MITÄS ME KAVERUKSET?

 

Tässähän myö normaalia elämää vietellään, eipä pahemmin ole mikään aikaisemmista postauksista muuttunut. Molemmille otuksille ruoka maistuu, edelleen, ja takapihalla on ihan tosi sikakivaa, ainakin Rymyn mielestä. Mitä enemmän unohtuneita jääpökäleitä löytyy, sen parempi! Cocon mielestä siellä on myös aika kivaa, oli siellä ihmisiä tai ei, mutta kaksinverroin kivempaa se on kuitenkin silloin, kun siellä on tosiaan mukana joku, joka jaksaa heitellä lelua tuntikaupalla. Kirjaimellisesti siis - tuntikaupalla. Sekin menettelee, jos Rymppä vaan viittii leikkiä ja riehua neidin kanssa tähyilyn sijaan. Siinä missä Rymy jää pihalle leikkimään vahtikoiraa, Coco ilmestyy heti oven taakse vinkumaan, jos joku viittis niinku avata tän oven, on niinku pikkasen kylmä, hei! 

Neitiä ei niinkään tuo ihmisten bongailu kiinnosta, muuta kuin sohvalta käsin. Vaikka oikeastaan on kyllä niin, että siinä vaiheessa kun Coco vihdoin kaiken riekkumise, ärjymisen ja painimisen jälkeen rauhoittuu vaikkapa juuri tuohon sohvalle, neidin silmäluomet yleensä painuvat aika nopsaan kiinni ja sittenkin onkin torkkujen aika; ei siinä ehdi mitään tai ketään sen enempää bongailla. Silmät aukeavat kuitenkin saman tien kun Hugon kaapin ovet avataan, tehtiin se sitten miten hissukseen tahansa, ja sitten alkaakin hillitön "älä kato sitä siiliä, vaan heitä se mun pallo nyt heti!" -rumba ja tämä tapahtuu siis ihan. joka. ilta! Mieheke eilenkin huokaili jotain siihen tapaan kuin voi Coco, sinä ja sun pallos! kun Coco oli varmaan sen sadannen kerran kantanut pallon hänen luokseen ja komensi heittämään, haha.

Silti, myönnettäköön, että näistä kahdesta Rymy on kuitenkin se ns. "rasittavampi lapsi"; se joka saattaa pitkiäkin pätkiä kiertää päämäärättömänä ympäri kämppää, vinkuen samalla korvia vihlovasti. Ja näinä kertoina, ei yleensä mikään kelpaa - ei takaoven avaus, ei leikkiminen, ei seura. Ainoastaan ehkä ruoka, jonka jälkeen sama otetaan uusiksi. Rymyhän vinkuu myös melkein poikkeuksetta sammuessaan päikkäreille, saattaa vikistä hennosti kaksikinkymmentä minuuttia putkeen nukahtaessaan, mikä on välillä todella hermojaraastavaa.

Ole sanonut sen miljoona kertaa ja sanon vielä kerran! Verrattuna meidän öttiäiseen, Coco on nimittäin luonteeltaan erittäin perustyytyväinen paketti, ihan niinkuin pieni lapsi, jolla on kunnollinen, toimiva, kiintymyssuhde huoltajaansa. Hah, en tiedä missä ollaan menty vikaan Rymyn kanssa, varmaan huomioitu liikaa tuota vinkumista; siellä se jätkä nytkin makaa sohvan selkänojan päällä ja vinkuu kuin olisi nälkään kuolemassa, kun eihän täällä hemskutti koskaan-ikinä-milloinkaan saa edes ruokaa ellei varta vasten vingu sitä tarjottavaksi, nih! Joskus vaikeaa olla koira, epäilemättä.

Vakavasti puhuen, on ollut tosi jännää seurata näiden suhteen kehittymistä ja vielä jännittävämpää on ollut ihan oikeasti nähdä ja kokea miten yksilöllisiä koirat todellakin voivat olla - ja ovatkin: Rymy mm. viettää paljon aikaa sohvan selkänojalla tsiigaillen maailman menoa, valppaana kuin mikä, kun taas Coco viihtyy tuolla olkkarin pedissä. Sinne neiti kuljettaa kaikki lelut ja luut, eikä Rymy välillä saa tulla edes lähelle koko petiä tai saa tukkapöllyä. Silti poitsu tyhmänä kantaa sinne omat luunsa yrittäen nätisti käydä neidin viereen pötkölleen ja sitten tuleekin jo itku kun toi tyttö vei mun luun, nyyh! Coco syö yleensä herkkunsa keittiön matolla, melkeinpä täsmälleen siinä kohdassa jossa on herkkunsa saanutkin, kun taas Rymy spurttaa heti ulos jos ovi on auki tai vähintään sohvalle sotkemaan. Rymyä on ihan turha yrittää asettaa sohvalla minkäänlaiseen asentoon sillä jos kehtaat otukseen koskea tai jopa siirtää, siis omg, poitsu aivan takuuvarmasti vaihtaa parempaan asentoon ja/tai lähtee kokonaan pois kera protestoivan öninän. Cocoa sen sijaan saa nostella, siirtää, työntää ja asettaa melkein ihan miten vaan, vaikka syliin (mikä on Rymylle ihan vihoviimeinen paikka, ei isot pojat enää sylittele, hei haloo, vähänkö noloo!) - neiti ehkä vähän avaa silmiään, painaa sitten päänsä kaulaasi vasten ja jatkaa uniaan tyytyväisenä, no harm done. Samaten Cocon pitää päästä viekkuun ja mieluiten peiton alle lämpimään, Rymy hakeutuu peiton päälle ja jalkoihin ettei tule liian kuuma tai ahdasta. Lista näiden eroista on ihan totta loputon ja jaksaisin jatkaa sitä ikuisuuden, heh.

Hei, muuten. Oikeastaan on Cocoon liittyen kyllä yksi juttu, joka tuottaa meikäläiselle pientä huolta; nimittäin tuo neidin korva. Facebook-sivustoamme seuraavat saattavat ehkä muistaa, kuinka erään lenkin päätteeksi ihmettelin miten Cocolla oli verta vähän siellä sun täällä. Yksi suurempi läikkä oli mm. ihan oikean korvan takana ja pohdin jospa hihna on siihen jotenkin kummasti osunut tai Rymy raapaissut tai jotain, mutta mitään haavaa en siinä tutkittuani tarkemmin kuitenkaan nähnyt. Tämän jälkeen sama toistui monena päivänä, samaan kohtaan ilmaantui toistuvasti veriläikkä, vaikka mitään näkyvää jälkeä ei kohdasta kertaakaan löytynyt. Joskus läikkä ilmestyi lenkillä, joskus takapihalla, joskus sisällä - varsin turhauttavaa, voin kertoa. Vasta muutaman päivän päästä lopulta tajusin mistä tuo veri oli lähtöisin; alimmassa kuvassa, jos oikein tarkkaan tähystää, näkyy tuolla Cocon vasemmassa (kuvassa tietenkin oikeassa, duh) korvanpäässä tummaa. Neidillä on siis siinä ruhje, joka aukeaa helposti varsinkin Cocon ravistellessa päätään - ja totta kai välillä Rympän kanssa riehuessaan, vaikka kuinka ollaan yritetty ennaltaehkäistä. Haava ei tunnu parantuvan, ei sitten ollenkaan. Kovasti olen, Cocon suureksi harmiksi, haavaa putsaillut ja toivon vaan, että parantuisi ilman mitään tulehtumisia. Täytyy ehkä jättää tuo haava pariksi päiväksi oman onnensa nojaan, niin sanotusti, jospa siihen vaikka ilmaantuisi jonkinlainen kunnollinen rupi kun en ole sitä vähän väliä räpläämässä, argh. Onneksi sentään tassut ovat nyt pysyneet suhteellisen ehjinä!

Ai niin. Sisko vietti juuri viikonlopun kotona ja ulkoilutti kameraansa, jee! Senpä takia tällä kertaa nuo kuvatkin ovat parempilaatuisia kuin mitä tavallisesti, ahem, normi digikamera kun ei vaan tunnu pystyvän oikein mihinkään. Seuraava postaus tulee melko varmasti olemaan lähinnä järjetön kasa samankaltaisia kuvia, joissa ei tehdä mitään muuta kuin riehutaan takapihalla lelujen kanssa. Tai siis lähinnä Coco riehuu ja Rymy filosofisoi itselleen tyypilliseen tapaan, sikälimikäli edes on kuvassa. Mutta no, ainakin Coco on niissä kuvissa tooooosi kauniina ja mamman poitsu niin hurjan komeana, että mikäs siinä niitä nättimyksiä katsellessa ♥