ELÄINLÄÄKÄRI VS RYMY (1-0)

Moiks! Mistähän sitä taas aloittaisi... no, ensinnäkin, Rymyhän täyttää tässä kuussa vuoden (13. päivä, tarkkaan ottaen) joten yritettiin jo eilen ottaa parit seisotuskuvat; malli oli taas yhtä yhteistyökykyinen ja varsinkin haluinen kuin aina, yritti välillä mennä maate tai istumaan namin toivossa ja kuvaajallakin kamera vähän vinossa, mutta noh, mitäs pienistä :D Takatassuja en saanut paikoilleen, en sitten millään - aina siirsi takaisin kun yritin vähän avittaa, hmph. Tässä nyt kuitenkin yksi lukuisista otoksista, meidän viikkoa vaille 1 wee poitsu, painoa eläinlääkärin vaa'an mukaan 12,8 kiloa.

Tänään lähdettiin jo aamulla aikaisin pienelle pissatuslenkille tuohon lähimetsään ja Jyväskylässä oltiinkin jo hyvissä ajoin ennen ysiä. Jos oltaisiin tämäkin tiedetty, oltaisiin periaatteessa voitu soittaa eläinlääkäriin jo etukäteen ja kysyä, josko oltaisiin saatu Hugollekin aika samaan reissuun...
---

Mieheke nimittäin käytti eilen Hugoa tassu -ja jalkapesulla, kuten suurinpiirtein joka ilta meillä tehdään. Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että kesken kylvetyksen poitsun rintakehästä yksinkertaisesti irtosi aika suurehko, kokoonsa verrattuna, liuska karvoineen päivineen ja kun lähemmin tutkittiin, niin näytti aivan mädäntyneeltä iholta. Joka iltahan Hugo tarkastetaan ja katsotaan jalat yms, mutta jotenkin ei ole sieltä karvan alta vissiin haava (?) näkynyt ja on päässyt mitä todennäköisemmin tulehtumaan. Tuntuu, että Hugoa on lähiaikoina koiteltu jotenkin ihan olan takaa; on ollut haavaa tassussa pariin kertaan, mätäpaisetta leuassa ja nyt vielä tämä. En vaan ymmärrä mitä pienelle oikein on käynyt, kun ei siellä kaapissakaan ole mitään uutta ja ihmeellistä, mihin olisi itsensä yllättäen voinut satuttaa? Olisiko sitten lattialla ollut jotain, kun tuo koiruus kuitenkin kaikkea sisälle kantaa :/ Ja sitten on vielä sekin, että koirastahan sentään helpommin näkee, jos sattuu, mutta siili kun hölmönä (tai fiksuna, riippuu miten asiaa katsoo) pitää tiedon itsellään ihan viimeiseen saakka, ettei joudu saaliiksi. Yritettiin haavaa puhdistella desinfioimalla ja teki jotenkin niin pahaa, kun voin vain kuvitella aineen kirvelleen (ei pitäisi, periaatteessa, mutta kummasti se omissakin haavoissa kirvelee jos tarpeeksi suuren ja syvän ruhjeen on aikaiseksi saanut). Siivottiin eilen vielä siskon kanssa kaappi, eikä Hugo silloinkaan näyttänyt mitenkään aristelevan, pinkoi vaan kaappiinsa yhtä nopeasti kuin aina ennenkin. Olisi pitänyt jo silloin kylvettää poitsu, kuten sisko jopa ehdotti, niin oltaisiin tämäkin huomattu aiemmin... hetken kyllä kirosin Rymyn ell-aikaa. Jos olisi ollut vähän myöhemmin, oltaisiin voitu tosiaan aamulla ennen lähtöä soittaa hyvissä ajoin ja kysyä, voidaanko ottaa molemmat pojat mukaan samalla kertaa, mutta nyt päädyttiin tilamaan Hugolle oma aika paikan päällä. Mieheke ja Huge lähtevät lääkäriin sitten keskiviikkona, ellei tarvita pikaisempaa hoitoa ensiavussa.

---
Rymy oli tosi reipas jo automatkalla, kun otettiin taktisesti kummitätsy takapenkille toisen viekkuun; takapenkiltä kuului siis vinkumisen sijaan lähinnä pehmeä tuhina...

Myöskin eläinlääkärissä Rymppä oli tosi reipas, ehkä koska oltiin niin aikaisessa, että muita koiria ei pahemmin paikalla näkynyt ja koska raukkaparka ei tainnut yhtään ymmärtää mitä oli tapahtumassa. Ensin pienen huomio kiinnittyi tietenkin niihin lukuisiin mattoihin, joita piti antaumuksella nuuskutella, kun me jutskattiin respan kanssa ja sitten oli ne ihanalta tuoksuvat nappulapussit niin lähellä, että melkein pystyi koskettamaan, ai että!

Niin, ja kun eläinlääkäri pisti rauhoittavan Rymyn seisoessa lattialla pöydän sijaan, meikäläinen ja Mieheke pusutti koiruutta niin ankarasti, että piikkikin jäi kokonaan huomaamatta. Kysäisin samalla Rympän hännän kaljusta kohdasta ja lääkäri hymyillen kertoikin, että yhdellä heidän hoitajallaan on tosiaan whippetejä (nettisivun mukaan yhden nimi on Iina :D) joilla kanssa sama "vika". Mainitsi myös juurikin sen häntärauhasen, josta minullekin kerrottiin kun asiaa ekoja kertoja ihmettelin - eli ihan hyvä, että uskoin tässä tapauksessa muita, enkä panikoinut turhaan. Ei mennyt kuin ihan hetki ja jo alkoi koira nuokkua tassuillaan; ensikertalaiselle, eli siis minulle, oli jotenkin tosi outo näky ja jännä kokemus. Toisaalta iski kauhea huoli enkä millään olisi halunnut jättää poitsua ns. yksin, mutta toisaalta nauratti, kun pieni näytti niin pölhöltä siinä huojuessaan kuin joku humalainen. Ohjasin siihen maahan matolle oman fleecensä kanssa lepäilemään ja siihen se pieni sitten sammahti sammakkoasentoon - hieman pöydälle nostettaessa katseli meidän perään, mutta ei tainnut edes jaksaa vinkua. Siinä vaiheessa tosin minäkin jo totesin, että selvä, me lähdetään nyt-heti-välittömästi ovesta ulos, ennen kuin pieni ehtii ääntäkään päästää ja meikä saa jonkun sydärin... tai ruven parkumaan.

Lähdettiin kaupoille pariksi tuntia ja palattiin n. keskipäivän kieppeillä takasin. Rymy ei ollut vielä hereillä, makoili siellä oman fleecen alla ihan koomassa, joten odoteltiin siellä häkin vieressä parisen kymmentä minuuttia ja höpöteltiin hissukseen - meiltä kysyttiin että annetaanko heräte, onko kiire, vai odotellaanko rauhassa, ja minä mieluummin odottelin, että saa toinen herätä rauhassa. Ei se poika kyllä autoon itse kävellyt, eikä autosta kotiin. Oli aivan kanveesissa, raukka. Nukkui koko matkan, välillä vähän säpsähteli ja sama nyt; tuossa se tuhisee omassa pedissään kaulurinsa kanssa ja aina välillä herää ihmettelemään.  Automatkalla poika oli siis näinkin viehkeänä (kieltä oltiin jo eläinlääkärissä kostutettu hieman ja kummitätsy jatkoi samaa rataa autossa, ettei ihan kuivunut kasaan :D):

Epikriisissä todettiinkin, että lääkeainekrapula voi aiheuttaa itkeskelyä ja pahoinvointia ja että lähelläolo ja rauhoittelu auttaa - aina välillä pedistä kuuluukin pientä hitusen hätääntynyttä itkua ja hetken kun silittelee niin taas painuu pää alas. Vielä ei ole poika pedistään noussut pois, eli ruokaa ei ole syönyt, eikä vettäkään lipittänyt, vaikka yritin tarjota mm. käden avulla.

Rymyä muuten hoiti Miehekkelle jo tutuksi tullut Mihalitsa Margaritis. Loistava juttu, että sama elk on nyt ajantasalla meidän molempien poikien asioista. Luulen, että rokotuksilla käydään täällä meidän kylän eläinlääkärissä, mutta jos on mitään yhtään isompaa listalla niin sitten mennään suoraan Jyväskylään. Henkilökunta vaikutti ensinnäkin tosi mukavalta, enkä minäkään yhtään arastellut kysyä kysymyksiäni, kun meitä palveli koko ajan hymyilevät naamat. Tuntui heti siltä, että näihin ihmisiin voin luottaa ja voin hyvillä mielin jättää Rymyn tänne hoidettavaksi, kyllä ne pienestä huolen pitävät. Samoin siinä vaiheessa, kun meille kannettiin penkit häkin viereen, että voitiin odottaa Rymyn heräämistä ihan siinä vieressä ja näin Rymyn oman peittonsa alle peiteltynä, tuli sellainen hyvä fiilis paikan suhteen.

Huoh. Voipi olla meillä mielenkiintoinen ilta tai pari tiedossa, kun Rymy ei tapansa mukaan pääse pariin iltaan takapihalle kirmaamaan vaan sielläkin käydään hihnan kanssa. No, "onneksi" meikäläisellä on tänään yövuoro edessä, vaikka oikeastaan mieluummin olisin kotona hellimässä pientä. Mutta hyvä näin, miehekkeellä on huomenna moottoripyörän käsittelykoe ja keskiviikkona aamusta Hugon ell, joten ainakin huomenna olen koko päivän Rymyn kanssa ja keskiviikkonakin alkaa työt sen verran myöhään että poijaat ovat siinä vaiheessa tod näk jo kotiutuneet. En todellakaan tahtoisi jättää Rymyä nyt yksinään, joten kuten sanottu, hyvä näin. Kauluria pitäisi pitää se pari viikkoa... saas nähdä miten nopsaan Rymy mokomaan tottuu, meidän poika kun on kova ilmaisemaan mielipiteitään suuntaan jos toiseenkin.

Huomenna päästään sitten antamaan ensimmäinen kipulääke (Rimadyl), jota annetaan muutaman päivän ajan... Meidän ei onneksi tarvitse mitään tikkejä lähteä poistamaan, kun haava on suljettu ihonalaisin ompelein ja kudosliimalla, kuten vähän odotinkin.

... Käytiin eilen juoksemassa tuossa viereisessä metikössä - vasta siinä vaiheessa kun ihailtiin auringonlaskua muistettiin kamera ja sisko kävikin sen nopeasti kipaisemassa matkaan. Niitä kuvia sitten seuraavalla kerralla, sikälimikäli muistan.