-Ambrose Bierce
Täällä taas, tosin tällä kertaa vähän harmaamman postauksen kera. Harmaamman siinä mielessä, että Rymylle on tässä kuuden kuukauden aikana, noin suurinpiirtein, kehittynyt pari sellaista todella rasittavaa ja väsyttävää tapaa, joista tahtoisin kovasti eroon, mutta joille en osaa tehdä mitään. Ehkä lähinnä sen takia, kun on oma koira kyseessä - omille virheilleenhän on tunnetusti sokea. No, niistä kohta lisää.
Ensiksi ne vähemmän harmaat asiat: Cocoa ei vieläkään yksin lenkkeilyt ole innostaneet, joten en ole painostanut. Neiti kuitenkin liikkuu niin ahkerasti joka päivä pihalla vielä senkin jälkeen kun on väsyttänyt Rymyn, joten en ole kokenut tarpeelliseksi käyttää Cocoa kahdella lenkillä per päivä. Jos vain miehekkeen päivystykset sallivat (tai kuten eilen, hän hankki tuuraajaan) ollaan pyritty joka päivä käymään yhdessä vähän pidempi lenkki. Noiden kahden vieminen yksinään lenkille on ollut lähiaikoina vähän liikaa mun selälle ja niskalle, harmi kyllä - Rymy on alkanut lenkeillä seilaamaan puolelta toiselle ja nykimään eli hetken kävelee nätisti ja sitten ampaisee eteenpäin, mikä on todella ärsyttävää. Poitsu tekee nykyään samaa vaikka oltaisiin ihan vain kahdestaan, joten ei muuta kuin harjoittelemaan taas ahkerammin... Täytyy mun Rymyä kyllä kehuakin, ei uskoisi että on sama koira kyseessä, sen verran nätisti poitsu osaa tahtoessaan kävellä. Ohituksia myönnän jännittäväni vieläkin, ainakin jos tullaan vastaan nenäkkäin, kun niin harvat pitävät sen koiran siellä toisella puolellaan ja siitähän Rymy aina innostuu. Enää ei sentään hauku, ärise ja murise, mutta kovasti kiinnostaisi päästä tekemään tuttavuutta. Enkä mä ikinä muista sanoa sitä pienenpientä ohi-sanaa, varmaan unohtuu siinä jänskätessä, huoh.
Kello on muuten 9.45 ja noi kaksi vetävät jo rinkiä pihalla, katselen tässä samalla ikkunasta sydän välillä pysähdellen; sen verran villisti loikkivat, painivat ja juoksevat, huh huh. Coco on melkeinpä aina kärjessä, lelu suussaan viipottaa menemään, ja Rymy juosta läähättää perässä ja kun ei jaksa enää, jää seisomaan keskelle suurta kasaa ja napsii lunta Cocon juostessa lelunsa kanssa sinne tänne. Nyt Coco jo uskaltaa kutsua Rymyä ihan tosissaan leikkiin, menee toisen naaman eteen heiluttelemaan leluaan jos vaikka poitsu lähtisi rälläämään ja yleensähän se lähtee. Ainut huono puoli tuossa pihalla rallaamisessa on noi neidin jalat; tuppaavat joka kerta aukeamaan, eikä tossujakaan oikein voi käyttää kun a) eivät pysy ihan noin kovassa vauhdissa mukana ja b) neiti liukastele niiden kanssa, enkä tahdo kaatuvan kun niin järkyttävällä vauhdilla menee, voisi oikeasti sattua. Ollaan sitten putsailtu puhdistusaineella niitä haavoja, onneksi ei ole kurakelit...
Niin, ja sitten ne meidän pojan ärsyttävät tavat, ARGH, KOIRANI! -kategoriaan kuuluvat jutut nääs. Tiedä sitten pitäisikö meidän taas alkaa ruokkimaan Rymy kerran päivässä tai vaihdella aikoja rajusti, koska Rymy herättää jomman kumman meistä nykyään aina ennen kuutta ja aloittaa vinkumisen. Tai sitten ennen viittä, jos miehekkeellä on kello soimassa aikaisemmin - ihan niin kuin Rymy jotenkin aistisi, että kymmenen minuutin päästä soi kello, nyt on äkkiä pakko toimia!
Joskus poitsu vinkuu takaovella ja kun menet päästämään toista ulos, perääntyy piru sohvalle tai keittiöönpäin ja vinkuminen jatkuu. Tämä onkin sitten toinen hyvin väsyttävä tapa, varsinkin kun Rymy tekee tätä vinkumisnäytöstä nykyään sekä päivällä että yöllä ja hyvin usein aamuisin tulee takaisin makkariin vinkumaan eikä aina usko, kun käsken menemään takaisin petiinsä. Mieheke muutenkin juoksee öisin usein keikoilla, tekee pitkää päivää ja lähtee aikaisin töihin, joten ne kerrat kun toinen sitten saisi nukkua, Rymy tekee sen mahdottomaksi. Eikä tuo jatkuva heräily mustakaan ole hauskaa, seuraava päivä kun menee aina ihan zombie-tunnelmissa. Vielä vähemmän hauskaa se on nyt, kun ei tarvitse enää herätä Cocoakaan pissattamaan eli nyt vihdoinkin saataisiin nukkua. Pissatetaan jos herätään, syystä tai toisesta, mutta vahinkoja ei ole käynyt nyt moneen yöhön. Coco menee yöllä pissalle jos hätä on, viime yönä ei käynyt vaikka mieheke päästi Rymyn ulos. Kävi sitten pissalla ennen kuutta, kun Rymy taas kerran herätti meikäläisen luullen ruuan tulevan jotenkin nopeammin. Ei tarvinnut Cocoa edes pyytää, nousi skarppina ylös samaan aikaan kanssani, seurasi, ja oli jo ovella odottamassa kun minä vasta avasin sitä.
Niin, se Rymy. Rymppä siis vähän väliä vinkuu tuon saamarin oven edessä, pitkin päivää valehtelematta, ja kun avaat oven, mitään ei aina tapahdu. En tiedä onko se Rymyn tapa kerjätä huomiota; onko oppinut yhdistämään ovella vinkumisen siihen, että meistä joku nousee ylös ja huomioi hänet? Olen nyt sanonut kaikille, että Rymyn vinkuessa ovella, koiraan ei saa kiinnittää mitään huomiota, avaa vain oven ja on ihan hiljaa. Kertokoon joku fiksumpi mulle, miten meidän oikeasti tuossa tilanteessa pitäisi toimia. Mulle Rymy on tehnyt tätä nyt pidempään, aina kun minä avaan oven, ei mene ulos. Menee taas minuutin päästä vinkumaan, joku muu avaa oven, ja se kelpaa. Toinen vaihtoehto on, että Rymy jää odottamaan, että menisinkö hänen kanssaan ulos, mulla kun on tapana vähintään kerran päivässä käydä noiden kanssa tuolla leikkimässä toisin kuin muilla. Pitää vissiin tästä lähtien aina sanoa "mennään ulos leikkimään" tai jotain, kun olen menossa mukaan tai jotain muuta vastaavaa, jos vaikka oppisi ns. ymmärtämään milloin olen menossa mukaan ja milloin en.
Samoin Rymy alkaa vinkumaan ruokaa iltaisin siinä kuuden jälkeen. Tätä ongelmaahan ei ollut silloin, kun ruokittiin eri aikoihin... toinen syypää voi olla se leikkaus, tietenkin. Rymystä on ainakin tullut paljon rauhallisempi, ehkä jopa ihan suoraan laiskempi ja ahneempi (mikä taasen helpottaa tiettyjen asioiden opettamista aika paljonkin).
Meidän suuret ongelmat ovat siis oikeasti tosi pieniä ja arkisia monien muiden ongelmiin verrattuna, mutta juuri se arkisuus ja jokapäiväisyys tekee niistä tosi kuluttavia.
Vastaus kaikkiin näihin juttuihin voi tosin olla aika simppelikin. Enemmän liikuntaa? No, huomenna miehekkeellä on vapaapäivä töistä ja VPK:n päivystyskin alkaa vasta neljältä, kuten aina, joten aamupäivällä ehditään tekemään pitkä yhteinen lenkki ja menemään vaikka Viherille rälläämään, siellä kun Rymy on lähiaikoina käyttänyt nenäänsä ahkerasti. Ensi viikollakin varmaan päästään joinain päivinä ennen molempien töihin lähtöä yhteislenkeille ja minä voin vielä illalla viedä Rympän toiselle lenkille. Muutenkin mulle on tärkeää, että tehdään välillä jotain ihan meidän omia juttuja ilman neitikoiraa, ettei kaikki opitut jutut unohdu. Neitikoiran seura tekee Rymyn kuitenkin usein asteen tai parin verran tyhmemmäksi, ne on noi miehet tollasia. Tätäkin postausta olen vääntänyt suhteellisen kauan, kun vähän väliä on pitänyt heittää palloa tai käskeä Rymy pois Cocon kimpusta.
Loppuun taas parit "tylsät" ja kämäiset kuvat, kummitätsyn kamera taitaa olla Mikkelissä, joten sitä ei ole voinut lainata. Harmi, kun ulos ollaan päästy lomalla valoisaankin aikaan. Anyway. Makoilin yksi päivä sohvalla Coco kainalossa, kun Rymy yhtäkkiä ilmaantui paikalle ja aloitti täysihoidon. Jokainen neitikoiran kohta nuoltiin puhtaaksi niin suurella hartaudella, että ihan nauratti - ja välillä vähän ällötti. Rymy aloitti jaloista ja lösähti sitten päälleni, että pystyisi puhdistamaan toisenkin pään...
Kello on muuten 9.45 ja noi kaksi vetävät jo rinkiä pihalla, katselen tässä samalla ikkunasta sydän välillä pysähdellen; sen verran villisti loikkivat, painivat ja juoksevat, huh huh. Coco on melkeinpä aina kärjessä, lelu suussaan viipottaa menemään, ja Rymy juosta läähättää perässä ja kun ei jaksa enää, jää seisomaan keskelle suurta kasaa ja napsii lunta Cocon juostessa lelunsa kanssa sinne tänne. Nyt Coco jo uskaltaa kutsua Rymyä ihan tosissaan leikkiin, menee toisen naaman eteen heiluttelemaan leluaan jos vaikka poitsu lähtisi rälläämään ja yleensähän se lähtee. Ainut huono puoli tuossa pihalla rallaamisessa on noi neidin jalat; tuppaavat joka kerta aukeamaan, eikä tossujakaan oikein voi käyttää kun a) eivät pysy ihan noin kovassa vauhdissa mukana ja b) neiti liukastele niiden kanssa, enkä tahdo kaatuvan kun niin järkyttävällä vauhdilla menee, voisi oikeasti sattua. Ollaan sitten putsailtu puhdistusaineella niitä haavoja, onneksi ei ole kurakelit...
Niin, ja sitten ne meidän pojan ärsyttävät tavat, ARGH, KOIRANI! -kategoriaan kuuluvat jutut nääs. Tiedä sitten pitäisikö meidän taas alkaa ruokkimaan Rymy kerran päivässä tai vaihdella aikoja rajusti, koska Rymy herättää jomman kumman meistä nykyään aina ennen kuutta ja aloittaa vinkumisen. Tai sitten ennen viittä, jos miehekkeellä on kello soimassa aikaisemmin - ihan niin kuin Rymy jotenkin aistisi, että kymmenen minuutin päästä soi kello, nyt on äkkiä pakko toimia!
Joskus poitsu vinkuu takaovella ja kun menet päästämään toista ulos, perääntyy piru sohvalle tai keittiöönpäin ja vinkuminen jatkuu. Tämä onkin sitten toinen hyvin väsyttävä tapa, varsinkin kun Rymy tekee tätä vinkumisnäytöstä nykyään sekä päivällä että yöllä ja hyvin usein aamuisin tulee takaisin makkariin vinkumaan eikä aina usko, kun käsken menemään takaisin petiinsä. Mieheke muutenkin juoksee öisin usein keikoilla, tekee pitkää päivää ja lähtee aikaisin töihin, joten ne kerrat kun toinen sitten saisi nukkua, Rymy tekee sen mahdottomaksi. Eikä tuo jatkuva heräily mustakaan ole hauskaa, seuraava päivä kun menee aina ihan zombie-tunnelmissa. Vielä vähemmän hauskaa se on nyt, kun ei tarvitse enää herätä Cocoakaan pissattamaan eli nyt vihdoinkin saataisiin nukkua. Pissatetaan jos herätään, syystä tai toisesta, mutta vahinkoja ei ole käynyt nyt moneen yöhön. Coco menee yöllä pissalle jos hätä on, viime yönä ei käynyt vaikka mieheke päästi Rymyn ulos. Kävi sitten pissalla ennen kuutta, kun Rymy taas kerran herätti meikäläisen luullen ruuan tulevan jotenkin nopeammin. Ei tarvinnut Cocoa edes pyytää, nousi skarppina ylös samaan aikaan kanssani, seurasi, ja oli jo ovella odottamassa kun minä vasta avasin sitä.
Niin, se Rymy. Rymppä siis vähän väliä vinkuu tuon saamarin oven edessä, pitkin päivää valehtelematta, ja kun avaat oven, mitään ei aina tapahdu. En tiedä onko se Rymyn tapa kerjätä huomiota; onko oppinut yhdistämään ovella vinkumisen siihen, että meistä joku nousee ylös ja huomioi hänet? Olen nyt sanonut kaikille, että Rymyn vinkuessa ovella, koiraan ei saa kiinnittää mitään huomiota, avaa vain oven ja on ihan hiljaa. Kertokoon joku fiksumpi mulle, miten meidän oikeasti tuossa tilanteessa pitäisi toimia. Mulle Rymy on tehnyt tätä nyt pidempään, aina kun minä avaan oven, ei mene ulos. Menee taas minuutin päästä vinkumaan, joku muu avaa oven, ja se kelpaa. Toinen vaihtoehto on, että Rymy jää odottamaan, että menisinkö hänen kanssaan ulos, mulla kun on tapana vähintään kerran päivässä käydä noiden kanssa tuolla leikkimässä toisin kuin muilla. Pitää vissiin tästä lähtien aina sanoa "mennään ulos leikkimään" tai jotain, kun olen menossa mukaan tai jotain muuta vastaavaa, jos vaikka oppisi ns. ymmärtämään milloin olen menossa mukaan ja milloin en.
Samoin Rymy alkaa vinkumaan ruokaa iltaisin siinä kuuden jälkeen. Tätä ongelmaahan ei ollut silloin, kun ruokittiin eri aikoihin... toinen syypää voi olla se leikkaus, tietenkin. Rymystä on ainakin tullut paljon rauhallisempi, ehkä jopa ihan suoraan laiskempi ja ahneempi (mikä taasen helpottaa tiettyjen asioiden opettamista aika paljonkin).
Meidän suuret ongelmat ovat siis oikeasti tosi pieniä ja arkisia monien muiden ongelmiin verrattuna, mutta juuri se arkisuus ja jokapäiväisyys tekee niistä tosi kuluttavia.
Vastaus kaikkiin näihin juttuihin voi tosin olla aika simppelikin. Enemmän liikuntaa? No, huomenna miehekkeellä on vapaapäivä töistä ja VPK:n päivystyskin alkaa vasta neljältä, kuten aina, joten aamupäivällä ehditään tekemään pitkä yhteinen lenkki ja menemään vaikka Viherille rälläämään, siellä kun Rymy on lähiaikoina käyttänyt nenäänsä ahkerasti. Ensi viikollakin varmaan päästään joinain päivinä ennen molempien töihin lähtöä yhteislenkeille ja minä voin vielä illalla viedä Rympän toiselle lenkille. Muutenkin mulle on tärkeää, että tehdään välillä jotain ihan meidän omia juttuja ilman neitikoiraa, ettei kaikki opitut jutut unohdu. Neitikoiran seura tekee Rymyn kuitenkin usein asteen tai parin verran tyhmemmäksi, ne on noi miehet tollasia. Tätäkin postausta olen vääntänyt suhteellisen kauan, kun vähän väliä on pitänyt heittää palloa tai käskeä Rymy pois Cocon kimpusta.
Loppuun taas parit "tylsät" ja kämäiset kuvat, kummitätsyn kamera taitaa olla Mikkelissä, joten sitä ei ole voinut lainata. Harmi, kun ulos ollaan päästy lomalla valoisaankin aikaan. Anyway. Makoilin yksi päivä sohvalla Coco kainalossa, kun Rymy yhtäkkiä ilmaantui paikalle ja aloitti täysihoidon. Jokainen neitikoiran kohta nuoltiin puhtaaksi niin suurella hartaudella, että ihan nauratti - ja välillä vähän ällötti. Rymy aloitti jaloista ja lösähti sitten päälleni, että pystyisi puhdistamaan toisenkin pään...
(Niin siis meillähän ei ikinä kerjätä... varsinkaan jos kyseessä on munakokkeli makkaran kera, jota minä tahdoin yksi aamu aamupalaksi ja jonka mieheke tämän takia valmisti :D)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti