http://whiptailed.blogspot.fi/

Pienenä muistutuksena kaikille entisille lukijoille, että meidät tosiaan löytää nykyään uudesta osoitteesta joten blogilistojen päivitys olisi paikallaan ^__^

KOEPALAN VIRALLINEN TULOS

Vaikka Rymyn kanssa jatketaankin yhteiseloa nyt tuolla uudessa blogissa, ajattelin tänne kirjuuttaa vielä postissa saapuneen koepalan testituloksen, joka kieltämättä veti meikäläisen hetkeksi hiljaiseksi. Jos bloggailisin englanniksi, käyttäisin sanaa closure, mutta suomenkielellä en keksi mitään yhtä kuvaavaa sanaa... jos nyt oikein osaan tuota lukea, kasvain oli kaiken muun lisäksi tyypiltään uusiutuvaa lajia, eli vaikka se olisi sijainnut jossain muualla ja vaikka sille olisi pystytty jotain tekemään, se olisi mitä todennäköisemmin uusiutunut. Voi Hugoa.

Kaikista "ironisinta", jos tuota sanaa tässä yhteydessä voidaan käyttää, on se, että syy miksi alunperin halusin Hugolle mahdollisimman kissanruuattoman ruokavalion oli se, että ne pitävät lukemani mukaan sisällään karsinogeenisia aineita, joiden siis epäillään aiheuttavan syöpää. Jälkviisauteen ja jossitteluun on turha lähteä, mutta kyllä siellä takaraivossa silti kuiskii Se Ääni: Olisiko tältä vältytty, jos olisin tehnyt niin kuin oikeaksi tunsin, ja jättänyt muiden mielipiteet ja muka asiantuntevat kommenttinsa huomiotta? No, vaikea sanoa. Mutta sen tiedän, että jos meidän talouteen ikinä astelee pikkuinen siilivauva, kissannappuloita tullaan tarjoilemaan aivan minimaalisesti, jos ollenkaan - eikä tästä aatteesta siinä vaiheessa enää lipsuta.

10/2013

Valitettavasti Hugon muutos suussa varmistui patologitutkimuksessa kasvaimeksi. Kyseessä on infiltratiivinen levyepiteelikarsinoma. Infiltratiivisella viitataan kasvutapaan, ja se tarkoittaa sitä että kasvain tunkeutuu herkästi ympäröiviin kudoksiin. Koepalassa havaitiin myös viitteitä siitä että kasvain on tunkeunut myös leukaluuhun. Ennuste on todella huono, mitään parantavaa hoitokeinoa ei tällaisissa tapauksissa ole. Todella surullista, otan osaa :(

t. Katja

HISTOLOGY

The pieces of tissue contain mucosa with an infiltratively growning, non-encapsulated mass composed of irregular nests of squamous epithelium. Tumor cells with moderate to occasionally marked cell pleomorphism and up to approx. 6 mitoses/400 x HPF. There is tissue fibroplasia and evidence of bone infiltration. Mixed chronic-inflammatory infiltrates and impression of focal superficial ulceration.

DIAGNOSIS: Gingiva: infiltrative squamous cell carcinoma.

PROGNOSIS: Guarded to unfavorable.

COMMENT: This is maligant squamous epithelial neoplasm. These tumors tend to grow infiltratively and are associated with an increased risk of recurrence. A metastatic potential also is possible. Monitoring of the patient for metastatic disease is recommended.

*mahdolliset kirjoitusvirheet tod näk meikäläisen... huhheijaa mitä sanoja!

(just) the whip-tailed dog!

Hugon poismenon myötä the dog and the hedgehog hiljenee...

Rymy sen sijaan ottaa ja muuttaa eli

sooloseikkailut jatkuvat siis the whip-tailed dog -blogissa.

Kiitämme kaikkia, jotka ovat Hugon matkaa seuranneet jo Herra Ärtsyn omasta blogista alkaen!

HUGO-EEVERT 16.2.10-28.10.13, UINU RAUHASSA, PIIKKIPALLOMME!

No niin, tähän päättyi Hugemus Maximuksen hurjat seikkailut. Nyt on onneksi pienen parempi olla ja itsellänikin jotenkin oudon helpottunut olo, kun tietää, ettei toiseen enää satu. Pääsin töistä niihin aikoihin, kun tiesin Hugon viimeisten hetkien olevan käsillä ja itkuksihan se kotimatka meni, vaikka kuinka taistelin vastaan. Hetken aikaa sattui, fyysisesti, mutta helpotti kun sain kotona itkut itkettyä ja muistui mieleen, että eipähän tässä oikein ollut enää muitakaan vaihtoehtoja.

Vessassa luki Hugon nimi otuksen oman pyyhkeen kohdalla; en raaskinut lappua irrottaa, vaikka sen näkeminen saikin padot avautumaan heti uudestaan. Rymyäkin olen koko illan kutsunut Hugoksi, eli mielessä on, ja vahvasti.

En muista olenko ikinä uskonut kunnolla taivaaseen, mutta ehkä tuo meidän pieni piikkipallo jossain siilien paratiisissa vetelee napaansa matoja tälläkin hetkellä ja nauttii olostaan. Hugo söi joka ilta vähemmän ja vähemmän ja tänään aamulla kaapissa odotti melkein koskematon ruokakuppi (painoakin ehti kasvaimen myötä putoamaan lähemmäs 100g) ja jo se kertoi meille, että tehtiin ihan oikea päätös. Järkyttävää, miten nopeasti tuollainen kasvain suurenee! Eli todellakin parempi näin verrattuna siihen, että olisin tyyliin ensi maanantaiseen asti katsonut kuinka toinen nääntyy nälkään tai mahdollisesti tukehtuu :(  En edelleenkään kestä koko ajatusta, hui saakeli.

H lähti Hugoa saattamaan viimeiselle matkalle Animagi Jyväskylään, tuonne tuttuun ja turvalliseen eläinlääkäriin ja lääkärikin sattui olemaan tuttu, eli Mihalitsa Margaritis, joka Hugoa oli hoitanut ennenkin. 

Ehdin itkemään suurimmat itkuni ennen kuin H tuli kotiin ja lähdettiinkin samantien hautaamaan pientä. Hugo haudattiin H:n entisen kotitalon liepeille, eli juuri sinne Viherille, missä Rymyn kanssa aina käydään riehumassa - oli H:n sisko perheineen kaivanut jo kuopankin valmiiksi ja toinen sisko tyttärensä (Neiti Isosiskon) kera tuli meidän kanssa sanomaan heipat. Siellä Hugo ei suinkaan muuten lepää yksin, vaan seurana on perheen belgianpaimenkoira, Poju, sekä tässä jokunen aika sitten poisnukkunut Cassu-kissa.

Neiti Isosisko kävi meillä itse asiassa jo eilen, samoin H:n sijaisvanhempien uusin sijoituslapsonen K, sekä pari vanhaa hoitolastani (sisarukset) kävivät eilen sanomassa vielä heipat Hugelle. Vierailu, jonka ensin pelkäsin menevän pelkäksi itkemiseksi, lämmitti ja lohdutti kummasti meikäläisen sydäntä. Hugo on nähtävästi ollut monen mielessä <3 Varsinkin Neiti Isosiskolla näytti olevan pala kurkussa sekä eilen, että tänään; hänelle Hugo on ollut kovin rakas, onhan siili ollut neidin elämässä "melkein aina". Äitinsä oli sanonutkin tytölle eilen vierailunsa jälkeen, että on ihan OK surra ja vaikka vähän itkeäkin, jos siltä tuntuu. Luulen, että hänkin tulee tänään parit kyyneleet vuodattamaan, kuten tod näk minäkin... voi toista.

Jokatapauksessa, hautaamisen jälkeen tultiin kotiin ja siivosin yksinäni Hugon kaapin H:n tehdessä ruokaa. Se oli jotenkin terapeuttista, vaikka nimilapusta vessassa en kuitenkaan vielä luopunut... ehkä tässä joskus. Nyt ei rintaa enää purista, eikä tarvitse kakoa alas kuivaa palaa kurkussa.

Vielä pari kuvaa, ensin ihan vaan ihanasta Hugesta, sitten epämääräinen räpsy kasvaimesta ja yhteistyöhaluttomasta Hugelista ja sitten lekurista, kun poitsua on jo vähän ehditty rauhoittamaan. Mamman pieni, meiän ensimmäinen yhteinen rakkauspakkaus <3

VOI HUGE

Ajattelin, että meillä on vielä viikko aikaa Hugen kanssa, mutta tulin toisiin aatoksiin... Eilen sattui pelkästään Hugon näkeminen; nyt kasvain näkyy ihan selvästi sekä suussa, että poskessa, toinen silmä on ikään kuin vaihtanut vähän väriä, aivan kuin olisi äkkiä sokeutunut, pissan mukana tulee verta (oletettavasti nielee niin paljon verta, koska kasvain kasvaa niin vauhdilla, että näyttäisi repivän auki Hugon ikeniä), ja kuten jo viime postauksessa totesin, ruuan syöminen on tosi haastavan näköistä, eikä eilenkään ollut oikein safka maistunut - taaskaan. Sattuu nähdä pieni tuollaisessa tilassa, koska ihan takuuvarmasti kipuilee jo kunnolla, vaikkei sitä näytäkään. Reipas on edelleen, mutta kuitenkin siinä reippaudessa on jotain erilaista. Eilen annettiin Hugelle pitkästä aikaa poitsun suosikkirääsyjä haisteltavaksi, muttei nähty yhtäkään vaahtista, vaikka yleensä nuo aiheuttavat vähintään viisi perättäistä. On se jotenkin reppana, enkä mä kestä sitä :(

Toisinsanoen, aika Viimeiselle Reissulle yritetään saada jo huomenna. Jostain eläinlääkäristä tässä lähettyvillä on pakko irrota aika, vaikkei vakkaripaikkaan päästäisikään... toivottavasti. Mä en halua viedä Hugoa tänne meidän omaan eläinlääkäriin, vaikka mukava ihminen kyseinen nainen tuntuukin olevan - hän silti myönsi, ettei tiedä siileistä yhtään mitään ja mä haluan, vaikka kyse onkin näinkin "yksinkertaisesta" operaatiosta, viedä Hugen jonnekin, missä mahdollisesti on kokemusta näistä ihanista otuksista. 

Jos joku juntti kerrankin ihmettelee ääneen (lähinnä tarkoitan livenä täällä kotiseudulla, siis) että miksei vaan hoidettu hommaa kotona, kun pääsisi halvemmalla, niin mä ehkä läväytän ja hyppään niskaan... vähintään potkaisen. Multa on jo kysytty, että meinaanko ottaa heti uuden siilin Hugon jälkeen ja nää kysymykset, vaikka ymmärrän ne toki, osuu jotenkin niin sydämeen, että pahaa tekee. Mä en osaa kuvitella ikinä ottavani toista siiliä, mutta en mä osaa kuvitella eläväni ilmankaan, että en tiedä. Päivä kerrallaan. 

Huomenna tiedetään taas enemmän, tänään vaan ollaan. Ainut ajatus mikä saa mut pysymään tällä hetkellä kasassa ja kyyneleet padottuina, on se, että tiedän, että Hugon kannalta ois kaikista parhainta, että saataisiin aika huomiseksi. Mä en tiedä miten mä oikein pystyn huomenna olemaan töissä, kun lähden aamulla jo seiskan jälkeen :/