MITÄ MEILLE KUULUU?

Möö! Huh huh... meillä on pitänyt niinkus pikkasen kiirettä, joten on jäänyt tämä netissä oleskelu aika vähälle; viikonloppuna meillä oli vieraita, kun äiti tuli viime viikon keskiviikkona tänne miesystävänsä ja yhden hollantilaisen kaverinsa kanssa. Kyllä oli Rymyllä ihmettelemistä, kun porukka pisti teltan pystyyn pihalle - kovasti oli koira auttamassa kokoamisessa... Yksi tuttavani on taasen käynyt kouluikäisen pojan kanssa keräilemässä marjoja sekä itselleen, että meikäläiselle, kun minä en niitä jaksa yksinäni kerätä. Rymy osallistui tähän touhuun lähinnä ottamalla aurinkoa. Jaksoi sentään välillä leikkiä pienen apulaisen kanssa, onneksi. 

Mummi lähetti meille äidin mukana karviaisia, ja Rymy muuten tykkää niistä tosi paljon ja me tuhottiinkin viikonloppuna yksi kupillinen "sinulle, minulle" -tyyliin sohvalla nautiskellen. Tosin taisi olla enemmänkin minulle, minulle, minulle, sinulle, minulle, minulle, kun en ihan hirveän montaa uskaltanut poitsulle antaa ettei mene vatsa sekaisin.

No sitten. Meitä vastapäätä asuvat naapurit kävivät eilen kurkkaamassa Hugoa, kun tuli pihalla ohimennen puheeksi, että meiltä löytyy ihan oikea lemmikkisiili - rouva kertoi, että heidän pihallaan tosiaan menee siilejä ja oravia ihan päivittäin, kun hänen miehensä niitä hoitaa ja ruokkii. Tämä selittää, miksi Rymy on kesällä istuskellut etupihan portilla, katsellut mukamas ei-mitään ja haukkunut yksittäisiä haukahduksia silloin tällöin. On varmaan bongaillut naapurien pihalta otuksia, ja minä en niitä vaan ole nähnyt... tyhmä mamma. Tämä myös selittää, miksi näitä siilejä on nyt näkynyt meidän pihalla enemmänkin. Ja eilen muuten yksi yritti juurikin naapurien terassin alta tänne - eli JUURI sieltä, mistä minä niiden epäilinkin tulevan meidän pihaan :D

28.7.13

Maanantaina käytiin Rymyn kanssa eläinlääkärissä Jyväskylässä (Animagi Jyväskylä/Keski-Suomen Eläinklinikka), lääkärinä tällä kertaa Aino-Maija Laitinen. Olin tosiaan jo pidempään miettinyt, että Rympän hampaita voitaisiin käydä putsaamassa ja kun kaverini vielä jokunen aika sitten mainitsi niistä poitsun liian pitkistä kynnistä, lyötiin ns kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Hampaat olivat "varsin hyvässä kunnossa, takimmaisissa poskihampaissa kohtalaisesti plakkia, hammaskiveä ja värjäytymää" ja kynnet napsittiin samalla lyhyemmiksi. Noita takahampaita mä olen jo pidempään katsellut, että näyttävät tosi likaisilta, joten ei tullut tuo yllärinä. Kun kerroin huoleni kynsien ja tassujen virheasennon suhteen, ell sanoi, ettei nykyään enää hirveän helpolla leikata ihan ytimeen asti ellei tarve todellakin sitä vaadi - sain taas kysellä ihan rauhassa ns tyhmiä kysymyksiä, ja joka ikiseen vastattiin hymy kasvoilla :) Huomattavan paljon lyhyemmiksi ne kynnet kuitenkin saatiin nukutuksessa napsittua kuin mitä minä olen kotona uskaltanut ottaa, joten tosi hyvä, että tehtiin tuo samalla. Nyt on niin paljon parempi meikäläisen niitä saksia viikottain. Ollaan muuten treenattu tätä Rymyn kanssa ihan kahdestaan ja nyt minä niitä saan jo leikata, jee! Ei enää yritä Rymy karkuun ollenkaan, kun vaan sanon ja annan eleilläni ymmärtää, että nytpäs et mene minnekään ja tämä homma muuten hoidetaan. Ei tarvitse edes pitää kiinni, ihan rauhassa saan leikata, ihanaa! Sakset olen ihan surutta jättänyt lojumaan pöydille ja sellaisille tasoille, että Rymy on niitä voinut käydä aina välillä vähän haistelemassa ja tekemässä tuttavuutta. Puoliskon kanssa mun on ihan turha edes yrittää noita kynsiä leikkailla, koska tämä turhautuu niin helposti ja sitten kinastellaan kuin pienet pennut - ei tosiaan ole mikään ihme, että siinä vaiheessa koiraakin alkaa hermostuttamaan entistä enemmän. Nih.

Kuvassa ollaan jo juteltu tohtorin kanssa ja odotellaan piikin vaikutusta - tätä ennen istuskeltiin toisessa odotushuoneessa kolmen muun koiran kanssa ja Rymynhän oli pakko päästä meikäläisen syliin, kun oli niin jännä tilanne... hyvä ettei jännälirut tulleet lattialle, huoh. Varsinkin se ihan pieni suloinen karvapallomainen koiranpentu, vispaavan häntänsä kanssa, ihan siinä meidän vieressä - se oli TOSI pelottava, ois vaikka voinut syödä meitit. Yksi koira, joka läähätteli äänekkäästi, sai Rympältä käskyn olla hiljaa; poitsu otti ja haukkui muutamaan otteeseen, mutta sylissä uskalsi sitten olla ja istua hissukseen... Ei mitenkään noloa, ei ollenkaan. Tokaisin miehelle tuossa odotushuoneessa, että kyl vaan on veljekset samasta puusta veistetty - Rympän velipoitsu kun oli meillä kylässä kesäkuun puolella, Sannahan käytti Tigin eläinlääkärissä ja me odotettiin Jymyn kanssa odotushuoneessa. Jymyhän siis kipusi puoliskon syliin istumaan, kun odotushuoneessa oli hurjan pelottava pentukoira :D

Rauhoittava tehosi tälläkin kertaa aikas nopsaan. Autettiin nostamaan koiruus pöydälle, silittelin vielä parit silitykset ja lähdetiin. Rymy oli itseasiassa jo jaloillaan, kun mentiin vähän yli tunnin päästä lasta hakemaan; kastraation jälkeen herrahan oli aivan kanveesissa. Oli ihan hiljaa siihen asti, kunnes huomasi meidät ja jo alkoi pieni surkea vinkuminen kuulumaan häkistä, ettehän te nyt vaan jätä mua tänne?! Tällä kertaa poitsu käveli itse autoon, joskin jatkoi sitten heti nukkumista viekussani takapenkillä ja kotona lepäili kans yömyöhään asti. 

Sanoin eläinlääkärille ennen operaatiota, että Rymy oli kastraation jälkeen koko illan tosi pöhnäinen ja heräämisessä kesti, joten ell lupasi, että pitäisivät rauhoituksen vähän "kevyempänä". Varmistin vielä jälkikäteen, että oliko Rymy viime kerralla saanut sen herätteen vai ei. Meiltähän silloin kysyttiin onko meillä kiire ja me sanottiin että eipä oikeastaan, mutta jäi sitten jotenkin mulle epäselväksi että oliko Rymppä sen kuitenkin saanut vai ei. Nyt epikriisissä mainittiinkin, että oli saanut herätteen, mutta viimeksi ei tosiaan ollut. Kysyttäessä meille selitettiin, ettei herätettä yleensä anneta kivuliaan operaation jälkeen jos ei pakko ole, ja tämän ymmärränkin täysin, ihan loogista. Uteliaille tiedoksi, että operaatiolle tuli hintaa yli 150e, mikä tässä tilanteessa tuntuu hieman, mutta onneksi tätä ei tarvitse ihan pian ottaa uusiksi ja oli muutenkin tosi helpottavaa kuulla, että Rymyn hampaat ovat tosiaan ihan hyvässä kunnossa. Onpahan yksi murhe vähemmän.

Nääs torstaina sisko tulla tupsahti kavereiden kanssa ja muutti pois... kyl vaan. Sinänsä huonoon saumaan iski tämäkin juttu, kun nyt puoliskon kanssa joudutaan sitten maksamaan enemmän vuokraa äipälle, mutta eiköhän se tästä. Rymy oli tietenkin aivan ihmeissään, kun kummitätsy paukkasi sisään kaverilauman kanssa, eikä tällä ollutkaan aikaa hänelle. Sen sijaan tätsyn huone tyhjeni irtotavarasta muutamassa tunnissa ja huonekalut lähtevät sitten viikonloppuna. Tämä koko juttu tuli vähän yllärinä, vasta tässä muutaman viikkoa on sisko ääneen pohdiskellut josko olisi aika hankkia oma kämppä. No, ehkä me Rymyn kanssa totutaan tähänkin.

Niin, ja ensi maanantaina puoliskolla alkaa se koulu Kuopiossa eli paljon suuria muutoksia ilmassa, huhhuh. Eniten, noin niinku raha-asioiden jälkeen, huolettaa tietenkin Rymy - Hugollehan on yksi ja sama kuka meistä on kotona, jos kukaan, mutta koira on toki PIKKASEN eri asia. Onhan tuo onneksi rauhoittunut pentuajoista kovasti, mutta silti... alkuviikon olen kylläkin kotona ja menen töihin vasta perjantaina, jolloin puoliskon pitäisi tulla kotiin ja olla lapsosen kanssa vkl, kun meikäläinen tosiaan viettää töissä sekä lauantain että sunnuntain. Rymyn yksinolothan tosiaan tulevat pidentymään muutamalla tunnilla, mutta jospa me saataisiin se arki rullaamaan. Onneksi tätä kestää vain sen 1,5 vuotta kolmen sijaan, ei voi muuta sanoa...

Nyt meikäläinen lähtee syömään ja sitten töihin, palaillaan!

Ps. Rymy on JUURI tällä hetkellä miehekkeen kanssa metsässä juoksemassa - vapaana. Sikälimikäli joku vielä pitää listaa meidän koiran vapaana juoksemisesta, siis... sitä on harrastettu lähiaikoina suhteellisen usein :) Vieheelle ei valitettavasti olla päästy vaikka kuinka olen yrittänyt sopivaa saumaa kalenterista löytää - rataharkkoja kun järjestetään vain sunnuntaisin, eikä ole meidän työpäivät/vapaat antaneet periksi, aina on ollut jotain. No, kyllä mä vielä joku päivä, perskules! :)