MAMMAN REMONTTIREISKA

Vaikka Rymy mieluusti osallistuisi remontin jokaiseen vaiheeseen, on toinen vielä vähän liian pieni auttaakseen, ahem. Joten Rymyn päivät ovat menneet lähinnä pihalla riekkuen (on muuten ihan parasta katsella ikkunasta tapettia repiessäni miten Rymppä juoksee pihalla lelunsa kanssa, nyt on pojalla tilaa vetää rallia ihan sata lasissa, jes! Haavakaan ei enää näytä niin pahalta, mutta aion silti huomenna soitella josko lekuri olisi parantunut...). Tänään säästyttiin muten pihamaalla räkyttämiseltä, taisi ainoastaan kerran haukahtaa. Ja yhdessä vaiheessa meni koira mielestäni ohi, olin näkevinäni ainakin, ja tätäkin Rymy katseli ihan nätisti ja hiljaa aidan takaa, wau!

Tosi hienosti Rymppä on oppinut sen, että tiettyihin huoneisiin ei tietyssä vaiheessa tulla, vaikka välillä meinaa uteliaisuus viedä voiton. Suurimaksi osaksi poitsu on kuitenkin pysynyt barrikadin toisella puolella, tajusi tosiaan suht äkkiä, että joka kerta pistän sinne takaisin kun yrittää tulla luokseni ja siksipä on ihan nätisti vaan seuraillut mun puuhiani. Tänään ei yrittänyt yli kertaakaan, itse asiassa. Miehekkeen apunakin yritti alkuunsa olla vessaremontissa, mutta uskoi lopulta, ettei apua tarvita... tai ehkä tarvittiinkin, mutta ei nelijalkaiselta :D

Pakko laittaa pari kämäistä kännykuvaa, poitsu oli vaan jotenkin niin nätti maatessaan tänään pihamaalla, leikkikentän tapahtumia sekä lintuja tarkkaillen. Mitä ikkunasta olen seuraillut, Rymyllä on pari suosikki kohtaa pihalla; istuu suosikkispoteissaan välillä tosi pitkiä pätkiä joko naapurin rouvaa tutkaillen - tämä ahertaa usein takapihan kasvien kimpussa - tai sitten leikkikenttää tsiigaillen ja siellähän sitä katseltavaa/kuunneltavaa riittää! Joka päivä parin eri ryhmiksen hoitajat ja lapset kerääntyvät pihalle pariin otteeseen, on ollut ihan hauska seuraillu ns. työkavereiden hommia ja olla itse vaan lomalla :D Vaikka eipä tuon remontin takia tämä ole ollenkaan lomalta tuntunut... Eilen käväisi Miehekkeen sisko lapsineen aidan takana jutskaamassa, kun sattuivat puistossa olemaan. Rymyn mielestä lastenrattaat oli tosi jännät ja niille piti vähän innoisaan haukahtaa - tämä saikin vauvan itkemään ja Rymyn ihan hämilleen, "mikä toi on ja miks se pitää tollasta ääntä?" vaikka ollaanhan me näitä pieniä jo enemmänkin nähty... ei tosin tätä vauvaa muuta kuin pari kertaa noin läheltä :) Isompi pojista pelkää vieläkin Rymyä, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää. Ja oikeastaan parempi näin päin, eipähän tunge liian lähelle - sen tekee Rymy, huoh! Voi mun pientä.

Ja hei, JES! Nyt ei tarvitse enää laittaa mitään "vuoroin vieraissa" -tunnistetta! Tämä on nyt koti! ♥  Tai no, ainahan se on mulle ollut koti, kerran tuolta jo muuttanut pois, mutta nyt siitä tulee kotikoti, hih.

(Kyllä me siitä sellainen vielä aikaan saadaan, olen ihan varma!)

PALLEITTAIN. EIKU.

 Hola! 

Potilas sai hetkittäin olla ilman kauluria puuhaillessaan jotain, tietty valvovan silmän alla :)

•  Ekaksi, vaikka leikkaushaavaa ollaan putsattu suurinpiirtein päivittäin, alkuviikosta alkoi punoittamaan siihen malliin, että koitin ottaa yhteyttä meidän kylän lekuriin, ettei tarvitsisi "noin pienen" asian takia lähteä Jyväskylään, meillä kun on remontti kesken. Lääkäri oli sairaana joten päätin yrittää seuraavana päivänä, eli tänään - muuten hyvä, mutta lääkäri oli edelleen sairaana, eikä tällä kertaa vastaajassa ollut sijaisen numeroa vaan selvitys siitä, että pyyntö soittaa uudestaan n. 15 minuutin kuluttua. Tätä kesti n. tunnin, joten luovutin. Huomenna uus yritys! Ihonalaiset ompeleet myös tulla tupsahtivat ulkopuolelle entistä paremmin - varmaan tuolla pihalla riekkumisella asian kanssa jotain tekemistä, kenties?
• Meillä tosiaan remontti taas käynnissä, ensi kuu aikaa ja ihan mielettömästi hommaa jäljellä! Mm. tänään poitsu sai viettää koko päivän pihalla leikkipuiston lapsia tsiigaillen, seurailin toki ikkunasta, mitä jätkä tekee. Uutena juttuna on nyt tullut haukkuminen: Rymy siis ihan haukkuu esim aidan vierellä vaikka mitään ei näy ja kun komennetaan sisään, jatkaa sielläkin. Tätä on nyt tapahtunut myös meidän omalla pihalla, jossa Rymy ei ole oikeastaan koskaan pahemmin hakkunut. Viimeksi haukkui niin kovaa, että hetken luulin että meidän naapurin saksanpaimenkoira jysäytti tulemaan. Hetken kesti ennen kuin tajusin että voi jumalauta, toi syvä ja ison otuksen haukku lähtee mun pienestä pojasta!
• Toinen uusi piirre on tavaroiden varastelu; käy siis napsaisemassa esim roskan, kengän, (tänään ikuisuuksia vanhan sinihomejuuston roskiksesta kun oli Mieheke lähtiessään unohtanut välioven auki ja minä olin aikaisemmin tyhjentänyt kilokaupalla vanhoja juttuja äidin ex-kämpän, meidän tulevan kämpän kaapeista) tai whatever, kaikki kelpaa - syöksyy sitten ulos ja juoksee rinkiä "lälläslää" -tyylin ja jos erehdyt yrittämään varastetun tavaran nappaamista, Rymppä tajuaa sen ja lähtee karkuun. On siis vaadittu aikamoisia harhautuksia ja juoksuleikkejä, että on saatu pojan ajatukset muualle ja varastettu tavara unohduksiin...
• Potilaana Rymppä sai mm. repiä pahvijutskien sisältä nameja esiin, nyt on ihan turha jättää mitään pahvista koiran lähistölle...
• Kahdesti on meiät muuten pysäytetty tämän viikon aikana: ekalla kerralla naapuristossa asuva vanhempi mieshenkilö ajeli hetken matkaa meidän vierellä kun oltiin lenkillä, "Anteeks, nyt on pakko kysyä, mikä tää rotu on? Oon monesti ihaillut! Minkälainen tää on kotona, eiks tää oo aika ihmisarka?" jne, selkeästi koira-ihminen, joskus nähnyt lenkillä yhden kaunokaisen kanssa. Kehui vielä loppuun Rymyn ulkonäköä :) Toisella kertaa pysäytti vanhempi nainen, jonka kanssa myös hetki jutusteltiin whippeteistä. Parasta tässä pysäytyksessä oli aihe, hän nimittäin huikkasi minulle tien toiselta puolelta, että voi jestas kun katsoo emäntäänsä niin nätisti, onko tämä aina hänellä tapana?! Harjoiteltiin siis lenkkeilyä ja kontaktia kuten aina. Selitin sitten, että namia mulla taskut täynnä, katselee josko niitä saisi, vaikka olisihan se ollut ihana sanoa, että "juu, tää on katsos niin mamman koira!" :D Tämäkin henkilö kehui vielä loppuun Rympän ulkonäköä.
• Rymy ei tykkää markkinoista, liikaa ihmisiä ja liikaa haisteltavaa. No, pikkuhiljaa. 
• Remontin aikana en varmaan pahemmin ehdi päivittelmään, ainakin tämä viikko on ollut erittäin kiireinen... Melkein 12 tuntia vietin kämpällä, mm. keittiötä tyhjentäen ja tapetteja repien... Rymy sen sijaan olisi kovasti halunnut auttaa Iskää vessaremontissa...

Toipilas-ajalta, ei ollu ahdasta nukkua edes kaulurin kanssa :D

KYSYMYS HAAVASTA?

Pikainen kysymys, jospa täällä vaikka joku liikuskelisi tänään :) Eilen tuli se kaksi viikkoa täyteen kastraatiosta ja Rymykin pääsi juoksemaan ihan kunnolla - ei kun hetkinen, ollaan tätä ennen taidettu käydä äipän pihalla riekkumassa ainoastaan yhtenä iltana pikaiseen ja haava on näyttänyt ihan hyvältä, mitä nyt hyttynen, oletettavasti, pääsi pistämään ihan haavan vierestä ja siihen kohosi pieni punainen paukama hetkeksi. Eilen poitsu sai kuitenkin juosta äidin pihalla koko päivän meikäläisen auttaessa äitiä pakkaamaan, ensi lauantaina kun on muutto edessä. Niin, ja ollaanhan me kyllä oltu ilman kauluriakin jo muutama päivä. No, tänään sitten haava näytti TÄLTÄ ja omaan silmään se tosiaan vaikuttaa ihan siltä, kuin ne ihonalaiset ompeleet olisivat päättäneet äkkiä lähteä matkalla ja vähän tuo nyt punoittaakin. Nyt sitten pohdiskelen josko pitäisi huolestua vai ihan vaan jatkaa haavan puhdistamista ilman tätä aivan naurettavaa panikointia. En voi ymmärtää, miten lapsia työkseen hoitava ihminen voi olla näin avuton koiransa suhteen? Olisin oikeasti kiikuttamassa lääkäriin joka kerta kun vähääkään katsoo vinoon tai nostaa koipeaan "eri lailla", tosi tervettä O_o :D

VICTORIA STILWELL: What I Learned on my European Tour – Part 1

"We started with a few days in Helsinki. I’d never been to Finland before, and didn’t really know what to expect. I knew the sun didn’t set very much in the middle of the summer, but I still wasn’t prepared for the odd sensation of driving away from the airport with our phenomenal hosts at 11pm in broad sunlight. I was brought to Helsinki to do a live show in the lovely Finlandia Hall by an animal communicator named Maiccu Kostiainen of Animals Talk – one of the most dynamic animal people I’ve ever met. Maiccu is a huge proponent of force-free training and is committed to providing her local Finnish people with as much info as she can. The show was great - fortunately, the vast majority of Finns speak fluent English, so I didn’t need an interpreter. I usually demonstrate my training techniques with rescue dogs from whatever area I’m visiting, but in Finland we had the wonderful problem of not being able to find shelter dogs. There were no shelters, as there’s no significant pet overpopulation problem there. I can’t tell you how refreshing it was to be in a place where not only did people ‘get it’, but they also lived it in terms of their legislation, levels of responsibility with their own pets and overall ideas about pet ownership. In the end, we ended up finding some dogs that had been rescued from Spain (the opposite of Finland in terms of animal welfare in general). Another example of how forward thinking the Finns are in terms of animal welfare is that the use of shock collars to train dogs is illegal. How refreshing!"

(lue koko juttu)

MITEN TÄMÄNKIN KUVAN VÄRITÄT?

 (kuvat 12.8.12)

Olen toitottanut tätä ennenkin, mutta kun se ei vaan lakkaa hämmästyttämästä mua. Siis se, kuinka oman pääkopan sisäinen mielentila voi vaikuttaa lenkkeihin.

Otetaan esimerkkinä tiistai. Ensinnäkin, ihmiset aina huokailevat kuinka välillä on huonoja päiviä, mutta kukaan ei koskaan myönnä ärtyneensä todella, tai tehneensä mitään, minkä toivoisi voivan ottaa takaisin. En tiedä tekeekö tämä sitten minusta ihan surkean koiranomistajan, mutta...

En ole selkäkipujen takia saanut moneen viikkoon kunnolla nukuttua, joten olen ollut tosi hidas aamulla - siis sängystä nouseminen on ollut ihan tuskaa, kun väsyttäisi ja väsyttäisi, ja silti koko ajan selkään sattuu eikä saa nukuttua vaikka tahtoisi. No eilen Rymy sitten aloitti yhdeksältä vinkumisen, koska poitsuhan harvemmin suostuu enää edes pissaamaan takapihalle. Pidättää mieluummin vaikka sen 12 tuntia jos pakko on. Itsellä oli harvinaisen huono aamu, jo pelkästään tuon kivun takia, eikä kaksisuuntainen mielialahäiriö ainakaan asiaa auttanut, joten tein ensimmäistä kertaa tuon koiran suhteen jotain, jonka toivoisin pystyväni muuttamaan: huusin. Yritin kauhealla vaivalla heittää lenkkikamoja ylle, Rymy vinkui jaloissa, oli kaulurinsa kanssa koko ajan tiellä ja vinkui ja mua ketutti niin maan perhanasti, että ihan oikeasti vajosin niinkin alas, että huusin pariin otteeseen, käskien lopettamaan, minkä sinänsä jo siinä tilanteessa tiesin aivan turhaksi, koska eihän pieni tiedä mitä se lopeta tarkoittaa. Hämmentyi kyllä sen verran, että hetkeksi hiljenikin. Tämän jälkeen ahdistuin tietenkin itse, ja huudosta ja mun ahdistumisesta ja melkein-itkusta ahdistui sitten myös tietenkin Rymy, sen näki ihan selvästi toisen käytöksestä. Ja se suututti mua vaan enemmän, se mun oma mokani.

Mitään en kadu, siis siinä asiassa, että tuon pienen otuksen olemme omaksemme ottanut, mutta sitä huutamista kadun kyllä. Takaraivossa kuului kuitenkin koko ajan ne järkisyyt; toisella on pissahätä ja kakkahätä ja kauluri joka kiusaa, sekä rupi jalkovälissä joka varmasti kutittaa, joten onko ihme jos vingututtaa?! Mutta jotenkin itse ei vaan ollut siinä mielentilassa, että olisi jaksanut ymmärtää. Ja ulos kun päästiin niin Rymyhän höyryjunana veti yhdelle vakkaripaikoistaan ja tuli muuten niin pitkä pissa kuin vaan olla ja voi. Ja sai vielä kolmet pienet kakatkin aikaan lenkillä, että ei tosiaan ihme, että vinkui. Tänään totesinkin Rymylle hymyssä suin, että vaikka mamma eilen olikin ihan tyhmä ja sanoi että saa sitten luvan tulla monet kakat kun noin hirveesti vinguit, niin tänään ei sitten tarvii ottaa uusintaa vaikka hetken ehditkin vinkumaan, jooko?

No, palatakseni eiliseen; soimasin sitten tietenkin itseäni asian tiimoilta koko lenkin ajan, väsytti ja kiukutti ja sattui selkäänkin, ja lenkillähän Rymy oli aivan hirveä; veti, veti, veti, syöksyi, poukkoili, murisi toiselle koiralle jne. Hieman samoilla linjoilla oli kuulemma ollut iltalenkilläkin, ainakin miehen sanojen mukaan, tosin ei ollut murissut vaan vastannut haukuntaan ja yrittänyt leikkimään (se on tosiaan se yksi koira, jolla Rymyn kanssa ei näköjään kemiat kohtaa). 

Tänään sitten avasin poitsulle oven heti aamusta, että pääsi pihalle aurinkoa palvomaan ja ajoitin oman sängystä nousemiseni niin, että kun kuulin poitsun tulevan sisään, nousin samantien, eikä näin ollen Rymppä edes ehtinyt vinkumaan. Olisin toki paljon mieluummin jäänyt sänkyyn, kun en viime yönäkään nukkua osannut, mutta ehkä siitä huutamisesta jäi sen verran käteen, että muistin taas miksi tietyissä tapauksissa kuuluu koiran hyvinvointi ehdottomasti laittaa omansa edelle. En halua enää ikinä tuntea samoin kuin eilen - niin syylliseltä.

No, kyllähän Rymy hetken ehti sitten tuoss aamulla vinkuakin, siis siinä vaiheessa kun taas kerran etsin lenkkivaatteitani jotka aina mystisesti katoavat päivän aikana, ahem, mutta ymmärsi hyvin pian mitä olen tekemässä ja odotti nätisti. Lenkillä ei vetänyt ollenkaan noita alkumetrejä lukuunottamatta - vakkaripaikalla tuli taas sellainen minuutin pissa, joka tuntui tosin kestävän ikuisuuden. Koko lenkin ajan käveli nätisti vieressä, otti tosi hyvin katsekontaktia, pysähtyi ennen suojatietä pyynnöstä, ylitti lähes kaikki tiet hyökkimättä ja jos meinasi lähteä homma käsistä, namin avulla palautui muisti äkkiä. Koiria ei tullut vastaan ja ehkäpä hyvä niin. Yksi asia haltuun kerralla. Kyllä se nenä vieläkin viipotti maassa ja kaikki eteen sattuva piti ottaa suuhun, mutta silti sitä merkkailua oli paljon normaalia vähemmän, eikä tarvinnut kuin vähän houkutella niin matka jatkui. Ja kun hihna kiristyi, hienosti poitsu osasi hidastaa. Pariin kertaan oli pakko pysähtyä ja pariin otteeseen ohjasin takaisin vierelle. Rymyllä oli myös vissiin nälkä, koska lenkin saldoksi saatiin tällä kertaa neljä syötyä perhosta. En tiennyt olisiko pitänyt hävetä vai nauraa kun poitsu loppumatkalla vähän väliä sinkoili perhosten perään :P Yritä siinä sitten komentaa, kun toinen näyttää niin höppänältä.

Voihan se olla, että oli myös niin lämmin, ettei Rymppä jaksanut riehua, mutta niin tai näin - tämän kaltaisiin lenkkeihin pyritään, tällaisia niiden kuuluisi ollakin. Tähän sopii niin hyvin nuo Stellan sanat; toiset päivät ovat parempia kuin toiset, kyllä sen ymmärrän, ja kovin paljon on myös itsestäs kiinni, miten tämänkin kuvan värität. Ihan varmasti se koirankin mielentila ja tietyt jutut (onko päässyt edellisenä päivänä juoksemaan, mitä tehty ennen lenkkiä jne) vaikuttavat asiaan, mutta pitäisi vaan useammin muistaa, että niin paljon riippuu siitä omastakin mielialasta ja nimenomaan siitä omasta asenteesta.

Pitää vissiin kirjoittaa lappu oveen, että lähtiessään muistaa yrittää olla optimistinen ja ajatella ainoastaan iloisia, hyviä, mukavia ja kauniita asioita, eikä siis ollenkaan sitä, miten mieheke meni vaihtamaan meidän auton moottoripyörään... Nii.

Kuvat siis viime viikon sunnuntailta, kun käytiin kastraatiota edeltävänä päivänä vähän riekkumassa tuolla ex-metsässä kera kummitätsyn. Sehän siis OLI ihan metikköä kun tänne muutettiin, mutta tossa kesällä harvensivat sitä aika paljon asutusten väliltä. Sinänsä kiva, väheni vähän hyttyset kun metsään vievän polun alkuosaan paistaa mukavasti aurinko :)