RYMYN VINKKINURKKA: älä seisota koiraasi näin

Hello guys! Whipped-blogista heitetttiin kehiin haaste koota kuvakollaasi aiheesta kuinka EI kannattaisi seisottaa koiraansa ja mehän ollaan tähän aiheeseen perehdytty vaikka ja kuinka, joten pakko oli tähän kyseiseen haasteeseen tarttua. Alkuperäinen postaus löytyypi muuten täältä ja fiksut huomaavat meikäläisen lainanneen myös postauksen osuvaa otsikkoa, eli siitäkin kiitos kuuluu Maisalle, ei meikäläiselle. Kaikkia yrityskuviamme en edes enää arkistojeni uumenista löytänyt (voisi olla arkistojen siivous paikallaan, eh? Miljoonamiljoona kuvaa joista ainakin miljoona tärähtäneitä ja epäonnistuneita...), joten ehkäpä saadaan jossain vaiheessa vielä tämän tyyppisistä vol 2 postaus aikaan. Joka tapauksessa, meidän epäonnistuneissa kuvissa on niin paljon pielessä, etten edes tiedä mistä aloittaa. Tai siis, sen lisäksi että Rymy on aina ihan kujalla ja korvaton, kamera on miten sattuu, eikä tuo taustakaan ikinä silmiä hivele (onneksi isommassa kämpässä löytää vähän parempia seisotuspaikkoja) eli kuten sanottu, me ollaan tässä lajissa ihan olympia-tasolla, totta vie! Jos talouteen ikinä saapuu toista vipukkaa, tiedetäänpähän ainakin kuinka ei lähdetä seisottamista harjoittelemaan; 1 vinkki itselleni - namikäden eliminaatio alusta asti, argh! Tässä nyt muutamat ns. parhaudet, pyydän anteeksi jo etukäteen, sen verran kauheita nuo ovat vaikka malli onkin komia - useimmiten :D

O__________________o

Nyt on pakko sanoa, että kyllä se meidän pallinaama (tai siis palliton naama, kuten miehekkeeni rakkauspakkaustamme kutsuu, ahem) vähän on pyöristynyt. Voisin minäkin jo lopettaa noiden riekkuessa pihalla sen jatkuvan nappuloiden naamaan tuputtamisen lelujen tuonnin yhteydessä - samoin lenkeillä voisin reippaasti vähentää kun poitsu jo handlaa sen kävelyn kyllä, omaa epävarmuuttani siinä vaan nappuloiden kanssa lääkitsen. Voihan se olla, että syy pieneen pyöristymiseen löytyy osittain myös siitä, ettei olla läheskään niin pitkiä lenkkejä vedetty mitä ennen Cocon tuloa? Jospa vaan syytetään sitä leikkausta, senhän jälkeen Rympälle on tuota massaa alkanut kerääntymään kun poitsu ei enää nirsoile lainkaan, nih?! Sitä paitsi, nyt tälleen kun asiaa on pohtinut enemmänkin, eipähän tuo nyt vielä ainakaan ihan liian lihava ole, joten voisin varmaan lakata murehtimasta! Neuroottinen mikä neuroottinen, blah.

Ja loppuun vielä tiedoksi kaikille, koska kaikkiahan totta kai kiinnostaa kaikki meidän asiat, tänään ollaan vähän suunniteltu taas illalle lenkkitreffejä Tiinan ja Marlon kanssa (ei enempää sadetta, kiitos!) - ja on heille muuten kolmen koiran talouteen saapunut nyt kuulemma neljäs pienokainen! Marlon tavoin tämäkin on rescuekoiruus, nimeltään Ernesto aka Erno :D Tämän pienen tapaamista itse odotan kovasti! Ja sikälimikäli joku miettii, ennestään heillä on siis kaksi labbista, joihin ei olla vielä päästy tutustumaan, ja tosiaan tuo sekarotuinen Marlo, jossa taitaa olla jonkinsortin terrieriä ja myös pieni ripaus vinttaria, olisiko nyt ibizan podengoa? Selkeästi kuitenkin on samanhenkinen Rympän kanssa mitä leikkityyliin ja juoksemiseen tulee, joskin kooltaan Herra on reippaasti pienempi.

Anyway, nyt myö lähdetään "aamulenkille" tuonne ihanan harmaaseen ja märkään keliin kera koiruuksien ja kummitätsyn, siihuu!

AURINGONPALVONTAA JA LÄMPÖPAITA

 

Meillä on taas palvottu aurinkoa varsinkin Rymyn toimesta, niin sisällä kuin ulkona. Niin, ja se lauantaina tilaamani DG Outdoor Top Shirt -lämpöpaita saapui tänään (sen takia tämän pienen postauksenkin halusin tehdä, halusin tulla näyttämään teille miten ihana se mantteli on), jee! Olen nyt pariin otteeseen tuolta nettikaupasta tilannut ja aina on parissa päivässä kolahtanut paketti postilaatikkoon; odotin tätäkin itse asiassa salaa saapuvaksi jo eilen :) Tiivistettynä: suosittelen! Tuo paita on vielä niin järjettömän ihanan pehmeä ja vihreä, ai että! Kyllä nyt kelpaa lähteä lenkille poitsun kanssa hieman viileämmilläkin keleillä, kun ei siskonkaan tarvitse enää piilottaa Cocolta lainattua vaaleanpunaista manttelia sadetakin alle, hih. 

Cocon korvasta varmaan pientä päivitystä huomenna, luultavasti kylläkin facen puolella, kun miehekkeen olisi tosiaan tarkoitus aamulla soittaa sinne lääkäriin ja ainakin kysäistä mitä mieltä tämä on antibiooteista. Täytyy jättää muistilappua ynnä muuta, että tulee tehtyä, kun itse olen juurikin tuon soittoajan lenkillä ystäväni kanssa. No, onneksi vielä perjantaina ehtii jos niikseen tulee. Sen lisäksi, ettei mieheke herännyt kelloonsa, meidän ell on kuulemma saikulla, kun on murtanut kätensä? Eli huomenna mahdollisesti uusi yritys, jos vaikka olisi saanut sijaisen. Jos ei, niin sitten katsellaan tilannetta ja jos siltä näyttää, niin soitto Jyväskylän suuntaan.

Korva on nyt kuitenkin tänään (ja torstaina myös!) näyttänyt taas jo asteen verran paremmalta, itse asiassa todella paljon paremmalta - ei ole vuotanut yhtään, eikä edelleenkään mielestäni vaikuta yhtään tulehtuneelta,  joten jospa se tästä nyt lähtisi parantumaan ja saataisiin tämäkin huoli haudattua :)

PIENI AVAUTUMINEN

Möö! Tää on varmasti taas kerran ihan normaalia koirien käyttäytymistä, mutta silti niin hemmetin rasittavaa, että nyt on pakko avautua. Välillä koirien kanssa ollessa on ihan samanlainen fiilis kuin jos olisi töissä noiden lasten kanssa; samanlainen meno, olin mä siellä tai kotona, argh.  

"TOI KIUSAA, TOI VEI MUN LELUN, EN VARPPINA TEHNY MITÄÄN, ENKÄ, TOI ALOTTI, EN TAHDO! EN KUUUUNTELE! MÄ TAAAHDOON TOOOON!"

Eli. Vaikka pistäisit lattialle esille kymmenen täsmälleen samanlaista nahkaluuta, joista Coco innokkaasti valitsee yhden ja syöksyy olkkarin petiin syömään, Rymyn on pakko saada just se Cocon luu ja menee kärkkymään/vinkumaan/tuijottamaan pedin viereen. Silmäilee sitten erittäin kärsivänä ja surkeana ulisten meikäläistä ja/tai Cocoa. Cocohan ei tykkää tästä yhtään, sietää sitä jos Rymy ei ole hänen "tilassaan", mutta annas jos tulee yhtään liian lähelle - neiti hampaat irvessä käskyttää hyvin äkkiä ja äänekkäästi Rymyn kauemmas ja kappas, hetken päästä täsmälleen sama toistuu. Uudestaan ja uudestaan. Jos taasen Rymy hölmönä pudottaa oman luunsa, Coco hakee sen parempaan talteen, muttei enää kärky vieressä samaan tapaan mitä alkuun tuppasi tekemään. Tähän muuten ollaan nyt puututtu, eli se varastettu luu palautetaan hyvin usein Rymylle. Coco ei puolusta luitaan mitä meihin ihmisiin tulee, ihan rauhassa saat käydä sen ottamassa pois -  ainoastaan yhden kerran on selvästi osoittanut mieltään kun nappasin luun takaisin. Ja yhden kerran yritti napata kiinni kädestäni - mutta silloin Rymy sattui olemaan vieressäni ja tunkemaan päätään samalla luuta kohti, eli luulen Cocon luulleen väärin, ei ollutkaan Rymyn kuono joka oli lähimpänä vaan meikäiläisen käsi. Sekin luu taisi olla ihan OIKEA luu, ei mikään nahkaluu ja nehän vasta Cocon herkkua onkin! Ja siis ei ehtinyt neiti edes napsaisemaan kunnolla, hampaat tuskin edes osuivat, koska tajuttessaan tilanteen, Coco perääntyi välittömästi. Nopeat on noiden refleksit, ei voi muuta sanoa - ja neidin varsinkin. Näkisitte tuon pallon kanssa, siitä saisi joku jalkapallojoukkue ihan loistavan maalivahdin!

Mutta niin, Rymy ei siis millään meinaa uskoa, ei minua eikä Cocoa, ettei sinne neidin viereen tarvitse silloin mennä jos toinen jotain syö. Toki Cocoakin joutuu välillä komentaa, neiti kun tuppaa petiinsä kantamaan kärppänä kaikki luut ja lelut, eikä Rymy tällöin saisi koskea yhteenkään, joten silloin mennään avuksi. Mutta jos siinä lattialla tosiaan on vielä 9 täsmälleen yhtä uuden karheaa luuta, niin apua ei kyllä tipu. Olen yrittänyt komentaa Rymyä pois, kehua kun on kaueampana, työntänyt tai vienyt poitsun pois pedin luota, kokeillut seistä välissä ja tuijottaa tosi uberpomona silmiin josko ymmärtäisi viestin, mutta ei. Ei se vaan tajua. Kylppärissä ollaan aina noiden kanssa kun ihan oikeita luita syövät, siellä huomaa myös hyvin, ettei Rymyä yhtään haittaa vaikka Coco tulisi samaa luuta syömään, mutta sen luun lähelle mitä Coco syö, ei Rymyllä ole tulemista - ellei Coco sitten hissukseen ole ujuttanut itseään Rymyn apajille. Nyt ollaan aika hanakasti puututtu tähänkin.

Pihalla olen nyt kiinnittäyt huomiota siihen, että Coco tosiaan naisen oikeudella pomottelee kovasti - omii mm. kaikki pallot itselleen ja jos Rymy koskee palloon, joka sillä hetkellä on Cocon mielenkiinnon kohde, tai on hetki sitten ollut, Cocon ei tarvitse useimmiten kuin haukahtaa ja Rymy antaa välittömästi periksi ja lähtee muille maille. Meidän lauman hierarkia on tainnut muuttua, sanoisin.

Toisaalta, juontaa varmaan tuo käytös juurensa siitä, ettei Rymyä itseäänhän yhtään häiritse vaikka Coco olisi vieressä jos hän jotain jyrsii, syö välillä iloisena jopa omaa luutaan neidin kanssa, eikä yhtään ymmärrä miksi Coco äkkiä ärisee. Tällöin toki se on Coco, joka käsketään pois, kun kerran Rymyn luusta kyse, mutta silti. Ihan hassuja molemmat. Rymy ei ole ikinä ennen elämässään joutunut kilpailemaan mistään tai pitämään puoliaan, koska on aina ollut yksin. Ihan loogistahan se on... mutta eikö jossain vaiheessa voisi mennä tämäkin uusi informaatio sinne paksuun kalloon?

Tosin. Alkuunhan Rymy oli tosi tarkka leluistaan kun oli kaverista niin innoisaan, teki juuri samoin - ihan niinkuin Coco olisi poiminut itselleen tuon "ei saa koskea, minun!" -käytöksen. Jos olisi taas lapsista kyse, kertoisin tähän väliin pari sanaa mallista oppimisesta... mutta eihän näitä edelleenkään saanut inhimillistää :D

No joo. Tämän turhan avautumisen jälkeen voinkin sitten tyhjentää kännykkäni sisällön tänne. Löysin sen uumenista vanhoja kuvia sekä yhden riekkumisvideon jonka takapihalla joskus vähän aikaa sitten otin. En edes muista onko niitä kuvia aikaisemmin täällä julkaistu enkä suoraan sanottuna jaksa nyt alkaa asiaa tutkimaan, joten menkööt! Ensimmäisessä kuvassa Rymppä ihan selkeästi yrittää kertoa mammalle, et nyt on aika lopettaa se saakelin dataus ja lähtee pihalle tai sohvalle halimaan!

Kuten näkyy, yhden kerran ollaan annettu periksi mitä meidän EI SÄNKYYN KOIRIA -politiikkaan tulee :D Oltiin molemmat kipeitä, eikä jaksettu tapella, joten kuiskattiin vaan et "no ole sitten, tämän kerran, kun Rymy ei kerran nää!" Hyvin muuten Coco silti tietää, ettei sängyssä saa olla ilman lupaa... Eikä Rymy edes yritä.

Nää kuvat antaa ihan sellasen kuvan et meil vaan nukutaan... joskus melkein toivon et olisikin niin! :D

Videon voisin yrittää ladata youtubeen tässä kun ehtii-kerkii, mut nyt on tyytyminen tähän:

 

Loppuun vielä kiinnostuneille tiedoksi, että sovittiin tänään miehekkeen kanssa, että voisi torstaina aamulla (soittoaika 8-9, muistaakseni) pirauttaa eläinlääkärille tuosta Cocon korvasta kun sillä on vapaa ja perjantainakin menee iltavuoroon, eli ehtisi sen siellä hyvin käyttämään. Tänään rasvasin sen tehokkaasti aamulenkille, ei avautunut edes pihalla riekkuessa ja omaan silmään se muutenkin näyttää nyt paljon paremmalta, mut minähän en ole lääkäri. Ja saadanpahan ainakin molemmat mielenrauha, sekä minä että Cocon Oma Ihminen, kun käydään näyttämässä; eipähän se tilannetta ainakaan pahemmaksi voi muuttaa, joten :)

(Ja jos joku ihmettelee miks mulla on aina näin paljon aikaa kirjotella blogiin, johtunee siitä, että meikäläisellä ei ole kokopäivätyötä vaan teen osa-aikaista + oon aikamoinen yökyöpeli :D)

KÄYTIIN TAAS VÄHÄN JÄÄLLÄ

 "No en todellakaan viihti lähtee tonne asti, hakekoon itte sen pallonsa, prkl!" tuumas Rymy.

Käytiin tosiaan taas vähän jäällä (eilen - illalla minä tämän postauksenkin jo hahmottelin), tällä kertaa puoliskon kanssa. Otettiin mukaan meidän supersöpö vihreä frisbee ja Crazy Ball "heittokäsi" ja tietenkin ne koirat :D Kyseinen lelu sopii kuvauksen mukaan täydellisesti pallohulluille koirille ja se muuten todellakin pitää paikkansa! Neiti suorastaan rrrrrakastaa tätä lelua, pelkästään sen esille ottaminen saa aikaan aikamoiset riemuvinkaisut ja hyppelehdinnät. Lelun mukana tulleen alkuperäisen pallon Coco sai jo rikki, tietenkin, sekä sen seuraajan, mutta kyllä tuo systeemi rikkinäistäkin palloa aika pitkälle heitti, kunhan sen vain sai napattua kauhaan ennen pallohirmun mulle-mulle-mulle! -hyökkäystä. Näki hyvin, että ainakin Cocolla oli todella todella todella hauskaa ja siitä tuli itsellekin hyvä mieli. Rymy taasen on näistä kahdesta selkeästi se herkempi - pehmeämpi? - otus, se pohdiskeleva ja vähän hitaammalla käyvä filosofi. Huomasi hyvin ettei ollut Rymylle niin tuttu paikka. Jos olisi lapsesta kyse, epäilisin vian olevan kiintymyssuhteen laadussa, ahem, mutta nehän aina sanoo, ettei koiraa saa inhimillistää joten ehkä se siitä aiheesta sitten.

Oli oikeastaan aika hauska tuolla kävellessämme pohdiskella näiden kahden eroavia luonteenpiirteitä. Cocohan pinkoi pallon perään tuhatta ja sataa, meni se minne tahansa, eikä rannalla leikkivät lapsetkaan kiinnostaneet neitiä yhtään - maailmassa oltiin vain me ja pallo! Ehkäpä neiti on kaupungin hälinässä tottunut jatkuvaan taustameteliin ja ihmisiin vähän siellä sun täällä. Rymy sen sijaan pyöri meidän lähellä, tutkaili ja tsiigaili ja haisteli, ja kovasti katseli ohi mennessämme rannan suuntaan; tarkkaili lapsia ja välillä hakeutui asteen verran lähemmäskin näitä nähdäkseen paremmin. Nameilla pidin sitten yllä kontaktia ja kutsuin luokse hakemaan vähän parempaa herkkua, tosi hyvin oli koko ajan korvat kuulolla. Sain taas olla hirmuisen ylpeä kummastakin hännällisestä.

Note to self; otukset ovat nyt madotettu kumpainenkin. Täältä blogista se on niin helppo tarkistaa, kun sitten syksymmällä taas pohdin että milloinkohan se oikein viimeksi tehtiin... Cocon madotus oli ihan helppo nakki, mutta puoliskon mukaan tuo Rympän nirsoilu meinasi ekana parina päivänä tuottaa hankaluuksia, kunnes sitten kikkailemalla saatiin kolmantena päivänä helpolla menemään alas. Sinänsä hassua, kun Rymy on tähän asti ottanut matolääkkeet aina nameina vastaan, koskaan ennen ei ole tarvinnut asian kanssa kikkailla.

Taidan lähteä ihan kohta noiden koiruuksien kanssa pihalle leikkimään. Ei olla vielä saatu tarvittavia systeemejä neidin korvan ns. teippausta ajatellen, joten jätetään tänään aamulenkki väliin ja mennään vaan pihalle. Olisi vissiin lääkekaapin päivitys aika kova sana. Anyway, olen huomannut neidin ravistelevan itseään enemmän lenkeillä kuin pihalla yleensä, johtuisiko niistä vaatteista? Sinänsä huono päivä tänään, kun ollaan molemmat pitkään miehekkeen kanssa töissä ja kummitätsykin kehtasi jättää meidät jo aamulla, mutta onneksi tosiaan eilen käytiin siellä jäällä riekkumassa - ei sillä etteikö neiti olisi ladannut yöllä akkujaan. En ymmärrä mistä tämä duracell-pupu oikeasti saa kaiken energiansa, mä kun aina kuvittelin Rympän olevan jotenkin tosi latautunut :D Sain muuten Tuulenkoirissa paljon hyviä vinkkejä tuon Cocon korvan suhteen, nyt on taas meikäläiselläkin paljon parempi fiilis asian suhteen. Aloin olemaan jo ihan epätoivoinen, kun mikään ei tuntunut auttavan, mutta nyt otetaan uudet tekniikat kokeiluun!

Edelleen muuten pitää hehkuttaa neidin yöllistä sisäsiisteyttä, se on helpottanut kyllä arkea aika paljon kun ei aina ensimmäisenä tarvitse raahautua siivoamaan. Coco näyttäisi muutenkin nukkuvan paljon sikeämmin öisin, ei välttämättä lähde enää perääni ollenkaan jos käyn vessassa tai keittiössä yms. Eilen yöllä miehekkeelle tuli keikka ja siihen Coco reagoi - päivätyössään nuo iltavuoroviikkojen yölliset keikat tulevat aina puhelimeen ja niitä tulee valehtelematta vähän väliä, joten siihen Coco onkin jo tottunut että puolisko vastaa puhelimeen ja lähtee matkaan. Tämä VPK:n piippari/virve combon jatkuva äänimerkki, sekä vauhdikas ylösnouseminen ja matkaan syöksyminen sen sijaan olivatkin vähän uudempi juttu. Coco kävi hieman levottomaksi;  seuraili miehekettä (jaloissa, totta kai) kummissaan, eikä oikein tiennyt mitä tapahtuu tai että pitäisikö hänenkin innostua vai ei. Harvinaisen vähän on Cocon aikana noita pelastuslaitoksen keikkoja öisin ollut, en edes muista milloin viimeksi. Rymyhän on noihinkin ääniin jo niin tottunut, ettei yleensä edes avaa silmiään hälytyksen tullessa, onnellisena vaan tuhisee menemään. Unet kyllä jatkuivat miehekkeen lähdön jälkeen - ainakin minun tapauksessani, olettaisin että Coconkin :D

Anyway. NYT MÄ MENEN. Aikuisten oikeesti.

COCON KORVAONGELMA

Nyt pienen pieni update tähän väliin Cocon korvaan liittyen; mä en kohta enää keksi mitä ihmettä tuolle voi tehdä, jotta paranisi - olen tässä jo parisen päivää pohtinut ihan vakavissani, josko pitäisi viedä lekurille, että saataisiin oikeasti toimivat hoito-ohjeet? Johan tässä kohta tarvitaan antibioottia, jos tuo ei ota parantuakseen, goddammit! Cocollahan siis tuossa jokunen aika sitten havaittiin ruhje korvassa, jota ollaan sitten pesty ja putsattu ahkerasti - en vieläkään ymmärrä mistä se on tullut, kuvittelisin, että leikin tiimellyksessä Rymy osunut hampaillaan tai kynnellään? Jännä tuo sinänsä, kun näyttää ihan siltä kuin siitä puuttuisi palanen O_o. Tässä välissä näytti jo parantumisen merkkejä, eikä ollut vuotanutkaan pitkään aikaan, mutta eilen huomasin haavaa peittäneen ruven lähteneen aikalailla kokonaan, on aikaisemmin ollut tuo ruhje osittain piilossa, ja tänään lenkillä Coco sai taas ravisteltua haavan auki ja kuva otettiin heti kun kotiin tultiin, eli sen takia ruhje on kuvassa tuollainen "likainen". Mutta niin; mitä ihmettä me sille kotikonstein vielä voidaan tehdä, vinkkejä, neuvoja, mielipiteitä, anyone?
 
edit. Tuulenkoirissa keskustelua aiheesta käydään täällä, menin ja kysyin sielläkin nääs vähän vinkkejä.

Lisäyksenä vielä se, ettei olla tuota ns. laastaroitu ollenkaan, ainakaan tähän asti. Puoliskon mielestä oli parempi jättää noin, että saa ilmaa eikä haudo, mutta itse en ole enää niin varma. Onkohan noin? Haava tuntuu aina aukeavan neidin ravistellessa itseään tarpeeksi reippaasti. Rymy ei näytä olevan haavasta erityisemmin kiinnostunut, ei yritä nuolla tai hoivata ellei sitten haavaa ole juuri putsattu ja silloinkin myö aina komennetaan pois eli ei jätetä vahtimatta. Yksinään nuo eivät ole tässä joutuneet vähään aikaan olemaan eli aikalailla koko ajan ovat nyt tarkkailevan silmän alla olleet, ettei Rymppä leiki lääkäriä. Ja jos sitä kannattaisi nyt vielä suojata jollain, niin mietin tässä, että mikähän olisi paras tapa? Kenelläkään kokemusta?