ONNISTU KOIRASI KOULUTUKSESSA (tommy wirén & päivi romppainen)

Hola! Törmäsin tuulenkoirissa lukuvinkkiin viime viikon maanantaina, taisin tehdä tilauksen samana iltana ja torstaina kolahti opus postilaatikkoon eli ihan kiitettävän nopeaa toimintaa bookplussalta. Luin samantien melkein koko kirjan eli sen verran ajatuksia herättävää tekstiä piti sisällään ja nyt on tietenkin pakko tulla hehkuttamaan tännekin. Kyseessä on siis tällainen setti:

ONNISTU KOIRASTI KOULUTUKSESSA, Tommy Wirén & Päivi Romppainen. 23,90 €. 

"Opettamalla neljä olennaista perustaitoa - lähellä pysyminen, luopuminen, rauhoittuminen ja kohteiden käyttö - koiralle luodaan pohja lukuisien sovellutusten oppimiseen seuraamisesta paikallaan istumiseen. Uusi lähestymistapa soveltuu laajalti eri lajien kouluttamiseen."

Ensinnäkin, haluan ihan oikeasti tehdä tuolle Rympän hihnakäyttäytymiselle jotain NYT enkä vasta viiden vuoden päästä ja toiseksi (tai juuri siksi?), tuo rauhoittumisen harjoittelu kolahti - sitä meidän pitää ehdottomasti treenailla lisää! Sen huomasin viimeistään tässä samaisena torstaina, kun yritin saada poitsun niskavilloista punkkia irti... sain kyllä, puolen tunnin episodin jälkeen.

Anyways, ennen Rymyn tuloa, imin itseeni tietoa niin netistä kuin kirjoistakin ja kaikissa tunnuttiin korostavan johtajuutta ja koiran tarvetta päästä laumansa pomoksi; toistettiin kuinka koira ei saa mennä ovesta ekana tai syödä ennen omistajaansa jne. Jauhettiin laumakäyttäytymisestä ja siitä miten sudet sitä ja tätä ja kuinka ihmisen pitää heti alusta asettaa itsensä nokkimisjärjestyksessä ykköseksi, ettei koira pompottele mennen tullen. 

Siinä vaiheessa kun Rymy meille sitten saapui, olin aivan hermoraunio näiden asioiden suhteen kun ajattelin, että ei me kuitenkaan osata olla johdonmukaisia tai ajatella näitä asioita koiran näkökulmasta jne. Ja vähän ajan päästä huomasinkin, ettei ne oikeastaan olleet mulle niin tärkeitä asioita - siis se, kuka syö ensin tai kävelenkö minä vai koira ovesta ensin. Oikeastaan se on paljon kätevämpää kun koira kävelee ensin niin mä saan rauhassa pistää kengät jalkaan. Hetken aikaa omatunto huuteli, välillä aika raskaastikin, kun joka suunnalta sai koko ajan kuulla siitä hemmetin johtajuudesta. Koin olevani jotenkin tosi huono koiranomistaja :/

No, yksi serkuistani sitten kehui facessa kauheasti Cesar Millania - itse en tässä vaiheessa ollut nähnyt yhtäkään miehen sarjan jaksoa, koska olin nähnyt ja kuullut hänen metodeistaan suhteellisen paljon mm. youtubessa, enkä pitänyt näkemästäni. Serkkuni ei mieltänyt Millanin "tönimisiä" lyömiseksi/potkimiseksi, vaan koiran huomion itseensä kiinnittämiseksi ja itse olin aivan eri linjoilla tässä asiassa - ja olen vieläkin. Koska serkku, tai joku hänen taustajoukoistaan sitten totesi ettei voi huudella ennen kuin on katsonut ohjelmaa, katsoin pari jaksoa Miehekkeen kanssa. Joo, myönnettäköön, että olin samoilla linjoilla sen suhteen, että koira varmasti aistii omistajansa tunnetilat ja "energiat", mutta muutoin Millanin johtajuusoppi ei vaan iskenyt.

Olen tässä jo pidempään seurannut mm. Victoria Stilwellin pohdintoja ja Stilwellhän on tunnetusti positiivisten vahvisteiden ja negatiivisten rankaisujen kannattaja, eli kuten Wirénin ja Romppaisen kirjassa hienosti muotoiltiin, "koiran ympäristöön lisätään jotain hyvää, mikä palkitsee (positiivinen vahviste)" tai "koiran ympäristöstä poistetaan jotain hyvää, koira menettää mahdollisuuden palkkioon (negatiivinen rankaisu)".  Olenkin aina ollut selkeästi enemmän Stilwellin linjan kannalla, vaikka alkuun tuo runsas namien käyttö ihmetytti meikäläistä.

Tää kirja jotenkin avasi mun silmät, lopullisesta, myös tuon namien käytön suhteen. Kyllähän Stilwellikin tästä asiasta on omissa kirjoissaan puhunut ja meilläkin nameja harrastetaan paljon, mutta jotenkin "Onnistu Koiran Koulutuksessa" selittää koko asian perusteellisemmin ja teki selvän eron mm. houkuttelun ja palkitsemisen välille - tätä eroahan ei moni välttämättä tajua edes ajatella.

En ole oikeasti ikinä halunnut mieltää meitä laumaksi sanan varsinaisessa merkityksessä enkä myöskään ole odottanut Rymyn tekevän mitään ihan vain miellyttääkseen minua - musta on itse asiassa jotenkin hullunkurista, että usein sanotaan ettei koiran kuulu tehdä mitään rangaistuksen pelossa vaan koska se haluaa miellyttää. Tämä onkin ensimmäinen kirja johon olen törmännyt, jossa ihan selkeästi todetaan, että a) susi voi olla koiran esi-isä, mutta se ei tee koirasta sutta ja b) koirat ovat opportunisteja, jotka ajavat omaa etuaan, ei muiden. Rumaltahan se kuulostaa, toki, mutta näin minä sen itsekin näen - enkä koe sitä pahana asiana. En minäkään töihin ilmaiseksi mene, mutta ei se tarkoita, etten tykkäisi työkavereistani (tykkään harvinaisen paljon, jopa!).

Hyvä etten pompannut sohvalla pystyyn ja hyppinyt kattoon asti, ajatuksissani Millanille "I TOLD YOU SO":ta huudellen, kun törmäsin kohtaan jossa sanotaan, että "varhaisissa tutkimuksissa susien havaittiin muun muassa heittäytyvän tietyissä tilanteissa selälleen, mistä pääteltiin, että korkeampiarvoinen susi selättää alempiarvoisensa osoittaakseen johtajuuttaan. Selälleen heittäytyminen on kuitenkin yksilön oma halu miellyttää toista yksilöä. Aloite kyseiseen käytökseen tulee aina statukseltaan heikommalta sudelta. Käytökseen ei siis liity väkivaltaa." Tämähän vesittää Millanin tekniikan ihan täysin, eikö? Victorian ajatuksia tästä metodista voi muuten kuunnella täällä.

Lisäksi: "Ihmiset ja koirat eivät pysty muodostamaan yhtä laumaa, sillä eri lajit eivät laumaudu keskenään. Ne voivat kuitenkin elää symbioosissa toisten kanssa." Niin, no senhän takia koira on ihmisen paras ystävä, ei paras palvelija... :D

Joka tapauksessa, niin tai näin, nämä kaksi kohtaa saivat mut puolelleen heti alussa, kiteyttivät jotenkin omat ajatukseni niin perin pohjin, että huh huh! Tässä vaiheessa en enää voinut lopettaa lukemista, koukutuin.

Kirja on muutenkin täynnä hyviä (ja konkreettisia) esimerkkejä siitä miten koira näkee maailman ja mikä sitä loppupeleissä motivoi + ohjeita miten kouluttaa, ihan askel askeleelta. En usko kenenkään voivan puhua koirien puolesta, kenenkään teoria yksinään tuskin riittää selittämään miksi nämä häntäheikit toimivat niin kuin toimivat ja toimivia koulutusmetodejakin löytyy varmasti vaikka kuinka paljon, mutta kuten sanottu, tämä kirja näyttäisi olevan erittäin lähellä omaa ajatusmaailmaani ja lisäsi tietämystäni sekä ymmärrystäni roppakaupalla. Tämän takia suosittelen lämpimästi!

Saattapi olla, että toisen luenta kerran jälkeen ilmestyy tarkempaa infoa kyseisestä teoksesta :)