Hola, todos! Nyt olisi sitten sen jättimäisen Cocoliini-postauksen vuoro, kuten vähän tossa aikaisemmin menin lupailemaan. Varoituksen sanat ovat nyt sanottu, siinä ne siis olivat kaikessa kokonaisuudessaan, että ihan turha motkottaa kohta siitä, kuinka jokainen kuva on kopio toisestaan; olen tietoinen asiasta, joo, mutta Coco on sen verran diiva, ettei osannut valita pelkästään paria parasta kuvaa tähän sepustukeen kun hän on kuitenkin totta hemmetissä niin jumalattoman upea jokaisessa.
No joo, vitsi vitsinä. Oikeasti tämän postauksen on tarkoitus pitkälti tiivistää KAIKKI meidän tähän astiset takapihalla vietetyt ulkoiluhetket aina siitä lähtien kun Coco vihdoinkin tajusi, että hei, ulkonahan voi vaikka leikkiä! En osaa sanoa miten hyvin "totuus" käy ilmi kuvista, mutta tosiaan Cocoa ei tarvitse käskyttää tuomaan lelua, eikä neiti tarvitse muuta palkkaa kuin uuden heiton - toisin on Rymyn kanssa. Lelu tuodaan ehkä jos herra kuulee sanat "tuo lelu" ja silloinkin jäädään seisomaan heittäjän eteen namin toivossa. Toki joskus tuo lelun pyytämättä, mutta silloinkin selkeästi namin toivossa (ja myönnän usein palkkaavani oma-aloitteisuudesta). Rymykin kyllä näyttää kehittyvän; on nääs selkeästi asteen verran tottuneempi siihen, ettei ole yksin pihalla. Ensinnäkin Cocon rällätessä poitsun ympärillä kutsuen tätä leikkimään ja riekkumaan, Rymyllä on välillä ns. kuuntelukorvat käytössä ja kiinnittää enemmän huomiota minuun eli tuo sen lelun pyydettäessä jopa neidin härinnän alaisena, wau. Toiseksi Rymyn ei tarvitse enää olla koko ajan toisenkyljessä kiinni, vaikka ulos mennessämme yleensä onkin sen verran kiihdyksissä ettei aina tiedä miten päin olisi.
Jotkut kuvat jäi vähän tummiksi kun en kaikkia jaksanut alkaa muokkaamaan, anteeZ. Osa kuvista löytyy tosiaan RYMYNAATTORI feat SOPISCO ELOHOPEA aka COCO -kansiosta facessa, sinne mulla on tapana lisäillä välillä niitä kuvia, jotka eivät tänne asti eksy (ja toisinpäin). Niille, jotka eivät seuraavaa pläjäystä jaksa katsoa, voin tiivistää kaiken seuraavalla tavalla.
MINÄ: Mennäänkö takapihalle?
COCO: JOOOOOOOOOOO! AVAA JO, AVAA JO, AVAA JO! JEE!
RYMY: No mennään sitten, mut mä tahdon mennä ovesta eka.
COCO: Eikun määää tahdon eka, mä, mä, mä!
MINÄ: Nyt molemmat pistää ne perseet maahan ja on hetken ihan hiljaa. Ei käy, pyllyt alas. No niin, okei, mennään.
COCO: Heitä pallo, heitä lelu, heitä tää pallo, heitä toi lelu, EIKU HEITÄ MOLEMMAT, NO HEITÄ JO!
RYMY: Ai siis täh? Mitä sä sanoit? Ai pitääks mun hakee toi lelu? Siis tuolta lumesta? Ei hittolainen. No okei, mut sit on kyl paras olla jotain hyvää tarjolla.
COCO: MÄ VOIN HAKEA SEN, MÄ HAEN! Ai en saa hakea, höh. NO HEITÄ SIT TOI TOINEN, HEITÄ!
RYMY: En mä jaksa enää hakea, hain jo kolme kertaa. Mä mieluummin haukun hetken tolle ohikulkijalle, ku sillä on koira ja ne menee vielä noin läheltäki. Ja sit ihan niinkuin ehkä oisin kuullu jonkun äänen tai nähny jotain, haukun ihan vähän viel varmuuden vuoks.
COCO: Rymy! Ollaanks hetki hippaa? Ai ei. NO SÄ NYT KUITENKIN OOT, OTA KIINNI. Et nyt oikeesti viittii syödä sitä lunta, tai tota kakkaa, tuu nyt, ota kiinni! No mä otan sut kiinni! HIPPA! Ei, EN MÄ TAHDO VIELÄ SISÄÄN, HEITÄ VIELÄ KERRAN, HEITÄ PLIIS - TAI RYMY OTA KIINNI, OIKEESTI, EI VIELÄ SISÄÄN!
Joo, aikalailla noin ne meidän ulkoilut joka kerta menee. Joskus saattaa kaava hieman vaihdella, riippuen vähän kelistä jne. Niin ja viime viikonloppuna mentiin myös vähän eri skriptin mukaan, kun kummitätsy oli mukana jeesaamassa. Sisko ei muuten hassuna tajunnut olevansa kyykyssä kuvaamassa koirien juoksupolulla vaikka varoitin. Coco juoksi kauniisti ohi, mutta Rymy joka tuli Cocon takana ei nähnyt kummitätsyä ajoissa ja juoksi täysiä tämän polvea päin - yksi noista kuvista on otettu juuri hetkeä ennen törmäystä, btw. Sisko säikähti, totta kai, ja samoin minä ja Rymppä itse. Hetken aikaa poitsu itki ja uikutti ja ontui, mutta suru unohtui kyllä aika pian. Sen jälkeen ei ihan yhtä villiin juoksuun Rymy antautunut, vaan otti vähän varovaisemmin, ja hyvä niin. Siskolla aristaa polvea vieläkin, mutta onneksi koira ei näytä jälkikipuilevan mitenkään. Toki myöhemmin iltapäivällä, en nyt muista kuinka pian törmäyksen jälkeen, aika pian taisi olla kun sisään mentiin, oksensi aamiaisensa olkkarin petiin (juuri siihe, johon olin vasta vaihtanut lakanat) ja kävi sitten lattialle nukkumaan, mutta siinä se sitten olikin. Pienenä Rymy pyysi aina ulos jos oksetti, mutta vissiin näin teininä sitä mieluummin pistää mamman siivoamaan.
No joo, vitsi vitsinä. Oikeasti tämän postauksen on tarkoitus pitkälti tiivistää KAIKKI meidän tähän astiset takapihalla vietetyt ulkoiluhetket aina siitä lähtien kun Coco vihdoinkin tajusi, että hei, ulkonahan voi vaikka leikkiä! En osaa sanoa miten hyvin "totuus" käy ilmi kuvista, mutta tosiaan Cocoa ei tarvitse käskyttää tuomaan lelua, eikä neiti tarvitse muuta palkkaa kuin uuden heiton - toisin on Rymyn kanssa. Lelu tuodaan ehkä jos herra kuulee sanat "tuo lelu" ja silloinkin jäädään seisomaan heittäjän eteen namin toivossa. Toki joskus tuo lelun pyytämättä, mutta silloinkin selkeästi namin toivossa (ja myönnän usein palkkaavani oma-aloitteisuudesta). Rymykin kyllä näyttää kehittyvän; on nääs selkeästi asteen verran tottuneempi siihen, ettei ole yksin pihalla. Ensinnäkin Cocon rällätessä poitsun ympärillä kutsuen tätä leikkimään ja riekkumaan, Rymyllä on välillä ns. kuuntelukorvat käytössä ja kiinnittää enemmän huomiota minuun eli tuo sen lelun pyydettäessä jopa neidin härinnän alaisena, wau. Toiseksi Rymyn ei tarvitse enää olla koko ajan toisenkyljessä kiinni, vaikka ulos mennessämme yleensä onkin sen verran kiihdyksissä ettei aina tiedä miten päin olisi.
Jotkut kuvat jäi vähän tummiksi kun en kaikkia jaksanut alkaa muokkaamaan, anteeZ. Osa kuvista löytyy tosiaan RYMYNAATTORI feat SOPISCO ELOHOPEA aka COCO -kansiosta facessa, sinne mulla on tapana lisäillä välillä niitä kuvia, jotka eivät tänne asti eksy (ja toisinpäin). Niille, jotka eivät seuraavaa pläjäystä jaksa katsoa, voin tiivistää kaiken seuraavalla tavalla.
MINÄ: Mennäänkö takapihalle?
COCO: JOOOOOOOOOOO! AVAA JO, AVAA JO, AVAA JO! JEE!
RYMY: No mennään sitten, mut mä tahdon mennä ovesta eka.
COCO: Eikun määää tahdon eka, mä, mä, mä!
MINÄ: Nyt molemmat pistää ne perseet maahan ja on hetken ihan hiljaa. Ei käy, pyllyt alas. No niin, okei, mennään.
COCO: Heitä pallo, heitä lelu, heitä tää pallo, heitä toi lelu, EIKU HEITÄ MOLEMMAT, NO HEITÄ JO!
RYMY: Ai siis täh? Mitä sä sanoit? Ai pitääks mun hakee toi lelu? Siis tuolta lumesta? Ei hittolainen. No okei, mut sit on kyl paras olla jotain hyvää tarjolla.
COCO: MÄ VOIN HAKEA SEN, MÄ HAEN! Ai en saa hakea, höh. NO HEITÄ SIT TOI TOINEN, HEITÄ!
RYMY: En mä jaksa enää hakea, hain jo kolme kertaa. Mä mieluummin haukun hetken tolle ohikulkijalle, ku sillä on koira ja ne menee vielä noin läheltäki. Ja sit ihan niinkuin ehkä oisin kuullu jonkun äänen tai nähny jotain, haukun ihan vähän viel varmuuden vuoks.
COCO: Rymy! Ollaanks hetki hippaa? Ai ei. NO SÄ NYT KUITENKIN OOT, OTA KIINNI. Et nyt oikeesti viittii syödä sitä lunta, tai tota kakkaa, tuu nyt, ota kiinni! No mä otan sut kiinni! HIPPA! Ei, EN MÄ TAHDO VIELÄ SISÄÄN, HEITÄ VIELÄ KERRAN, HEITÄ PLIIS - TAI RYMY OTA KIINNI, OIKEESTI, EI VIELÄ SISÄÄN!
Joo, aikalailla noin ne meidän ulkoilut joka kerta menee. Joskus saattaa kaava hieman vaihdella, riippuen vähän kelistä jne. Niin ja viime viikonloppuna mentiin myös vähän eri skriptin mukaan, kun kummitätsy oli mukana jeesaamassa. Sisko ei muuten hassuna tajunnut olevansa kyykyssä kuvaamassa koirien juoksupolulla vaikka varoitin. Coco juoksi kauniisti ohi, mutta Rymy joka tuli Cocon takana ei nähnyt kummitätsyä ajoissa ja juoksi täysiä tämän polvea päin - yksi noista kuvista on otettu juuri hetkeä ennen törmäystä, btw. Sisko säikähti, totta kai, ja samoin minä ja Rymppä itse. Hetken aikaa poitsu itki ja uikutti ja ontui, mutta suru unohtui kyllä aika pian. Sen jälkeen ei ihan yhtä villiin juoksuun Rymy antautunut, vaan otti vähän varovaisemmin, ja hyvä niin. Siskolla aristaa polvea vieläkin, mutta onneksi koira ei näytä jälkikipuilevan mitenkään. Toki myöhemmin iltapäivällä, en nyt muista kuinka pian törmäyksen jälkeen, aika pian taisi olla kun sisään mentiin, oksensi aamiaisensa olkkarin petiin (juuri siihe, johon olin vasta vaihtanut lakanat) ja kävi sitten lattialle nukkumaan, mutta siinä se sitten olikin. Pienenä Rymy pyysi aina ulos jos oksetti, mutta vissiin näin teininä sitä mieluummin pistää mamman siivoamaan.
Loppuun vielä yksi kuva, joka vaan jaksaa tuoda hymyn mun huulilleni:
PISTÄ NYT SE HITSIN KAMERA POIS JA HEITÄ MULLE TOI PALLOOOOO!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti