OLLAAN MM.

Seuraavaksi sitten kuvasaldoa, kummitätsystä kun on tullut meidän ns. hovikuvaaja (lisää neitokaisen kuvia löytyy hänen omasta blogistaan). Yhtään en valita, sen verran nättejä kuvia on saanut sisko räpsittyä meidän poitsuista.

Oksennusepisodin jälkimainingeista sen verran, että Rymppä on ollut ihan normaali itsensä, mutta minä olen ollut entistä varovaisempi annoskokojen yms kanssa. Kämpän tuhoaminenkin ja kaiken syöminen on vähentynyt huomattavasti mitä enemmän ollaan päästy liikkumaan ja tänä viikonloppuna sen hauskuuden hoitikin kummitätsy jopa niin täydellisesti, että tänään poitsu antoi meikäläisen nukkua varastoon tulevaa yövuoroa varten herättämättä kertaakaan. Aivan järkyttävää. Yleensä en yksin ollessani saa nukkua yhtään - taisi itse asiassa poitsu uinua omassa pedissään sen pari tuntia.

Sisätiloissa ollaan mm.

... tutkittu veikan kanssa maailmaa ja vähän Iskän työkalusysteemejä.

... oltu ihan nätisti veikan kanssa, "ihan oikeesti en tehnyt mitään, veikka tuhisee ihan turhasta!".

Ulkona taasen,

... ollaan vahdittu naapurustoa ahkerasti, monen monta kertaa päivässä.

... unohtamatta tietenkään virallisia leikkitaukoja riehumisen ohessa.

"King of the Hill."

Rymy on nyt tosiaan hiffannut, että lumikasan päältähän voi vaikka yrittää naapuriin, jos perheen pienokainen on pihalla. Sen verran houkuttavia nuo pienen miehen vinkaisut ja naurahdukset ovat, nääs - pakkohan se on mennä tarkistamaan, ettei vaan ole toisella mitään hätää kun sellaista ääntä pitää, nih. Kertaakaan ei ole vielä naapuriin ehtinyt, mutta monta kertaa on jäänyt kiinni yrittäessään "venyttää" itseään kasalta naapurin puolelle ja muutaman kerran on hypännyt syliinkin ja sitä kautta yrittänyt aidan toiselle puolelle XD

 Viherilläkin ollaan käyty, lähinnä moikkaamassa Neiti Isosiskoa.

Samalla tutkittiin outoa kapistusta... Jokaisen laskukerran jälkeen täytyi aina käydä pusuttamassa Neidin naama ja tarkistamassa, että kaikki on OK.  

Rymy 7kk on jo näin iso poika.

Nyt meikäläisen on pakko hipsiä töihin yövuoroon, siispä ensi kertaan! :)

OKSENNUSEPISODI VOL 1

Ollaan taas vietetty pienimuotoista hiljaiseloa, näköjään. Tällä Ihmisorjalla pyörii nyt niin paljon suuria suunnitelmia tulevaisuuden suhteen ja muita ihmeellisiä ajatuksia pääkopassa, ettei yksinkertaisesti ole pystynyt keskittymään blogiin yhtä ahkeraan kuin yhdessä vaiheessa. No, olettepahan säästyneet turhilta jorinoilta. Kamerakin on, harmi vaan, pölyttynyt hyllyssä (minä niin tahtoisin uuden ja paremman vekottimen, jolla saisi nättejä kuvia, nyyh!)

Meidän viikosta sen verran, että viime viikonloppuna koettiin meillä ensimmäinen "sairastapaus" mitä Rymyyn tulee; meillä siis oksennettiin sunnuntaina. Rymy ei yleensä hotki ruokaansa vaan enemmänkin nirsoilee, mutta jostain syystä sunnuntaina ruoka meni muutamassa minuutissa ja annoskin oli vähän isompi kuin yleensä - ja seassa vielä vähän ananasta, kun siitä poitsu tykkää. Ei mennyt aikaakaan kun alkoi poika nieleskelemään ja pulputtamaan hassusti, pyysi fiksuna poikana ulos ja oksensi kaiken syömänsä. Pihalla oksenski varmaan sen kolme tai neljä kertaa :(

Lopulta kannettiin tärisevä koira sisään ja saatiin näin maton kulmakin sotkettua, vaikka se nyt siinä vaiheessa oli huolistamme pienin. Rymy makoili, "pulputti" ja nieleskeli pitkälle iltaan ja me jo hetken aikaa pohdittiin josko pitää ihan oikeasti lähteä päivystykseen, Rymyllä kun jäi noiden pakkasten jälkeen tuo tuhoaminen päälle (tilanne on jo mennyt parempaan suuntaan, mutta aina välillä on niitä päiviä kuin Devil Rymy nostaa kuonoaan). Yövuoron jälkeen olin aika poikkihalkikatki, mutta enhän minä osannut kunnolla nukkua koko yönä, kun vähän väliä tarkisti pienen voinnin. Onneksi lopulta nieleskely loppui ja seuraavana iltapäivänä Rymy oli jo ihan normaali aktiivinen itsensä.

Ennen oksennusepisodia Rymyllä oli vatsa pari päivää aika löysällä, mikä sekin huolestutti meikäläistä entistä enemmän ja hetken aikaa olin ihan varma, että on tosi kyseessä. Nyt ollaan syöty ihan testin vuoksi lähinnä nappuloita raa'an jauhelihan kera ja pakko se on myöntää, että kakkakin on ollut paljon parempaa. Hyvin mahdollista, ettei raakaruuat, tai lähinnä soseet, vaan yksinkertaisesti sovi meidän poitsun vatsalle... Ja toisaalta, ehkei niitä soseita nyt vielä tarvitakaan kun aamulla kuitenkin aina syödään nappuloita.

Nappuloista vielä muuten sen verran, että Eukanuban aikana silmien rähmiminen vähentyi huomattavasti. Niitä tullaan tulevaisuudessa tod näk tilaamaan lisää. Seuraavaaksi kokeiluun lähtee tosiaan Taste of the Wild, joskin lähdetään hyvin varovasti ja hitaasti testailemaan seuraavaa merkkiä ettei vatsa menisi uudestaan löysälle.

Seuraava postaus onkin sitten kuvatäytteinen, I promise!

TALVILOMAILUA

HauvaHaaste

"Kerro kuvin mitä sinä ja koirasi olette puuhailleet/puuhailitte lomalla!

Onko loma muuttanut koirasi arkirutiineja mitenkään?"

Meistä ihmisorjista kumpainenkaan ei ole vielä ehtinyt virallisesti lomailemaan, mutta toisaalta osa-aikaisen kolmivuorotyöni vuoksi olinkin juuri viisi päivää kotona, kun töissä ei tarvittu - melkein kuin lomalla, toisin sanoen. Tämän takia meillä ei myöskään ole ihan niin selkeitä rutiineja ikinä ollutkaan kuin monilla muilla. Pikkusisko eli Rymyn ja Hugon infamous kummitätsy sen sijaan vietti aikaansa meidän kanssa omalla talvilomallaan tuossa viime kuun lopussa. Aina kun meillä vaan aikaa riittää, varsinkin ns. lomapäivinä, käydään ahkeraan Viherillä juoksemassa ja riehumassa. Tähän tapaan, siis:

Kuvassa Neiti Isosisko heittelee/potkii Miehekkeeni kanssa koiruuden omaa palloa ja Rymy tietysti osallistuu peliin, kuten aina, suurella innolla ja riemulla :)

RYMY & TURO

Voi kuinka toivonkaan, että tänään olisi ollut kamera mukana lenkillä - käytiin nimittäin ensin järven jäällä juoksentelemassa ranskanbulldogin, Turon, kanssa (ja sitten illemmalla vielä pyörähdettiin Viherillä moikkaamassa Neiti Isosiskoa). Turon ja Rympän treffit sattuivat juuri täydelliseen saumaan, sillä tänään en uskaltanut antaa Rympän riehua yhtään takapihalla ja hyvä niin, koska pitkin päivää ryöppysi katolta lunta ihan järkyttävä määrä. Lunta putosi jopa niin paljon, että lopulta illalla Miehekkeen kanssa yhteistuumin raivattiin pienet käytävät kiertämään takapihaa, ettei poitsu kävele lumikasoja pitkin naapuriin (tai hypi katolle, ahem). Tai no, minä hihkuin ilosta kuin päiväkotilainen ja laskin pyllymäkeä kun Mieheke hikoili lapion kanssa... mutta joo, melkein pitää huomenna ottaa kuva näkymästä!

"Jos vähän naapurissa kävis kun siellä pieni mies itkee, sillä voi vaikka olla joku hätä. Rymy to the Rescue!"

Rymy ei edes jaksanut olla meidän kanssa pihalla koko aikaa, kävi aina välillä sisällä lepäämässä ja varastamassa meikäläisen säärystimet.

Anyway: lähdettiin siis tutun kanssa pienen metsälenkin kautta jäälle, jossa poitsut pääsivät vapaaksi ja voi sitä menoa, hauskaa oli. Turo ei selkeästi käsittänyt Rymyn olevan poika, vaan yritti koko ajan päästä pelehtimään ja Rymy taas juoksenteli sinne tänne ihan innoissaan, eikä näyttänyt yhtään pistävän pahakseen - meni enemmänkin tyrkylle. Johtuuko sitten iästä vai mistälie, mutta Rymppä tosiaan toisia koiria kohdatessaan, ottaa aina sen alistuvan aseman. Vaikka Turo kaatoi muutaman kerran Rymyn kyljelleen, meidän poitsu ihan lungisti joko odotti pelastusta tai salakavalasti venkoili itsensä pinteestä ja jatkoi menoaan. Kertaakaan ei kumpikaan haukkunut, murissut tai ärissyt. Menomatkalla Rymy oli koko ajan toisen takapuolta haistelemassa ja aivan innoissaan, vetikin niin maan penteleesti, mutta tulomatkalla olikin niin päin, että Turo yritti koko ajan niskaan ja Rymy vaan katseli maisemia kävellen nätisti viekussa :D Metsään kun päästiin niin Rymy saikin juosta kotimatkan vapaana - nätisti meni meidän edessä ja nuuskutteli. 

Otetaan ehkä uusinta huomenna ja jos ei, niin sitten joku toinen päivä. Turo kun asuu ihan naapurissa :) 

Tuli vissiin väsytettyä Rymy niin hyvin, ettei nirso poitsu jaksanut edes koskea iltaruokaansa, meni vaan muutaman "mamma, enkö sais jotain muuta, pliiiiz?" katseen jälkeen nukkumaan... Epäilen, että herää kohta puolin ja suuntaa kuppinsa ääreen. Tällaisen spesiaalin päivän jälkeen en jaksa olla ilkeä, kuppi odottakoon tarjolla siihen asti kunnes myö Ihmisorjatkin lähdetään unille.

Jäällä tuli muuten todistetuksi se, ettei Rymy edes koirakaverin kanssa riehuessaan lähde (vielä?) kauas minusta, ainakaan vieraassa paikassa, ja tuli aina kutsusta luokse - kaverilla taas ei ollut korvia ollenkaan, vaikka omistajansa kuinka huhuili. Tosin Rymy onkin aina ollut kova namien perään ja niiden avullahan me tuo luoksetulo ollaan alkujaan opetettu. Pitemmittä puheitta, olen kyllä niin ylpeä meidän hauvasta. Uskomaton kärsivällisyys ja korvatkin tallessa muiden läsnäollessa, jee! Toivottavasti ei kaikki opit unohdu murkkuiän iskiessä...

ENSIMMÄINEN

(Olen jo pidempään miettinyt, että miksei missään ikinä ole koira-aiheisia kuvahaasteita ja nyt tärppäsi! Käy kurkkaamassa HauvaHaaste and join us :D)

Tässä siis ENSIMMÄINEN kuva, jonka Rymystä, ensimmäisestä koirastani, olen ottanut - ikinä. Kuva on otettu kännykälläni; poitsu nukkuu sylissäni autossa ja ollaan siis juuri ajamassa Porista kotiin Joutsaan, ensimmäistä kertaa kera koiran ♥ 

Sopii siis kuvahaasteen teemaan enemmän kuin täydellisesti.

Tätä päivää en unohda ikinä, voin kertoa.

LUMIKOIRA

Oho, edellisestä päivityksestähän on pieni ikuisuus! No, puolustuksekseni voin kertoa, että kiirettä on pitänyt eikä sen takia olla muistettu ulkoiluttaa kameraa paljon yhtään - paitsi tietenkin viikonloppuna, kun kummitätsy pyöri maisemissa oman järkkärinsä kanssa :)

Me ollaan juoksenneltu paljon Viherillä nyt kun metsäpolut ovat olleet vähän hankalasti kuljettavia ja Puoliskokaan ei ole päivystänyt ihan niin ahkeraan, mikä aina rajoittaa noita meidän autoreissuja. Hihnakäyttäytyminen vaatii vielä vähän hiomista, mutta nykyään Rymppä ei enää kävele jaloissa ja useimmiten malttaa kävellä nätisti vieressä, mitä nyt jokaista pissaviestiä ja kakkatekstaria pitää pysähtyä lukemaan. Ollaankin kyllä harjoiteltu tosi ahkeraan, mm. tänään tulin parturista kotiin, nappasin koiran hihnaan ja lähdettiin heti lenkille - saatiin aikaan sekä pissa, että kakka, mikä meillä on aika harvinaista... yleensä Rymy pidättää lenkin ja vinkuu takapihalle heti kun tullaan kotiin. Ei poitsu tänään ollut kuin vajaan tunnin yksinään, mutta ehkäpä sinä aikana oli sitten tullut Suurtakin Suurempi Hätä.

Äidin luona.

Edelleen äidin luona... "Siis niin minähän en sinne autoon tule, mä jään tähän!"

 Ja sitten kuvia Viheriltä.

Tästä ylemmästä kuvasta näkee muuten hyvin, kuinka jotain on jäänyt mieleenkin kun Rymyn kanssa ollaan harjoiteltu seuraamista. Nykyään poitsu välillä tulee viereen ihan itse ja ottaa kontaktia namuhimon iskiessä :D

Lähiaikoina Rymy on Viherillä selkeästi laajentanut tutkimusaluettaan, roimasti tullut sekä rohkeutta, että etäisyyttä meistä (ainakin tuolleen suht tutussa ympäristössä) ja tässä yhtenä päivänä poitsulla vasta kivaa olikin, kun hanki kantoi ja pystyi juoksemaan ympäri tuhatta ja sataa ihan joka puolella, jee! Viime kerralla Rymppä ei millään taasen tajunnut, ettei hanki kestä samalla lailla ja pieni hyppi ja loikki koko ajan jokaiseen kasaan, upoten sinne. Kai se sitten oli vaan niin hauskaa, koska Rymy teki tätä tosiaan melkein koko ajan. No, ei meitä haitannut, äidin luokse kun mentiin kahville, niin koiruus lähinnä nukkui :D

Rymyn hännässä on nyt pidempään ollut tuollainen punertava kohta. Mistähän mahtaisi johtua?

Eipä meillä mitään sen ihmeellisempää siis ole tapahtunut, ihan perusarkea. Kämppää ja leluja tuhotaan nyt pelkästään niinä päivinä kun mamma ei laiskuuttaan tai aikaisen työvuoron takia ole saanut aikaiseksi riehuttaa toista kunnolla (eli täysin oma vika, niitäkin päiviä kun tulee vastaan). Ja hei, huomenna pitäisi vihdoinkin päästä Turon kanssa uusintalenkille, jos vaan aikataulut mätsää :)

RYMY TAKES IT EASY

A few pictures taken last month. First of all,

 ... one morning we were on the sofa with Rymy when my phone suddenly rang. I moved to pick it up, I guess I accidentally pushing the dog a bit or at least disturbing him in the sense that he moved on his own. The next second I realize he's fallen of the sofa with a thumb but against all expectations, he simply continued sleeping on the floor. Didn't open his eyes, not even once. I laughed, honestly.

 Rymy has a very special style when it comes to playing.

Same goes for sleeping... firstly, when I'm on the computer, some part of him just has to touch me. This time it was his paw against my scary toes. And secondly, the position; it's really one of his favorites - yet again, it took a lot NOT to laugh and wake up both of my sleeping men :D

 "How ya doin'?"  (like Joey would go, obviously ^^;) I don't understand how any girl could resist this face, not to mention the attitude.

 When he isn't doing something "bad" outside, like digging or eating the terrace's carpet, Rymy often sits on this big pile of snow we have in the backyard. He can sit there for five minutes in a row, just watching the neighborhood and eating snow while at it. I'm kinda hoping he'll eat the whole pile so it won't melt and make a lake of our backyard come spring. We'll see.