Koira: Substantiivi, eräänlainen apuna toimiva jumalolento, jonka tehtävänä on koota maailman palvonnan ylijäämä.

 -Ambrose Bierce

Täällä taas, tosin tällä kertaa vähän harmaamman postauksen kera. Harmaamman siinä mielessä, että Rymylle on tässä kuuden kuukauden aikana, noin suurinpiirtein, kehittynyt pari sellaista todella rasittavaa ja väsyttävää tapaa, joista tahtoisin kovasti eroon, mutta joille en osaa tehdä mitään. Ehkä lähinnä sen takia, kun on oma koira kyseessä - omille virheilleenhän on tunnetusti sokea. No, niistä kohta lisää.

Ensiksi ne vähemmän harmaat asiat: Cocoa ei vieläkään yksin lenkkeilyt ole innostaneet, joten en ole painostanut. Neiti kuitenkin liikkuu niin ahkerasti joka päivä pihalla vielä senkin jälkeen kun on väsyttänyt Rymyn, joten en ole kokenut tarpeelliseksi käyttää Cocoa kahdella lenkillä per päivä. Jos vain miehekkeen päivystykset sallivat (tai kuten eilen, hän hankki tuuraajaan) ollaan pyritty joka päivä käymään yhdessä vähän pidempi lenkki. Noiden kahden vieminen yksinään lenkille on ollut lähiaikoina vähän liikaa mun selälle ja niskalle, harmi kyllä - Rymy on alkanut lenkeillä seilaamaan puolelta toiselle ja nykimään eli hetken kävelee nätisti ja sitten ampaisee eteenpäin, mikä on todella ärsyttävää. Poitsu tekee nykyään samaa vaikka oltaisiin ihan vain kahdestaan, joten ei muuta kuin harjoittelemaan taas ahkerammin... Täytyy mun Rymyä kyllä kehuakin, ei uskoisi että on sama koira kyseessä, sen verran nätisti poitsu osaa tahtoessaan kävellä. Ohituksia myönnän jännittäväni vieläkin, ainakin jos tullaan vastaan nenäkkäin, kun niin harvat pitävät sen koiran siellä toisella puolellaan ja siitähän Rymy aina innostuu. Enää ei sentään hauku, ärise ja murise, mutta kovasti kiinnostaisi päästä tekemään tuttavuutta. Enkä mä ikinä muista sanoa sitä pienenpientä ohi-sanaa, varmaan unohtuu siinä jänskätessä, huoh.

Kello on muuten 9.45 ja noi kaksi vetävät jo rinkiä pihalla, katselen tässä samalla ikkunasta sydän välillä pysähdellen; sen verran villisti loikkivat, painivat ja juoksevat, huh huh. Coco on melkeinpä aina kärjessä, lelu suussaan viipottaa menemään, ja Rymy juosta läähättää perässä ja kun ei jaksa enää, jää seisomaan keskelle suurta kasaa ja napsii lunta Cocon juostessa lelunsa kanssa sinne tänne. Nyt Coco jo uskaltaa kutsua Rymyä ihan tosissaan leikkiin, menee toisen naaman eteen heiluttelemaan leluaan jos vaikka poitsu lähtisi rälläämään ja yleensähän se lähtee. Ainut huono puoli tuossa pihalla rallaamisessa on noi neidin jalat; tuppaavat joka kerta aukeamaan, eikä tossujakaan oikein voi käyttää kun a) eivät pysy ihan noin kovassa vauhdissa mukana ja b) neiti liukastele niiden kanssa, enkä tahdo kaatuvan kun niin järkyttävällä vauhdilla menee, voisi oikeasti sattua. Ollaan sitten putsailtu puhdistusaineella niitä haavoja, onneksi ei ole kurakelit...

Niin, ja sitten ne meidän pojan ärsyttävät tavat, ARGH, KOIRANI! -kategoriaan kuuluvat jutut nääs. Tiedä sitten pitäisikö meidän taas alkaa ruokkimaan Rymy kerran päivässä tai vaihdella aikoja rajusti, koska Rymy herättää jomman kumman meistä nykyään aina ennen kuutta ja aloittaa vinkumisen. Tai sitten ennen viittä, jos miehekkeellä on kello soimassa aikaisemmin - ihan niin kuin Rymy jotenkin aistisi, että kymmenen minuutin päästä soi kello, nyt on äkkiä pakko toimia!

Joskus poitsu vinkuu takaovella ja kun menet päästämään toista ulos, perääntyy piru sohvalle tai keittiöönpäin ja vinkuminen jatkuu. Tämä onkin sitten toinen hyvin väsyttävä tapa, varsinkin kun Rymy tekee tätä vinkumisnäytöstä nykyään sekä päivällä että yöllä ja hyvin usein aamuisin tulee takaisin makkariin vinkumaan eikä aina usko, kun käsken menemään takaisin petiinsä. Mieheke muutenkin juoksee öisin usein keikoilla, tekee pitkää päivää ja lähtee aikaisin töihin, joten ne kerrat kun toinen sitten saisi nukkua, Rymy tekee sen mahdottomaksi. Eikä tuo jatkuva heräily mustakaan ole hauskaa, seuraava päivä kun menee aina ihan zombie-tunnelmissa. Vielä vähemmän hauskaa se on nyt, kun ei tarvitse enää herätä Cocoakaan pissattamaan eli nyt vihdoinkin saataisiin nukkua. Pissatetaan jos herätään, syystä tai toisesta, mutta vahinkoja ei ole käynyt nyt moneen yöhön. Coco menee yöllä pissalle jos hätä on, viime yönä ei käynyt vaikka mieheke päästi Rymyn ulos. Kävi sitten pissalla ennen kuutta, kun Rymy taas kerran herätti meikäläisen luullen ruuan tulevan jotenkin nopeammin. Ei tarvinnut Cocoa edes pyytää, nousi skarppina ylös samaan aikaan kanssani, seurasi, ja oli jo ovella odottamassa kun minä vasta avasin sitä.

Niin, se Rymy. Rymppä siis vähän väliä vinkuu tuon saamarin oven edessä, pitkin päivää valehtelematta, ja kun avaat oven, mitään ei aina tapahdu. En tiedä onko se Rymyn tapa kerjätä huomiota; onko oppinut yhdistämään ovella vinkumisen siihen, että meistä joku nousee ylös ja huomioi hänet? Olen nyt sanonut kaikille, että Rymyn vinkuessa ovella, koiraan ei saa kiinnittää mitään huomiota, avaa vain oven ja on ihan hiljaa. Kertokoon joku fiksumpi mulle, miten meidän oikeasti tuossa tilanteessa pitäisi toimia. Mulle Rymy on tehnyt tätä nyt pidempään, aina kun minä avaan oven, ei mene ulos. Menee taas minuutin päästä vinkumaan, joku muu avaa oven, ja se kelpaa. Toinen vaihtoehto on, että Rymy jää odottamaan, että menisinkö hänen kanssaan ulos, mulla kun on tapana vähintään kerran päivässä käydä noiden kanssa tuolla leikkimässä toisin kuin muilla. Pitää vissiin tästä lähtien aina sanoa "mennään ulos leikkimään" tai jotain, kun olen menossa mukaan tai jotain muuta vastaavaa, jos vaikka oppisi ns. ymmärtämään milloin olen menossa mukaan ja milloin en.

Samoin Rymy alkaa vinkumaan ruokaa iltaisin siinä kuuden jälkeen. Tätä ongelmaahan ei ollut silloin, kun ruokittiin eri aikoihin... toinen syypää voi olla se leikkaus, tietenkin. Rymystä on ainakin tullut paljon rauhallisempi, ehkä jopa ihan suoraan laiskempi ja ahneempi (mikä taasen helpottaa tiettyjen asioiden opettamista aika paljonkin).

Meidän suuret ongelmat ovat siis oikeasti tosi pieniä ja arkisia monien muiden ongelmiin verrattuna, mutta juuri se arkisuus ja jokapäiväisyys tekee niistä tosi kuluttavia. 

Vastaus kaikkiin näihin juttuihin voi tosin olla aika simppelikin. Enemmän liikuntaa? No, huomenna miehekkeellä on vapaapäivä töistä ja VPK:n päivystyskin alkaa vasta neljältä, kuten aina, joten aamupäivällä ehditään tekemään pitkä yhteinen lenkki ja menemään vaikka Viherille rälläämään, siellä kun Rymy on lähiaikoina käyttänyt nenäänsä ahkerasti. Ensi viikollakin varmaan päästään joinain päivinä ennen molempien töihin lähtöä yhteislenkeille ja minä voin vielä illalla viedä Rympän toiselle lenkille. Muutenkin mulle on tärkeää, että tehdään välillä jotain ihan meidän omia juttuja ilman neitikoiraa, ettei kaikki opitut jutut unohdu. Neitikoiran seura tekee Rymyn kuitenkin usein asteen tai parin verran tyhmemmäksi, ne on noi miehet tollasia. Tätäkin postausta olen vääntänyt suhteellisen kauan, kun vähän väliä on pitänyt heittää palloa tai käskeä Rymy pois Cocon kimpusta.

Loppuun taas parit "tylsät" ja kämäiset kuvat, kummitätsyn kamera taitaa olla Mikkelissä, joten sitä ei ole voinut lainata. Harmi, kun ulos ollaan päästy lomalla valoisaankin aikaan. Anyway. Makoilin yksi päivä sohvalla Coco kainalossa, kun Rymy yhtäkkiä ilmaantui paikalle ja aloitti täysihoidon. Jokainen neitikoiran kohta nuoltiin puhtaaksi niin suurella hartaudella, että ihan nauratti - ja välillä vähän ällötti. Rymy aloitti jaloista ja lösähti sitten päälleni, että pystyisi puhdistamaan toisenkin pään... 

 

 (Niin siis meillähän ei ikinä kerjätä... varsinkaan jos kyseessä on munakokkeli makkaran kera, jota minä tahdoin yksi aamu aamupalaksi ja jonka mieheke tämän takia valmisti :D)

SAMAA VANHAA JA JOTAIN UUTTA

Olen ehkä kertonut nämä jutut ennenkin, mutta kertaus on opintojen äiti ja silleen... 

Luulin nimittäin ennen, että Rymy on tosi leikkisä. Sitten tuli Coco ja maailmani romahti, ahhahhaa... no ei oikeesti, mut tajusin kyllä sen, ette mun koirani oikeastaan olekaan niin leikkisä kuin mitä luulin ja kuvittelin, ainakaan lelujen suhteen. Leikkii se toki välillä niilläkin, mutta ei niin paljoa mitä pienenä. Sitäkin enemmän se tykkää härkkiä sitä kaverusta jolla se lelu on, sekä sen jälkeen lutkuttaa ja jyrsiä ne kaikki mahdolliset lelut tai lelulta näyttävät jutut rikki. Noutaminenkaan ei enää Cocon saavuttua ole ollut Rymyn mielestä niin kivaa, ei sisällä, eikä pihalla - vielä kivempaa on katsoa mitä Coco tekee ja mahdollisesti vähän häiritä joko kutsumalla juoksuralliin tai yrittämällä varastaa toiselta lelu jne. 

Pahimpien energiapiikkien jälkeen hetken jaksaa sitä lelua hakea jos tarjolla on tosiaan namia, tai jos on yksin. Nykyään maistuu myös ruoka kymmenen kertaa paremmin kuin ennen, ihan kaikissa muodoissaan, eli ehkä se leikkaus sittenkin vaikutti meidän poitsuun edes jollakin tasolla. Iltaisin Rymy tulee aina tarkistamaan josko hänellekin irtoisi yksi ruisleipä, tai edes vähän kananmunaa kun itse olen sitä lähiaikoina vedellyt ahkerasti. Hajut ovatkin sitten just sen oloiset, välillä meno on kuin keskitysleirillä konsanaan kun herra päästelee menemään. En voi ymmärtää miten noin pieni koira voi haista noin saakutin pahalta.

Ja joo, vetoleikkejä Rymppä ei taasen koskaan ole ymmärtänyt, vaikka ollaan yritetty vähän opettaa (eli kehua kun on tehnyt oikein) - Coco sen sijaan vetää ihan kunnolla, meinannut pari kertaa saada meikäläisenkin kumolleen kun olen lattialla istunut ja tätä leikkiä leikkinyt. Samaan aikaan Rymy on seisonut meidän välissä ja yrittänyt jyrsiä vetolelua kahtia o_O On siinä mammalla fiksu otus...

Onneksi sentään isäni totesi täällä vieraillessaan kuinka meidän lapsosista näkee, että hyvin on koulutettuja, ai että. Tuli muuten aika hyvä mieli, pakko myöntää. Cocosta en varsinaisesti voi ottaa kunniaa itselleni, koska oma emäntänsähän sen kaiken työn on tehnyt (ja ihan hemskutin hyvin on tehnytkin, perhana) - heidän takiaanhan mä innostuin mm. opettamaan Rymylle tuon jalkojen välissä pujottelun. Vaikka onhan se toki niinkin, että Coco on täällä ollessaan ottanut parikin eri ns. uutta käskyä/asiaa tai oikeastaan toimintoa repertuariinsa, mutta niidenkin suhteen pohjatyö on tehty jossain ihan muualla. Meillä esim. ruokaa ei saa, ennen kuin persus on nätisti maassa ja sen pitää myös pysyä maassa, kunnes lupa irtoaa. Nykyään meillä tuo lupa taitaapi olla aina, "ole hyvä, saa ottaa". Joko Cocolla on kotona sama juttu tai sitten neiti on vaan tosi fiksu, sillä tosi nopeasti on homman sisäistänyt. Samoin ollaan nyt harjoiteltu molempien kanssa sitä oman vuoron odottamista, mikä ainakin Rymylle on ollut ihan uutta. Ensin molemmat isutetaan, usein paikatetaan ja sitten vuorotellen saavat herkkunsa. Alkuun molemmat meinasivat olla ihan ihmeissään, miks mun pitää istuu ku toi saa jotain hyvää, nyyyyh! mutta nyt ovat jo tajunneet jutun juonen.

Äiti (tuli siis maanantaina hollannista vierailulle tänne meille), joka yleisesti ottaen vähän pelkää kaikenlaisia ja kaikenkokoisia koiria ja joka mm. kysyi multa puhelimessa että "syökö se mut jos tuun sisään sit?" kun ohjeistin meidän nykyisestä sisääntulopolitiikasta, sen sijaan totesi tässä yhtenä aamuna, että tuo Cocohan on luonteeltaan tosi ihana.

Otettiin muuten vähän videokuvaa eilen Cocon yhdestä suosikkipuuhasta sekä Rymystä samaan aikaan... Neitiä meinasi vähän kamera häiritä, sitä ennen tahti oli varsin vauhdikasta, mutta sitten iski ramppikuume. Jonkinlaista osviittaa tuo nyt kuitenkin antaa, toivottavasti, vaikka neiti alkoikin olemaan vähän väsy päivän tohinoiden jäljiltä. Pahoittelen taas kerran kameran kakkaa kuvanlaatua, puhumattakaan vielä surkeammasta äänestä, ei herran jestas...

 

Rymy on kaverin saamisen jälkeen muuttunut tietyissä asioissa paljon, jossain parempaan suuntaan ja joissain vähän huonompaan - menee kuitenkin ehkä oma aikansa ennen kuin sisäistää kunnolla tämän "minä en ole yksin" -jutun, että ihan ymmärrettävää ja ehkä tuo "aikuisuus" alkaa nyt paistamaan läpi paremmin, mene ja tiedä. Rymy on ajoittain tosi mustasukkainen varsinkin minusta, mutta toisaalta poitsu on myös paljon rauhallisempi ja ihan selkeästi tahtoisi hirveästi juosta-riekkua neidin kanssa pihalla vähän väliä, mutta tuon kylmyyden takia Cocoa ei kauheasti huvita pihalla olla, ellei sitten joku tosiaan heittele pikkuvinkua. Ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä lenkkeilemään Marlon ja omistajansa kanssa ja ajattelin ottaa pelkästään Rymyn mukaani; muutenkin pitäisi taas yrittää löytää enemmän aikaa ja tapoja olla pelkästään Rymyn kanssa, meinasi noi meidän kahdenkeskiset lenkitkin jäädä tyystin kun olin viime viikolla kipeänä.

Olen aika varma, että meille Cocon lähdön jälkeen tulee se toinen hauva, nyt kun vielä osaisin päättää että mistä. Juoksut tai ei, aika vahvasti kallistun nartun puoleen, ellei jostain löydy juuri MEILLE sitä oikeaa poitsua. Mitä tahansahan voi sattua...

// Loppuun vielä tiedoksi, että mulla on nyt lähiaikoina ollut vaikeuksia päättää et minkä fontin tänne blogiin haluan ja kokokin on vaihdellut, eli jos yhtäkkiä ei saa mitään selvää mun rustauksista, kommentoikaa ihmeessä. Mun koneella kaikki näyttää niin suurelta, että jonkun toisen koneella tää teksti on tod näk ihan minimaalista...

COCON KIRJOITELMA VOL 2

Rakas Oma Ihmisorjani

Täällä on ollut ihan mukavaa, taas, vaikka on mulla vähän kotiakin ikävä ja aika paljon sua. Noi sanoo, että olen kotiutunut "kaiken huomioon ottaen tosi hyvin" vaikka joihinkin juttuihin olen kuulemma "reagoinut vahvemmin". En mä esim. vielä ole suostunut lähtemään ilman Rymyä lenkille vaikka viimeks lähdin ihan nätisti, mut mun mielestä ei oo mitään järkee lähtee enää ilman sitä, kun sellainen kaveri nyt vihdoinkin on. Siis mitä järkee, oikeesti?

Mä  oon nyt sit vihdoinkin hyväksynyt sen tosiasian, ettei Rymyn ruokakupista irtoo mulle mitään joten ruokailut on nykyään tosi helppoja, noiden mielestä. Kyllä ne välillä jää siihen seisoskelemaan, mut mä luulen, et ne epäilee kyllä Rymppää ihan yhtä paljon kuin muakin koska Rymy on aina syötyään oman safkansa tulossa mun kupille kun se on lähempänä sitä keittiön ovea. Yleensä mä olen nopeampi - et usko, syön aina kupin tyhjäksi! - ja sit mä vaan lähden muille maille. Nyt mä kuule uskallan jo leikkiä Rymyn leluilla, jopa pihalla, ja tänään meille tuli ihan tappelu täällä sisällä, kun se ei antanut mun olla rauhassa. Taas kerran jouduin näyttään sille, et kuka tääl niinku määrää. Ulkona mä useinkin joudun vähän komentamaan sitä, kun se on nähtävästi unohtanut mitä "Rymy, tuo lelu" tarkoittaa. Mua ei edes tartte kuule käskeä tuomaan lelua, nii! Ulkona on muuten tosi hauskaa, voisin olla vaikka ikuisuuksiin, mut sit välillä tassuissa on vilu eikä voi tossujakaan oikein pitää kun on niin liukasta jossain kohdissa. Oon ollut niin ahkerana hakemassa sitä lelua milloin mistäkin ja juossu niin hirveetä vauhtia Rymyn kanssa pihaa ympäri, et tänäänki tuli joka tassusta vähän verta sieltä täältä kun se jäinen lumi on niin kovaa ja terävää. Nyt mä en kuulemma saa enää tänään mennä pihalle riehuun et ehtii noi vähän parantuu, höh. Ei ne mua ees mitenkään haittaa! Ihan kumma ku Rymyn jalat ei kärsi tuolla melkeen yhtään.

Mitähän muuta. Niin joo, mä vielä vähän vaeltelen öisin, jos makkarin ovi ei oo kiinni, ja sit käy vahinkoja. Osaan mä jo päivisin pyytää ulos, oon ihan vinkunut kunnolla, mut sisään en osaa pyytää ja sit en mä oikein yöllä viittii ketään herättää niin meen vaan tonne keittiön ovelle pissalle kun sieltä ne kuitenkin helposti sit löytävät sen, kun aamulla heräävät ja menevät keittään kahvia tai teetä. Tai no nyt lähiaikoina noi on kyl heränneet joka yö pissattamaan mut, et kuiviakin öitä on nähty, mut en tiedä kuinka kauan ne sitä meinaa jatkaa - ne vähän mietti et jos mä sit opin siihen et aina yöllä pissaillaan. Ne vähän pohtii nyt sit. Ja siis musta on kauheen tylsää, et mut herätetään kesken makoisien koiranunien joten mun mielestä saisivat kyllä lopettaa ton pissattamisen. Reippaasti silti lähden mukaan ja jos pissattaa niin meen niiden mieliks ihan ulos asti lirulle. Aina ei kyl just sillo pissata ja sillon en tasan mee sinne kylmään.

Lenkeillä mä aina aluks vedän vieläkin ihan sikana, noi on niin hitaita, niinku.  Mut sit kun mä  muistan sen namitaskun, niin sit osaan ihan tosi sikanätisti kävellä vieressä ja tuijottaa tiiviisti silmiin. Ollaan harjoiteltu sitä kontaktia tai mitälie. En mä oo osannut noita opettaa ihan yhtä hyvin kuin mitä sut oon opettanut, mut kyl mä kovasti yritän. Ainakin sen mä jo oon niille opettanut, että jos mä haluan, niin mun on pakko päästä syliin. Onks se muka mun vika, että ne istuu koneella tai pöydän ääressä pelaamassa just sillo kun musta tuntuu et tarviin hetken rauhan Rympältä ja/tai jos iskee rapsutuspula? No ei niin, ei munkaan mielestä. Yhtenä päivänä oltiin metsälenkillä ja mä sain juosta vapaana Rymyn kanssa. Ei olla ennen käyty, kun ollaan tosi paljon käyty nyt siellä Viherillä juoksemassa - siellä, missä on niitä lapsia, ja ne jaksaa heittää sitä lelua paljon kauemmin kuin noi aikuisemmat. Ihme juttu sekin. Metsässä mä olin tosi kiltti, tulin hienosti kutsusta luokse ja sit kun ne meinas lähteä väärään suuntaan niin palasin Rymyn kanssa takaisin hakemaan niitä. Ei noilla oikein tunnu olevan suuntavaistoa, me mennään eteenpäin ja sit ne vaan lähtee käveleen takaperin, siis ihan pimeetä.

Niin ja äiti tieks? Mä oon joutunut ottamaan täällä vahtikoiran roolin, kun nää ihmiset ei niinku yhtään tajua et välillä tänne vaan marssii ihmisiä. Oikeesti! Nyt mä olen jo vähän silleen rennompi kun täällä on jostain syystä juossu nyt joka päivä vieraita ja huomennakin kuulemma joku tulossa yöks - ne sanoo, että kyse on siedätyksestä, mut en tiedä ketä ne nyt sit oikein yrittää sietää ja miksi. Niitä vieraitako? Kuitenkin. Ne on nyt ohjeistanu kaikkia, että niiden pitää soittaa ovikelloa ja odottaa et ne tulee avaan oven, ku sillo mä tiedän, että ne vieraat on päästetty sisään eikä mun tarvii sit enää käydä koko ajan ilmottamassa I:lle tai H:lle et joku tuli. Ihan hyvä, kun en mä oikeesti tahdo olla mikään vahtikoira ku mä oon liian nätti sellaseen. Tänään kävi I:n isä ja mä tykkäsin siitä kovasti, nukahdin ihan sen viekkuun!

Hugon kanssa menee kans paljon paremmin, mut se on vähän kurjaa, et vaikka kuinka heitän sitä pallolla, se ei silti leiki mun kaa. Joskus yritän vähän tassuttaa ja pari kertaa on meinannu käyttää suutakin, mut sit noi on komentanut kun ne ei tajua et oikeesti Hugo alotti ku leikkii et oon muka näkymätön. Tosi epäkohteliasta, niinku.

Mun pitää kohta lähtee kerjään Rymyn kanssa iltaruokaa, tai sit mä meen vähän vinkuun et se tulis mun viekkuun tonne petiin. Kello alkaa oleen iltahepulin verran, nääs. Mä kirjottelen sit taas joskus, oot rakkain!

Haukuin, Coco

PS. Mä laitan sulle viel yhden kuvan - siinä mulla on Rymyn haalari, kun mun haalari on sopiva Rymylle ja Rymyn on just sopiva mulle :D Mä odotan tässä just et I heittäs mulle lelun ja oon ihan tosi nättinä, kuten aina! 

 

IHMETELLÄÄN YHDESSÄ

Tänään ollaan taas ihmetelty vähän kaikkea ja opittu paljon uutta, ihan jokainen.

Yöllä ihmettelin kahdesti, miksen ollut vieläkin nopeampi - miten en tajunnut reagoida heti kun Coco nousi ylös pedistään vaan vasta kun neiti oli jo poistunut huoneesta. Neitihän suunnisti tietenkin pissalle, samaan kohtaan kuin aina, tavat ovat tällä pienellä tiukassa. Yöllä Coco ei vissiin edes käy oven edessä ihmettelemässä kun tietää, ettei kukaan ole näkemässä, koska loppujen lopuksi aika nopsaan meikäläinen sieltä sängystä ylös syöksyi. Päivisin Coco kun nykyään osaa eleillään kertoa, että tahtoo ulos. Kerran tai pari, on neiti jopa vinkaissut.

Coco ihmetteli tänään vieraita ja Rymy ihmetteli Cocon ihmettelyä - olivat jopa niin pelottavia neidin mielestä nuo vieraat, että niille piti murista heti ja kiertää todella kaukaa. Tai no, ainoastaan miesvieras oli pelottava, tälle piti äristä jos lähelle uskalsi, kun taas miehen puoliskoa ei oikeastaan edes huomattu. Lisäksi neidin oli ihan pakko tunkea syliini turvaan ja/tai piileskellä jalkojeni takana, mikä oli ihan uutta meikäläiselle. Lopuksi neiti uskalsi käydä vähän nuuhkaisemassa, kylläkin, ja kovasti tästä kehuttiin. Samana iltana tuli toinenkin miesvieras kylään ja alun murinan jälkeen tätä uskallettiin käydä nuuskimassa enemmänkin. Tämän miehen Coco oli tavannut ennenkin, joten jännä, että silti piti murista ja jännittää, mutta nopeasti se neiti kyllä sitten tälle ihmiselle lämpenikin. Tiedä sitten olisiko ensimmäisen miesvieraan kohdalla ollut tuo henkilön puheen äänekkyys yksi tekijä... muistaisin kertoneeni teille, miten äitini entinen miesystävä tuli meille tässä yhtenä päivänä kylään ja normaaliin tapaansa käveli suoraan sisään. Cocohan ei tätä huomannut heti koska oli pää peiton alla piilossa, vaan vasta kun mies alkoi puhumaan, joten tiedä sitten jäikö tästä vieraasta jotenkin "paha" maku suuhun... katsellaan ja harjotellaan, askel kerrallaan.

Metsälenkillä Coco ihmetteli tuoksuja ja Rymy Cocoa, sekä kaikkea mitä Cocokin ja toisinpäin. Me taas miehekkeen kanssa ihmeteltiin miten hienosti molemmat koirat tulivat käskystä luokse - ja välillä jopa ihan itsestään, käskemättä. Ihmeteltiin miten hienosti pitivät sopivaa välimatkaa yllä, sekä näköyhteyttä. Melkein 90% ajasta olivat hienosti kontaktissa, niin sanotusti, tiesivät täsmälleen missä me ihmisorjat mentiin.

Rymy ihmetteli aika paljon otusten jälkiä ja Coco muun muassa ihan hemskutin isoa keppiä, joka ei millään lähtenyt hänen matkaansa, vaikka neiti kuinka yritti sitä komentaa. Meitäkin komensi, heittäkää nyt jo, perskules! Ja mehän heitettiin. Hetken aikaa annettiin lapsen telmiä ja kun jatkettiin matkaa, Coco ei heti tiennyt pitäisikö lähteä meidän matkaan vai yrittää raahata kepukkaa mukaansa. Lähti peräämme, sitten ryntäsi kepin luokse vinkuen ja haukkuen, ja sitten taas säntäsi meidän matkaan kun kadottiin mutkan taakse. Meitä nauratti ja Rymyä ihmetytti. Cocoa ketutti, luullakseni, kun jäi moinen hienoakin hienompi keppi keskelle polkua, ypöyksin!

Tehtiin muuten sellainen poikkeus tänään, että ajettiin ihan tuon lenkkimetsän viereen sen sijaan, että oltaisiin kävelty kylän läpi - ennenhän asuttiin sen naapurissa, joten autoilu olisi ollut aika turhaa. Ajateltiin, että tälleen Coco ja Rymy saavat molemmat hyviä kokemuksia autoista, eikä kohdekaan olisi aina tuo iänikuinen Viheri. Molemmat istuivat takapenkillä omissa valjaissaan (todettiin tänään ihmetellen, että se koiran turvavyön osa jonka ei pitänyt sopia volvoon, sopii, joten tänään Coco oli ekaa kertaa turvavöissä) ja minä keskellä Cocoa ajatellen, vähän niinkuin henkisenä turvana. Kun saavuttiin hallin pihaan, johon auto siis jätettiin, päästettiin Rymy autosta ulos ekana, kuten aina. Cocon kanssa ollaan harjoiteltu odottamista - tosin meillä käskysanana toimii tietyisä tilanteissa "paikka". Coco on oppinut sen vähän niinkuin vahingossa Rymystä mallia katsomalla, joten sitä käytetään esim. autossa. Autoon Coco tulee jo vähän reippaammin, ei tarvitse enää kantaa auton viereen ja/tai nostaa ja menomatkalla läähätys vähenee kerta kerralta. Kotimatkalla neiti tunkee aina päänsä kainalooni ja vetää sikeitä, Rymy taasen tykkää useimmiten katsella maisemia, ellei ole ihan naatti. 

Metsästä jatkettiin matkaa autolle kävelytietä pitkin ja harjoiteltiin remmilenkkeilyä. Rymy osasi namien avulla kävellä todella nätisti hihnassa ja Cocokin tajusi jutun juonen aika nopeaan. Iltalenkillä otukset kävivät kummitätsyn ja tuon jälkimmäisen miesvieraan kanssa, eikä Coco ollut kuulemma vetänyt yhtään. Rymystä en edes tajunnut kysyä. Anyway, kun päästiin takaisin autolle, Coco saatiin ongelmitta autoon ja Rymy osasi hienosti vapaana odottaa auton vieressä niin kauan, että sain itselleni turvavyön ja hyppäsi käskystä viereeni. Kotiin kun tultiin, en edes vaivautunut laittamaan Rymylle kaulapantaa vaan päästin ulos autosta ja eikös poitsu kipittänyt ihan suoraan sisään Cocon perässä. En olisi uskaltanut tehdä noin, tietenkään, jos lähellä olisi näkynyt elämää. Kasvatan luottamustani meidän poitsuun tälleen pienissä erissä, hah. Olin kyllä molemmista otuksista sanoinkuvaamattoman ylpeä tuon lenkin jälkeen, ihan totta.

Ai niin, lauantaina käytiin taas Viherillä ihmettelemässä lapsia ja liukureita. Tai no, Cocohan ei edes huomaa moisia, juoksee vaan lelunsa perässä, mutta Rymy ihmetteli pitkään jotain näkymätöntä, katseli kauas äärettömyyteen ja vaan pohdiskeli. Sen verran tuttu paikka, että uskaltaa ottaa meistä etäisyyttä ja katsella meitä kauempaa. Perään tietenkin lähtee, jos liian kauas mennään, mutta ei tarvitse enää koko ajan nyhjätä jaloissakaan tai viihdyttää. Onkohan mun pienestä tulossa aikuinen, ihan oikeasti? Lapsien mielestä nuo otukset ovat ihania ja he jaksaisivat heittää leluja koiruuksille vaikka ajanlaskun loppuun saakka. Onneksi Coco jaksaa noutaa sitä suurinpiirtein yhtä kauan, Rymy kun keksii aina parempaakin tekemistä, varsinkin jos ei ole namia tarjolla, möh. Eskariakaan ei pelota, tai jännitä, koirat niin paljoa - uskaltaa kumartaa ja antaa naamansa pusutettavaksi, uskaltaa ottaa maasta lelun säpsähtämättä ja säikähtämättä jokaista koiran liikahdusta. "Mua ei enää pelota yhtään, koska sä neuvoit mulle miten pitää olla ja että ne vaan leikkii keskenään, kun ne pitää ääntä! Kato nyt, taas ne tuolla väittelee", höpötti eskarilainen, kun koirat kävivät keskustelua siitä kummalle se pieni vinku Cocon suussa kuuluikaan. Meillä on nyt muuten kolme pientä vinkua, yksi pihalla, yksi sisällä ja yksi autossa - ja ne ovat kaikki Cocon, ainakin hänen mielestään. Enhän mä voinut vastustaa sitä edellisen postauksen naamaa, pakko oli pistää mieheke hakemaan pari lelua lisää...

Cocoa nyt hemmotellaan muutenkin sikälimikäli ihmettelette ;D Tai no, se on vähän 50-50: Rymy saa aina vähän juustoa kun leipää teen, tai kananmunaa jos sitä leivälleni heitän, kun taas Coco ei, koska ei ole vielä tajunnut sen olevan mahdollista enkä tahdo opettaa neitiä kerjäämään. Coco sen sijaan saa tulla syliini makaamaan vaikka olisin pöydän ääressä sikälimikäli en syö, Rymylle tätä taasen ei sallita koska ei mukamas osaa itse hypätä vaan pitäisi nostaa ja koska on hitusen neitikoiraa isokokoisempi...

Ja hei, sitäkin meikäläinen muuten ihmettelee, että  miten tänne on eksynyt noin paljon uusia lukijoita noin lyhyessä ajassa?! Kiitos ja kumarrus vaan kaikille, jotka jaksavat näitä meidän varsin arkisia postauksia lukea ja vielä isompi kumarrus niille, jotka jaksavat ja uskaltavat joskus jotain kommentoidakin. Välillä tuntuu, että muiden blogeihin verrattuna meidän elämä on aika tasapaksua, ellei suorastaan tylsää, mutta ehkä yksi sellainenkin blogi mahtuu tähän maailmaan, eiks jeah? :D

(Tässä vielä ne pari pakollista ja kämäistä kännykuvaa, sooori. Rymystä on napsittu paljon kuvia, mutta jostain syystä se näyttää aina zombie-hirviöltä niissä, lisään loppuun yhden, että ymmärrätte miksi en postaa niitä tällä kertaa enempää...)