JYMY-POSTAUS VOL 1

Rymy ja minä haluttiin tällä kertaa omistaa kokonainen postaus Rympän veljelle, Jymylle, vaikkei pentuaikojen jälkeen ollakaan pitkän välimatkan takia veikkaa päästy näkemään muuta kuin kuvissa. Ollaan kyllä sovittu treffit tuonne kesäkuun loppuun, jee! Nyt vaan toivotaan kovasti ettei tule mitään mutkia matkaan - Rymy on nimittäin tosi innoissaan, eikä millään malttaisi odottaa. Anyways. Meikäläiselle käy usein niin, että kun menen faceen, huomaan jonkun lisänneen kuvia -- Rymystä. Ekana pompsahtaa mieleen aina kysymys; "kuka ihme on lisännyt mun pennelistä kuvia, häääh?" kunnes sekunti tai kaks sen jälkeen tajuan, että ei hemskutti sentään, sehän on (taas kerran) Jymy. Näissä kahdessa on vaan jotain tosi samanlaista, jo ihan rakenteellisesti, et selvää on ettei kumpikaan vaihtunut laitoksella, niin sanotusti. Kuvat on lainattu Jymyn omistajalta ihan luvan kanssa, vähän olen niitä Rympän kanssa modifoinut "sopivampaan" kuosiin. Kiitos, Sanna! Rymyn kuvat taasen ovatkin kaikki tainneet jo vilahtaa blogissa, anteeZ.

---

Tässä on mun veljeni, Jymy. Se on toi eka, jos ette niinku erota.

Jympyräpympyrä on mun veikoista muuten ainut, jolle jäi se sama pentuajan nimi, siis eli  se on edelleen Jymy. Mä en oikein tiiä, ku kaikkien muiden ihmiset keksi mun veljille uudet hauskat nimet, mut meille sit jäi noi - kummastuttaa kyl et miks. Ehkä Jymy oli vaan niin HUISIN JYMY JUTTU mammalleen ja mun ihmiset sit niinku arvas et minkälainen RYMYPÄÄ RYMYÄJÄ oon. Kyl mä silleen oon ihan tyytyväinen, ku mamma ois tahtonut musta jonkun Ilon tai Nooan, et ehkä tosiaan parempi ettei iskä antanut tässä(kin) asiassa periksi, vai mitä ootte niinku mieltä?

Kuiteski! Mun mamma ja Jymyn mamma on vissiin jotenkin sieluiltaankin tai joltain niinku aika samanhenkiset ku niillä on tietteks samanlaiset verhotkin! Mä etein (joo, se on Karkkilan murretta ja mamma puhuu sitä, joten mäkin olen oppinut puhuun silleen) teille kuvankin, ku olen niin kiltti! Ei meil kyl enää noi verhot oo käytössä, ku me muutettiin isompaan kämppään eikä mamma tahdo tänne verhoja, ihan vaan teille tiedoks. Tos kuvas tais olla Jymyn - ja siis mun - synttärit tai sit ehkä Tigin, siks se oli pukeutunut. En oo varma. Mun mielestä meiän. Kysykää siltä jos oikeesti muka kiinnostaa.
 

Mamma ois tahtonut vihreet, mut oli vaan keltaset jäljellä ja nyt se aina kiroaa tai nauraa ääneen ku näkee Sannan kuvissa "just ne verhot", jotka se ois tahtonut ittelleen. Se aina sanoo, ettei saa olla kateellinen jos Cocolla on joku herkku ja sit se itte on kuitenkin ihan sairaan kade. Melko reilua! Mut mä en kerro sille tai kommentoi silleen ilkeesti, ettei se suutu ku iskä on sanonut et se on välillä tosi vaikea sit ku on "sillä tuulella" ja oonhan mä sen itekin kyl välil huomannut. Vaiks aina oon ollu syytön!

 Tässä me niinku nukutaan. Jymy on taas eka.

Tässä alemmassa kuvassa mä olenki sit eka eli toi jolla on noi jotkut ihme killuttimet tuolla, se on Jymy - pitää muuten sit kysyä siltä, kun se tulee tänne, et mitä noi jutut tosiaan on, kun mul on vaan joku hämärä muistikuva... Mut joo, on meissä ehkä tässä lepäily-asiassakin jotain samaa, jos niinku tarkkaan kattoon, en nyt oikeen oo varma mitä mamma yrittää sanoa näillä? Me ollaan söpöjä komeita kun nukutaan (tai yritetään, kuten mä tossa ekassa)? Sehän nyt on sanomattaki selvä, duh. Jos haluutte nähdä lisää kuvia, joissa nukun tolleen komeena niin täällä niitä on kokonainen kansio jostain mulle tuntemattomasta syystä. Ei multa kukaan kysyny lupaa, taaskaan. Kuvien perusteella oon tullut siihen tulokseen, et mä ja Jymy tykätään molemmat sohvista. Siis esim. meillä on niinku kaikki mahdolliset sohvalla nukkumisasennot hallussa, mut en nyt viittii niit kaikkii alkaa tähän listaamaan. Sanotaan vaan, vaiks, et ollaan tosi taitavii.

Me harrastetaan molemmat mm. sohvakiipeilyä, koska me ollaan tosi cooleja. Tossa yhdessä kuvassa olikin jo vähän osviittaa tästä koko hommasta, se on kuulkaas tarkoitettu ainoastaan hurjapäille, ei millekään bichoneille tai sellasille pienille. Seuraava kuva musta on aika huono, mut kun ei noi vielä oo ehtineet napsaisemaan parempaa - oon aika vikkelä siinä kiipeilypuuhassa nykyään, tos kuvas mä vasta harjottelen. Meille tuli nääs se uus sohva, siin vanhas ei voinu harrastaa tätä lajia. Sen takia mä itse asiassa alunperin pyysinkin mammaa ja iskää ostamaan uuden, vähän järsin sitä vanhaa et ne tajuis, kun kerran muutkin harrastaa tätä nii en niinku tahdo olla ainoo joka ei pysty ku on sellanen vääränmallinen sohva. Ois vähän noloo. Toi näpsäkkä tytsy tossa toisessa kuvassa on Jymyn kaveri Tigi. Mä en tiiä onks ne yhdessä, niinku silleen oikeeseti, mut mä kysyn Tigiltä sitte ku ne tulee tänne yhdessä yökylään, ku musta se on hirveen nätti ja varmaan se on tosi kivaki viel. Mullahan on kotona se Coco, et "joudutaan" veikan kaa molemmat jakamaan kämppä tytön kanssa. Sanon "joudutaan", koska ei ois kauhean äijämäistä myöntää, et se on toisinaan ihan kivaaki. Ja ai niin, arvaatte varmaan, et mamma täs mun vieres itkee/nauraa taas, ku tos kuvassa on noi verhot. Naiset, siis voi huoh.

 

Ylemmässä Jymy on syytön, se kerto mulle (sähköpostitse, tietty) ja tossa alemmassa mä olen syytön. Oikeesti. Tän jälkeen mamma oli just "sillä tuulella", vaik mä kyl yritin kertoo et se oli se mörkö joka asuu sohvan alla. Oikeesti oli!

 

Tälleen me leikitään; Jymy leikkii ekassa kuvassa Tigin kanssa ja alemmassa kuvassa mä leikin meiän toisen, eiku kolmannen veljen, eli Toton kanssa. Näitä kuvia ku kattelee niin ei se nyt silleen oo mikään ihme, et mamma aina kuvittelee näkevänsä kuvia musta, ku Sanna laittaa Jymystä kuvia sinne naamakirjaan.

Noita kuvia ois vielä lisääkin, mut me ei jakseta enää oikein editoida niitä, ku sit pitää selata noita mun kuvia ja mamma on kummitätsyn kanssa napsinut niitä niinku sellasen satamiljoonaatuhatta tai enemmän. Varmaan mamma kyl viel jossain vaiheessa keksii tehdä JYMY-POSTAUS VOL KAKKOSEN ku se ois just sen tyyliä, tai sit mä pyydän, et mä saan tehdä sen kun tää oli kyl ihan hauskaa vaikken yleensä kauheasti bloggailekaan. Mut nyt mä lähden kerjäämään, ku vähän tuoksahtais siltä, et mamma ois just ottanut makaronilaatikon uunista ulos ja se on mun herkkua, mmmmmmmmmmm! 

"WHAT IS THIS SORCERY?" ASKED THE HEDGEHOG.

Kuvat ovat maanantailta 25.3, jolloin sekä siili, että mieheke olivat molemmat aikas likaisia. Siili oli taas vaihteeksi harjoitellut maratonia varten pyöränsä avulla melko ahkerasti ja mieheke sen sijaan oli, ainakin muistaakseni, viettänyt illan paloharjoitukset savusukelluskontissa; tuoksu olikin sitten juuri sen mukainen, voin kertoa. Hugoa tämä savuisa haju ei häirinnyt ollenkaan, päinvastoin! Oli niin herkullisen mielenkiintoinen, että miehekkeen sormet piti nuolla puhtaiksi ja samaan syssyyn vaahtisteltiin vielä aikamoisella urakalla. Ja hei, huomaatteko?! Kongien avulla saatiin kerrankin täysin koirattomia kuvia, jes! Loppuun lisäsin vielä yhden kylpykuvan ihan vaan todistusaineistoksi; Hugo kun melkein aina kaikissa kuvissa näyttää törkyisen likaiselta, niin kuulkaas tiedoksi vaan teille kaikille, että kyllä se herra melkein joka ilta päätyy kylpyyn niiden kakkaisten koipiensa kera! Kylvyn jälkeen ei pahemmin poitsu enää kaapin ulkopuolella juoksentele, vaan suuntaa kuononsa kotia kohti ja hyvä niin! Eipähän iske vilu. Vesi muuten näyttää ihan pölyiseltä, koska sitä nääs on! Eihän miehelle voi juolahtaa mieleen, että se vati kannattaisi huuhtaista ennen käyttöä varsinkin silloin, kun kylppärissä on ollut parisen päivää aikamoinen pyykkishow... (kyllä, vesi vaihdettiin!)

ONGELMA JA SEN (mahdollinen) RATKAISU

ONGELMAN AIHEUTTAJA

 RATKAISU

Lyhyt kertaus: Rymyhän ei kiinnitä Hugeen nykyään mitään huomiota iltarutiinien aikana. Saattaa välillä tulla vähän nuuhkuttumaan Hugoa, ihmettelemään matolaatikkoa tai torakoita tai jotain vastaavaa. Pentuaikojen jälkeen ei ole enää haukkunut, yrittänyt napsia tai tassuttanut. Joskus saattaa jonkun lelun/luun tuoda Hugolle tai vastaavasti käydä hakemassa pois, jos ollaan kehdattu tarjota isoveikalle haisteltavaksi joku hänen tavaransa. Ja joskus tosiaan pistää itsensä maate veikan viekkuun, mikä on varsin söpö näky ♥

Sitten itse asiaan: Coco taasen on ihan toinen juttu, mikä on täysin ymmärrettävää, koska eihän neiti ikinä aiemmin ole ollut missään tekemisissä tällaisen pienen ja puhisevan piikkipallon kanssa. Alkuun Cocoa pelotti Hugo, jossain vaiheessa yritti kovasti kutsua leikkimään ja sen jälkeen on useimmiten yrittänyt näykkiä sekä haukkuu, jos Hugo vähänkään näyttää elonmerkkejä. Cocon haukkuminenhan tietenkin saa Hugon puhisemaan ja poksumaan, ja tämä taas saa sitten Cocon kiihtymään entisestään ja oravanpyörä on valmis. En ole varma, onko Coco ihan vain innoissaan vai liittyykö siihen kiihtymiseen myös ripaus pelkoa - luulisin, että vähän molempia.

Hugohan katsotaan aina iltaisin, joskus aika myöhäänkin, joten naapureiden takia tuota haukkumista ollaan kielloin yritetty kitkeä pois, mutta ei ole ottanut homma tuulta purjeisiinsa. Nyt Coco on lisäksi ottanut tavaksi tuoda aina palloa miehekkeelle tämän ollessa Hugon kanssa ja jos häneen ei kiinnitetä huomiota, alkaa komentaminen. Lähinnä naapureita säästääkseemme olemme sitten tässä antaneet periksi - ei ehkä olisi kannattanut. Olen yrittänyt ehdottaa, että jos vaikka katsottaisiin Hugo joskus aiemmin, mutta ei se vaan meinaa aina onnistua näiden töiden ja miehekkeen salikäyntien takia (treenaa päästäkseen pelastusopistoon eli ihan hyvän syyn takia siellä ravaa yhtenään, vaikka se välillä kieltämättä meikäläistä ketuttaa). Ollaan yritetty ottaa Hugo vasta Cocon sammahdettua petiin, mutta kas vain, saman tien kun Hugon kaapin ovi aukeaa ja Hugon äänet kantautuvat neidin korviin, ilmestyy tämä kärppänä pallon kanssa lähettyville.

Pari päivää sitten tajusin että ei hemmetti, kongithan ovat meillä nykyään ihan turhan panttina kaapissa, kun en niitä uskalla näille jättää kotoa lähtiessäni - voisi aikamoinen tappelu syntyä ilman vahtijaa, Coco on nimittäin hankkinut itselleen uuden ammattinimikkeen: varas. Ja Rymy edelleen tyhmänä, kaiken lisäksi, kantaa ne omat luunsa ihan Cocon nassun eteen, jonka jälkeen omistajuus vaihtuu salavaivihkaan ja seuraavan hetken pölhö sitten vinkuu neidin vieressä säälittävästi, kun ei saa enää luihin/leluin koskea. Eikä ole vieläkään ottanut opikseen...

Maanantaina annoin sitten ekaa kertaa molemmille pakastimessa käyneet maksamakkarakongit siinä vaiheessa kun Hugo otettiin kaapistaan ja voi Cocoa, neiti ei yhtään tiennyt miten päin olisi ollut! Olisinpa ottanut videokuvaa. Toisaalta Hugo olisi kiinnostanut ihan vietävästi, mutta samoin kongi, jota ei voinut tietenkään jättää vartioimatta. Coco on yleisesti ottaen syömispuuhissa aina Rymyä nopeampi paitsi mitä kanankoipiin sekä kongiin tulee - näissä Rymy on verraton ykkönen. Rymyhän siis söi omansa ja meni sen jälkeen kärkkymään Cocon kongia täsmälleen samaan tyliin kuin Coco aina. Tässä tapauksessa Coco oli vieläpä ensin kongin saatuaan kärkkinyt Rymyn kongia ja jättänyt omansa täysin ilman huomiota, eli oli senkin takia niin jäljessä. Koirien elämä on välillä tajuttomaton monimutkaista. Yhdessä vaiheessa Coco jopa seuraili Hugoa kongi suussaan, kun ei sitä tosiaan voinut minnekään Rymyn takia jättää :D Coco lopulta rauhoittui olkkarin petiin herkkuaan syömään ja annettiin neidin syödä sitä hetki, vaikka Hugo olikin hetkeä aikaisemmin viety kaappiin. Lopulta se haettiin pois, vaikkei tyhjä vielä ollutkaan - ihan vain sen takia, että neiti ymmärtäisi että se kongi kannattaa tyhjentää silloin kun siihen mahdollisuus on.

Tiistaina sama homma ja kas vain, tällä kertaa Coco tajusi jutun juonen välittömästi. Ei tainnut kertaakaan tulla Hugon luokse häsläämään sähläämään, vaan söi rauhassa konginsa tyhjäksi. Täytyy nyt varmaan toistaa tämä sama homma joka ilta, vielä kun mieheke sen tänäänkin muistaisi jos Hugon ajoissa ottaa - itsehän olen tietenkin töissä yhdeksään... pitää ehkä jättää lappu :)

Tämä taasen todistaa sen, että kyllä ihminen keinot keksii halutessaan, kun vaan vähän viitsii yrittää - en edelleenkään voi ymmärtää, saati hyväksyä niitä, jotka koiran saapuessa talouteen antavat lemmikkisiilinsä pois alta ja jo etukäteen. Rymy on elävä todiste siitä, että pennusta asti totutettuna koira kyllä oppii näkemään näinkin pienen vipeltäjän ikään kuin laumansa jatkona, ei uhkana tai saaliina. Ja vaikka meille joskus tulisikin vanhempi koira, joka ei yhteistä sävelmää Herra Ärtsyn kanssa löytäisi, Hugo ei siltikään lähtisi meidän taloudestamme mihinkään tuollaisen syyn (lue: laiskuuden) perusteella. Kuten sanottu, keinot löytyy kyllä. Olihan meilläkin alkuunsa Hugolla oma aitaus kaapin edessä, mutta koiran saapuessa, modifoitiin kaappi uuteen uskoon molempia otuksia ajatellen, vaikka olisihan se ehkä toki ollut helpomaa heivata Hugo uuteen osoitteeseen ja sillä selvä. Hui, tekee muuten pahaa jo pelkkä ajatus... en kyllä pystyisi! Syyllisyys söisi elävältä.

LEIKI MUN KAA!

Hola, todos! Nyt olisi sitten sen jättimäisen Cocoliini-postauksen vuoro, kuten vähän tossa aikaisemmin menin lupailemaan. Varoituksen sanat ovat nyt sanottu, siinä ne siis olivat kaikessa kokonaisuudessaan, että ihan turha motkottaa kohta siitä, kuinka jokainen kuva on kopio toisestaan; olen tietoinen asiasta, joo, mutta Coco on sen verran diiva, ettei osannut valita pelkästään paria parasta kuvaa tähän sepustukeen kun hän on kuitenkin totta hemmetissä niin jumalattoman upea jokaisessa. 

No joo, vitsi vitsinä. Oikeasti tämän postauksen on tarkoitus pitkälti tiivistää KAIKKI meidän tähän astiset takapihalla vietetyt ulkoiluhetket aina siitä lähtien kun Coco vihdoinkin tajusi, että hei, ulkonahan voi vaikka leikkiä! En osaa sanoa miten hyvin "totuus" käy ilmi kuvista, mutta tosiaan Cocoa ei tarvitse käskyttää tuomaan lelua, eikä neiti tarvitse muuta palkkaa kuin uuden heiton - toisin on Rymyn kanssa. Lelu tuodaan ehkä jos herra kuulee sanat "tuo lelu" ja silloinkin jäädään seisomaan heittäjän eteen namin toivossa. Toki joskus tuo lelun pyytämättä, mutta silloinkin selkeästi namin toivossa (ja myönnän usein palkkaavani oma-aloitteisuudesta). Rymykin kyllä näyttää kehittyvän; on nääs selkeästi asteen verran tottuneempi siihen, ettei ole yksin pihalla. Ensinnäkin Cocon rällätessä poitsun ympärillä kutsuen tätä leikkimään ja riekkumaan, Rymyllä on välillä ns. kuuntelukorvat käytössä ja kiinnittää enemmän huomiota minuun eli tuo sen lelun pyydettäessä jopa neidin härinnän alaisena, wau. Toiseksi Rymyn ei tarvitse enää olla koko ajan toisenkyljessä kiinni, vaikka ulos mennessämme yleensä onkin sen verran kiihdyksissä ettei aina tiedä miten päin olisi.

Jotkut kuvat jäi vähän tummiksi kun en kaikkia jaksanut alkaa muokkaamaan, anteeZ. Osa kuvista löytyy tosiaan RYMYNAATTORI feat SOPISCO ELOHOPEA aka COCO -kansiosta facessa, sinne mulla on tapana lisäillä välillä niitä kuvia, jotka eivät tänne asti eksy (ja toisinpäin). Niille, jotka eivät seuraavaa pläjäystä jaksa katsoa, voin tiivistää kaiken seuraavalla tavalla.

MINÄ: Mennäänkö takapihalle?
COCO: JOOOOOOOOOOO! AVAA JO, AVAA JO, AVAA JO! JEE!
RYMY: No mennään sitten, mut mä tahdon mennä ovesta eka.
COCO: Eikun määää tahdon eka, mä, mä, mä!
MINÄ: Nyt molemmat pistää ne perseet maahan ja on hetken ihan hiljaa. Ei käy, pyllyt alas. No niin, okei, mennään.
COCO: Heitä pallo, heitä lelu, heitä tää pallo, heitä toi lelu, EIKU HEITÄ MOLEMMAT, NO HEITÄ JO!
RYMY: Ai siis täh? Mitä sä sanoit? Ai pitääks mun hakee toi lelu? Siis tuolta lumesta? Ei hittolainen. No okei, mut sit on kyl paras olla jotain hyvää tarjolla. 
COCO: MÄ VOIN HAKEA SEN, MÄ HAEN! Ai en saa hakea, höh. NO HEITÄ SIT TOI TOINEN, HEITÄ!
RYMY: En mä jaksa enää hakea, hain jo kolme kertaa. Mä mieluummin haukun hetken tolle ohikulkijalle, ku sillä on koira ja ne menee vielä noin läheltäki. Ja sit ihan niinkuin ehkä oisin kuullu jonkun äänen tai nähny jotain, haukun ihan vähän viel varmuuden vuoks.
COCO: Rymy! Ollaanks hetki hippaa? Ai ei. NO SÄ NYT KUITENKIN OOT, OTA KIINNI. Et nyt oikeesti viittii syödä sitä lunta, tai tota kakkaa, tuu nyt, ota kiinni! No mä otan sut kiinni! HIPPA! Ei, EN MÄ TAHDO VIELÄ SISÄÄN, HEITÄ VIELÄ KERRAN, HEITÄ PLIIS - TAI RYMY OTA KIINNI, OIKEESTI, EI VIELÄ SISÄÄN!

Joo, aikalailla noin ne meidän ulkoilut joka kerta menee. Joskus saattaa kaava hieman vaihdella, riippuen vähän kelistä jne. Niin ja viime viikonloppuna mentiin myös vähän eri skriptin mukaan, kun kummitätsy oli mukana jeesaamassa. Sisko ei muuten hassuna tajunnut olevansa kyykyssä kuvaamassa koirien juoksupolulla vaikka varoitin. Coco juoksi kauniisti ohi, mutta Rymy joka tuli Cocon takana ei nähnyt kummitätsyä ajoissa ja juoksi täysiä tämän polvea päin - yksi noista kuvista on otettu juuri hetkeä ennen törmäystä, btw. Sisko säikähti, totta kai, ja samoin minä ja Rymppä itse. Hetken aikaa poitsu itki ja uikutti ja ontui, mutta suru unohtui kyllä aika pian. Sen jälkeen ei ihan yhtä villiin juoksuun Rymy antautunut, vaan otti vähän varovaisemmin, ja hyvä niin. Siskolla aristaa polvea vieläkin, mutta onneksi koira ei näytä jälkikipuilevan mitenkään. Toki myöhemmin iltapäivällä, en nyt muista kuinka pian törmäyksen jälkeen, aika pian taisi olla kun sisään mentiin, oksensi aamiaisensa olkkarin petiin (juuri siihe, johon olin vasta vaihtanut lakanat) ja kävi sitten lattialle nukkumaan, mutta siinä se sitten olikin. Pienenä Rymy pyysi aina ulos jos oksetti, mutta vissiin näin teininä sitä mieluummin pistää mamman siivoamaan.

 

  

Loppuun vielä yksi kuva, joka vaan jaksaa tuoda hymyn mun huulilleni:

PISTÄ NYT SE HITSIN KAMERA POIS JA HEITÄ MULLE TOI PALLOOOOO!

MITÄS ME KAVERUKSET?

 

Tässähän myö normaalia elämää vietellään, eipä pahemmin ole mikään aikaisemmista postauksista muuttunut. Molemmille otuksille ruoka maistuu, edelleen, ja takapihalla on ihan tosi sikakivaa, ainakin Rymyn mielestä. Mitä enemmän unohtuneita jääpökäleitä löytyy, sen parempi! Cocon mielestä siellä on myös aika kivaa, oli siellä ihmisiä tai ei, mutta kaksinverroin kivempaa se on kuitenkin silloin, kun siellä on tosiaan mukana joku, joka jaksaa heitellä lelua tuntikaupalla. Kirjaimellisesti siis - tuntikaupalla. Sekin menettelee, jos Rymppä vaan viittii leikkiä ja riehua neidin kanssa tähyilyn sijaan. Siinä missä Rymy jää pihalle leikkimään vahtikoiraa, Coco ilmestyy heti oven taakse vinkumaan, jos joku viittis niinku avata tän oven, on niinku pikkasen kylmä, hei! 

Neitiä ei niinkään tuo ihmisten bongailu kiinnosta, muuta kuin sohvalta käsin. Vaikka oikeastaan on kyllä niin, että siinä vaiheessa kun Coco vihdoin kaiken riekkumise, ärjymisen ja painimisen jälkeen rauhoittuu vaikkapa juuri tuohon sohvalle, neidin silmäluomet yleensä painuvat aika nopsaan kiinni ja sittenkin onkin torkkujen aika; ei siinä ehdi mitään tai ketään sen enempää bongailla. Silmät aukeavat kuitenkin saman tien kun Hugon kaapin ovet avataan, tehtiin se sitten miten hissukseen tahansa, ja sitten alkaakin hillitön "älä kato sitä siiliä, vaan heitä se mun pallo nyt heti!" -rumba ja tämä tapahtuu siis ihan. joka. ilta! Mieheke eilenkin huokaili jotain siihen tapaan kuin voi Coco, sinä ja sun pallos! kun Coco oli varmaan sen sadannen kerran kantanut pallon hänen luokseen ja komensi heittämään, haha.

Silti, myönnettäköön, että näistä kahdesta Rymy on kuitenkin se ns. "rasittavampi lapsi"; se joka saattaa pitkiäkin pätkiä kiertää päämäärättömänä ympäri kämppää, vinkuen samalla korvia vihlovasti. Ja näinä kertoina, ei yleensä mikään kelpaa - ei takaoven avaus, ei leikkiminen, ei seura. Ainoastaan ehkä ruoka, jonka jälkeen sama otetaan uusiksi. Rymyhän vinkuu myös melkein poikkeuksetta sammuessaan päikkäreille, saattaa vikistä hennosti kaksikinkymmentä minuuttia putkeen nukahtaessaan, mikä on välillä todella hermojaraastavaa.

Ole sanonut sen miljoona kertaa ja sanon vielä kerran! Verrattuna meidän öttiäiseen, Coco on nimittäin luonteeltaan erittäin perustyytyväinen paketti, ihan niinkuin pieni lapsi, jolla on kunnollinen, toimiva, kiintymyssuhde huoltajaansa. Hah, en tiedä missä ollaan menty vikaan Rymyn kanssa, varmaan huomioitu liikaa tuota vinkumista; siellä se jätkä nytkin makaa sohvan selkänojan päällä ja vinkuu kuin olisi nälkään kuolemassa, kun eihän täällä hemskutti koskaan-ikinä-milloinkaan saa edes ruokaa ellei varta vasten vingu sitä tarjottavaksi, nih! Joskus vaikeaa olla koira, epäilemättä.

Vakavasti puhuen, on ollut tosi jännää seurata näiden suhteen kehittymistä ja vielä jännittävämpää on ollut ihan oikeasti nähdä ja kokea miten yksilöllisiä koirat todellakin voivat olla - ja ovatkin: Rymy mm. viettää paljon aikaa sohvan selkänojalla tsiigaillen maailman menoa, valppaana kuin mikä, kun taas Coco viihtyy tuolla olkkarin pedissä. Sinne neiti kuljettaa kaikki lelut ja luut, eikä Rymy välillä saa tulla edes lähelle koko petiä tai saa tukkapöllyä. Silti poitsu tyhmänä kantaa sinne omat luunsa yrittäen nätisti käydä neidin viereen pötkölleen ja sitten tuleekin jo itku kun toi tyttö vei mun luun, nyyh! Coco syö yleensä herkkunsa keittiön matolla, melkeinpä täsmälleen siinä kohdassa jossa on herkkunsa saanutkin, kun taas Rymy spurttaa heti ulos jos ovi on auki tai vähintään sohvalle sotkemaan. Rymyä on ihan turha yrittää asettaa sohvalla minkäänlaiseen asentoon sillä jos kehtaat otukseen koskea tai jopa siirtää, siis omg, poitsu aivan takuuvarmasti vaihtaa parempaan asentoon ja/tai lähtee kokonaan pois kera protestoivan öninän. Cocoa sen sijaan saa nostella, siirtää, työntää ja asettaa melkein ihan miten vaan, vaikka syliin (mikä on Rymylle ihan vihoviimeinen paikka, ei isot pojat enää sylittele, hei haloo, vähänkö noloo!) - neiti ehkä vähän avaa silmiään, painaa sitten päänsä kaulaasi vasten ja jatkaa uniaan tyytyväisenä, no harm done. Samaten Cocon pitää päästä viekkuun ja mieluiten peiton alle lämpimään, Rymy hakeutuu peiton päälle ja jalkoihin ettei tule liian kuuma tai ahdasta. Lista näiden eroista on ihan totta loputon ja jaksaisin jatkaa sitä ikuisuuden, heh.

Hei, muuten. Oikeastaan on Cocoon liittyen kyllä yksi juttu, joka tuottaa meikäläiselle pientä huolta; nimittäin tuo neidin korva. Facebook-sivustoamme seuraavat saattavat ehkä muistaa, kuinka erään lenkin päätteeksi ihmettelin miten Cocolla oli verta vähän siellä sun täällä. Yksi suurempi läikkä oli mm. ihan oikean korvan takana ja pohdin jospa hihna on siihen jotenkin kummasti osunut tai Rymy raapaissut tai jotain, mutta mitään haavaa en siinä tutkittuani tarkemmin kuitenkaan nähnyt. Tämän jälkeen sama toistui monena päivänä, samaan kohtaan ilmaantui toistuvasti veriläikkä, vaikka mitään näkyvää jälkeä ei kohdasta kertaakaan löytynyt. Joskus läikkä ilmestyi lenkillä, joskus takapihalla, joskus sisällä - varsin turhauttavaa, voin kertoa. Vasta muutaman päivän päästä lopulta tajusin mistä tuo veri oli lähtöisin; alimmassa kuvassa, jos oikein tarkkaan tähystää, näkyy tuolla Cocon vasemmassa (kuvassa tietenkin oikeassa, duh) korvanpäässä tummaa. Neidillä on siis siinä ruhje, joka aukeaa helposti varsinkin Cocon ravistellessa päätään - ja totta kai välillä Rympän kanssa riehuessaan, vaikka kuinka ollaan yritetty ennaltaehkäistä. Haava ei tunnu parantuvan, ei sitten ollenkaan. Kovasti olen, Cocon suureksi harmiksi, haavaa putsaillut ja toivon vaan, että parantuisi ilman mitään tulehtumisia. Täytyy ehkä jättää tuo haava pariksi päiväksi oman onnensa nojaan, niin sanotusti, jospa siihen vaikka ilmaantuisi jonkinlainen kunnollinen rupi kun en ole sitä vähän väliä räpläämässä, argh. Onneksi sentään tassut ovat nyt pysyneet suhteellisen ehjinä!

Ai niin. Sisko vietti juuri viikonlopun kotona ja ulkoilutti kameraansa, jee! Senpä takia tällä kertaa nuo kuvatkin ovat parempilaatuisia kuin mitä tavallisesti, ahem, normi digikamera kun ei vaan tunnu pystyvän oikein mihinkään. Seuraava postaus tulee melko varmasti olemaan lähinnä järjetön kasa samankaltaisia kuvia, joissa ei tehdä mitään muuta kuin riehutaan takapihalla lelujen kanssa. Tai siis lähinnä Coco riehuu ja Rymy filosofisoi itselleen tyypilliseen tapaan, sikälimikäli edes on kuvassa. Mutta no, ainakin Coco on niissä kuvissa tooooosi kauniina ja mamman poitsu niin hurjan komeana, että mikäs siinä niitä nättimyksiä katsellessa ♥