SAMAA VANHAA JA JOTAIN UUTTA

Olen ehkä kertonut nämä jutut ennenkin, mutta kertaus on opintojen äiti ja silleen... 

Luulin nimittäin ennen, että Rymy on tosi leikkisä. Sitten tuli Coco ja maailmani romahti, ahhahhaa... no ei oikeesti, mut tajusin kyllä sen, ette mun koirani oikeastaan olekaan niin leikkisä kuin mitä luulin ja kuvittelin, ainakaan lelujen suhteen. Leikkii se toki välillä niilläkin, mutta ei niin paljoa mitä pienenä. Sitäkin enemmän se tykkää härkkiä sitä kaverusta jolla se lelu on, sekä sen jälkeen lutkuttaa ja jyrsiä ne kaikki mahdolliset lelut tai lelulta näyttävät jutut rikki. Noutaminenkaan ei enää Cocon saavuttua ole ollut Rymyn mielestä niin kivaa, ei sisällä, eikä pihalla - vielä kivempaa on katsoa mitä Coco tekee ja mahdollisesti vähän häiritä joko kutsumalla juoksuralliin tai yrittämällä varastaa toiselta lelu jne. 

Pahimpien energiapiikkien jälkeen hetken jaksaa sitä lelua hakea jos tarjolla on tosiaan namia, tai jos on yksin. Nykyään maistuu myös ruoka kymmenen kertaa paremmin kuin ennen, ihan kaikissa muodoissaan, eli ehkä se leikkaus sittenkin vaikutti meidän poitsuun edes jollakin tasolla. Iltaisin Rymy tulee aina tarkistamaan josko hänellekin irtoisi yksi ruisleipä, tai edes vähän kananmunaa kun itse olen sitä lähiaikoina vedellyt ahkerasti. Hajut ovatkin sitten just sen oloiset, välillä meno on kuin keskitysleirillä konsanaan kun herra päästelee menemään. En voi ymmärtää miten noin pieni koira voi haista noin saakutin pahalta.

Ja joo, vetoleikkejä Rymppä ei taasen koskaan ole ymmärtänyt, vaikka ollaan yritetty vähän opettaa (eli kehua kun on tehnyt oikein) - Coco sen sijaan vetää ihan kunnolla, meinannut pari kertaa saada meikäläisenkin kumolleen kun olen lattialla istunut ja tätä leikkiä leikkinyt. Samaan aikaan Rymy on seisonut meidän välissä ja yrittänyt jyrsiä vetolelua kahtia o_O On siinä mammalla fiksu otus...

Onneksi sentään isäni totesi täällä vieraillessaan kuinka meidän lapsosista näkee, että hyvin on koulutettuja, ai että. Tuli muuten aika hyvä mieli, pakko myöntää. Cocosta en varsinaisesti voi ottaa kunniaa itselleni, koska oma emäntänsähän sen kaiken työn on tehnyt (ja ihan hemskutin hyvin on tehnytkin, perhana) - heidän takiaanhan mä innostuin mm. opettamaan Rymylle tuon jalkojen välissä pujottelun. Vaikka onhan se toki niinkin, että Coco on täällä ollessaan ottanut parikin eri ns. uutta käskyä/asiaa tai oikeastaan toimintoa repertuariinsa, mutta niidenkin suhteen pohjatyö on tehty jossain ihan muualla. Meillä esim. ruokaa ei saa, ennen kuin persus on nätisti maassa ja sen pitää myös pysyä maassa, kunnes lupa irtoaa. Nykyään meillä tuo lupa taitaapi olla aina, "ole hyvä, saa ottaa". Joko Cocolla on kotona sama juttu tai sitten neiti on vaan tosi fiksu, sillä tosi nopeasti on homman sisäistänyt. Samoin ollaan nyt harjoiteltu molempien kanssa sitä oman vuoron odottamista, mikä ainakin Rymylle on ollut ihan uutta. Ensin molemmat isutetaan, usein paikatetaan ja sitten vuorotellen saavat herkkunsa. Alkuun molemmat meinasivat olla ihan ihmeissään, miks mun pitää istuu ku toi saa jotain hyvää, nyyyyh! mutta nyt ovat jo tajunneet jutun juonen.

Äiti (tuli siis maanantaina hollannista vierailulle tänne meille), joka yleisesti ottaen vähän pelkää kaikenlaisia ja kaikenkokoisia koiria ja joka mm. kysyi multa puhelimessa että "syökö se mut jos tuun sisään sit?" kun ohjeistin meidän nykyisestä sisääntulopolitiikasta, sen sijaan totesi tässä yhtenä aamuna, että tuo Cocohan on luonteeltaan tosi ihana.

Otettiin muuten vähän videokuvaa eilen Cocon yhdestä suosikkipuuhasta sekä Rymystä samaan aikaan... Neitiä meinasi vähän kamera häiritä, sitä ennen tahti oli varsin vauhdikasta, mutta sitten iski ramppikuume. Jonkinlaista osviittaa tuo nyt kuitenkin antaa, toivottavasti, vaikka neiti alkoikin olemaan vähän väsy päivän tohinoiden jäljiltä. Pahoittelen taas kerran kameran kakkaa kuvanlaatua, puhumattakaan vielä surkeammasta äänestä, ei herran jestas...

 

Rymy on kaverin saamisen jälkeen muuttunut tietyissä asioissa paljon, jossain parempaan suuntaan ja joissain vähän huonompaan - menee kuitenkin ehkä oma aikansa ennen kuin sisäistää kunnolla tämän "minä en ole yksin" -jutun, että ihan ymmärrettävää ja ehkä tuo "aikuisuus" alkaa nyt paistamaan läpi paremmin, mene ja tiedä. Rymy on ajoittain tosi mustasukkainen varsinkin minusta, mutta toisaalta poitsu on myös paljon rauhallisempi ja ihan selkeästi tahtoisi hirveästi juosta-riekkua neidin kanssa pihalla vähän väliä, mutta tuon kylmyyden takia Cocoa ei kauheasti huvita pihalla olla, ellei sitten joku tosiaan heittele pikkuvinkua. Ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä lenkkeilemään Marlon ja omistajansa kanssa ja ajattelin ottaa pelkästään Rymyn mukaani; muutenkin pitäisi taas yrittää löytää enemmän aikaa ja tapoja olla pelkästään Rymyn kanssa, meinasi noi meidän kahdenkeskiset lenkitkin jäädä tyystin kun olin viime viikolla kipeänä.

Olen aika varma, että meille Cocon lähdön jälkeen tulee se toinen hauva, nyt kun vielä osaisin päättää että mistä. Juoksut tai ei, aika vahvasti kallistun nartun puoleen, ellei jostain löydy juuri MEILLE sitä oikeaa poitsua. Mitä tahansahan voi sattua...

// Loppuun vielä tiedoksi, että mulla on nyt lähiaikoina ollut vaikeuksia päättää et minkä fontin tänne blogiin haluan ja kokokin on vaihdellut, eli jos yhtäkkiä ei saa mitään selvää mun rustauksista, kommentoikaa ihmeessä. Mun koneella kaikki näyttää niin suurelta, että jonkun toisen koneella tää teksti on tod näk ihan minimaalista...