10 KUUKAUTTA!

Vatsavaivoista selvitty, huh huh! Tuntuu muuten tosi hassulta kirjoitella tänne oikeasti toisen vatsavaivoista ja kakkakasoista, ihan niin kuin jotakuta muka oikeasti kiinnoistaisi, hah. Lähinnä teenkin sen Rympän takia, jos joku ihmettelee - meillä nuo ruokapäivisvihkot sun muut tuntuu katoavan nanosekunneissa, kun taas täällä tiedot säilynee hitusen pidempään ja on helpommin löydettävissä :)

Eli taas kerran memoa itselleni; kyllä ne oli ne perhanan liuskanamit, eli siis nämä Pedigreen namit. Saattaa olla, että meidän tapauksessa poitsu sai niitä liikaa, vaikka ollaankin yritetty antaa niitä mahdollisimman pienissä paloissa ja vähän kun en oikein luota noihin teollisiin nameihin niin kauhiasti. No, joka tapauksessa, niitä annetaan tästä lähtien hyvin harvakseltaan ja harkitusti, jos ollenkaan. End of that story.

---

Meiän poitsu on nyt 10kk, iik! En muuten olisi edes koko asiaa tajunnut, ellei Jymyn omistaja olisi facessa asiasta maininnut, toi remontti ja kaikki muut jutut jotenkin vieneet kaikki ajatukset tällaisista asioista, nähtävästi. Eli ei muuta kuin Suuren Suuret Onnittelut melkein aikuisille sisaruksille :D

Rymystä huomaa ihan selvästi, että on monen monta astetta aikuisempi, vaikka tuo murkkuikä välillä nostaakin päätään. Lähinnä on rahoittunut huomattavasti; meillähän on tälleen lämpimällä takaovi koko ajan auki ja Rymy saa mennä ja tulla miten haluaa, vaikka minä sitten joudunkin imuroimaan sen kymmenen kertaa päivässä... ei voi mitään. Rymyn saapuessa taloon poitsu sai silloinkin olla pihalla melkein niin paljon kuin itse halusi ennen kuin kelit kylmeni, mutta ei voinut oikeastaan hetkeksikään jättää vahtimatta kun keksi koko ajan jotain tosi kivoja ylläreitä. Tai no, onhan meillä nytkin pari kuoppaa pihalla, mutta niihin ei ole koskenyt hetkeen. Olen ollut tässä pari päivää tosi kipeä, iski kunnon kesäflunssa ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni, eli ei olla käyty aamulenkeillä ollenkaan - sen sijaan, olen voinut avata Rymylle takaoven heti kun poitsu on herättyään sitä pyytänyt ja mennyt itse takaisin sänkyyn tekemään kuolemaa. Aina välillä olen käynyt kurkkimassa ikkunasta ja joka kerta poitsu on vaan nautiskellut auringosta tai jahdannut ötököitä (onneksi ei ainakaan vielä pyöri ampiaisia pihassa, ahem). Ihanaa! Okei, pieniä juttuja tekee edelleen jos on yksinään kotona, mutta esim. sohvan ja jalkalistojen jyrsiminen näyttäisi nyt jääneen historiaan, jes!

Olihan se pentuajan villeys ja kaiken uuden ihastelu söpöä katseltavaa, mutta kyllä tää "vanhempi" Rymy tuntuu jotenkin... enemmän omalta? Kai se on sitäkin, kun on tässä kuukausien aikana oppinut lukemaan ja ymmärtämään poitsua paremmin, ei tarvitse enää arvailla 24/7 mitä mikäkin vinkaisu tai mulkaisu tarkoittaa.

Tänään aamulla mm. päästin poitsun pihalle ja kun hetken päästä menin kurkkaamaan, kohtasin suht tutun näyn (pahoittelen edelleen kameran kamalaa kuvanlaatua, *tahtoo paremman kameran!*):

 

 No, Rymy oli tietenkin aurinkoa palvomassa! Tällä kertaa poitsulla oli sentään vähän enemmän valinnanvaraa yhden pienen pläntin sijaan :D

---

Rymy on muuten käynyt nyt enemmän "juoksemassa" Miehekkeen kanssa. Onhan nuo kummitätsyn kanssa sprinttailleet ja juosseet/hölkkäilleet jo monen monta viikkoa, samaten pieniä lenkkejä tehneet Miehkkeen kanssa. Niin, ja metsässä kanssa välillä sprinttaillaan. Tässä jokunen aika Mieheke lähti kaverinsa kanssa juoksulenkille - juoksivat sellaisen 12 kilometriä. Tai no, poijaat juoksivat, Rymy sai kävellä ja jolkotella vieressä kun ei tuo noiden poikien juoksuvauhti ihan vastaa Rymyn juoksuvauhtia. Seuraavana päivänä Rymy olikin niin väsyä koiraa, että käytiin päivän aikana vain yksi vähän pienempi lenkki.

 Myös eilen vetäisivät kunnon lenkin, mutta meikäläisen pyynnöstä, kävivät nyt sellaisen pätkän, että sai Rymy mennä vapaana suurimman osan ajasta. Mieheke tuumasikin jälkeenpäin, että olivat kaverinsa kanssa yhtä mieltä siitä, kuinka oli paljon mukavampi juosta, kun ei ollut koira koko ajan jaloissa eikä vetämässä... no, eh, ihan tosi?? /sarkasmi.

---

Ja hei, otettiin ne seisotuskuvat! Ainut vaan, että en ole vieläkään yrityksistä huolimatta, saanut Rymyä ymmärtämään ettei seiso tarkoita makuulle menoa tai istumista tai tassun antoa! Kymmenestä kuvasta ehkä kolme oli suht käyttäkelpoisia :P

 
10 kk & painoa 13,2 kg

... kauhistus, mm. tuo kuvanlaatu. Sisko on tulossa tänään kylään, jospa vaikka saadaan parempilaatuiset kuvat aikaan :D

---
Kohdattiin muuten taas yksi päivä irtokoira. Ei siinä, että koira oli irti keskellä kylää, olisin ymmärtänyt tämän jos koira olisi pitänyt etäisyyttä, mutta meidät nähdessään alkoi hirveä räksytys ja syöksyi kohti - oli vielä sen verran iso, että en siinä enää uskaltanut alkaa tuputtamaan nameja Rymyn kuonoon kun olisi pitänyt hidastaa ja kumartua. Koira tuli niin lähelle, että Rymyä todellakin pelotti sen sijaan, että olisi halunnut leikkiä, ja tämän toisen koiran omistaja istuskeli grillin laidalla yrittäen huudella koiraa takaisin. Koira olisi seurannut meitä varmaan paljon pidemmällekin, ellei omistajansa olisi lopulta noussut ylös ja tullut hakemaan otustaan suunpielet korvissa ja huudellen, ei se mitään tee, uhkailee vaan, sillä on karvat pystyssä mut ei se pure!"

NO VOI NYT JUMALAUTA. Mua ei kiinnosta! Jos sulla on koira, jota et hallitse, ja joka syöksyy toisia koiria kohti räksyttäen ja uhkaillen niin miksi hemmetissä pidät sitä isoa otustasi vapaana KESKELLÄ KYLÄÄ? Siinä tilanteessa säikähdettiin Rympän kanssa molemmat aika pahasti ja mikä parasta, teki tosi hyvää meidän lenkkiharjoituksille - NOT. Mieheke totesikin heti perään, että pitäisi varmaan joka hemmetin lenkille nykyään ottaa telari mukaan, vartijan paperit kun omaa.

Tiistaina sen sijaan palasi uskoni koiraihmisiin. Kävelin seiskan aikaan aamulla kotiin yövuorosta, kipeänä kuin mikä, ja näin jo kaukaa reippailevan naisen. Oltiin siis molemmat kävelemässä kohti samaa pistettä, mutta vähän eri suunnista. Kun sitten lopulta kohdattiin, tajusin, että naisen perässä jolkotti koira. Hetkeksi sydän pysähtyi ja vauhtini hidastui, mutta koira jolkotti omistajansa perään välittämättä meikäläisestä. Näin nämä kaksi koko matkan kotiin asti, vaikka taas vähän eri reittiä kuljettiinkin, ja wau. Koira, joka liikkeiden perusteella taisi olla jo aika vanha, oikeasti seurasi naista nätisti koko matkan, ei kiinnittänyt huomiota edes meidän edellä juoksevaan rusakkoon! Välillä pysähtyi haistelemaan tienvierttä, mutta lähti luokse heti kutsusta. Itse en ikinä uskaltaisi päästää Rymyä vapaaksi kylillä tai noin lähellä vilkkaita teitä - vaikka no, eihän siihen aikaan aamusta vielä kauheasti liikennettä olekaan ja ehkä juuri tästä koiruus olikin irti. Mutta anyways, näitä kahta oli jotenkin ilo seurata ja tulin tosi hyvälle mielelle :)