Käytiin sunnuntaina suhteellisen pitkällä metsä/remmilenkillä kera Rympän, poitsujen kummitädin ja Puoliskon. Hauskaa oli ja Rymykin jaksoi kävellä tosi hienosti, vaikka matkaa kertyi reippaasti enemmän kuin mihin ollaan kahdestaan lenkkeillessä totuttu! No, myönnettäköön, alkukankeus vaivaa lenkkejä edelleen vaikka mukana olisi kuumia nakkeja, mutta edelleen, heti kun päästään pihapiiristä tarpeeksi kauas, niin reippaasti mennään hihnassa :)
Ainut mikä todella häiritsee välillä on Rymyn taipumus kävellä jalkoihin. Ollaan yritetty jalalla "töniä" takaisin sivumpaan kun muutoin meinaa kävellä ihan kirjaimellisesti kenkien alle, eikä ota opikseen vaikka sattuisi - muutaman kerran vinkaissut tosi kovaa, kun on jäänyt tassu alle. Samaten muutaman kerran onnistunut kävelemään täysiä päin Puoliskon ottaessa askelta, ja mm. viimeksi lennähti oikein kauemmas kolahduksen voimasta. Eikä siltikään suurta muutosta! Ollaan yritetty namittaa kun on suurinpiirtein siinä missä pitäisi kävellä, ja/tai kehua, mutta näistä poitsu yleensä vaan innostuu puoltamaan entistä enemmän... pysähdystekniikkaa en tässä oikein osaa soveltaa, kun eihän se hihna ole kireällä eikä poitsu vedä, kävelee vaan jaloissa. En tiedä onko Rymy vaan niin muissa maailmoissa, ettei tajua tulevansa eteen vai missä vika?
Sama ilmiö toistuu sitten metsälenkeillä. Rymy sai taaskin kävellä pitkät pätkät vapaana ja kulki hienosti lähettyvillä, mutta edelleen ongelmia aiheuttaa poitsun tapa hakeutua jalkoihini. Välillä käveli ihan vieressä ja oikein nojaili, mitä ei ikinä tee Puoliskon kanssa - sama muuten remmilenkeillä. Paljon nätimmin menee Miehekkeen kanssa, ei puolla yhtä reippaasti kuin meikäläisen kanssa. Mistä se oikein johtuu? Hakeeko turvaa luotani kun ollaan uudessa paikassa vai?!
Vähän lenkin jälkeen Rymy sai ruokansa; tällä kertaa pisteltiin menemään raakaa jauhelihaa, kasvissosetta ja vielä broilerin siipi! Itseäni koko touhu hirvitti ja ne luut tuntui jotenkin tosi tosi tosi hirveän kamalan teräviltä, mutta niin vain poika rouskutti menemään. Sen verran vainoharhainen olen, tietenkin, että istuin vieressä ja pitelin siivestä kiinni (sormet itki, voin kertoa) kun Rymy ei meinannut ensin tajuta mitä ihmettä mamma oikein tarkoittaa pureskelulla! Yhdessä vaiheessa hetken aikaa Rymppä hieman kakoi, mutta taisi enemmänkin olla liian pitkä ja sitkeä broiskun ripe suussa luun sijaan... Samaa kakoilua teki muutaman kerran myös illalla O__O - ei tosin ollut ensimmäinen kerta. Näitä kakoiluja harrastetaan myös mm. mullansyönnin jälkeen, huoh.
Illalla muuten Rymy leikkiessään lelulla törmäsi seinään ja samalla irtosi yksi ylähammas! Vinkaisu oli sen verran kova, että napattiin poitsu syliin tarkistukselle ja ensin säikähdin kulmahampaan katkenneen! Pienen silmäilyn ja panikoinnin jälkeen kulmahammas näyttikin olevan kunnossa, mutta viereinen hammas ylhäällä uupui. Onhan Rymyltä jo pudonnutkin näitä hampaita, mutta ei tähän tyyliin... muutenkin pentumaisen kömpelö otus. Millään ei meinaa iskostua päähän, että jää on liukasta! Muutaman kerran kaatunut mojovasti kyljelleen tuolla takapihalla tästä syystä.
Jokatapauksessa, nyt muutama kuva meidän lenkiltä! Kannattaa ottaa kummitätsy kameran kanssa mukaan, silloin saadaan aina ihania kuvia! Eikä meikäläisen edes tarvinnut käsitellä näitä tällä kertaa, kun sisko teki senkin puolesta. Hyvin olen opettanut ;D
Kotona puettiin villapaita ja takki, sekä huivi (tosi ilkeä tuuli!)
Huomatkaa syötävän suloinen Ebba&Albus kakkapussijemma (meillä on siis vihreä norsu) <3
"Aina teitä saa odottaa!"
Matkalla yritettiin vähän poseerata, mutta kuka sitä viittisi paikallaan pysyä kun on kaikkea kivaa ympärillä?
"Paikka" muuten yhdistyy nykyään Rympän mielessä joko istumiseen tai makailuun. Vielä kun saisin ymmärtämään, että seistäkin saa...
Loppumatkasta kurkistettiin tassujen vointia ja vähän haliteltiin, kun sisko tahtoi yhteiskuvan (onneksi onnistuin luikertelemaan pois, tuli paljon nätimpi kuva näin) :D
Ihana lenkki takana, siis! Luulen, että tuosta metsäpätkästä tulee viimeistään kesällä meidän vakiolenkki :)
Ihana lenkki takana, siis! Luulen, että tuosta metsäpätkästä tulee viimeistään kesällä meidän vakiolenkki :)
Hei taas!
VastaaPoistaTuli mieleen, että kiehnääkö Rymy jaloissa takki päällä, vai myös ilman? Meidän Jere ainakin menee pitkin seiniä tai jalkoja usein, kun on puku päällä, missä on fleece-vuori. Jos on tikkivuori tai pelkkä sadetakki, niin ei kiehnää. Fleece on varmaan jotenkin sähköisempi. Jerelle on karkeampi karva kuin toisella koirallamme, joka ei niinkään paljon reagoi fleeceen.
Hyvää Uuutta Vuotta t Riitta
Ei kiehnää enää niin paljoa, on jo reipastunut niin, että ottaa välillä vähän liikaakin etäisyyttä meihin vapaana ollessaan. Mutta kiehnäsi tosiaan enemmän takin kanssa, vaikka ei fleeceä olekaan... ITSE ASIASSA, taisi kiehnata eniten villapaidan kanssa, joka on välillä pakkasilla ollut takin alla. Hmm. Enpä ollut ikinä ajatellut, että kyse voisi olla materiaalista.
VastaaPoistaNykyään ei enää kävele niin pahasti hihnassakaan jaloissa, mutta pyrkii vastaavasti koko ajan suoraan jalkojeni eteen ja kaikista ärsyttävintä siinä on se, että melkein poikkeuksetta aina pysähtyy siihen odottamaan meikäläistä - sinänsä OK, mutta kun yleensä välissä on se metri niin meinaan aina kaatua. Olen nyt kylmästi vähän mukamas kävellyt päälle tai törmännyt, että ymmärtäisi ettei voi jaloissa kävellä...
Jotkut sanovat ettei pientä saa heti totuttaa kävelemään "vieressä" kun vasta opetellaan hihnassa lenkkeilyä ja jotkut taas sanovat, kuten Puoliskon äiti, että heti vaan siihen vierelle, yhtään ei saa mennä edelle --- eli en nyt sitten yhtään tiedä mitä tässä tekisin, onko tuo nyt sitten vielä niin pieni vai ei.
Jos pidän vieressä, kävelee kuono jaloissa, jos annan mennä edelle, yrittää jalkoihin/pysähtelee. Jos taas pistän kulkemaan takana, on ihan kantapäillä ja yrittää koko ajan ohi, HUOH. Meinaa jo vähän naurattaa meikäläistä tää touhu, ja varmasti kaikkia niitäkin jotka lenkeillä tulee vastaan, on se sen verran hassun näköistä touhua.