ONNEA 1 WEE RAITAPAITULIT!

Vuosi sitten (tasan, jos olisin eilen ehtinyt tämän postauksen tekemään kuten tarkoitus oli) pyörähti maailmaan kuusi pientä raitapaitaa ♥

Vauvakuvat lainattu synnyinkodin immeiseltä (Tassujen jälkiä).

 Haikaran paketista löytyi siis Amy

 Jymy

Hämy (nykyinen Kasu)

Lymy (nykyinen Vili)

 Rämy (nykyinen Toto)

 ja Rymy

... joista tietenkin tuo pentueen pienin ja kuvissa siis viimeinen, vei meikäläisen sydämen täysin. Siihen riitti yksi kuva. Niin muuttui meidän katsellaan ja mietitään sitä koiraa, jos vaikka sitten ensi vuonna? - suunnitelma muotoon muutetaan nyt heti isompaan rivariin, jossa voidaan aidata takapiha, kun se pentu tulee ihan-just-kohta!

On toki päiviä, joilloin mietin, että olisi sekin ja tuokin asia helpompaa, jos ei yksi huomionkipeä pitkäkuono vinkuisi melkein takamuksessa kiinni, mutta silti - mitään en kadu, en pienen ottamisen suhteen.

 

Olen itse asiassa sitä mieltä, että meille saa luvan tulla se toinenkin pitkäkuono sohvaamme sabotoimaan. Vielä en tiedä koska, mistä, tyttö vai poika, tai mitään muutakaan, mutta sitten kun se oikea pentu tai yhdistelmä lävähtää silmille, niin varmaankin sitten. Katsellaan ja kuulostellaan, ahem.

Rymy taasen on sitä mieltä, että meille ei mitään hemskuukkelin pentukoiraa tule, ei nyt eikä--- AI MITÄ? Siis saisinko mä leikkikaverin? No PERSKULES, kyllä se sitten käy!

Tässä vielä meidän yksi wee toivottelee 

Onnea sisaruksilleen ja sisarusten Ihmisorjille!

 

PS. Toivottavasti te, veikat ja sisko siis, ootte viettäneet loisteliaat synttäripäivät ja riehuneet kunnolla, treffanneet kavereita ja syöneet nakkikakkuja ja möyrineet maassa ja ja ja! Mun mamma on vieläkin ihan tyhmä, ja iskä ja kummitätsy kanssa, kun ne ei anna tehdä mitään, puhuvat vaan jostain tyhmästä leikkaushaavasta ja kuinka nyt pitää olla varovainen vaikka siitä on jo ikuisuus. Ne pakottaa vieläkin käyttämään sitä tyhmää kauluria, sitä paitti. Kyllä mää vielä niille näytän. Tänäänkin lenkillä pistin ihan muristen, kun se ihan outo buldooggen taas seisoi siinä kävelytiellä ihan niinku ois muka omistanut sen vaiks ihan selvästi näki että oltiin mamman kaa tulossa. Joten mää vähän haukuin ja murisin, ja sit mä vähän räkytin ja yritin päälleki ku se kehtas murista mulle takas - kun nyt oon kuitenkin jo Niin Iso Mies et ei voi antaa tollasten otusten hyppiä silmille... tosin, saattaa olla, että tällä kertaa mää alotin, mut ei kerrota kenellekään! Mamma ei jostain syystä tykänny, en oikein tajuu mikä sitä nykyään vaivaa. Se ei niinku yhtään ymmärrä, että mä en ole enää mikään vauva, tietteks?