Suuren Maailman ihmettelyä;

Hola! Ollaan nyt kahtena aamuna peräkkäin käyty pienellä remmilenkillä tossa läheisessä metsässä, jossa muutenkin liikkuu paljon muita ja --- no damn, eli siis, aloitetaan alusta. Ollaan tosi monena päivänä ja iltana yritetty käydä ihan pienillä lenkeillä tota meidän tietä pitkin, mutta Rymppä on ollut jotenkin tosi vastahakoinen lähtemään. Poitsu vaan makoilee käytävän lattialla ja kattelee että tervemenoa, tuokaa tuliaisia! Ei mitään yrityksiä lähteä ulos ovesta yms ja useimmiten jumitti heti tuohon meidän ulko-oven eteen kera äänekkään vinkumisen. Olin alkuun sitä mieltä, että mehän ei tuota koiraa aleta perhana kantamaan joka paikkaan, mutta tulin sitten toisiin aatoksiin. Päätin näyttää meidän pienelle, että tässä taloudessa se olen minä joka saa tahtonsa läpi ja jos minä haluan kävellä sen sata metriä molempiin suuntiin niin mehän kävellään, PISTE. Otettiin sitten tavaksi, että kannettiin aina ton meidän rivitalon edustalta pois uikuttamassa, laskettiin poitsu maahan parkkipaikan kohdalla ja siitä eteenpäin käveltiin vaihtelevin tuloksin, joskus houkuttelemalla, välillä jättämällä toinen ilman huomiota ja sitä rataa. Joskus Rymy vaan jumitti ja me kannettiin aina välillä, joskus jopa käveli itse, mutta vinkui vähän väliä takaisin päin. Me ei vaan annettu periksi. Mistään pitkistä matkoistahan tässä ei ollut kyse, ihan vaan tyyliin postilaatikolla käyty jne.

Nyt kuitenkin ollaan tosiaan parina aamuna käyty lenkillä ihan heti samantien kun sängystä ylös olen päässyt ja Rymppä on kävellyt ihan itse eteiseen, odottanut ovella, ja jopa oven ulko-puolella itse kävellyt heti eteenpäin! Ensimmäisenä aamuna kun tämä ihme tapahtui, meillä oli yllä aivan ihana takki (täältä) joka on poitsulle tietenkin ihan liian iso, mutta harvoin Rymy lenkeillä pissaa (ja vaikka tänään pissasi, pissat ei olleet takilla, jee!). On meillä kyllä muulloinkin remmilenkeillä ollut aina se villapaita päällä, mutta vissiin tämä oli joku taikatakki, kun auttoi sitten kävelemään etiäpäin. Oltiin hetken aikaa kävelty metikössä ja koska mun on aivan pakko koko ajan tuijottaa Rymyä -jostain syystä poitsu pyrkii koko ajan kävelemään mun jalkojeni VÄLISSÄ- ja ohjailla sitä sivumpaan, en huomannut heti vapaana juoksevaa koiraa. Oli jännä huomata, että siinä missä ennen vapaaseen koiraan törmätessäni olen aina ollut kauhuissani ja lähtenyt tyyliin toiseen suuntaan kävelemään oli tilanne mikä tahansa, tällä kertaa ei iskenyt paniikki. Ensinnäkin rauhoitin itseni, katselin ympärilleni ja huomasin että koiran omistaja oli näkyvissä (vanhempi naishenkilö) ja koirakin vaikutti tosi kiltiltä. Se vaan katseli meitä kauempaa. Tässä vaiheessa muutin suunnitelmaani ja päätin lähteä koiraa päin.

Koira edelleen seisoi ja katseli meitä, omistajansa huuteli "paikka" käskyä ja koira tosiaan totteli.Oli jotenkin aivan ihana, kun nainen tosiaan huuteli muutaman kerran "paikkaa" ja "öppöpöpöötä"  ja huomasi säikäyttäneensä Rymyn siinä samalla -- mummeli sitten huuteli sieltä kauempaa että "voi sinua, en minä sinua tarkoittanut!" Nainen otti koiran rauhassa kiinni ja puheli Rymylle että "voi sinua pientä, ei sun tartte pelätä, tää on vaan tällainen vanha muori" ja kyseli rodusta ("Onks hää sileäkarvainen kettuterrieri?") ja iästä ja meidän värikäs takki sai tosiaan hymyn naisen huulille, ihasteli sitä ja naureskeli Rymyn näyttävän ihan riikinkukolta :D Rymyä tietenkin jänskätti vähän se isompi koira, mutta koska tämä tajusi kiertää meidät kohteliaasti kauempaa eikä edes pyrkinyt nuuskimaan, ei ollut liian pelottava tilanne. Me jatkettiin matkaa tyytyväisinä ja näin teki myös vanhat muorit. Oli ihan hyvä kokemus, päästiin näkemään taas muita koira--- ja tosiaan, parin viikon päästä lähdetään sitten tutustumaan iskän perheen chihuihin, joista lisää tuolla kaverit-osiossa, btw. Mua jännittää jo nyt.

Seuraavana päivänä ihmetystä aiheutti lastenrattaat sekä lapsi pyörän selässä. Lastenrattaita ihmeteltiin myös tänään illalla kun käytiin saattamassa vähän matkaa työkaverini tytärtä englanti-session jälkeen. Kaikkien uusien juttujen kohdalla pitää tietysti pysähtyä ja jäädä tuijottamaan mahdollista uhkaa todella pitkäksi aikaa.

Ai niin! Rymy on parina päivänä joutunut olemaan vähän pidempään yksin kotona meidän töiden takia ja eilen Puolisko ei päässyt töistä oletettuun aikaan eikä äidistäkään ollut avuksi - Rymy oli tällä välin keksinyt itselleen tekemistä ja jyrsinyt yhden seinän kulman alaosan ja vähän jalkalistaa siinä samalla. Viimeksi kun oli pidemmän pätkän yksin, jätettiin päivällä pallo pojalle ja myöhemmin Puolisko kävi antamassa kongin, mutta tällä kertaa ei ollut mahdollista ja se näkyi! Myöskin leikkiessä Rymppä on nyt käyttänyt hampaitaan tosi terhakasti, välillä jopa sattuu, ja yrittää muuten ihan tosissaan kans pomotella meikäläistä. Saas nähdä minkälainen arvojärjestys meille oikein muodostuu :D