RYMY & TURO

Voi kuinka toivonkaan, että tänään olisi ollut kamera mukana lenkillä - käytiin nimittäin ensin järven jäällä juoksentelemassa ranskanbulldogin, Turon, kanssa (ja sitten illemmalla vielä pyörähdettiin Viherillä moikkaamassa Neiti Isosiskoa). Turon ja Rympän treffit sattuivat juuri täydelliseen saumaan, sillä tänään en uskaltanut antaa Rympän riehua yhtään takapihalla ja hyvä niin, koska pitkin päivää ryöppysi katolta lunta ihan järkyttävä määrä. Lunta putosi jopa niin paljon, että lopulta illalla Miehekkeen kanssa yhteistuumin raivattiin pienet käytävät kiertämään takapihaa, ettei poitsu kävele lumikasoja pitkin naapuriin (tai hypi katolle, ahem). Tai no, minä hihkuin ilosta kuin päiväkotilainen ja laskin pyllymäkeä kun Mieheke hikoili lapion kanssa... mutta joo, melkein pitää huomenna ottaa kuva näkymästä!

"Jos vähän naapurissa kävis kun siellä pieni mies itkee, sillä voi vaikka olla joku hätä. Rymy to the Rescue!"

Rymy ei edes jaksanut olla meidän kanssa pihalla koko aikaa, kävi aina välillä sisällä lepäämässä ja varastamassa meikäläisen säärystimet.

Anyway: lähdettiin siis tutun kanssa pienen metsälenkin kautta jäälle, jossa poitsut pääsivät vapaaksi ja voi sitä menoa, hauskaa oli. Turo ei selkeästi käsittänyt Rymyn olevan poika, vaan yritti koko ajan päästä pelehtimään ja Rymy taas juoksenteli sinne tänne ihan innoissaan, eikä näyttänyt yhtään pistävän pahakseen - meni enemmänkin tyrkylle. Johtuuko sitten iästä vai mistälie, mutta Rymppä tosiaan toisia koiria kohdatessaan, ottaa aina sen alistuvan aseman. Vaikka Turo kaatoi muutaman kerran Rymyn kyljelleen, meidän poitsu ihan lungisti joko odotti pelastusta tai salakavalasti venkoili itsensä pinteestä ja jatkoi menoaan. Kertaakaan ei kumpikaan haukkunut, murissut tai ärissyt. Menomatkalla Rymy oli koko ajan toisen takapuolta haistelemassa ja aivan innoissaan, vetikin niin maan penteleesti, mutta tulomatkalla olikin niin päin, että Turo yritti koko ajan niskaan ja Rymy vaan katseli maisemia kävellen nätisti viekussa :D Metsään kun päästiin niin Rymy saikin juosta kotimatkan vapaana - nätisti meni meidän edessä ja nuuskutteli. 

Otetaan ehkä uusinta huomenna ja jos ei, niin sitten joku toinen päivä. Turo kun asuu ihan naapurissa :) 

Tuli vissiin väsytettyä Rymy niin hyvin, ettei nirso poitsu jaksanut edes koskea iltaruokaansa, meni vaan muutaman "mamma, enkö sais jotain muuta, pliiiiz?" katseen jälkeen nukkumaan... Epäilen, että herää kohta puolin ja suuntaa kuppinsa ääreen. Tällaisen spesiaalin päivän jälkeen en jaksa olla ilkeä, kuppi odottakoon tarjolla siihen asti kunnes myö Ihmisorjatkin lähdetään unille.

Jäällä tuli muuten todistetuksi se, ettei Rymy edes koirakaverin kanssa riehuessaan lähde (vielä?) kauas minusta, ainakaan vieraassa paikassa, ja tuli aina kutsusta luokse - kaverilla taas ei ollut korvia ollenkaan, vaikka omistajansa kuinka huhuili. Tosin Rymy onkin aina ollut kova namien perään ja niiden avullahan me tuo luoksetulo ollaan alkujaan opetettu. Pitemmittä puheitta, olen kyllä niin ylpeä meidän hauvasta. Uskomaton kärsivällisyys ja korvatkin tallessa muiden läsnäollessa, jee! Toivottavasti ei kaikki opit unohdu murkkuiän iskiessä...