Jaa-a, mistähän sitä taas alkaisi tämän tarinan? No, vaikkapa alusta. Eli siis, torstaina koneeni päätti ns. mukahajota, eli se sammui itsestään kera ääntä pitävän jatkojohdon, eikä enää käynnistynyt, vaikka mitä tehtiin... Mies kiikutti sen sitten huoltoon perjantaina heti aamusta ja hetken päästä sieltä soitettiin, että kone käynnistyi moitteettomasti, ei mitään ongelmia havaittavissa... ooookkei, eihän siinä. Kone oli tarkoitus hakea kotiin turvaan samalla kun lähdimme Jyväskylään, mutta eihän myö muistettu, joten sen takia on nyt ollut hiljaista, vaikka viikonloppu olikin täynnä menoa ja meininkiä! Paitsi että, enhän mä oikeasti edes olisi malttanut koneella istuksella, kun meillä oli nääs odotettuja vieraita - VIHDOINKIN NE TULI, SQUEEEEE!
Eli tosiaan, perjantaina Sanna, Jymy ja Tigi tuli meille, jeeeeee! Heidän blogistaan voitkin lukea reissun kaoottisesta alusta - hetken aikaa mekin epäiltiin, jotta tuleeko tästä viikonlopusta yhtään mitään tai pääseekö ne edes tänne asti... Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo tai jotain sinnepäin, koska viikonloppu oli kuitenkin mitä mahtavin, vaikka ei mitään "ihmeellistä" tehtykään tai päästy sittenkään näkemään Rymyn Kasu-veljeä laumoineen - kyllä me vielä joku päivä! Omistajansa kanssa kyllä puhuttiin hetki puhelimessa eli on ne treffit työn alla, uskokaa poies.
Ja kyllä, koska mä olen mä, mun on pakko tarinoida - varsinkin, kun en oikeastaan saanut itse otettua kuvia ollenkaan. Koska siskolla on edelleen meikäläisen kameran piuha, niitä muutamaa kuvaa, jotka sain otettua, en kuitenkaan saa tällä erää koneelle, enkä puhelimellakaan malttanut kauheasti räpsiä. Tuijottaminen ja ihasteleminen oli jotenkin paljon kivempaa, öö?
Anyway! Ei luonnollisesti otettu Rymyä tai Cocoa hakumatkalle mukaan, kun tuo neiti niin kauheasti autossa stressaa ja kun kuitenkin tiesin, että lauantaina autoiltaisiin koko konkkarokan kera. Mä odotin tätä viikonloppua kuin kuuta nousevaa, mut samalla kuitenkin vaivasi pieni huoli siitä, että mitenkähän se nyt oikein menee... olin ihan varma, että Sannan kanssa tullaan toimeen kyllä ja olikin hauska huomata miten samanlaisia - ja miten erilaisia - me oikein ollaan. Lähinnä siis huoletti noi koirat, näin jo sieluni silmin miten Rymy räkyttää ja juoksee hulluna seiniä pitkin suu vaahdossa 24/7, eikä kukaan saa hetken rauhaa. Cocon reaktiota en edes osannut kuvitella, mutta pelkäsin tämänkin suhteen pahinta... pessimisti ei koskaan pety, hei!
Sen sijaan koko viikonloppu meni yllättäen tosi rauhallisesti, mitä nyt Coco ja Tigi pariin otteeseen tosiaan ottivat mittaa toisistaan - tää tuli ihan puskista mulle, kun kuitenkin Coco ennen vissiin ollut enemmän alistuvaa sorttia. Pääteltiin, että tämä Rymyn kanssa vietetty aika + ehkä ikä on tuonut neidille vähän sisua ja itseluottamusta, koska Coco ei todellakaan ollut se joukon alistuvaisin, yritti välillä ihan urakalla dominoida toisia... ellei sitten neiti yrittänyt kompensoida arkuuttaan, mene ja tiedä. Ollaan me naiset tulisia ja vaikeita luonteita, ei voi muuta sanoa :D Alkuun neiti ei edes uskaltanut lähteä muiden ralleihin mukaan tuossa meidän pihalla, komensi vaan kauempaa - ja tietenkin sopivan lähellä meitä, että pääsi "turvaan" jos tilanne sitä (mukamas) vaati.
Pakko nyt sanoa sekin, että mä sain miehekkeen kanssa kerrankin hyvin nukutuksi, kun Sanna toimi yöpissattajana XD Lauantaina hiivin sängystä ylös joskus 6.30 jälkeen ja meinasin komentaa Cocon takaisin nukkumaan vaeltemasta, että Sanna saa nukkua rauhassa, mutta hemskutti, johan se (Sanna, ei Coco) siellä oli kukkunut vaikka kuinka kauan ja pitänyt jöötä koko porukalle. Ihana ihminen. Sunnuntaina sama juttu, joskin paria tuntia myöhemmin. Luksusta, etten sanoisi.
Lauantaina kun lähdettiin moikkaamaan Totoa, pääsi Rymy elämänsä ekan kerran takakonttiin matkustamaan ja yhdessä vaiheessa siellä olikin aikamoinen vinttisoppa, kun ainoastaan Coco oli takapenkillä Sannan ja Viljan kanssa. Alunperin poitsu istui takapenkillä valjaissaan kun Jyväskylään ajettiin, mutta aloitti yhdessä vaiheessa sellaisen vinkumisen kera aikamoisen elehdinnän, että pysähdyttiin sitten ABC:lle, kun olin ihan varma, että nyt mun lapsellani on oikeasti hätä. Mitä vielä, poitsu olisi vaan nuuskutellut paikkoja, ei pissasta tai kakasta tietoakaan, joten laitettiin dramaqueen sitten Jymyn ja Tigin seuraksi takakonttiin ja olihan se poitsu ensin vähän ihmeissään, haha. Luulen, että mekin aletaan ihan tosissaan harjoittelemaan tuota takana olemista, koska onhan se välillä ihan kätevää, ettei koira vie takapenkiltä tilaa, jos sinne pitäisi saada ihmisiä mahtumaan.
Etiäpäin! Leikkitilanteissa ja rallatessa kyllä huomasi, että eivät olleet kaikki vielä ihan "tottuneita" toisiinsa, eli varovaisuuttakin löytyi - varsinkin Toto parka meni välillä häntä koipien välissä mammansa luokse turvaan, kun veljet ja ne tuliset naikkoskoirat oli niin pelottavia, mutta tämäkin varmasti muuttuu kun tarpeeksi treffaillaan ja tullaan paremmin tutuiksi. Toto ainakin näytti muistavan Cocon, kovasti yritti neitiä leikittää ja neidinkin olisi hieman tehnyt mieli leikkiä, mutta kun piti tosiaan Tigimäisesti vahtia niitä muita ja sitä rataa... Tigi oli kiistatta lauman kuningatar, joka piti joka tilanteessa komentamalla huolen siitä, ettei homma mene liian rajuksi (lue: ettei hänen päiväunensa häiriinny), Jymy ja Coco vissiin aikalailla jaetulla kakkossijalla ja Rymyhän oli ihan pahnan alimpana, voi mun pientä pallitonta otustani! :D Rymy pysyi luonnolleen uskollisena, eli kovasti yritti mennä mm. Jymyltä napsimaan pihalta löydettyä luuta ja/tai muuten vaan seisomaan liian lähelle, tyhmä kun on, ja kun Jymy sitten vähän ärähti velipojalle, Rymy juoksi melkein kilometrien päähän häntä koipien välissä, uikuttaen ja haukkuen. Vielä piti se viimeinen sana saada sanotuksi, mutta pelkuri ei uskaltanut tehdä sitä läheltä; mua niin nauratti se touhu. Tigikin tuli tämän tilanteen yllättäessä sängystä päikkäreiltään katsomaan ja ihmettelemään, että mikähän mahtaa olla homman nimi ja kas vain, pitäisköhän niitä vähän komentaa? Onneksi noi poikien yhteenotot oli tosiaan niin lyhyitä, että niihin ei tarvinnut kenenkään puuttua - eikä olisi ehtinytkään, Rymy kun "luovutti" aina nanosekunnissa...
Eli ei muuta ku suuret kiitokset Sannalle, joka jaksoi laumansa kanssa Turusta asti meidän luokse matkustaa sekä Viljalle, joka meitä ehti treffaamaan! Tällä kertaa löydettiin onneksi leikkipaikalle perille heti, ilman maakuntamatkailua ;D Nuo rallaustreffit loppuivat hitusen ennen aikojaan, kun alkoi sataa, mutta ehkä ekoiksi treffeiksi ne kuitenkin olivat ihan sopivan mittaiset. Ens kerralla sitten, toivottavasti, pidemmän kaavan kautta!
Kuvat ovat nyt tosiaan tällä erää kaikki tuolta Sannan blogista, että kiitos siis hälle, että minäkin saan niitä täällä, ja öö, vähän muuallakin, jakaa :) (Enemmän kuvia + isommat versiot näistä kuvista löytyvät siis sieltä, minähän tapani mukaan menin ja muokkailin, kun en itselleni mitään voi!) Innolla odottelen, että minkälaisia kuvia Vilja sai otettua, yhtään kun en tuppaa olemaan kärsimätön ihminen ;D
Kuvasarjan aloittaa siis Tigi, joka otti heti omakseen tuon nurkkauksen ja sieltä käsin rouvakoira sitten hallitsi valtakuntaansa. (Alkuun muuten kerättiin kaikki lelut ja luut pois, mutta kappas kepposta, eikö ne niitä jostain pihalta löytänyt ja kun homma näytti sujuvan, annettiin asian olla.)
Ja kyllä, koska mä olen mä, mun on pakko tarinoida - varsinkin, kun en oikeastaan saanut itse otettua kuvia ollenkaan. Koska siskolla on edelleen meikäläisen kameran piuha, niitä muutamaa kuvaa, jotka sain otettua, en kuitenkaan saa tällä erää koneelle, enkä puhelimellakaan malttanut kauheasti räpsiä. Tuijottaminen ja ihasteleminen oli jotenkin paljon kivempaa, öö?
Anyway! Ei luonnollisesti otettu Rymyä tai Cocoa hakumatkalle mukaan, kun tuo neiti niin kauheasti autossa stressaa ja kun kuitenkin tiesin, että lauantaina autoiltaisiin koko konkkarokan kera. Mä odotin tätä viikonloppua kuin kuuta nousevaa, mut samalla kuitenkin vaivasi pieni huoli siitä, että mitenkähän se nyt oikein menee... olin ihan varma, että Sannan kanssa tullaan toimeen kyllä ja olikin hauska huomata miten samanlaisia - ja miten erilaisia - me oikein ollaan. Lähinnä siis huoletti noi koirat, näin jo sieluni silmin miten Rymy räkyttää ja juoksee hulluna seiniä pitkin suu vaahdossa 24/7, eikä kukaan saa hetken rauhaa. Cocon reaktiota en edes osannut kuvitella, mutta pelkäsin tämänkin suhteen pahinta... pessimisti ei koskaan pety, hei!
Sen sijaan koko viikonloppu meni yllättäen tosi rauhallisesti, mitä nyt Coco ja Tigi pariin otteeseen tosiaan ottivat mittaa toisistaan - tää tuli ihan puskista mulle, kun kuitenkin Coco ennen vissiin ollut enemmän alistuvaa sorttia. Pääteltiin, että tämä Rymyn kanssa vietetty aika + ehkä ikä on tuonut neidille vähän sisua ja itseluottamusta, koska Coco ei todellakaan ollut se joukon alistuvaisin, yritti välillä ihan urakalla dominoida toisia... ellei sitten neiti yrittänyt kompensoida arkuuttaan, mene ja tiedä. Ollaan me naiset tulisia ja vaikeita luonteita, ei voi muuta sanoa :D Alkuun neiti ei edes uskaltanut lähteä muiden ralleihin mukaan tuossa meidän pihalla, komensi vaan kauempaa - ja tietenkin sopivan lähellä meitä, että pääsi "turvaan" jos tilanne sitä (mukamas) vaati.
Pakko nyt sanoa sekin, että mä sain miehekkeen kanssa kerrankin hyvin nukutuksi, kun Sanna toimi yöpissattajana XD Lauantaina hiivin sängystä ylös joskus 6.30 jälkeen ja meinasin komentaa Cocon takaisin nukkumaan vaeltemasta, että Sanna saa nukkua rauhassa, mutta hemskutti, johan se (Sanna, ei Coco) siellä oli kukkunut vaikka kuinka kauan ja pitänyt jöötä koko porukalle. Ihana ihminen. Sunnuntaina sama juttu, joskin paria tuntia myöhemmin. Luksusta, etten sanoisi.
Lauantaina kun lähdettiin moikkaamaan Totoa, pääsi Rymy elämänsä ekan kerran takakonttiin matkustamaan ja yhdessä vaiheessa siellä olikin aikamoinen vinttisoppa, kun ainoastaan Coco oli takapenkillä Sannan ja Viljan kanssa. Alunperin poitsu istui takapenkillä valjaissaan kun Jyväskylään ajettiin, mutta aloitti yhdessä vaiheessa sellaisen vinkumisen kera aikamoisen elehdinnän, että pysähdyttiin sitten ABC:lle, kun olin ihan varma, että nyt mun lapsellani on oikeasti hätä. Mitä vielä, poitsu olisi vaan nuuskutellut paikkoja, ei pissasta tai kakasta tietoakaan, joten laitettiin dramaqueen sitten Jymyn ja Tigin seuraksi takakonttiin ja olihan se poitsu ensin vähän ihmeissään, haha. Luulen, että mekin aletaan ihan tosissaan harjoittelemaan tuota takana olemista, koska onhan se välillä ihan kätevää, ettei koira vie takapenkiltä tilaa, jos sinne pitäisi saada ihmisiä mahtumaan.
Etiäpäin! Leikkitilanteissa ja rallatessa kyllä huomasi, että eivät olleet kaikki vielä ihan "tottuneita" toisiinsa, eli varovaisuuttakin löytyi - varsinkin Toto parka meni välillä häntä koipien välissä mammansa luokse turvaan, kun veljet ja ne tuliset naikkoskoirat oli niin pelottavia, mutta tämäkin varmasti muuttuu kun tarpeeksi treffaillaan ja tullaan paremmin tutuiksi. Toto ainakin näytti muistavan Cocon, kovasti yritti neitiä leikittää ja neidinkin olisi hieman tehnyt mieli leikkiä, mutta kun piti tosiaan Tigimäisesti vahtia niitä muita ja sitä rataa... Tigi oli kiistatta lauman kuningatar, joka piti joka tilanteessa komentamalla huolen siitä, ettei homma mene liian rajuksi (lue: ettei hänen päiväunensa häiriinny), Jymy ja Coco vissiin aikalailla jaetulla kakkossijalla ja Rymyhän oli ihan pahnan alimpana, voi mun pientä pallitonta otustani! :D Rymy pysyi luonnolleen uskollisena, eli kovasti yritti mennä mm. Jymyltä napsimaan pihalta löydettyä luuta ja/tai muuten vaan seisomaan liian lähelle, tyhmä kun on, ja kun Jymy sitten vähän ärähti velipojalle, Rymy juoksi melkein kilometrien päähän häntä koipien välissä, uikuttaen ja haukkuen. Vielä piti se viimeinen sana saada sanotuksi, mutta pelkuri ei uskaltanut tehdä sitä läheltä; mua niin nauratti se touhu. Tigikin tuli tämän tilanteen yllättäessä sängystä päikkäreiltään katsomaan ja ihmettelemään, että mikähän mahtaa olla homman nimi ja kas vain, pitäisköhän niitä vähän komentaa? Onneksi noi poikien yhteenotot oli tosiaan niin lyhyitä, että niihin ei tarvinnut kenenkään puuttua - eikä olisi ehtinytkään, Rymy kun "luovutti" aina nanosekunnissa...
Eli ei muuta ku suuret kiitokset Sannalle, joka jaksoi laumansa kanssa Turusta asti meidän luokse matkustaa sekä Viljalle, joka meitä ehti treffaamaan! Tällä kertaa löydettiin onneksi leikkipaikalle perille heti, ilman maakuntamatkailua ;D Nuo rallaustreffit loppuivat hitusen ennen aikojaan, kun alkoi sataa, mutta ehkä ekoiksi treffeiksi ne kuitenkin olivat ihan sopivan mittaiset. Ens kerralla sitten, toivottavasti, pidemmän kaavan kautta!
Kuvat ovat nyt tosiaan tällä erää kaikki tuolta Sannan blogista, että kiitos siis hälle, että minäkin saan niitä täällä, ja öö, vähän muuallakin, jakaa :) (Enemmän kuvia + isommat versiot näistä kuvista löytyvät siis sieltä, minähän tapani mukaan menin ja muokkailin, kun en itselleni mitään voi!) Innolla odottelen, että minkälaisia kuvia Vilja sai otettua, yhtään kun en tuppaa olemaan kärsimätön ihminen ;D
Kuvasarjan aloittaa siis Tigi, joka otti heti omakseen tuon nurkkauksen ja sieltä käsin rouvakoira sitten hallitsi valtakuntaansa. (Alkuun muuten kerättiin kaikki lelut ja luut pois, mutta kappas kepposta, eikö ne niitä jostain pihalta löytänyt ja kun homma näytti sujuvan, annettiin asian olla.)
PS. Tultiin siihen tulokseen, että koirani on plösö, nii perskules! :D Nyt pitää vaan omistajansa olla tarkkana noiden annosten kanssa, möh.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti