"Siis onks teillä koira ja siili? Ai siis ihan oikea siili - mut eihän niitä saa noin vaan luonnosta ottaa? Ai joku lemmikkisiili? Siis onko silläkin piikit? No oho. Siis niinku miten se koira ja siili tulee niinku toimeen niinku?"
Tämä on siis niinku ehkä ensimmäinen kysymysten tulva, jonka ihmiset esittävät kuullessaan meidän kaksikosta. Jo pelkästään se, että meillä on ihan oikea siili jolla on piikit ja jota ihan oikeasti pidetään kädessä ja siihen voidaan -ja pitääkin- koskea. Siis mitä ihmettä?!
Hugohan ei siis ole mikään eurooppalainen luonnonsiili vaan afrikkalainen pygmy eli tosiaan kääpiösiili.
Näille kyselijöille tiedoksi, että useimmiten meidän illat näyttävät tältä:
Eli ihan sulassa sovussa ollaan ja elellään, useimmiten :)
Rymy yrittää kovasti pyytää isoveikkaa leikkimään varsinkin jos on vielä virtaa jäljellä; kantaa Hugon eteen omia purulelujaan ja vetoleluja yms, kumartelee ja yrittää välillä jopa tassuttaen pyytää hippasille. Hugoa Rymyn läsnäolo ei haittaa sen enempää kuin meidänkään, Herra Ärtsy tunnetusti tuhisee äänille ja äkkinäisille liikkeille, oli niiden aiheuttaja sitten koira, luonto/ympäristö tai ihminen. Useimmiten Rymy alkuinnostuksen jälkeen rauhoittuu ja pistää itsensä maate jonnekin Hugon lähettyville ellei mene omien puuhiensa pariin. Vahinkoja sattuu aina välillä, luonnollisesti - mm. Rymy unohtaa katsoa mihin laittaa tassunsa makoillessaan ja osuu veikkaan tai yrittää nuuskuttaa/kävellä vähän liian läheltä. Onpa muutaman kerran käynyt niinkin, että Hugo itse on tullut niin lähelle makaavaa koiraa, ettei Rymy ole yksinkertaisesti huomannut ja on tästä syystä osunut piikkeihin. Yritämme kyllä aina seurata molempien puuhia, emmekä tietenkään ikinä jätä näitä kahta kahdestaan juoksentelemaan :)
Ja ei, Rymy ei metsästä isoveikkaa kuin jotain oravaa (tosin! Rymy ei tajua metsästää edes oravia, ehkä se viehevietti vielä löytyy joku päivä) vaikka tätä seuraileekin ahkerasti; Hugo on kuitenkin ollut osa rutiiniamme ihan ensimmäisestä illasta lähtien ja Rymy selvästi ymmärtää tämän kuuluvan perheeseen (tosiaan saattaa yrittää mennä ihan viereen makaamaan, hassu otus) - niin, no, kieltämättä pentu kyllä välillä turhautuu, kun:
"Mamma, isoveikka on ihan tyhmä! Se ei taaskaan päästä mua sen huoneeseen eikä se leiki mun kanssa, sano sille, että sen pitää leikkiä mun kanssa! Mä oon pyytänyt nätisti vaikka kuinka monta kertaa ja jos se ei kohta leiki mun kanssa niin huitasen tassulla, mamma, ihan varmasti huitasen!"
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti