalta aurinkoiselta kohdalta. Hymyilyttää joka kerta. Siellä se vaan loikoo ja tuo kaikki roskat mukanaan sisään, ah ihanuutta! Kannatti ehdottomasti hankkia koira, nyt muistan imuroida paljon useammin enkä kärsi huonepölystä samalla lailla kuin ennen. Niih!

Ja okkei, jos nyt vaikka sinne pienelle lenkille :)