KEISARIN UUDET KUVIOT. EIKU.

En tiedä onko maailmassa, tai ainakaan omassa maailmassani, mitään parempaa kuin se tunne mikä valtaa koko kehon ja mielen kun katselee whippet-lapsen riemua. Okei, no eihän tuo enää mikään ihan lapsi ole, muutaman kuukauden päästä jo ihan aikuinen, mutta silti.

Vietettiin melkein koko päivä äitini pihalla aitaamassa tulevaa pihaamme. Kyllä vaan, meillä häämöttää muutto horisontissa, varmaan tuossa elokuun paikkeilla. Äitini muuttaa Hollantiin ja me muutamme Puoliskon ja poitsujen kanssa äitini kämppään, jonne jää myös nuorempi siskoni (kuuluisaakin kuuluisampi kummitätsy, siis.). Ollaan jo saatu remonttikin aloitettua, mutta tosiaan eilen aloitettiin pihan aitaus ja tänään saatiin homma valmiiksi. Rymy on välillä kyllä saanut juosta vapaanakin äidin takapihalla, mutta koska kyseessä on rivitalo ja ihan meidän takapihan tuntumassa on leikkipuisto jota mm. muutama kylämme ryhmiksistä käyttää päivittäin, katsottiin paremmaksi pistää se aita pystyyn jo nyt, että remontinkin aikana voi koiraa käyttää helpommin pihalla. Hihnan kanssa ei pysty leikkimään ja riehumaan samalla tapaa, eikä yksinkertaisesti jaksa koko aikaa olla komentamassa Rymyä takaisin rajojen sisään - onhan se ihan ymmärrettävää, että kun vauhtia piisaa niin sitä mieluummin vetäisi pitkiä spurtteja kuin kovia mutkia. Aita saatiin itse asiassa jo eilen valmiiksi, tänään askarreltiin portit ja koko sen viisi tuntia mitä pihalla askaroitiin aidan ja pensaiden kimpussa, Rymy juoksenteli ympäriinsä ihan innoisaan ja tutki uusia hajuja. Toisin sanoen SÖI kaiken mitä löysi, argh!

Siinä vaiheessa kun pistettiin etupihan portti paikoilleen, sisko viihdytti Rymppää kauempana (ei viitsitty ottaa riskiä, että poitsu syöksyy avonaisesta aukosta tielle, ahem). Oli aivan ihanaa katseltavaa, voin kertoa - Rymy on todella kiintynyt kummitätsyynsä ja sen näkee. Ihmisrakashan Rymy on aina ollut ja vieraat yleensä pusutetaan tutuiksi, mutta se miten Rymppä ottaa kummitätsyn vastaan on ihan omaa luokkaansa. Ovat muuten nyt harjoitelleet metsässä lenkkeilyäkin vapaana, ihan kahdestaan  ja todella loistavasti on sujunut vaikka sisko alkuun epäilikin Rymyn liukenevan paikalta teille tuntemattomille :) 

Murkkuiän merkkejä on toki havaittavissa (varsinkin lenkeillä), korvat ajoittain päässä ihan vaan koristeina, mutta toisaalta, eiköhän sen voi ainakin osittain pistää vinttareiden itsepäisyydenkin piikkiin... Yleisesti ottaen Rymy nimittäin tottelee käskyjä tosi hyvin ja viimeksi tänään yllätti mamman erittäin positiivisesti. Käväistiin pihahommien lomassa sisällä; olin yksin Rymyn kanssa ja tajusin jättäneeni tassupyyhkeen kylpyhuoneeseen. Käskytin Rymyn paikoilleen takaoven eteen (sisäpuolelle, tosin) ja kävin pikaiseen kylpyhuoneessa. Hyvin pysyi peppu maassa, vaikka katosinkin kulman taakse ja jouduin pussiakin rapistelemaan. Kun palasin takaisin olkkariin, siellä se koiruus istui, juuri siinä mihin olin jättänytkin. Kyllä, olin - ja olen edelleen - aika ylpeä!! Ja kyllä, sai namipalkan taskusta :D

Harmi muuten, ettei kummitätsy ollut paikalla eilen, olisi voinut olla helpomaa... siinä vaiheessa kun tehtiin takapihan aitaa, vietiin Rymy hetkeksi sisään kun Puolisko tarvitsi apuani, enkä voinut koko ajan olla viihdyttämässä Rymppää (toisin sanoen, en voinut pitää poikaa rajojen sisällä). Rymy ei yleensä ole äänekästä sorttia - vinkuu kun haluaa tahtonsa läpi, mutta harvoin haukkuu kahta kertaa enempää. Nyt, vinkumista ja haukahtelua :( En tiedä olisiko rauhoittunut nopeammin jos olisivat laittaneet verhot kiinni niin ettei poika olisi nähnyt meitä, mutta vähän turha enää jossitella. Kyllä Rymy lopulta rauhottui, kun ymmärsi ettei periksi saa, mutta tuntui se silti ilkeältä kuunnella toisen itkua.

Muutenkin havaitsin eilen, että vaikka Viherillä Rymy ottaa välillä etäisyyttä ihan kunnolla, äidin pihalla se ei olisi ollenkaan halunnut päästää minua kauemmas - ei vissiin vielä ihan tarpeeksi tuttu alue? Rymy jäi siis hetkeksi äidilleni hihnaan kun minä raahasin muutaman oksan sivumpaan. Vinkui ja yritti perääni, kunnes tajusi, että tosiaan on ja pysyy hihnassa, istahti maahan ja jäi tuijottamaan silmä kovana perääni. Pikkuserkkuni naurahti tämän nähdessään jotain "läheisriippuvaisesta" koirasta O___o. 

En malta odottaa, että saadaan remppa tehtyä ja päästään muuttamaan! On meinaan tuleva piha vähän isompi kuin tämä nykyinen, vaikka rivarin piha onkin - saa tosissaan juosta ja heittää lelua ilman liian äkkinäisiä käännöksiä, jee! Onneksi äiti sattuu asumaan päätykämpässä eli myös sivupiha marjapensaineen on meidän käytössä.

Mutta juups, tällaista tällä kertaa.  Jospa seuraavalla kerralla vähän fiksumpi selostus, alkaa tämä Ihmisorja olemaan aika väsy päivän urakan jälkeen. Seuraavaksi vielä pari kuvaa viime viikonlopulta, siskon napsimia - taas kerran! :)

Kenguru, alien, whippet??